Lue keskustelun säännöt.
Pelottaako sinua julkinen esiintyminen?
14.11.2016 |
Otsikossa kysymys. Nykyään työelämässä pitää pystyä esiintymään, milloin esitelmöimään jollekin isommalle porukalle tai milloin julkisesti vain puhumaan, antamaan kommentteja erinäisiin aiheisiin, tulemaan esille. Ei voi enää piiloutua ja toivoa, ettei kukaan huomaa (no ehkä joissain ammateissa onnistuu sekin).
Suurin osa jännittää julkisia esiintymisiä, osa suorastaan pelkää ja lamaantuu. Miten sinä selviät? Itseäni pelottaa aivan järkyttävästi julkisesti puhuminen, lähinnä joku esitelmöinti, mutta beetasalpaajilla olen saanut itseni suoriutumaan kamalistakin tilanteista. Toki ihanteellisinta olisi pystyä esiintymään ilman lääkkeitä.
On ikävää, että kaikkien on pakko varautua esiintymään. Siitä on tullut normi.
Kommentit (26)
Ei pelota. Kaikkeen tottuu, kun tarpeeksi usein tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä jännittää sitä enemmän mitä suurempi yleisö. Suuren yleisön edessä turvaudun pillereihin.
Olen ahdistunut persoona ja esiintyminen tuplaa ahdistukseni, mistä seuraa noloja tilanteita yleisön edessä, ellen ota pillereitä.
Ei, koska työelämässä aihe on aina ollut minulle tuttu, silloin on helpompi puhua rennosti. Joskus kouluaikoina esitelmien pito jännitti enemmän, kun ei ollut niin varma itsestään tai aiheesta niin sitä joutui välillä lukemaan suoraan korteista enemmän ja vähemmän täristen. Jos pitää puhua isommalle joukolla ja alkaa ahistaa se saamansa huomio, yritän puhuessani katsoa vähän niiden ihmisten pään yli, jolloin en joudu tuijottelemaan kenenkään pläsiä, mutta he saavat sen vaikutelman, että katson heitä kuuntelijoita.
Kun tietää, mistä puhuu, ei jännitä. Pitää harjoitella, osata oma asiansa ja taas harjoitella.
Ei siinä esiintymisessä mitään, mutta aina sillon kun joutuu jälkikäteen katsomaan sen esiintymisensä, niin se vasta ahdistaa.... sitä on sen verran kriittinen ja kiinnittää huomion sellaisiin pikkuseikkoihin mitä kukaan muu ei huomaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pysty, mutta mitä siitä. Pystyn moneen, mihin toiset ei
Ei pelota. Esiintyjän vikaa ollut lapsesta asti. Työssäni vedän verkostopäiviä ja koulutustilaisuuksia sekä ryhmiä. Myös englanniksi tarvittaessa Yritän tehdä tilaisuuksista mahdollisimman vuorovaikutteisia ja saada keskustelua aikaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä nää lääkkeettömät neuvot. Sama kuin sanois krapulaiselle, että kannattaa syödä kunnolla rasvaista ruokaa, niin sillä se lähtee.
Ei pelota, vaikka luonteeltani olenkin introvertti. Jostain syystä esiintyminen on mun mielestä silti ihan mukavaa. Aina näin ei ole ollut, koko kouluajan kammosin kaikkea esitelmien pitämistä ja hyvä etten ääneen puhumista... Ilmeisesti ihminen voi siinäkin suhteessa siis muuttua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen valinnut työn, jossa ei tarvitse esiintyä. Mieluummin huono palkka kuin esitelmien pito.
Kyllä pelottaa. Torstaina pitäisi pitää esitelmä. :/ Pelottaa niin pirusti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös tykännyt esiintyä, esim. näytelmissä ja kaikessa, missä saa nimenomaan viihdyttää muita. Mutta vakavien asia-aiheiden esitteleminen, vaikka aihe olisi tuttukin, jännittää. Ehkä se kritiikin pelko, se, että kuuntelijat hyökkäävät sanomaani vastaan, menenkö puihin jos niin käy jne. on se kamalin asia. Kun ei ole sellainen teräväsanainen ja supliikki ihminen.
Ap
Jos on paljon yleisöä (eli yli 3 hlöä :D) ja aihe, josta pitää puhua ei ole sataprosenttisesti hallussa, niin ahdistaa, jännittää, pelottaa. Lapsille on helpompaa esiintyä. Joskus olen ollut hommassa, jossa olen esiintynyt sellaisessa naamiaisasussa, josta ei tunnista, niin oli huomattavasti helpompaa ja oikeestaan tosi kivaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulu esiintymiset, vaikka jännittivät olivat vielä suhteellisen helppoja. Lukia liirum laarumia sieltä täältä.
Nyt olenkin sitten uskaltautunut harrastukseen, jota olen haaveillut jo tosi kauan. Ongelma vain on se, että läpäistäkseni ensimmäisen askeleen pitäisi esiintyä kokeessa muiden samaa harrastaneiden ja vielä " tuomarin" edessä. Pahinta on se, että pitää tehdä samat aloittelijat samaan aikaan, jolloinka meinaa iskeä paniikki ja pää lyödä tyhjää. Kerran harjoitus esitelmän tehtiin ja tosiaan lopussa tuntui ettei meinaa enää musitaa mitä piti tehdä. Pelkkä ajatus itse tuomaroinnista ahdistaa... Saa nähdä miten menee.
Käytän beetasalpaajia, muuten ei tulisi yhtään mitään. Ne auttaa hyvin tykytykseen ja tärinään.
Kyllähän julkisesti puhuminen aina jännittää ja saa sydänen hakkaamaan nopeammin, mutta jostain syystä tykkään siitä. Esiintyminen on yleensä ihan mukavaa, vaikka puhuttava aihe ei olisikaan ihan 100% hallussa, sitten vain improvisoidaan. Tosin kun jännitys käy ylivoimaiseksi niin alkaa aina naurattaa hillittömästi, joten monta kertaa on esitelmä kokenut loppunsa,minun alkaessani nauraa holtittomasti kykenemättä lopettamaan...
Ei, koska tiedän että suurinta osaa muista ihmisistä jännittää/pelottaa. Miksi siis itse jännittäisin?
Vierailija kirjoitti:
Yritän tehdä tilaisuuksista mahdollisimman vuorovaikutteisia ja saada keskustelua aikaiseksi.
Hyi. Inhoan tuollaisia luennoitsijoita, jotka eivät anna vain kuunnella ja tehdä muistiinpanoja rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritän tehdä tilaisuuksista mahdollisimman vuorovaikutteisia ja saada keskustelua aikaiseksi.
Hyi. Inhoan tuollaisia luennoitsijoita, jotka eivät anna vain kuunnella ja tehdä muistiinpanoja rauhassa.
"Pirjo, mitäpä sinä tästä asiasta ajattelet?" "No, ei mulla ole tähän nyt mitään sanottavaa." "No, sano nyt jotain. Sano ihan mitä vaan, mitä ajatuksia herättää (KUNHAN PUHUT!)!"
Hyi. Oikeasti. Eikö saa sanoa silloin, kun oikeasti on sanottavaa.
Ne on kovia kavereita, jotka ilman lääkkeitä suorassa tv-haastattelussa ottavat kesken haastattelun vesilasista huikan täysin vakaalla kädellä. Käsittämätöntä.