Mä olen ujo, mutta monet pitää mua ylpeänä ja ylimielisenä. Miksi? Onko ujon kehonkieli tai ilme sellainen?

En ole varsinaisesti ujo, mutta epävarma. Pidän kuitenkin ihmisistä, joten olen välillä aika surullinen ihmisten tulkinnasta. :(

Ehkä se hiljaisuus, joka tulkitaan väärin puhumattomuudeksi tai kopeudeksi, vaikka olisikin vain ujoudesta johtuvaa. Harmittaa kyllä, uskon hyvin.

Joillakin on myös se klassinen resting bitchface, joka vaikuttaa kopealta ja ylpeilevältä, vaikka vain olisi omissa ajatuksissaan.

Nykykulttuuri Suomessakin menee valitettavasti sinne räiskyvän ja puheliaan ekstrovertin suuntaan näköjään, jolloin hiljaisempia ja/tai ujoja ei osata lähestyä tai heihin ei osata suhtautua. Vaikka et menisikään ekana jonkun luo, voit yrittää avoimemmin ilmein katsoa muihin ja ottaa katsekontaktia, ehkä hymyillä huomaaamattomasti, ts. ei mitään pepsodenthymyä, vaan hieman vain suunpielet vapaammin ylöspäin. En osaa oikein kuvata sitä. Se usein auttaa ja ne vähän aktiivisemmat sitten uskaltautuvat tulemaan luoksesi helpommin.

Oon joskus miettinyt tätä, että ujona saattaa vaikuttaa ylimieliseltä.

Peruskoulussa en halunnut näyttää pelkoani, joten yritin pitää "pokkaa" naamallani ehkä ajatellen, että siten vaikuttaisin itsevarmemmalta. Luulen, että se näytti muiden mielestä ylimielisyydeltä, koska minua jonkin verran kiusattiin, kuin olisi haluttu näyttää minulle "oikea" paikkani.

Lukiossa olin enemmän sellainen pelokkaan oloinen, vähäinenkin itsevarmuuteni oli tipotiessään, en osannut enää näytellä, etten pelkää. Eikä kukaan kiusannut, vaan minun annettiin olla täysin rauhassa. Ehkä näytin heidän mielestään jo ihan tarpeeksi raukalta ja niin alhaiselta, ettei kenellään ollut tarvetta enempää minua talloa. (Tosin lukiossa on kai porukka muutenkin fiksumpaa, joten ei välttämättä johdu omasta muutoksestani, että muut suhtautuivat minuun kohteliaammin kuin ennen.)

Kun olin tänä kesänä juhannuksen aikoihin juomaseurassa enkä tavalliseen tapaani puhunut mitään, yksi joukossa oleva luuli, että yritän jotenkin "kiusata" häntä, kun en puhu hänelle mitään. Enhän minä nyt uskalla tuntemattomille alkaa mitään puhumaankaan. :D Ja muutenkin kun olen vaikka istunut penkillä jonkun kanssa ja ympärille on tullut porukkaa, ovat ihmetelleet miksi en puhu tai hymyile. Joskus erikseen sitten selitän, että olen ujo, mikä tuntuu vähän tyhmältä. Omasta mielestäni olen vain rauhallinen itseni, mutta jonkun mielestä hymyttömyyteni on merkki jostain poikkeavasta, vaikka se ei tarkoita yhtään mitään.

Itse olen aika ujo ja epävarma ja pystyn samaistumaan niin hyvin tuoton että pidetään ylpeänä ja ylimielisenä!

Juuri eilen sain viimeksi kuulla tästä että "ne varmaan vaan pitää sua niin ylpeänä"

Uskon että omassa tapauksessa johtuu siitä että yksinkertaisesti vaan vaikutan muita epäkohteliaammalta. On tilanteina missä en esim. uskalla moikata toisia (jos on paljon ihmisiä :DD) ja monesti olen törmännyt myös siihen että hiljaista puhettani ei aina kuulla. Kun kiitän jotakin jostain tai pyydän anteeksi, sitä ei kuulla.

Varmaan myös se, ettei esim. "juttele toisten kanssa samallalailla" kuin moni muu, vaikuttaa. Jos joku kertoo jollekkin toiselle jotain hänen reaktionsa voi olla vaikka "Vau! Onpa hienoa, ihana kuulla!" jos hän kertoo sen minulle reaktioni voi olla suunnilleen "aijjaa no kiva" ja siihen hermostunut hymähdys päälle. vaikuttaa siltä kun ei kiinnostaisi ollenkaan, vaikka oikeasti kiinnostaisi todella paljon.

En oikein tiedä, harmi kun on luonteeltaan ujo eikä uskalla lähestyä toisia ja sitten muut luulevat että olet ylimielinen ja täynnä itseäsi ja että ajattelet olevasi "liian hyvä heidän seuraansa"

Ihanaa, vertaistukiketju!

Olen kuullut ihan samaa. Kuulemma näytän todella ylimieliseltä. En ole. Olen ujo ja muutenkin arka sosiaalisissa tilanteissa. Myös kiusatut vuodet ovat tehneet tehtävänsä. Olen kait luonut itselleni tietynlaisen kuoren. Yritän näyttää  kovalta jotta kukaan ei voi satuttaa enää.

Jotkut, siis ne jotka ovat sitten oppineet tuntemaan minut paremmin, ovat olleet tosi yllättyneitä että hitsi, eihän tuo olekaan sellainen kuin olivat kuvitelleet.  

Ja noista reaktioista, nelonen sen sanoi. En osaa ylenpalttisesti ilakoida. Itsellänikin jää joka reaktio sellaiseksi laimeaksi "aijaa". Sisälläni voin olla tosi onnellinen/surullinen/mitä vain mutta lähes aina reaktio on laimea.

Olet introvertti. Minulla on introverttimies. Te olette ,älykkäämpiä kuin me tavikset höpöttäjät.

Ja ihania ystäviä, puolisoita ja työntekijöitä. Ole ylpeä!

Älä häpeä!

Itse en ole ylpeä, mutten ymmärrä miksi pitää jutella vain juttelemisen vuoksi. Minulla ei usein vain ole kauheasti asiaa ja tykkään vetäytyä syrjään omiin ajatuksiini. Minua pidetään tämän vuoksi ylimielisenä. En mitenkään kuvittele olevani muita parempi. En vain ole kovin sosiaalinen ihminen. Ahdistaa, että sen perusteella lyödään heti koppavan ylpimyksen leima otsaan.

Eräs tuttavani sanoi minulle suoraan, että ennen parempaa tutustumistamme hän oli pitänyt minua ylpeänä.  Olin tuolloin todella yllättynyt, koska en missään nimessä ole ylpeä.  Pelkästään hitaasti lämpenevä, mieluiten sivusta seuraaja kuin huomion kohteena.  Tässä miettii montako hienoa tuttavuutta/kaveruutta/ystävyyttä on tullut hassatuksi väärinymmärryksen takia.

Otin tuosta tuttavani kommentista kyllä onkeeni ja olenkin yrittänyt pitää naamallani edes pientä hymyä puolituttujen yms. kohtaamistilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Olet introvertti. Minulla on introverttimies. Te olette ,älykkäämpiä kuin me tavikset höpöttäjät.

Ja ihania ystäviä, puolisoita ja työntekijöitä. Ole ylpeä!

Älä häpeä!

Ilmeisesti tämä oli joku tsemppiviesti. Ei, introverttiys ei tee kenestäkään viisaampaa, fiksumpaa, ei parempaa ystävää, puolisoa tai työntekijää, eikä ihanampaa ihmistä.

Itse koen olevani introvertti, osaan kyllä puhua, työn takia höpötteleen niitä näitä kaalinpäitä päivät pääksytysten. Perjantai-iltapäivänä työmatkalla ajattelin kauhulla, että minun täytyy soittaa siskolle ja ehkä isäni tulee käymään illalla, joudun vielä puhumaan jonkun kanssa tänään.

Tarvitsen paljon aikaa toipua ihmisistä, mutta toisaalta tarvitsen toisilta ihmisiltä omille ajatuksille vastapainoa, ettei ne kierrä kehää omassa erinomaisuudessaan/surkeudessaan.

Vaikka olen introvertti ja ollut nuorempana ujo, en ole epävarma, ujo ihminen kiinnittää liikaa huomiota itseensä, mitä toiset ajattelee minusta, turha ajatella niin, suurin osa ihmisistä ei ajattele muuta kuin itseään.

Joku kirjoitti, ettei ymmärrä juttelua juttelun vuoksi ja vetäytyy omiin ajatuksiin, jos joutuu seurassa olemaan on ihan kohteliasta edes nyökkäillä kun toiset puhuu.

Tunnen tuskasi, aloittaja! Olen koko ikäni saanut kuulla siitä, miten ylimielisenä ja ylpeänä minua on pidetty ennen parempaa tutustumista. Tosiasiassa olen niin ujo, arka ja huonoitsetuntoinen, etten uskalla puhua kenellekään vieraalle mitään. Menee tosi kauan, ennen kuin lämpeän ja alan luottaa siihen, ettei keskustelukumppani pidä minua täytenä idioottina, ja sitten vasta uskallan alkaa puhua kunnolla. 

En nykyään enää jaksa välittää tästä, en voi muiden ajatuksille mitään joten antaa olla.

Pystyttekö pakottamaan itsenne noudattamaan hyviä käytöstapoja, vai estääkö ujous sen?

Millaista kuntoutusta olisitte lapsenna tarvinneet, jotta näitä sosiaalisten tilanteiden ongelmia olisi vähemmän?

Vierailija kirjoitti:

Pystyttekö pakottamaan itsenne noudattamaan hyviä käytöstapoja, vai estääkö ujous sen?

Millaista kuntoutusta olisitte lapsenna tarvinneet, jotta näitä sosiaalisten tilanteiden ongelmia olisi vähemmän?

Tuota, ne "sosiaaliset" ihmiset, jotka höpöttävät mitä sylki suuhun tuo yhtään suodattamatta, syyllistyvät huonoihin käytöstapoihin paljon enemmän kuin ujot.

Mä luulen, että ap:n arvio on oikea. Ujot pysyttelevät joukossakin omissa oloissaan ja heistä saa vaikutelman, että he a) eivät ole kiinnostuneita muista ihmisistä, tai b) miettivät koko ajan mitä muut heistä ajattelevat, eli keskittyvät vain itseensä ja ujouteensa. 

Hymytön, joskus jopa tympeä ilme, huonohko ryhti ja muita väistelevä ruumiinkieli vahvistaa vaikutelmaa ylimielisyydestä. Samoin se, ettei ujo näytä kuuntelevan muita, ei edes käännä päätään puhujan puoleen. Yleistäen: jos joku yrittää saada ujon mukaan keskusteluun, hän saattaa yksinkertaiseenkiin kysymykseen vastata tyyliin "Emmätiedä" tai "Joo", mikä on aika tehokas keskustelun torppaaja,  

On tosi kivaa kun joku seurassa joskus tulee keksineeksi puheenaiheen joka kiinnostaa ujoa ja innostus voittaa ujouden. Silloin ujo alkaa kukkia ja sädehtiä, eikä hän muista keskittyä ujouteensa. 

Ujoa voisi auttaa se, että opettelee etiketin, normaalit hyvät käytöstavat ja small talkia. Small talk ei ole mitään ihmissuhteiden rakentamista, vaan pelkkää öljyä, joka saa sosiaaliset tilanteet sujuvammiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyttekö pakottamaan itsenne noudattamaan hyviä käytöstapoja, vai estääkö ujous sen?

Millaista kuntoutusta olisitte lapsenna tarvinneet, jotta näitä sosiaalisten tilanteiden ongelmia olisi vähemmän?

Tuota, ne "sosiaaliset" ihmiset, jotka höpöttävät mitä sylki suuhun tuo yhtään suodattamatta, syyllistyvät huonoihin käytöstapoihin paljon enemmän kuin ujot.

Olen oikeasti kiinnostunut siitä, missä määrin ujous estää esimerkiksi toisten ihmisten tervehtimisen ja muut normaalit etikettiin kuuluvat tavat. Vielä kiinnostavampaa on se, miten ujoa olisi voitu lapsena auttaa.

Ujo: kehonkieli välttelevä, katse helposti painunut alas. Puhuu yleensä hiljaisella "voimattomalla" äänellä.

Ylimielinen: Katsoo suoraan silmiin, kertoo omista mielipiteistään kovaan ääneen, kehuu itseään ja lyttää muita.

Ihminen voi varmasti olla sekä ujo, että ylimielinen, toisinsanoen ujous ei sulje ylimielisyyttä pois. Kukaan ei varmasti tunnista itsessään ylimielisyyttä, koska jos sen tunnistaisi, se varmasti nolottaisi ja sitten ei olisi enää ylimielinen.

Minä olen myös epävarma, mikä tulkitaan joko ujoudeksi tai ylimielisyydeksi. Tässä on taustalla lapsuuden traumoja, kun koulussa jätettiin syrjään ja kiltiksi kasvattaminen. Monesti haluaisin jutella ihmisten kanssa, mutta en halua tunkea. Toinen juttu sitten veljeni, kun isäni kuoli ja meillä kävi vieraita, joiden kanssa olisin halunnut jutella, lapsuudenkodissa kun olin ja sattui lomakin olemaan, niin veli ei antanut mulle juurikaan suunvuoroa ja puhui päälleni. En minä huutamaankaan jaksanut alkaa. Oon kyllä tästä aikuisiällä jo uskaltanut veljelle sanoa, mutta ei hän kuuntele. En oikein pyydäkään ketään mihinkään, kun ajattelen, että noilla on varmaan parempaa tekemistä. Enkä soittele, kun en halua häiritä ihmisiä. Lähden kyllä, jos pyydetään. 

Ap, olen kanssasi samanlainen. Ihmiset kuvittelevat että me ollaan niin ylpeitä ja nokkavia ettei vaivauduta juttelemaan heille. Mutta todellisuudessa ei vaan uskalleta.

Vierailija kirjoitti:

Pystyttekö pakottamaan itsenne noudattamaan hyviä käytöstapoja, vai estääkö ujous sen?

Millaista kuntoutusta olisitte lapsenna tarvinneet, jotta näitä sosiaalisten tilanteiden ongelmia olisi vähemmän?

Aika omituinen kysymys. Miksi pitäisi pakottaa? Mulla ainakin tulee ihan luonnostaan, sanon naapureille päivää, olen saanut paljon kehuja asiakaspalvelutaidoistani, vaikka teen vain sen mikä pitää. Ei siinä ole mitään pakottamista, kohteliaisuus on vain tavallista elämää. Eiköhän iso osa meistä kilteistä nimenomaan ole niitä hyvin käyttäyviä. Itse ainakin olen ollut myös koulussa se, joka viittaa ja vastaa, on tunneilla hiljaa, ei puhu toisten päälle, antaa toisille suunvuoron. Miten sulla menee ennakkokäsitys noin metsään? En tunne juurikaan huonosti käyttäyviä ujoja ihmisiä. Töissäkin on tyyppi, joka ei juttele juuri mitään, mutta hän on erittäin kohtelias kaikille. 

Siitä tosiaan tulee vähän ylimielinen vaikutelma, jos toinen ei vaivaudu vastaamaan juuri mitään kun kysytään, ei hymyile jos hälle hymyillään (miksei ujokin voisi hymyillä takaisin?). Sitten kommunikointi on sellaista, että ujo kysyy jotain, vastaan siihen oman mielipiteeni, ujo ei kommentoi siihen mitenkään vaan tekee kuitenkin oman päänsä mukaan, ilman että perustelee mitenkään (esim. töissä). Vastaavalla tavalla käyttäytyy myös ylimielinen ihminen, joka kysyy  toisten mielipidettä vain halutakseen tukea omalle mielipiteelleen, jos toisen mielipide onkin väärä, ylimielinen käyttäytyy niinkuin ei olisi sitä kuullutkaan.

Ylimielisyys ja ujous siis oireilee aika samalla tavalla.

Ja itselleni vaikuttaa tosi paljon esim. se että hymyileekö ihminen takaisin jos minä hymyilen hänelle. Tämä ei tapahdu niin että oikein tarkoituksella ajattelisin asiaa, vaan vaistot hoitaa homman ja luovat tietynlaisen mielikuvan. Hymyn ei kuitenkaan tarvitse olla mikään suuri hymy, jos ihminen on sellainen sisäänpäin kääntynyt, niin kykenen havaitsmaan kasvoilta sen pienenkin hymynhäiveen.

No aika outoja käsityksiä, minä ainakin vastaan kysymyksiin, edes en tiedä, jos en muuta ja silloin tosiaan en tiedä. Ujous, tai ehkä paremminkin epävarmuus, näkyy siinä, että en ole aloitteellinen. Tietty on ihmisiä, joiden seuraa ei jaksa siksi, että nämä kyselevät yksityiskohtaisia asioita henkilökohtaisesta elämästä ja tällaisten ihmsten seuraa välttelen. Samoin niitä, jotka puhuvat paljon pahaa muista. En toki ole itsekään puhdas ja syyllistyn joskus juoruilemaan, mutta en halua haukkua muita ihmisiä.