Ärsyttääkö kouluttamattomien kavereiden tietämättömyys muitakin?
Kovasti ovat rakkaita ihmisiä, mutta välillä meinaa mennä hermo, kun eivät tajua jotain ihan yleistä asiaa. Vaikka sitä, miten tilastot "toimivat" tai mitä tarkoittaa kun puolue on oppositiossa. Mielipiteitä riittää, mutta perustella ei osata.
Kommentit (20)
Enemmänkin ärsyttää tynnyrissä kasvaneiden typeryys ja ahdasmielisyys, oli sitten koulutusta vaikka miten pitkälle. Mitä muuta voi odottaa tynnyrissä kasvaneelta, kun tapin reikäkin oli metsään päin, jalassa oli venäläiset tennarit ja päässä tiukka pipo? Tällaisia tyyppejä liikkuu tälläkin foorumilla aika usein.
Ärsyttää ihan tasapuolisesti monenlaisten ihmisten tietämättömyys ja tyhmyys. Yleensä mitä koulutetumpi ja varakkaampi ihminen on, sitä voimaakkaampaa on nykyisen riistojärjestelmän ja heikompien hyväksikäytön puolustelu.
Kyllä ja samoin kouluttamattomien eläkeläisten, jotka jankkaavat jostain asiasta vaikka eivät tiedä/ymmärrä siitä hevon humppaa.
Olen tavannut akateemisesti koulutetun joka ei tiennyt mitä eroa on eduskunta- ja kunnallisvaaleilla. Kansakoulun käynyt esimies valisti häntä asiassa.
Ei. Ärsyttää kaikki tietämättömät pällit ihan tasapuolisesti :D Kaveripiirissä on koulutettuja ihmisiä jotka ei oikeasti tajua esim. veroista mitään! Ihan uskomatonta.
Tietämättömillä ne vahvimmat mielipiteet onkin. Valistuneempi ymmärtää epäillä ymmärrystään.
Ärsyttää, kun saattavat selkeästi uskoa johonkin huuhaahan ja vielä levittää juttuaan totena eteen päin. Lähdekritiikin puute ärsyttää myös. Joskus joku asia olisi helposti tarkistettavissa netistä, mutta tietenkin uskotaan ennemmin jotain äidin siskon kaverin kokemuksia :)
Myös hieman vanhempien ihmisten kanssa menee hermo. Esimerkiksi appiukko ei millään usko asioiden koskaan muuttuvan millään lailla.
Uskokoon jokainen mihin haluaa. Yritän olla puuttumatta, ellei asia jotenkin haittaa lasten tai eläinten elämää.
Vielä enemmän ärsyttää Jaritervot ja Tuomasenbusket, jotka kuvittelevat ohjeistavansa norsunluutorneistaan ja omista kuplistaan "kansaa ajattelemaan oikealla tavalla".
Tietämättömyys ei ole häpeä, ylimielisyys ja besserwisseröinti on. Tähän aloittajakin syyllistyy.
Ei. Kun ärsyttää se, että korkekouluissa opiskelevissa kavereissa on sellaisia puupäitä ettei mitään rajaa. Toki ovat oman alansa asiantuntioita mutta kun mennään yleistietoon niin nää on ihan pihalla. "Milloin oli ensimmäinen maailmansota?" "Onko Singapore Japanissa vai Kiinassa?" jne
Vierailija kirjoitti:
Enemmänkin ärsyttää tynnyrissä kasvaneiden typeryys ja ahdasmielisyys, oli sitten koulutusta vaikka miten pitkälle. Mitä muuta voi odottaa tynnyrissä kasvaneelta, kun tapin reikäkin oli metsään päin, jalassa oli venäläiset tennarit ja päässä tiukka pipo? Tällaisia tyyppejä liikkuu tälläkin foorumilla aika usein.
Venäläiset tennarit? Rasismia?
Kyllä muakin ärsyttää enemmän koulutettujen kavereiden tietämättömyys ja ihan arkisten asioiden osaamattomuus.
Pääasiassa minua ärsyttää koulutettujen kavereiden muka-älykäs ylenkatse vähemmän koulutettuja kohtaan.
Minä puolestani ihmettelen sanaa 'koulutettu'. Eikö se ole itse opiskellut? Sana koulutettu kuulostaa siltä että tämä henkilö on vai passiivisesti seisonut paikallaan ja joku on kaatanut ämpärillä tietoa ja älyä korvaan.
Ärsyttää ihmiset, jotka eivät voi puhua muusta kuin tieteellisesti tutkituista asioita. Maailmassa on paljon asioita, joiden todentaminen ei onnistu tieteellisesti.
Ja monissa sananlaskuissa on totuus esim. kohtuus kaikessa. Pätee kaikkeen.
Ärsyttää, mutta en ole huomannut että tuolla olisi erityisesti tekemistä koulutuksen kanssa. Myös yliopistokavereiden kanssa olen törmännyt tuohon että maailmanmeno ei vaan ilmeisesti kiinnosta vaikka omalla alallaan ihan fiksu tyyppi olisikin.
Arsyttää kyllä yhtä lailla opiskelijoitten vankkumaton usko painettuun sanaan ja tieteeseen. Jos tiede oli ainoa totuus niin mitenkähän se onnistuisi kehittymään? Sen koko idea on tulla nimenomaan kumotuksi jollain aivan uudella näkemyksellä....
En tunne tyhmiä ihmisiä, vaikka tunnen paljonkin kouluttamattomia. Tyhmiin törmään ainoastaan netissä. Oikeassa maailmassa suunnilleen kaikki ihmiset, joiden kanssa puheisiin ajaudun, ovat ihan hyvin perillä normaaleista yleissivistykseen kuuluvista asioista kuten mikä on oppositio tai kuinka tilastot toimivat. Sitten on kyllä toisaalta niitä, jotka hurahtavat tiettyyn aatteeseen kuten vihreään liikkeeseen ja menettävät sitä kautta objektiivisuutensa, mutta korkea koulutus tai älykkyys eivät suojaa tältä. Uskonnot ovat siinä mielessä omituinen ilmiö.
Tietämättömyys ei kyllä ole sidoksissa "kouluttamattomuuteen". Itse olen jutellut maisterien ja dippainssien kanssa, joilla ei ole ollut esim. maantieteestä tai poliittisesta järjestelmästä hajuakaan. Osa ihmisistä valitsee elämässä hyvin kapean alan ja keskittyy tietämään kaiken mahdollisen siitä, ympäröivän maailman unohtaen.
Onko tällainen ihminen kompetentti? Aivan varmasti, yleistietämystä ei varsinaisesti "tarvita" kaikilla aloilla.
Entä onko hän tietämätön? Kyllä on, koska maailmanmeno oman pään ulkopuolella ei vain kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Pääasiassa minua ärsyttää koulutettujen kavereiden muka-älykäs ylenkatse vähemmän koulutettuja kohtaan.
Just näin. Ihmettelen, että missä vaiheessa koulutettu havahtuu siihen, että hänen tietomääränsä (ei älykkyys) on kohonnut ylitsepääsemättömän korkeaksi verrattuna vähemmän koulutettuihin. Tuleeko tietämys hiipien vai vyöryykö se yhdellä iskulla tietoisuuteen? Tämä tiedon määrän lisääntyminenkö aiheuttaa tylsistymisen esim vähemmän koulutettuihin ystäviin?
Entä miten verrata tietämystä akateemisissa piireissä? Ärsyttääkö lääkäriä diplomi-insinöörin tietämättömyys esim infektioista ja tippainssiä ärsyttää lääkärin matemaattisten taitojen mahdollinen puute?
Jep.