Rakennusprojekti teki miehestä vieraan ihmisen
Terve. Uskomatonta, että ollaan siinä pisteessä, että tulin vauva.fi:hin...
Mieheni ryhtyi syksyllä rakentamaan piharakennusta, jonka täytyy olla vakuutusraha-asioiden takia vuoden loppuun mennessä valmis. Tällä hetkellä maassa on kuoppa jossa on vähän täytettä.
Ongelma on se, että miehestä on tullut ihan eri ihminen. Alkaa tuntua, että jompi kumpi meistä on psykoosissa tai jotain, mutta kumpi? Meillä on ennen (reilun vuoden suhde) ollut paljon läheisyyttä, päivittäin ollaan sanottu toisillemme kauniita asioita, naurettu yhdessä, ei menty vihaisina nukkumaan, tehty toisillemme palveluksia, ollut yleensä melko paljon ja aina hyvää seksiä. Mies sanoi tämän projektin alkaessa, että hän sitten keskittyy täysin siihen. Olin, että selvä. Aluksi meni ihan hyvin - mies teki, stressasi toki paljon mutta konkreettisesti teki, minä autoin minkä pystyin, yöt nukuttiin yhdessä, seksiäkin oli välillä. Sanoi tässä vaiheessa vielä saavansa voimaa ja latautuvansa lähelläni. No, ensimmäisenä meni seksi. Olen reilusti miestä nuorempi ja viriilimpi ja perus hyväksikäyttötaustaisen tavoin minulla on paha tapa samaistaa seksi välittämiseen. Hormonipäissäni ylireagoin ensimmäiseen seksittömään kauteen. Näitä on ollut ennenkin, mutta nyt siitä ei jotenkin enää pystytty puhumaan eikä siitä päästy palautumaan. Mies on muuttunut asteittain vieraammaksi, kunnes nyt ahdistuu välittömästi kun olen samassa huoneessa, nukkuu patjalla lattialla lastenhuoneessa (hänellä kaksi lasta edellisistä suhteista jotka ovat välillä täällä) ja aina kun yritämme keskustella, se menee jotenkin ihan päin helvettiä. Kysyin yhtenä yönä, rakastaako hän minua vielä. Sanoi hetken mietittyään, että hyvinä hetkinä kyllä. Eilen hän sanoi näkevänsä minut lähinnä työvoimana, joka ei täytä tarkoitustaan - en oikein kykene auttamaan raksahommissa, kun on niin saatanan paha olla, että olen lamaantunut, en pysty syömään, oksennan... Sen keskustelun päätteeksi huutoitkin kylpyhuoneen lattialla. Huutoa vain tuli jostain sydämen pohjasta kuin pienellä lapsella, niin kuin se olisi voinut lävistää tämän painajaisen jossa minulle rakas ihminen on yhtäkkiä joku ihan muu, pitää pahaa oloani jonain narsistisena teatterina ja syyttää minua siitä, etten tee mitään. Tullessani kylpyhuoneessa mies istui ilmeettömänä keittiön pöydän ääressä tuijottamassa puhelintaan. Pyysin viereeni nukkumaan, mutta läheisyys kuulemma ahdisti ja piti mennä pois. Ei se ole oikeasti tuollainen. Se on empaattinen, lämmin, ymmärtäväinen, kärsivällinen ihminen. Minä rakastan sitä. Ymmärrän, että se on henkisesti paskana, ja että en todellakaan ole osannut suhtautua siihen omassa hylkäämisenpelossani ja hämmennyksessäni aina oikein, mutta jotenkin tuntuu ihan sairaalta, että se antaa oman psyykensä ja ihmissuhteen tuhoutua, koska se rakennus on vain tehtävä. Vitut ole. Emme menetä mitään jos sitä ei tehdä - mitä nyt jo ostettujen tarvikkeiden hinnat - vakuutusrahat vain jäävät saamatta ja sitten ei ole piharakennusta. Mies ei halua kuitenkaan lopettaa suhdetta; sanoo, että se voi vielä joskus näyttää ihan erilaiselta - heti sen jälkeen kun on sanonut, että minä tunnun hänestä nyt vain hyödyttömältä narisijanarsistilta. En näe järkeä enkä logiikkaa. Olen huomenna lähdössä hänen pyynnöstään viikonlopuksi pois, yksinolo voisi kuulemma auttaa. Tänään minusta alkoi tuntua, että oikeastaan toivon löytäväni voimaa lähteä lopullisesti, vaikka se tuntuu ihan mielettömän pahalta. Rakastan sitä. Tekee mieli iskeä puukko mahaani, kun katson pöydän toisessa päässä istuvaa vierasta ihmistä ja muistan, että se on joskus ollut maailman tutuin ja turvallisin, kaikki ne hyvät muistot...
Onko tämä normaalia? Voiko tästä palautua? Anteeksi tämä sekava vuodatus, voin todella huonosti.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on sinun panoksesi projektissa? Voit ainakin käydä kaupassa, hoitaa kotityöt, valmistaa ruoan ja eväät. Hoitaa materiaalilaskentaa, suunnittelua ja kilpailutusta sekä siivota työmaalla. Oikeasti yksi mies ei jaksa kantaa koko projektia.
Vaatiessasi huomiota käyttäydyt itsekkäästi ja viet miehen voimia.
Työmaalla on työvaiheita, joissa voit auttaa esim. malaamista riittää.
Miehelle olisi tärkeää saada selkeä rytmi, joka sisältää muutaman vapaaillan rakentamisesta esim. pe ja su ilta. Nuo ovat pakolliset palautumisen kannalta, että jaksaa projektin. Ala nyt oikeasti tukemaan sitä miestä ja ei seksiä pakolla...
Nim. yksi talo rakennettu ja pari isoa remppaa takana.
Miksi ap:n pitäisi toimia jonain ilmaisena piikana jossain projektissa joka on resursoitu päin helvettiä ja hirveä ilmapiiri?? Eiköhän kannattais ennemmin tehdä niitä omia työprojektejaan.
Parisuhde on aina sitä että tehdään juuri tuon tyyppisiä projekteja.
Joillakin jopa yhteinen lomamatka on samaa tyyppiä.
Ihan hyvä opetella selviytymään ja tulemaan toimeen myös hankalissa tilanteissa.
Kun kokemus karttuu, niin projekteista tulee järkevämpiä.
Ei parisuhde ole sitä että toinen on toisen palvelija. Eikä sitä että toinen vain päättää asioista.
Molemmilla on omia projekteja ja joissa toinen on se joka auttaa.
On myös yhteisiä projekteja.
Parisuhde on sitä, että molemmat ovat toistensa palvelijoita.
Oo palvelija jos viihdyt. Mä oon toisten kanssa tasavertaisesti vuorovaikutuksessa.
Voi vitsi tuota teidänkin tilannetta, tavallaan helpottavaa että joku muukin on samanlaisessa tilanteessa kun mitä ite. Meillä vain on kyse koko talosta! Yhtäkaikki rasittavaa kun toinen vaan päättää laajentaa jatkuvasti remonttia ja viilaa pilkkua viimeseen asti. Tsemppiä sinne vain, ajattele että hengähdystauko on sulle itselles hyväks. Mene luontoon ja käy vaikka jossain hieronnassa/hemmotteluhoidossa myös.
Eli meillä alko remonttiriesa tuossa kesällä, kun ostettiin 250 neliön omakotitalon, oltiin sovitusti vauvan kanssa mummolassa kesä(3kk) jonka aikana miehen oli tarkoitus tehdä meille kaksi makuuhuonetta lisää tähän taloon ja oikaista olkkarin lattia pikavalulla.
No eihän se siihen jääny, kun ihan välttämättä herran PITI saada heti isompi keittiö, piti oikaista katto, piti vetää sähköt uusiks, piti ostaa isompi jääkaappi, piti laittaa uus lattia...
Meidän "piti" halus laittaa kaiken kerralla kuntoon, niin ei tartte kokoaikaa remontoida jotakin nurkkaa.. kaunis ajatus joo, mutta kesä meni kupitellessa ja talo on edelleen pihaa myöten ihan räjähtäny. Jaksoi kyllä kehua miten paljon on tehnyt, mutta kun tultiin viimein kotiin niin oli aika karua kattoa kun kaikki oli keskeneräistä..ja oli pölystä ja roskaa ym. lonkerotölkkejä siellä täällä..on vielä rakennusmies ammatiltaan, joten kyllä sanoin suoraan että oon tosi pettyny että ei oo homma edenny niinkun puheista olis voinu päätellä.
Jos sillä on apuna joku, niin se saa paljon vähemmän aikaan kuin yksin. Mutta eihän yksin tekeminen ole hauskaa, joten sitten katos työmotivaatio kahdeks kuukaudeks ja alkoi se jokapäiväinen valitus miten mikäkin menee päin persettä. Ei mitään muuta keskustelun aihetta kun aina jokin negatiivinen asia. Minä hoidan vauvaa, siivoan ja laitan ruokaa, käyn kaupassa, pesen pyykkiä ja siinä sivussa siirtelen tavaraa paikasta toiseen että saadaan turvallisempaa elintilaa kohta kävelevälle pikku ihmiselle. Kärsin univelasta yösyöttöjen takia, silti teen joka päivä jotain ylimäärästä, koska ajattelen että sitä nopeammin se on tehty kämppä valmiiks kun autan edes näissä mitättömimmissä hommissa. Mutta ei; valitusta päivästä toiseen ja mies ei laita tikkua vieläkään ristiin että laittais edes kipsilevyt seinärunkoihin toisellekkin puolelle.
Nyt sitten lähdettiin taas mummolaan vauvan kanssa, jotta ei tartte tapella ja mies saa olla tekemättä yhtään mitään omissa oloissaan. Minä olen maksanut remonttitarvikkeita hoitovapaan tuloistani, maksan kaikki laskut ja ruokaostokset sekä omat bensat. Mies lyhentää talolainaa ja käy sillointällöin töissä(sopinut työnantajan kanssa että tekee remontin ensin valmiiksi). Meillä on kaikki tarvittavat työkalut ja tarvikkeet remontin etenemistä varten, mutta päätekijän työmotivaatio pakkasen puolella. Sanoin että MINÄ en ole pyytäny tekemään noita kaikkia asioita mihin se ittensä nyt ajo että pitää kaikki laittaa uusiks kerralla. Talo oli asuinkunnossa ennen muuttoa, mutta miehellä oli liian suuret suunnitelmat ja oletti että kaikki kaverit auttaa jatkuvasti remontin teossa, koska hänkin on aina auttanu kaikkia kun ovat apua tarvinneet.
Alussa jo sovittiin että mies hoitaa remontin kun on ammattilainen ja minä vauvan/ kotityöt. Olen kysynyt kuitenkin, että haluaako apua, mutta sillon kun mulla olis ollu aikaa niin häntä ei huvita tai siinä motivaation keräämisessä on saattanu mennä jopa tunti...sitten vauva herää ja mun aika loppuki siihen puolen tunnin kuluttua, kun pitää kuitenkin vauvan kanssa pysytellä omassa rytmissään. Toivotaan että tämän lomakuukauden jälkeen mies on löytäny motivaationsa.
Ps. Joulu on meiltä peruttu remontin vuoksi
Rakentaminen on rankkaa - kiitos kun jaoit! Älyttömästi voimia toivon sinulle. Tavallaan tuntuu aika turhan valittamiselta nämä minun jutut nyt, homma on paljon pienempi, ei ole yhteisiä lapsia eikä mies esim. juo. Meillä vaan kai molemmilla mentaalipuolella asiat paisuu ja mutkistuu todellisuutta suuremmiksi ja ihmeellisimmiksi helposti.
Pakko vaan sanoa kun kilahti sieluun ja naurattaa miten tutulta kuulostaa tuo "motivaation kerääminen"! Voi hyvä helvetti, miten monta kertaa olen mennyt miehelle jotain sanomaan tai kylkeen kyhnyttämään kun se on näyttänyt vaan istuneen toista tuntia paikallaan somettamassa, syömässä, tupakkia polttelemassa, jotain... Ja sitten tulee valitusta, kun oli "just keräämässä motivaatiota, kun pitäis ---"
En tiedä auttoiko kun sain purkaa tänne ja muutaman järkevän näkemyksen, vertaiskokemuksen ja neuvon, mutta äsken kohdattiin miehen kanssa keittiössä ja naurettiin jollekin turhalle läpälle. Sellainenkin ylellisyys on tuntunut aika mahdottomalta viime aikoina.
Ja kiitos neuvosta, että pitää ottaa oma aika omana ja itselle hyvänä. Yksin ollessani murehdin näitä juttuja, mietin jotain ratkaisuja joita ei ole olemassakaan ja tunnen syyllisyyttä, vaikka tavallaan tiedän, ettei mikään niistä auta mitään. Kerään vain lisää huolia. Huomenna viikonlopuksi sadan kilometrin päähän omaan rauhaan ja uuteen mutta hiljaiseen ja rauhalliseen ympäristöön kissavahdiksi ja talonlämmittäjäksi, on varmasti hyvä juttu kunhan osaan suhtautua oikein.
Molemmilla on omia projekteja ja joissa toinen on se joka auttaa.
On myös yhteisiä projekteja.
Parisuhde on sitä, että molemmat ovat toistensa palvelijoita.