Mitä mieltä yh-äideistä?

Tyhmää tai ei, musta on ainakin tärkeintä se että mun lapsilla on nyt isi koko päiväisesti eikä vaan sillon tällön....Mitäpä sitä ei lastensa takia tekisi??



Ap

kylläpäs täällä taas tyhmiä kysellään.eiköhän jokaine ihminen tiedä itse miten elämänsä ja perheensä hoitaa!

Pitäisikö olla joku stereotypia sinkuista, perheellisistä, äideistä, mummoista, mustista? Mä tutustun aina tyyppiin ja sitten sen mukaan muodostan mielipiteen.



Itse olen ollut yh, mut en kyllä ilmeisesti sopinut yhtään yh muottiin. Itsellä oli oma asunto ja auto ja kesämökki. Hyvät tulot hyvästä työpaikasta. Lapsestani maksoin täydet hoitomaksut. Ainut mitä sain avustusta oli se 36 euroa lapsilisään korotusta. Miehiä piisas ympärillä ja se jaksoi mua hämmentää. Akateemisia fiksuja miehiä oli ties kuinka monta, jotka olisivat halunneet minut ja lapseni elämäänsä. En tiennytkään miten hyvä markkina-arvo yh-äideillä on ;-)

Lukisitte kaikki tekstit niin ei tulis väärin käsityksiä!!! Mun mielestä yh:t paljon vahvempia ja rakastavampia kuin muut äidit!

Ärsyttää monet avioliitto rouvat jotka pitää kulisseja yllä ja eivät uskalla erota kun putoovat tyhjän päälle, se joskus vasta ärsyttääkin.

No kun muakaan ei ärsytä. Mulla oli vähän reilu puoltoista vuotias poika kun erottiin ja odotin toista about puolessa välissä raskautta. Sit mies vaan ilmotti et lähtekää menee.....Ja sen jälkeen mua katsottiin alas päin...Eihän se ollu mun vika että mut heitettiin pihalle yhteisestä kodista??? Eli miks sillon ku on yh niin on maailman paskin ihminen???





Ap

En ole itse yh-äiti, mutta voin vain kuvitella, miten paljon enemmän kuin me muut äidit he näkevät vaivaa lastensa eteen. Heillä on varmasti raskaampaa arki. Pidän heitä lujina ihmisinä, jotka selviävät paljon enemmästä kuin minä.

En tiedä, olisiko minusta yh:ksi. Ehkä, jos olisi pakko. Eniten pelottaisi se, miten jaksaa kaiken yksin.

Kaikille yh-äideille toivotan jaksamista ja iloa elämään.

siinä sen kummempaa.

ja arvostan kyllä sitä duunia minkä se mun kanssa teki. Illat pitkät oli mun kanssa vaikka ehkä olis kaivannut muutakin elämää. Yksin vastasi kaikista tarpeistani vaikka se varmasti oli joskus rankkaa.



En siis todellakaan väheksy yksinhuoltajia. Toivon sydämestäni silti, että koskaan en itse joudu yh:ksi koska rakastan miestäni ja haluan oman taustani takia, että pojallani on molemmat vanhemmat. Itse kaipasin isää AINA joten en halua samaa omalle lapselleni.

Todella mautonta sanon minä! Onko kenelläkään tullut mieleen että yh:lla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, millainen ihminen itse on!?!

Yhtälailla myös " sinä" joka haukut ja aliarvioit yh:ita, voisit itse joutua yllättäin samaan asemaan; eli muodostat lapsesi/lastesi kanssa oman perheen ilman isää kotona. Eli ei sen kummempaa!!!



Yksihuoltajien aliarvioiminen osoittaa vain kypsymättömyyttä, joten kasvakaahan rauhassa ja keskustellaan sitten asiasta uudestaan kun elämä on hieman koulunut ja kasvattanut. :)



-avioliitossa, hyvässä sellaisessa elävä äiti, jonka oma äiti on ollut yh -hyvä ja rakastava äiti - lääkäri/uranainen-

Eikö olekin yleisiä käsityksiä murskaavaa;

äitini siis on lääkäri ja kasvatti minut yh:na, ja minä taas olen ihan tavallinen duunari; sairaanhoitaja ja naimisissa. ;)



Eli kerrankin roolit näin päin, että yh on kunnon kansalainen ja avioliitossa elävä äiti yhteiskunnan " sosiaalipummi" , kuten yleensä yh:ita haukutaan.





:)

Monesti miettinyt, että kuinka tuntuu kivalta kun mies tulee töistä kotiin jakamaan vastuuta reilun 1 vuotiaan pojan hoitamisessa.



Jos olis yh jaksaminen olis varmaan tiukilla.

Mekin oltiin onnellisesti avoliitossa miehen kanssa ja meillä oli kaikki tosi hyvin. Puoltoista vuotias muksu ja toinen tulossa ja meidän rakkaus kukoisti. Sit vaan yhtenä kauniina päivänä kun mies tuli töistä kotiin niin ilmotti et lähtekää pois....Miten siinä olis voinu reagoida? Me vaan lähdettiin pois. Sit asuttiin puol vuotta eri osoitteissa ja sit muutettiin takas yhteen. Miehellä oli yks nainen siinä välissä ja se asu sen kans yhdessä. Mut ei kuulemma rakastanu muita ku meitä. En mä tiedä mut mä sain kamalaa paheksuntaa siitä että olen yksinhuoltaja....Ja sitä en ymmärrä. Enhän mä väärää tehny vaan mies. Sille iski paniikki vastuuusta sun muusta. Mikä musta teki luuserin??? Jos joku mulle sen selittää niin thanks!!!!



Ap

ja vielä ihan omasta päätöksestä - ero oli minun aloitteeni ja päätökseni, ja eropäätös pohjautui painaviin syihin. Olen siis kahden lapsen yh-äiti.



Mikähän minusta tekee luuserin ;) Sekö, että olin tarpeeksi voimakas ja jätin parisuhdehelvetin ja siten loin lapsilleni tasapainoisen ja turvallisen kasvuympäristön. Vai olenko luuseri siksi, että minulla on akateeminen loppututkinto ja teen koulutusta vastaavaa, vaativaa työtä? Vai kenties sekö tekee minut luuseriksi, että ilmoitin pomolle, etten tee minuuttiakaan ylitöitä (lasten takia)? (ja pomo hyväksyi tämän mukisematta, koska ei halua minun lähtevän).



Vietän vapaa-ajan ja lomat lasten kanssa - olemme mökillä, matkustelemme, teemme retkiä ja puuhastelemme (ja laiskottelemme) kotona. Ja se koti muuten on velaton omistusasunto ;)



Väitän, että lapseni elävät turvallisempaa ja tasapainoisempaa elämää ja arkea kuin monissa ydinperheissä eletään.



Mutta ei tämä yh:n arki helppoa ole, luuseriksi en silti itseäni näe ;)

he ovat tehneet päätöksen hankkia lapsia miehen kanssa, jonka he ovat tunteneet liian vähän aikaa tai jonka kanssa nyt ei kauhean hyvin mennyt ennen lastakaan ja tilannetta koitettiin paikata lapsia hankkimalla. Lapset on siis usein hankittu nuorena ja väärän miehen kanssa. Oltiin niin vauvakuumeisia ettei jaksettu odottaa että järkevä isäehdokas tulee kohdalle ja että tuntee puolison läpikotaisin ennen kuin lapsia hankkii.



En halua yleistää mutta tämä on tilanne tuntemieni yh-äitien kohdalla. Mukavia ihmisiä ovat.

toiset miehen kanssa ja toiset yksin.itsellä on ihana mies ja poika :)

Yhteistä heille on tosiaan tuo huono miesmaku. Lapset on saatettu alulle aivan liian pian suhteen alussa. Siis näin minun ystävilläni ja tuttavillani, en yleistä!

Vierailija:

he ovat tehneet päätöksen hankkia lapsia miehen kanssa, jonka he ovat tunteneet liian vähän aikaa tai jonka kanssa nyt ei kauhean hyvin mennyt ennen lastakaan ja tilannetta koitettiin paikata lapsia hankkimalla. Lapset on siis usein hankittu nuorena ja väärän miehen kanssa. Oltiin niin vauvakuumeisia ettei jaksettu odottaa että järkevä isäehdokas tulee kohdalle ja että tuntee puolison läpikotaisin ennen kuin lapsia hankkii.

En halua yleistää mutta tämä on tilanne tuntemieni yh-äitien kohdalla. Mukavia ihmisiä ovat.

Vierailija:

ja vielä ihan omasta päätöksestä - ero oli minun aloitteeni ja päätökseni, ja eropäätös pohjautui painaviin syihin. Olen siis kahden lapsen yh-äiti.

Mikähän minusta tekee luuserin ;) Sekö, että olin tarpeeksi voimakas ja jätin parisuhdehelvetin ja siten loin lapsilleni tasapainoisen ja turvallisen kasvuympäristön. Vai olenko luuseri siksi, että minulla on akateeminen loppututkinto ja teen koulutusta vastaavaa, vaativaa työtä? Vai kenties sekö tekee minut luuseriksi, että ilmoitin pomolle, etten tee minuuttiakaan ylitöitä (lasten takia)? (ja pomo hyväksyi tämän mukisematta, koska ei halua minun lähtevän).

Vietän vapaa-ajan ja lomat lasten kanssa - olemme mökillä, matkustelemme, teemme retkiä ja puuhastelemme (ja laiskottelemme) kotona. Ja se koti muuten on velaton omistusasunto ;)

Väitän, että lapseni elävät turvallisempaa ja tasapainoisempaa elämää ja arkea kuin monissa ydinperheissä eletään.

Mutta ei tämä yh:n arki helppoa ole, luuseriksi en silti itseäni näe ;)

Eli mikä olet koulutukseltasi? Kiinnostaa aina kuulla näistä menestystarinoista, sillä nostan kyllä hattua äideille jotka kasvattavat ja hoitavat lapsensa yksin, ja omaavat vielä korkean koulutuksen. :)

Wau!!!

itse olen yh-isän kasvattama, en voisi tuntea enempää ylpeyttä ja kiitollisuutta isästäni!