Kertokaa tahattomasti lapsettomat, miksi lapsettomuus on "maailmanloppu"?

Vierailija kirjoitti:

Mä olen huomannut, että monille on ylivoimaisen vaikeaa kestää toisten surua. Halutaan väkisin joku ratkaisu tai että toiset pääsisivät yli asiasta, oli se sitten mikä tahansa. Mielestäni tämä on itsekästä. Ap, yritä hyväksyä että tilanteeseen ei ole hyvää ratkaisua ja että siskosi ei välttämättä koskaan pääse täysin asian yli - mutta voi päästä surunsa yli ja elää hyvää elämää, mutta tämä prosessi voi kestää pitkäänkin. Älä hoputa siskoasi omien tunteittesi (saati asenteidesi) takia.

Jos oikeasti haluat ymmärtää millaista on haluta lapsia ja joutua luopumaan tästä toiveesta niin lue esim tahattomasti lapsettomaksi jääneiden blogeja, joissa kirjoittajat kuvaavat tätä prosessia. Englanninkielisiä hyvin kirjoitettuja blogeja aiheesta ovat esim. No kidding in NZ, infertilityhonesty, ja Coming2Terms.

Kiitos tästä näkökulmasta ja lukuvinkeistä. Olet varmasti ihan oikeilla jäljillä siinä, että haluaisin "ratkaista" asian mahdollisimman nopeasti ja "kivasti ja siististi". Ehkä tässä on takana vielä jokin sellainenkin, että haluaisin jotenkin todistaa siskolleni, ettei onnellinen elämä vaadi lapsia ja sitten olen pettynyt, kun hän ei näekään asiaa samoin kuin minä. Typerää, tiedän.

Joka tapauksessa annoit paljon ajattelemisen aihetta, kiitos!

Ap

Vituttaahan se, jos olet itse täyspäinen, työssä käyvä, toiset ihmiset huomioonottava, hyväkäytöksinen kansalainen ja et voi tällaisia geenejä ja elämänasenteita jatkaa eteenpäin samalla, kun kaiken maailman hulttiot lisääntyvät kuin meren mutaa.

Ap, jos haluat perehtyä asiaan, niin kannattaa käydä lapsettomuudesta kärsivien nettisivuilla (simpukka.info). Siellä on erilaisia elämänkertoja ja ehkä vähän faktaakin. Myös mm. Väestöliiton sivuilta löytyy tietoa. Täällä nimittäin moni ei näytä ymmärtävän ongelmaa.

Kiitos ap aloituksesta, olen miettinyt tätä asiaa myös todella paljon ja meinannutkin laittaa aloituksen tänne. Olen myös lapseton ja aivan omasta tahdostani. Minuakin kiinnostaa tietää se "miksi" tahattoman lapsettomuuden tilanteessa. Koska aina nyt vaan ei saa sitä mitä haluaa. Onkohan tässä pohjalla se, että monissa asioissa on se tilanne, että vaikka tavoite olisi hyvin epätodennäköinen, se teoriassa olisi tietyillä valinnoilla ja teoilla saavutettavissa. Siis vaikkapa, että haluaisin tasavallan presidentiksi tai YK:n pääsihteeriksi. Vaikka tiedostaa, että ihan jokainen ei näihin tehtäviin päädy/pääse, siihen voi kuitenkin pyrkiä esim. valitsemalla tietyn koulutuksen, harjoittelupaikkoja jne. Toisin kuin lapsettomuudessa, jossa biologia ratkaisee asian, siihen ei voi omilla teoillaan vaikuttaa. Paitsi ehkä valitsemalla toisen kumppanin, jonka kanssa sukusolut (tai mitä hittoa ne nyt onkaan) sopisivat paremmin yhteen.

Kaikille niille, jotka pitävät tällaisia asioita pohtivia empatiakyvyttöminä, haluaisin sanoa, että totta kai jos joku tuttavani kärsisi tahattomasta lapsettomuudesta, olisin myötätuntoinen, tuntuisi pahalta hänen puolestaan, enkä ikinä menisi sanomaan ajatuksiani hänelle päin naamaa. Ja ymmärrän kyllä, miten tietyn asian katkeruudesta voi olla vaikea, suorastaan mahdoton, päästä yli. Samalla tavalla itse toivon, että minulla ei olisi tiettyä kroonista kipua aiheuttavaa sairautta, joka on vaikuttanut koko elämääni. Terapiasta huolimatta en ole suostunut hyväksymään edelleenkään tätä. Mutta, kaikkea ei voi saada, ei terveyttä, eikä jälkikasvua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse "nuorena" tahattomasti lapsettomana en ole vielä valmis ikäni takia heittämään toivoa hukkaan. Toivon/toivomme joka kuukausi positiivisesta raskaustestiä. Juuri ennen kuukautisia huomaan kehossani muutoksia. Olenko kenties raskaana? Kuukautiset saattavat olla pari päivää oletetusta myöhässä. Joko vihdoinkin olen raskaana? Joka kuukausi saan toivoa ja lopulta pettyä. Kaksi keskenmenoa kokeneena ilo on vaihtunut epätoivoon.

Elämää ei pysty suunnitella pitkälle eteenpäin. Ennen olisimme tässä vaiheessa alkaneet suunnitella kevän ja kesän ulkomaanmatkoja. Nyt lasken jatkuvasti raskauslaskurilla, että jos JUURI nyt tulisin raskaaksi niin milloin saan vielä lentää. Eli mihin ajankohtaan voimme matkan varata.

Käytän harvoin alkoholia, mutta nyt joudun laskemaan aina milloin voin mennä juhliin tai illanistujaisiin, sillä en halua kertoa kaikille miksi kieltäydyn punaviinilasista. En siis uskalla ottaa alkoholia enää ovulaation jälkeen. Sama koskee esim. inkivääriä ym. erilaisten ruoka-aineiden kanssa. Eli joudun taas laskemaan koska voin käydä ystävieni kanssa sushilla. Kahden keskenmenon jälkeen haluan minimoida riskin kolmanteen keskenmenoon.

Olen luopunut rakkaista urheiluharrastuksista, jotka eivät sovi yhteen mahdollisen raskauden kanssa.

Tässä nyt asiat jotka tulevat mieleeni näin äkkiseltään. Mikäli ikää olisi enemmän ja joutuisin/joutuisimme hyväksymään asian, ettei lasta tule ei se ehkä olisi maailmanloppu. Olisi tavallaan myös helpottavaa tietää, ettei enää mikään auta. Voisi varata matkan vaikka kahden vuoden päähän eikä elämä pyörisi ovulaation ja kuukautisten ympärillä.

Tottakai yrittämisen voisi lopettaa jo nyt ja näin loppuisi elämän epävarmuus. Mutta tosiaan alle 30-vuotiaana aikaa saada oma lapsi on vielä runsaasti ja sen takia emme voi luopua toivosta.

Olipa pitkä vuodatus, mutta pääpointtina ehkä se, että elämän epävarmuus ja jatkuvat toive raskaudesta on se, mikä ajaa tahattomasti lapsettomat "masentuneiksi".

Kiitos kirjoituksestasi! Kuulostaa hyvin rankalta tavalta elää, kun koko elämä pyörii asian ympärillä ja se määrää kaiken muun. Etkö pelkää katuvasi sitä, että jätit vuosiksi elämäsi elämättä (JOS kävisi niin, ettette koskaan saisi lasta, vaikka toivottavasti niin ei käy)? Esitin tuossa aikaisemmalle kirjoittajalle kysymyksen, voisiko hän kuvitella, että hän tarinallaan olisi toisenlainen onnellinen loppu - sellainen, jossa hän oppisi näkemään elämän uudenlaisena, sellaisena, jossa onnellisuus ei ole kiinni lapsesta. Mitä itse ajattelet? Ei tarvitse vastata, jos kysymys on sinusta liian tungetteleva.

Tuollaista siskonikin elämä käsittääkseni aika pitkälti on, hän ei ikinä voi suunnitella mitään matkoja tai menoja, koska "jos sittenkin". Ja minusta on surullista, että hän tavallaan tuhlaa monia vuosia elämästään, vuosia, jotka olisivat voineet olla onnellisia. Tietysti helppohan se on näin ulkopuolisena sanoa...

Toivottavasti en pahoittanut mieltäsi kyselyilläni, kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi!

Ap

Onhan tämä rankkaa, sitä en kiellä, mutta toive lapsesta on vain niin suuri. Ja siis oikeasti toivon ettei näin olisi! Olisi paljon helpompaa jos asenne olisi "tulee jos on tullakseen".

En koe, että elämäni jää elämättä. Treffit ystävän kanssa sushille tai punaviinilasille voi sopia parin viikon päähän (jolloin on kuukautiset = en ole raskaana). Matkat varaamme lähellä lähtöä, joka on kalliimpaa, mutta emme ole siis lopettaneet matkustelua. Urheiluharrastus harmittaa, mutta liikun yhä ja pidän peruskuntoa yllä. Treenata "omaa lajia" ehtii sitten päälle nelikymppisenäkin.

Uskon, että jos reilun kymmenen vuoden kuluttua lasta ei ole meille tullut niin osaamme silti elää onnellista elämää ja tavallaan koen, että elämme sitä nytkin (1-14 kiertopäivinä). Meillä on hyvä parisuhde ja nautimme toisistamme. Koen, että ilman lapsettomuutta emme olisi niin läheisiä ja avoimia toisillemme.  Kysymykseen on hankala vastata, mutta siis nyt tällä hetkellä en koe, että osaisimme ajatella elämää ilman lasta koska tosiaan toivoa yhä on.

Oletko lukenut kirjaa "Ei kenenkään äiti", jonka on toimittanut Hanna Parviainen? Suosittelen sitä kaikille, joiden lähipiirissä on lapsettomuutta. Auttaa ehkä jollain tavalla vähän paremmin ymmärtämään asiaa.

Kaikkea hyvää myös sinulle!

Ja näen kyllä sen, että on todella itsekästä olettaa, että sisko minun kehotuksestani (joita siis en ole antanut, mutta näin ajatuksen tasolla) ja jotenkin "minun vuokseni" unohtaisi lapsihaaveensa ja tulisi onnelliseksi. Ei se tietenkään niin vain onnistu eikä kenenkään muun aloitteesta kuin hänen omastaan.

Tuntuu vain niin surulliselta, että siskoni antaa elämän lipua ohitseen eläen koko ajan "sitten kun" -elämää, jossa kaikki pyörii menetyksen ympärillä, ja että minä samalla olen menettänyt ennen iloisen ja onnellisen siskoni, mahdollisesti jopa lopullisesti. En mitenkään pysty näkemään, että oma lapsi olisi kenellekään tuon kaiken arvoista, mutta siinähän me olemme erilaisia, eikä minulla ole asiaan nokan koputtamista...

Ap

Kyllä se voi olla kova paikka kun kymmenien tai satojentuhansien vuosien ketju katkeaa.

Se on valtaisa tapahtuma.

Vierailija kirjoitti:

Ap, jos haluat perehtyä asiaan, niin kannattaa käydä lapsettomuudesta kärsivien nettisivuilla (simpukka.info). Siellä on erilaisia elämänkertoja ja ehkä vähän faktaakin. Myös mm. Väestöliiton sivuilta löytyy tietoa. Täällä nimittäin moni ei näytä ymmärtävän ongelmaa.

Niin, tavallaanhan tämän keskustelualoituksen ideana oli koittaa saada vastauksia siihen, että tätä ongelmaa voisi ymmärtää. Uskon, että sellaiselle, jolle tämä aihe on erittäin herkkä, tämä voi vaikuttaa vain vittuilulta. Ainakaan minulla, eikä selkeästi ap:llakaan, siitä ei ole kyse, vaan yksinkertaisesti halusta ymmärtää. Koska kaikkea ei voi saada, miksi lapsen saaminen on eri asia kuin jokin muu, jota ei saa. Asian herkkyyden takia tietenkin, mutta miksi muutoin.

Tue siskoasi parhaasi mukaan, on minun neuvoni. Saimme mieheni kanssa lapsemme lapsettomuushoitojen avulla. Yrittäminen oli aivan kamalaa seksielämän ja parisuhteen kannalta. Yhdynnät aina tiettyinä päivinä. Pettymys kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta. Jos lasta ei olisi hoitojen kautta kuulunut, en tiedä olisinko tätä tässä enää kirjoittamassa. Suru lapsettomuudesta on musertavaa. Jos et itse lapsia tahdo, tämä voi olla vaike ymmärtää. Siksi toivon siskosi puolesta, että olet tukipilarina ja saatavilla.

Meillä on ollut jo pitkään toive toisesta lapsesta ja hoito alkamassa ensi kuussa. Tuska lapsettomuudesta ei kuitenkaan enää paina, meillä on jo yksi maailma rakkain. Jos saamme vielä toisen, olemme enemmän kuin siunattuja.

Vierailija kirjoitti:

Mieti ensiksi asiaa, mikä on sinulle todella tärkeää ja mitä haluaisit tehdä koko loppu elämäsi.. mieti sitten, ettet kykene sitä tekemään ikinä enään.

Sana on enää.

Sisaresi on psykologisesti joustamaton. Hän ei ole hyvä selviämään vastoinäymisistä. ja suuntaamaan toimintaansa uudelleen, kun asia ei mene hänen toiveidensa mukaisesti. Jos mietit yhteistä lapsuuttanne, varmaan pystyt palauttamaan mieleen esimerkkejä tästä.

Ei se toki maailmanloppu ole. Mutta se on suru. Ja siinä missä muitakin suruja saa "luvan kanssa" surra (avioero, työpaikan menetys, läheisen kuolema ym.), niin miksei lapsettomuutta?

Vapaaehtoisesti lapsettoman, tai lapsia saaneen on varmasti tätä vaikea ymmärtää. Jos ei itse ole samassa tilanteessa, ajatukset ovat varmasti sen suuntaisia, että "jos tahaton lapsettomuus olisi käynyt minulle, en jäisi sitä märehtimään vaan eläisin täysillä kun kerran voisin!"

Mutta kun asia ei ole noin yksinkertaista. Tahaton lapsettomuus on luopumisen tuskaa, vuodesta toiseen. On vaikea luovuttaa, koska toivo on aina yllä. Kyllä siitä helposti silloin tulee elämän tärkein asia, onhan kyse isosta jutusta.

Ap, en tiedä täytyykö sinun ymmärtää siskoasi, koska itse olet siinä asemassa, ettet tunne juuri tämän asian takia tuskaa. Mutta empatiaa suosittelen harjoituttamaan, ja lohdutusta. Itselle olisi samassa suossa tarponeena merkinnyt suuresti se, jos oma siskoni olisi minulle edes kerran sanonut: "Olen niin pahoillani, että tämä tapahtui sinulle"

Lisään vielä, että miksi tahattomasti lapsettomien täytyy niin kovasti perustella miksi hän lapsia haluaa (tottakai he ymmärtävät että elämässä on muutakin kuin lapset). Normaalisti raskautuvien ei koskaan tarvitse perustella, maailman luonnollisin juttu.

Koska Ap sinun on vaikea ymmärtää lapsettomuuden tuskaa, kuvittele joku sinulle maailman tärkein asia (vaikkapa raajat, kumppani, lemmikki, työ, näkökyky...) ja miltä siitä luopuminen tuntuisi. Varsinkin, kun sen menettäminen ei ole oma vikasi ja ihmiset ympärilläsi kysyisivät jatkuvasti "mitä sinä niillä jaloilla loppujen lopuksi teet? Opettele nauttimaan elämästä ilman niitä, tämähän on hieno mahdollisuus!"

Vierailija kirjoitti:

Ap, kuulostat henkisesti tasapainoisemmalta ja älykkäämmältä ihmiseltä kuin siskosi. Sellainen ihminen ymmärtää asioita sekä myös itseään paremmin ja osaa sopeutua. Elämässä kun ei aina saa kaikkea, mitä haluaa. Jotkut elävät jossain omissa harhakuvitelmissaan, eivätkä tunnista ongelmiaan tai osaa elää hetkessä. Siskollesi se on lapsi, jollekin toiselle lottovoitto; harhainen kuvitelma elämän onnelliseksi muuttavasta asiasta, joka veisi tullessaan kaiken "pahan" pois. Vaikka siskosi lapsen saisikin, hän tulee silti todennäköisesti tarvitsemaan ammattiapua eikä muutu pidemmän päälle yhtään onnellisemmaksi.

Anteeksi vain, mutta tämä on potaskaa.

Kyllä lapsettomuus voi olla niin suuri kriisi, että tarvitsee ammattiapua. Kuvitelkaa tilalle mikä tahansa muu kriisi, joka koskettaa teitä läheisemmin. Kyseessä ei todellakaan ole tasapainoton tai harhainen ihminen. Lapsettomuutta verrataan traumana läheisen menettämiseen -tuskin hänelle mentäisiin sanomaan että elät vain harhakuvitelmissa, reipastu siitä nyt vain.

Minä olen aina halunnut lapsia. Molemmat ammattini liittyvät muiden ihmisten hoitamiseen ja/tai kouluttamiseen, sekä lapsiin. Minulla on aina ollur lemmikkejä, joista olen pitänyt huolta. Lapsen haluaminen on asia, jota en ole koskaan kyseenalaistanut, vaan se on ollut täysin selvää. Olen korkeasti koulutettu, matkustellut ym., mutta ei tässä maailmassa ole sellaista onnen lähdettä minulle kuin oma lapsi. Tiesin sen ennen kuin sain lapsen, ja olen samaa mieltä edelleen nyt äitinä. Olisi siis ollut järkyttävä pettymys olla saamatta lasta - lapsia on koko ajan ympärillä. Mieti, että eläisit koko ajan odottaen yliopiston valintakokeiden tuloksia -siinä jännityksessä (vrt. plussaaminen). Tai mieti, että olet aina halunnut lääkäriksi ja joku luonnon oikusta vain toteaa, että työskentelet nyt ja aina vakuutusmyyjänä, nauti siitä.

Ap voisi vaikka miettiä sitä kautta, että minkälaista elämäsi olisi ollut ilman siskoasi.

Juuri sen verran sillä lapsen saamisella on merkitystä siskollesi.

Ihmissuhde, vähän niin kuin parisuhde.

Useimmat ihmiset haluavat parisuhteen, osa ei, eivätkä he välttämättä ymmärrä, mitä iloa on jakaa elämänsä jonkun toisen kanssa. 

Olen kolmekymppinen sinkku. Pitäisi miettiä lasten saamista, mutta miestä ei ole.

Melkeinpä kaiken vapaa-aikani vietän yksin. Ja se tekee minut onnettomaksi.

Uskoisin elämälläni olevan enemmän merkitystä, jos siinä olisi lapsi. Joku suunta mihin mennä.

Olen yrittänyt täyttää elämääni kaikilla muilla asioilla, mutta se ei ole koskaan riittänyt. Ei opiskelu, ei työnteko, ei vapaaehtoistyö, ei itsensä sivistäminen, ei harrastukset, ei sukulaiset, ei kaverit, ei seksi.

En halua jäädä jossittelemaan ja olla surullinen ja onneton vielä vanhempana sen vuoksi, etten edes yrittänyt saada lasta.

Ajatellaan että se lapsi on hyödyke joka pitää saada itsekkäästi hankittua eikä juurikaa siitä näkökulmasta, haluaako se lapsi syntyä tänne työttömäksi vai ei.

Ystävä hyvä, sushi tai inkivääri ei aiheuta keskenmenoa. Raskaus menee kesken, jos sikiössä on jotain kromosomitasolla vialla. Lasillinen punaviiniä ei myöskään vaikuta sikiön kromosomeihin millään tavalla.

Unohda suunnittelu ja rentoudu. Jos jätätte matkan varaamatta siinä toivossa että olet raskaana, voit olla varma että et ole raskaana tuolloin. Sen sijaan että kyttäät syömisiäsi ja karsit harrastuksia, mene gynelle tarkistuttamaan munasarjasi ja hormonitasosi, samoin miehen sperma.

Tämä on yksi suurimmista syistä miksi lapsettomat ovat niin onnettomia, elämä pyörii raskautumisen ympärillä, seksiä on harrastettava just silloin kun kalenteri sanoo,karsitaan normaali elämä ja ystävät, ollaan ylivarovaisia, testejä tehdään heti kun menkat ovat puoli päivää myöhässä. Ei kenenkään pää tuollaista kestä. Raskautuminen on biologiaa ja tuuripeliä, ei siittiö ja munasolu jää kohtaamatta jos nainen on syönyt viime viikolla sushia lounaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Itse "nuorena" tahattomasti lapsettomana en ole vielä valmis ikäni takia heittämään toivoa hukkaan. Toivon/toivomme joka kuukausi positiivisesta raskaustestiä. Juuri ennen kuukautisia huomaan kehossani muutoksia. Olenko kenties raskaana? Kuukautiset saattavat olla pari päivää oletetusta myöhässä. Joko vihdoinkin olen raskaana? Joka kuukausi saan toivoa ja lopulta pettyä. Kaksi keskenmenoa kokeneena ilo on vaihtunut epätoivoon.

Elämää ei pysty suunnitella pitkälle eteenpäin. Ennen olisimme tässä vaiheessa alkaneet suunnitella kevän ja kesän ulkomaanmatkoja. Nyt lasken jatkuvasti raskauslaskurilla, että jos JUURI nyt tulisin raskaaksi niin milloin saan vielä lentää. Eli mihin ajankohtaan voimme matkan varata.

Käytän harvoin alkoholia, mutta nyt joudun laskemaan aina milloin voin mennä juhliin tai illanistujaisiin, sillä en halua kertoa kaikille miksi kieltäydyn punaviinilasista. En siis uskalla ottaa alkoholia enää ovulaation jälkeen. Sama koskee esim. inkivääriä ym. erilaisten ruoka-aineiden kanssa. Eli joudun taas laskemaan koska voin käydä ystävieni kanssa sushilla. Kahden keskenmenon jälkeen haluan minimoida riskin kolmanteen keskenmenoon.

Olen luopunut rakkaista urheiluharrastuksista, jotka eivät sovi yhteen mahdollisen raskauden kanssa.

Tässä nyt asiat jotka tulevat mieleeni näin äkkiseltään. Mikäli ikää olisi enemmän ja joutuisin/joutuisimme hyväksymään asian, ettei lasta tule ei se ehkä olisi maailmanloppu. Olisi tavallaan myös helpottavaa tietää, ettei enää mikään auta. Voisi varata matkan vaikka kahden vuoden päähän eikä elämä pyörisi ovulaation ja kuukautisten ympärillä.

Tottakai yrittämisen voisi lopettaa jo nyt ja näin loppuisi elämän epävarmuus. Mutta tosiaan alle 30-vuotiaana aikaa saada oma lapsi on vielä runsaasti ja sen takia emme voi luopua toivosta.

Olipa pitkä vuodatus, mutta pääpointtina ehkä se, että elämän epävarmuus ja jatkuvat toive raskaudesta on se, mikä ajaa tahattomasti lapsettomat "masentuneiksi".

Sain lapseni, ainokaiseni 40-vuotiaana. Tarkoittaa siis sitä, että minulla on vähän elettyäkin elämää.

Siksi sanoisin sinulle ap, että elämässä tulee välillä vastaan asioita, joita et voi ymmärtää - ja joita kukaan ei voi sinulle selittää. Ne ovat henkimaailman asioita.

En usko, että kukaan toinen voi ymmärtää lapsettoman surua kuin sellainen, joka on itse käynyt sen läpi. Ja silti se suru voi olla sille toiselle erilainen.

Koska sinä et pääse siskosi pään sisään, lakkaa yrittämästä sinne. Ole mieluummin hyvä läheinen ja kuuntele siskoasi silloin, kun hän haluaa puhua asiasta.

Ymmärrä myös, että kysymys ei ole sinusta. Kysymys ei ole siitä, mitä sinä olet menettänyt. Anna siskosi surra suruaan omalla tavallaan ja omassa tahdissaan.

"En halua jäädä jossittelemaan ja olla surullinen ja onneton vielä vanhempana sen vuoksi, etten edes yrittänyt saada lasta."

Nainen voi saada hedelmöityshoidoilla lapsen myös yksin. Jos koet, että äitiys on sinulle tärkeä asia, älä jää odottamaan sitä miestä - voi olla ettei se tule. Tai voi olla, että saat ensin lapsen yksin ja sitten myöhemin se mies tulee osaksi teidän elämää.

Mutta jos haluat lapsen vain täyttämään tyhjää elämääsi (tuosta saa vähän sellaisen kuvan), niin sitten se ei tunnu oikealta sinulle eikä varsinkaan lapselle.