Kouluarjen uuvuttamat opettajat avautuvat: ”Itken autossa kotimatkalla”

Vierailija kirjoitti:

Rakastin opettajan työtäni ja varsinkin kesälomaa! Tunnin alussa oli opetusosio, jonka jälkeen oppilaat tekivät äänettömästi työnsä omilla paikoillaan. Minä olin omalla paikallani.  Luokassa oli täysin hiljaista vaikka oppilaita oli jopa yli 30.

Asiat alkoivat muuttua. Häiriköiviä lapsia ei saanut laittaa enää "ruotuun". He saivat mellastaa ja kiusata muita. Häirikköjä ja heidän vanhempiaan piti kuunnella ja noudattaa jonkun psykologin ohjeita omassa opetuksessani. 

Opetus muuttui sirkukseksi.  Luokkaan tuli avustaja, kaikkien piti toimia yhden häirikön ehdoilla, joka sai huudella vaikka kirosanoja, lyödä kirjalla toisia päähän, purra toisia ym.  Miltä tuntuisi olla työssä, jossa työkaveri saa yllättäen lyödä sinua, jatkuva meteli, ruokailussa joku pelleilee ruuan kanssa vieressäsi ja sanoo päivittäin että ruoka on paskaa...näitä häirikköjä ei saanut edes poistaa tilanteista-vaan muiden piti ymmärtää heidän erilaisuuttaan!

No, paha olo itsellä ja se, etten voinut puolustaa lasten oikeuksia oppia ja saada olla rauhassa, sai minut jäämään sairauslomalle ja kouluttautumaan uuteen ammattiin.

En ymmärrä tätä. Siis mitä teit ennen, kun kaikki muuttui. Miten ojensit lapsia kun se kiellettiin, fyysisesti kurittamalla vai? Kyllä minun luokassani on työrauha ja saan oppilaat toimimaan annettujen ohjeiden mukaan omalla auktoriteetillani. Ei siihen tarvita mitään ihmekonsteja tarvita. Rangaistuksia ja palkkioita saa antaa. Huonoa käytöstä ei tarvitse sietää, hyvästä palkitaan. Mielestäni on täysin opettajan auktoriteetista kiinni, miten oppilaat toimivat. Samat oppilaat toimivat eri aikuisen kanssa eri tavalla. Kunnioitus aikuista ja opettajaa kohtaan ansaitaan.

T. Erityisluokanope

Oikeastaan herää kysymys siitä, mikä on vialla meidän omassa sukupolvessamme? Miksi emme ota vakavissamme koulusta tulevia viestejä, vaan syyllistämme opettajia ja sanomme että he eivät osaa hoitaa hommiaan? Meidän pikku kullanmurummehan ne siellä riehuvat. Emmekö osaa/viitsi/jaksa opettaa lapsillemme käytöstapoja ja toisten huomioon ottamista. Ensi kerralla kun oman lapsesi opettaja ottaa yhteyttä ikävissä merkeissä, älä ammu viestintuojaa, vaan mieti, mitä voisit tehdä tilanteen parantamiseksi yhteistyötä opettajan kanssa tehden.

Sitä se on kun opettajat ovat käyneet vasemmiston mädättämän pc-kulttuuriopiston läpi ja lapset ovat yh mammojen "kasvattamia" kurittomia riiviöitä.

Jos minä olisin opettaja niin tekisin kaikkeni jos luokalla olisi joku kunnon häirikkö joka huvikseen hilluu että hän jää luokalleen koska ei osaa käyttäytyä kuten sen ikäisen kuuluu ja tuskin osaisi edes tarvittavia asioita jos tunnit kuluvat hilluessa. Laittaisin myös niin paljon kuin mahdollista jälkkään ja läksyparkkiin (jos sitä enää edes on) sekä erityisopetukseen. Tämä siksi koska olin itse juuri tuollainen hilluja jolle olisi pitänyt tehdä kaikki tuo ja enemmänkin. Mulle oltiin aivan liian lepsuja ja nyt saan kiittää itse itseäni siitä kun väkisin täyden pakon edessä joudun vääntämään ja nolaamaan itseni jatkuvasti kun en tiedä asioita jotka on muille itsestäänselviä asioita ala asteelta. Varmasti kyllä helpommin sanottu kuin tehty

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävää, että näin on, mutta toisaalta mun on vaikea tuntea myötätuntoa opettajia kohtaan. Itse pienenä koululaisena itkun monesti kotimatkalla eikä se kiinnostanut mun opettajia paskan vertaa.

Toivottavasti mahdollisimman moni uupuneita opeista on juuri tällainen paskaope, joka ei parempaa ansaitse, mutta pahoin pelkään, että näin ei ole...

Valitettavasti näin ei ole. Nimenomaan ne opettajat, jotka välittävät, uupuvat. Ne jaksavat, jotka tekevät vaan virkatuntinsa ja unohtavat duuninsa sillä minuutilla.

Empaattinen opettaja tekee parhaansa oppilaiden hyvinvoinnin eteen ja uupuu, kun ei pysty riittävän hyvään. Pahimmillaan vaihtaa alaa.

Opettaja, joka hoitaa virkatuntinsa, eikä vie oppilaiden ongelmia kotiin, voi olla yhtä empattiinen kuin opettaja joka itkee uupumustaan koko illan. Opettaja, joka ei pysty erottamaan työtä ja vapaa-aikaa, tarvitsee työnohjausta.

No, oma kokemukseni on, että kumpikin lapsemme oli pääosin hyvin käyttäytyvä ja nimenomaan rauhallinen kouluun mennessään. Aika nopeasti siellä se levottomuus tarttuu rauhalliseenkin lapseen. Varmasti on niin, että kouluun tulee villejä tapauksia, jotka myös villiinnyttävät muita, mutta sen lisäksi oma mielipiteeni on, että kyllä se koulukin villiinnyttää. Monessa asiassa koulu on mennyt parempaan suuntaan ja on kiva, etteivät lapset kökötä kauhusta jäykkänä pulpeteissa uskaltaen tuskin hengittää, mutta mutta... Ainakin omien lasteni opettajat ekoilla luokilla ovat oikein hehkuttaneet, miten nykyisin ei istuta enää paikoillaan vaan saa kulkea ympäriinsä, usein on jotain erityisohjelmaa, mistä kaikesta ei edes tiedoteta kotiin eikä etukäteen tarvitse päättää, onko seuraava tunti matikkaa vai äikkää. No joo, kivalta kuulostaa, mutta väitän, että kyllä tuo levottomuutta aiheuttaa. Psykiatrit ja neurologit toitottavat, kuinka tärkeää ennakointi olisi etenkin erityislasten kohdalla, mutta kaikille se olisi hyväksi... Ja mitä tekee koulu? On vain hassunhauskaa, kun ei  ikinä voi tietää mitään ennalta!

Taitaa olla alalle sopimaton ihminen valittaja. Ei se ammattitaito kehity vaikka kuinka opiskelisi jos potentiaali puuttuu täysin. Kyseessä on kuitenkin vaan lapset ja nuoret ketä opettaa, kärpäsestä on tehty härkänen. Pitkät lomat, lyhyet päivät joissa paljon taukoja, ei tulosvastuuta, turvallinen työpaikka ja silti kitinää riittää. Ei hyvä tavaton...

Miksi open töytyy ansaita oppilaidensa kunnioitus. Miksei yläkoulun opelle riitä, että osaa opettaa taitavasti ja on ystävällinen oppilaille ja auttaa pyydettäessä.

Miksi luokkiin liatetaan käytöshäiriöisiä, joita open pitää osata kasvattaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi open töytyy ansaita oppilaidensa kunnioitus. Miksei yläkoulun opelle riitä, että osaa opettaa taitavasti ja on ystävällinen oppilaille ja auttaa pyydettäessä.

Miksi luokkiin liatetaan käytöshäiriöisiä, joita open pitää osata kasvattaa.

Mihin sinä ne käytöshäiriöiset laittaisit? Erityisluokkiinko....voi sitä opettaja parkaa...no niitä ei enää juuri ole, eikä varsinkaan kaikille kun luokissa saattaa olla lähes puolet oppilaista tällaisia. Ja syy tähän on jo kotikasvatuksessa, vanhempia ei enää kiinnosta omat lapset. Paljon kivempaa istua täällä aihe vapaalla tai tuijottaa kännykkää kuin keskustella omien lasten kanssa ja kysellä miten menee? Kielelliset ongelmat kasvaa rytinällä, vuorovaikutus sekä vanhempiin että kavereihin on muuttunut sosiaaliseen mediaan. Pojat pelaa, tytöt chattaa erilaisissa sosiaalisissa verkostoissa. Ei tarvitse lähteä kotoa enää edes ulos. Monelle riittää sosiaalinen verkosto. Ei osata enää kommunikoida, elämä on hektistä pelimaailma muuttuu todeksi, keskittymiskyky katoaa. Toiminnallisuus luokissa lisääntyy juuri siksi, että enää ei lapset pysty olemaan paikallaan koko oppituntia. Tehtäviä pitää vaihtaa nopeasti...nopeita leikkauksia, nopeita liikkeitä, niinkuin peleissä. Kukaan ei välitä, ketään ei kiinnosta.

Minua häiritsee tämä mystinen auktoriteetti, jota tarjotaan ratkaisuksi joka asiaan - ikään kuin kyseessä olisi jokin sisäsyntyinen asia, jota ihmisellä joko on tai ei ole. Ainakin minun kohdallani se auktoriteetti on kehittynyt vuosien varrella, kun on ollut pakko joko oppia tai antaa teinien melskata kuin sirkuksessa. Inhoan, kun joku väläyttää tätä "kiltit tytöt eivät pärjää opettajina, opettajilla pitää olla auktoriteettia"-mantraa, kun oikeasti se auktoriteetti on hyväksi koettu keino kohdella levotonta oppilasta.

On totta, että jotkut omaavat tietynlaisen luonteen, joka usein käsitetään auktoriteetiksi Kollegani ärähtää kerran ja siinä melkein rajojaan kokeilevat teinit pissaavat housuun. On erittäin kovaääninen ja osaa käyttää sitä ääntä jyräämään kaiken muun äänen. Lisänä auttaa erittäin suuri koko. Ei tosin ole kovin pidetty opettaja, ja on ollut monesti erittäin uupunut työssään. Toinen kollegani piikittelee. Osaa olla niin ilkeä, että oppilaat eivät kovin montaa kertaa erehdy suututtamaan. En kuitenkaan koe, että nämäkään avut ovat ns. sisäsyntyisiä muuten kuin että Luoja on suonut toiselle kovan äänen ja toiselle kärkkään kielen. Molemmat ovat kuitenkin itse oppineet käyttää näitä avujaan opetustyössä.

Auktoriteetti on kykyä käyttää apuna omia taitojaan erilaisten persoonien hallitsemiseen. Monet tuoreet opettajat kuvittelevat, että sen auktoriteetin voi omaksua vain olemalla ilkeä tai huutamalla kuin hyeena mutta aika usein nuo yritykset kaatuvat siihen oppilaiden nauruun ja siihen yhteen vanhempaan, joka itkee, kuinka hänen lapselleen ei saa huutaa. On pakko käyttää muita keinoja.

Eri persoonille sopii erilaiset keinot. Muutama kollegani käyttää huumoria avuksi. Ei sellaista ilkeää piikittelyä vaan ihan aitoa huumoria. Yksi kollegoistani kuuntelee, osallistuu, kyselee, ymmärtää ja auttaa. Kun on kiltti oppilaille, nämäkin ovat usein kilttejä takaisin.

Itse olen havainnut, että eri keinot sopivat eri luokkiin. Olen pääasiassa ystävällinen ja jämäkkä, palkitsen hyvää käyttäytymistä ottamalla huomioon oppilaiden toiveet mutta en aristele suuttua ja rangaista, jos tilanne menee överiksi. Hyvä keino on kahdenkeskinen juttelu. Usein myös teemme sopimuksia siitä, miten kyseinen oppilas voi toimia eri tilanteissa ja miten minä vastaavasti niihin reagoin.

Nro 30 jatkaa

Olen huomannut, että ennakointi on näille oppilaille tärkeää. Toki he tietävät, että huonosta käytöksestä seuraa rangaistus mutta eivät osaa lainkaan tajuta, että se oma hassunhauska kommentointi onkin häiritsemistä. Usein kun selitän juurta jaksaen, mikä meni pieleen ja mitä siitä seuraa, syttyy lamppu siellä teininkin aivoissa ja päästään vihdoinkin samalle sivulle. Nykyteini on aika hukassa itsensä kanssa ja kotona ei välttämättä anneta lainkaan apua siihen, miten käyttäytyä erilaisissa tilanteissa. Tuntuu siltä, että teineitä ei odoteta eikä vaadita mitään, koska tein-ikä on niin rankkaa ja silloin pitääkin käyttäytyä vähän rajattomasti. Ja toisaalta siitä hyvästä käytöksestäkään ei saa koskaan mitään palautetta. Kaikista pahimmat retkutkin olen saanut kuriin sillä ,että olen löytänyt sen pienen jutun, josta olen voinut heitä kehua.

Ei tämä silti tarkoita, ettenkö olisi uupunut. Olen kyllä. Olen uupunut eritasoiseen oppilasainekseen. Suututtaa ja harmittaa, että se heikoin joko vie suuren osan aikaani tai jää rannalle ruikuttamaa,, kun me muut menemme eteenpäin. Suututtaa, kun kysyn tähän apua ja saan vastaukseksi vain opettajan ammattitaidon. Ammattitaitoinen opettaja pystyy yhden oppitunnin aikana auttamaan yhtä itsemurhaa hautovaa, opettamaan toista lukivaikeudesta kärsivää, hillitsemään sen adhd-tapauksen ja opettamaan opetussuunnitelman mukaisesti muuta porukkaa. Ai niin, ja eriyttämään sen älykkään Petterin ylöspäin.  Tietenkin samalla hän valmistelee hojks-päivityksen, suunnittelee ohjelman joulujuhlaan, valmistelee puheen vanhempainiltaan ja luo monialaisen kurssin uuden opsin tarkoittamalla tavalla. Siinä opetuksen ja oppilaiden erityistarpeiden huomioimisen lomassa hän arvioi oppilaitaan, antaa näille suullista palautetta ja kuuntelee oppilaiden vertaisarvioinnit. Helppoa kuin heinänteko.

Joku ihmetteli tätä auktoriteettiasiaa. Lähinnä itse ainakin tarkoitan sillä sitä, että kun oppilailla on tietty kunnioitus opettajaa kohtaan, homma yleensä toimii. Opettaja ei huuda, kuuntelee, kannustaa ja osaa opettaa mielenkiintoisia menetelmiä käyttäen, herättää oppilaan mielenkiinnon, saa työrauhan luokkaan jo pelkällä olemassaolollaan ja sillä, että lapset viihtyvät ja mielestäni myös tavallaan arvostavat opettajaa. Auktoriteetti ei ole todellakaan iso ja kovaääninen opettaja. Itse puhun aina todella hiljaisella äänellä, mutta en suostu puhumaan sanaakaan jos joku muu puhuu samaan aikaan. Minusta auktoriteetti puuttuu nimenomaan opettajilta, jotka korottavat ääntään yli oppilaiden, jatkavat opetusta hirveästä metelistä piittaamatta tai osoittavat oppilaille ahdistuksensa hysteriana, itkuna tai muulla tavalla, joka ei kuulu opettajalle. Työskentelytaidot tulee opettaa jo alkuopetuksessa, niin homma toimii.

Opettaa voi muuallakin kuin peruskoulussa. Esimerkiksi lukiossa tuollaisia häiriköitä ei ole, koska eihän ne sinne pääse ja jos pääsee niin niiden poistaminen sieltä on helpompaa kuin peruskoulusta.

Puhumattakaan ammattikorkeasta tai yliopistosta. Varmasti paljon mukavampia paikkoja opettajalle kuin yläaste, joka lienee kaikista pahin. Uskoisin, että noista saa enemmän rahaakin kuin peruskoulusta?

Ei opettajan uraa kannata hylätä sen takia että peruskoulun yläaste on huono työpaikka, pyrkii sitten vaan parempaan paikkaan opettamaan.