Muita jotka näkevät naisen aina alistettuna suhteessa?
Itse omaan tällaisen primitiivivaiston. Näen kaikki vaimot ja sitoutuneet naiset alistettuina ja nöyryytettyinä riippumatta siitä kokevatko he itse niin. Kokisin itseni typerän näköiseksi kun kävelen miehen vierellä joka runkkaa muille ja katsoo muita enemmän. Kokisin itseni tunteelliseksi, hölmöksi ja epärationaaliseksi kun alistuisin miehen leikkikaluksi ennemmin kuin olisin yksin. Nainen nimittäin pärjää ilman suhdetta. Mies ei yhtä usein.
Varsinkin lastenhankintavaiheessa naisen sitoutumisen typeryys näkyy. Mies odottaa palveluksia ja nainen näyttää yleensä epätoivoiselta yrittäessään pitää miestä.
Historiassa moni asia on saatu näyttämään hyvältä käyttämällä sanaa "avioliitto". Mm. naisten vaihto, yhden illan jutut ja runsaslukuinen kumppaninvaihto on laillistettu avioliitto sanalla. Niin ilmeisesti myös silloin kun nainen on miehensä epätoivoinen palvelija.
Mies tahrii naisen. Ei meitä muuten käskettäisi pidättäytymään miehistä.
Ajatteleeko kukaan näin?
Kommentit (43)
Sääliks käy ap. Millaisella lapsuudella ja kokemuksilla miehistä päätyy tuohon mielentilaan, että ne kaikki alistaa ja on lähtökohtaisesti pahoja.
Hyödytön keskustelu. Pelkkää pahan olon oksentamista. Säästyypähän muutama pilleri. Kela kiittää.
Miten joukkotuhoaseet tai parlamentti liittyvät avioliittoon? Miehet, nyt vähän ryhtiä logiikkaan.
Vierailija kirjoitti:

Ainahan keskustelu lähtee rönsyilemään jossain vaiheessa, ei mitään uutta. Kyllä naisillakin olisi ryhtiliikkeen paikka monessa mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
10, aseet ja valta eivät liity tähän mitenkään.
Valitettavasti yhteiskunnan valta-asemat määräytyvät siten, kellä on eniten resursseja voimankäyttöön.
Naiset käyttää seksuaalista valtaa miehiin ja ohjailevat näin heidän voimakäyttöään.
Aivan oikein, tässä täytyy muistaa kuitenkin se seikka, että jos nainen heittäytyy oikein hankalaksi ja lopettaa antamisen kokonaan, mies ottaa haluamansa väkisin jos toiset miehet eivät ole naista suojelemassa.
Vierailija kirjoitti:
Hyödytön keskustelu. Pelkkää pahan olon oksentamista. Säästyypähän muutama pilleri. Kela kiittää.
Totuus ei ole läheskään aina mukavaa sisäistettävää, mutta ilman sitä maailmassa olisi myös paljon enemmän pahuutta.
"me suajellaan naisia" "me ollaan uroksia!!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyödytön keskustelu. Pelkkää pahan olon oksentamista. Säästyypähän muutama pilleri. Kela kiittää.
Totuus ei ole läheskään aina mukavaa sisäistettävää, mutta ilman sitä maailmassa olisi myös paljon enemmän pahuutta.
Ahdistuneen ihmisen "totuus" paranee terapialla.
Suomi ja moni muu länsimaa on luotu niin oikeudenmukaiseksi paikaksi elää, että täällä sille heikommallekin sukupuolelle on taattu ihmisoikeudet ja oikeus olla erimieltä. Tämä kaikki on saavutettu vain ja ainoastaan miesten uhrautumisella ja aseellisella vallankäytöllä.
Jos nämä oikeudenmukaiset miehet eivät olisi uhrautuneet ja tehneet väkivallantekoja, eläisimme luultavasti Venäjän vallan alla, jossa naisten oikeudet ovat lähinnä vitsi.
Tästä Suomessa voitaisiin olla hieman kiitollisempia ja miettiä aina välillä ketä voimme kiittää kaikesta tästä hyvästä, josta nautimme päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyödytön keskustelu. Pelkkää pahan olon oksentamista. Säästyypähän muutama pilleri. Kela kiittää.
Totuus ei ole läheskään aina mukavaa sisäistettävää, mutta ilman sitä maailmassa olisi myös paljon enemmän pahuutta.
Ahdistuneen ihmisen "totuus" paranee terapialla.
Vaasta-argumenttien tasosta voi päätellä, että rationaaliset vastaukset ovat loppu. Siinä vaiheessa kun joudut turvautumaan vastustajan leimaamisen hulluksi, olet hävinnyt pelin.
Kaikkien ajatukset yllä ovat jotenkin lapsellisia ja yksinkertaisia, koska ne lähteävät siitä että muka on "naiset ja miehet".
Todellinen elämä on monimutkaisempaa. Meidän yhteiskunnassa yleisimmin hyväksytty ideologia on tasa-arvo ja laki on rakennettu sen varaan. Kuitenkin on paljon ihmisiä, jotka ylläpitävät muita asenteita. Myös erilaiset tilanteet ja yhteiskunnan rakenteet, jotka välillä suosivat naista, välillä miestä, vaikuttavat myös suhteeseen. Lisäksi tulee parisuhteessa toimivien yksilölliset erot ja persoonat.
Esim. jos miehelle maksetaan keskimäärin parempaa palkkaa, niin parisuhteessa, jossa (tällä hetkellä) nainen on kotona hoitamassa lasta ja jos miehen asenteet perustuvat epätasa-arvoon, niin nainen on heikkomassa asemassa. Jos nainen siirtyykin mammaloman jälkeen hyväpalkkaiseen työhön, mies jääkin äkkiä työttömäksi, ja nainen kettuuntuneena miehen alistavista asenteista alkaakin nyt pomottaa miestä, niin mies onkin tässä heikoilla. Jos taas kumpikaan ei toimisi epätasa-arvosta lähtien, niin tulojen erotuksella ei olisi mitään vaikutusta. Tai jos kummatkin olisivat töissä ja saisivat samaa palkkaa.
Siis miten helvetissä Venäjä ja sota littyy pari-helvetin-suhteeseen? Purskautan kahvit tästä naurettavuudessa.
Te olette sodan aiveuttaneet, te sen hoidatte. En pidä teitä sankareina kun teette vain työtänne.
Joku puhuu suhteesta ja Mies vetää kuvioon politiikan, ydinaseet ja Venäjän.
Säälittävää miehen uhriutumista miehen töillä. Pitäisikö minunkin puhua synnyttämisestä, lääkiksen naisistumisesta ja oikiksesta kun joku puhuu ihmissuhteista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyödytön keskustelu. Pelkkää pahan olon oksentamista. Säästyypähän muutama pilleri. Kela kiittää.
Totuus ei ole läheskään aina mukavaa sisäistettävää, mutta ilman sitä maailmassa olisi myös paljon enemmän pahuutta.
Ahdistuneen ihmisen "totuus" paranee terapialla.
Vaasta-argumenttien tasosta voi päätellä, että rationaaliset vastaukset ovat loppu. Siinä vaiheessa kun joudut turvautumaan vastustajan leimaamisen hulluksi, olet hävinnyt pelin.
Ihan kohtuullinen diagnoosi se on, jos pidät puolta ihmiskuntaa raiskaaja-pedofiileina.
Osaatteko lukea muutakin kuin otsikon tai edes sen otsikon? Täällä yritetään puhua miehen ja naisen välisestä parisuhteesta eikä yleensä miehistä ja naisista yhteiskunnassa. Torvet.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien ajatukset yllä ovat jotenkin lapsellisia ja yksinkertaisia, koska ne lähteävät siitä että muka on "naiset ja miehet".
Todellinen elämä on monimutkaisempaa. Meidän yhteiskunnassa yleisimmin hyväksytty ideologia on tasa-arvo ja laki on rakennettu sen varaan. Kuitenkin on paljon ihmisiä, jotka ylläpitävät muita asenteita. Myös erilaiset tilanteet ja yhteiskunnan rakenteet, jotka välillä suosivat naista, välillä miestä, vaikuttavat myös suhteeseen. Lisäksi tulee parisuhteessa toimivien yksilölliset erot ja persoonat.
Esim. jos miehelle maksetaan keskimäärin parempaa palkkaa, niin parisuhteessa, jossa (tällä hetkellä) nainen on kotona hoitamassa lasta ja jos miehen asenteet perustuvat epätasa-arvoon, niin nainen on heikkomassa asemassa. Jos nainen siirtyykin mammaloman jälkeen hyväpalkkaiseen työhön, mies jääkin äkkiä työttömäksi, ja nainen kettuuntuneena miehen alistavista asenteista alkaakin nyt pomottaa miestä, niin mies onkin tässä heikoilla. Jos taas kumpikaan ei toimisi epätasa-arvosta lähtien, niin tulojen erotuksella ei olisi mitään vaikutusta. Tai jos kummatkin olisivat töissä ja saisivat samaa palkkaa.
Aivan totta joka sana. Tilanne on yhteiskunnassamme tällä hetkellä tämä, sitä en ollut kiistämässä. Puhuin siitä, miten nykytila on saavutettu ja mitä se olisi ilman miesten valtavaa panosta.
Kerropa ap kuinka monessa parisuhteessa olet ollut? Olisi kiinnostavaa tietää perustuuko viiltävä analyysisi kokemukseen vai kuvitelmiin.
Eli siis parisiuhteen dynamiikka ja miehen korkeammat seksihalit ovat Venäjän kukistamisen ja miehen raksaduunin tuotosta? Nyt ei poika ihan logiikka pelaa. Ketjun aihe on parisuhde. EI työsuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien ajatukset yllä ovat jotenkin lapsellisia ja yksinkertaisia, koska ne lähteävät siitä että muka on "naiset ja miehet".
Todellinen elämä on monimutkaisempaa. Meidän yhteiskunnassa yleisimmin hyväksytty ideologia on tasa-arvo ja laki on rakennettu sen varaan. Kuitenkin on paljon ihmisiä, jotka ylläpitävät muita asenteita. Myös erilaiset tilanteet ja yhteiskunnan rakenteet, jotka välillä suosivat naista, välillä miestä, vaikuttavat myös suhteeseen. Lisäksi tulee parisuhteessa toimivien yksilölliset erot ja persoonat.
Esim. jos miehelle maksetaan keskimäärin parempaa palkkaa, niin parisuhteessa, jossa (tällä hetkellä) nainen on kotona hoitamassa lasta ja jos miehen asenteet perustuvat epätasa-arvoon, niin nainen on heikkomassa asemassa. Jos nainen siirtyykin mammaloman jälkeen hyväpalkkaiseen työhön, mies jääkin äkkiä työttömäksi, ja nainen kettuuntuneena miehen alistavista asenteista alkaakin nyt pomottaa miestä, niin mies onkin tässä heikoilla. Jos taas kumpikaan ei toimisi epätasa-arvosta lähtien, niin tulojen erotuksella ei olisi mitään vaikutusta. Tai jos kummatkin olisivat töissä ja saisivat samaa palkkaa.
Aivan totta joka sana. Tilanne on yhteiskunnassamme tällä hetkellä tämä, sitä en ollut kiistämässä. Puhuin siitä, miten nykytila on saavutettu ja mitä se olisi ilman miesten valtavaa panosta.
Kenen miehen mitä "valtavaa panosta" mille?
Ei liity parisuhteeseen millään tavalla. Te miehet nyt tuotte infrastruktuurit ja takvisotanne aina vaikka orgasmikeskusteluun. Uhotkaa muualla.