Mä olen ujo, mutta monet pitää mua ylpeänä ja ylimielisenä. Miksi? Onko ujon kehonkieli tai ilme sellainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyttekö pakottamaan itsenne noudattamaan hyviä käytöstapoja, vai estääkö ujous sen?

Millaista kuntoutusta olisitte lapsenna tarvinneet, jotta näitä sosiaalisten tilanteiden ongelmia olisi vähemmän?

Tuota, ne "sosiaaliset" ihmiset, jotka höpöttävät mitä sylki suuhun tuo yhtään suodattamatta, syyllistyvät huonoihin käytöstapoihin paljon enemmän kuin ujot.

Olen oikeasti kiinnostunut siitä, missä määrin ujous estää esimerkiksi toisten ihmisten tervehtimisen ja muut normaalit etikettiin kuuluvat tavat. Vielä kiinnostavampaa on se, miten ujoa olisi voitu lapsena auttaa.

Uskoakseni lapsena saatu kannustus ja miksei kehuminenkin pienistä asioista olisi rohkaisevaa ja kohottaisi kasvavan ihmisen itsetuntoa.  Juuri se joistakin tyhjänpäiväinen löpinä: olet maailman paras juuri sellaisena kuin olet.  Kodin hyväksyvä ilmapiiri, ei lytättäisi tai lannistettaisi epäonnistumisista, sallittaisiin kaikki kaikki tunteen ilmaisut.

  Itse olen lapsena saanut kieltoja itkemisestä, suuttumisesta ja muista vanhempieni mielestä negatiivisista tunteista, ei kehuttu ettei vaan kusi olisi noussut nuppiin, jos sai kokeesta 10-, kysyttiin, että mikä on tuo miinus, kakarat on hiljaa kun aikuiset puhuu, vanhemmat määräsivät kaikesta, mm. vaatehankinnoista...kyllä nuo ed.mainitsemani asiat ovat omiaan tukkimaan suun ja vetäytymään syrjään.

Vierailija kirjoitti:

No aika outoja käsityksiä, minä ainakin vastaan kysymyksiin, edes en tiedä, jos en muuta ja silloin tosiaan en tiedä. Ujous, tai ehkä paremminkin epävarmuus, näkyy siinä, että en ole aloitteellinen. Tietty on ihmisiä, joiden seuraa ei jaksa siksi, että nämä kyselevät yksityiskohtaisia asioita henkilökohtaisesta elämästä ja tällaisten ihmsten seuraa välttelen. Samoin niitä, jotka puhuvat paljon pahaa muista. En toki ole itsekään puhdas ja syyllistyn joskus juoruilemaan, mutta en halua haukkua muita ihmisiä. 

Kaikki ujot eivät ole sellaisia niinkuin sinä.

Sama juttu ja olen lisäksi likinäköinen enkä aina ulkona käytä silmälaseja ja olen myös ajatuksissani. Sain tervehtimättömän ihmisen maineen, kuljen kuulemma nokka pystyssä ohi.

Sitä ihmettelen, että olisi pitänyt olla se ensimmäinen tervehtijä näiden arvostelijoiden mukaan... koska tietenkin reagoin tervehdykseen, jos sen kuulen.

Mulla on huono kasvomuisti, enkä välttämättä tunnista ihmisiä kaupungilla, jos en ole nähnyt näitä moneen kertaan. En todellakaan tunnista kerran nähtyä naapuria. Rappukäytävässä tervehdin kaikkia, ihan sama ovatko talon asukkaita vai ei, kun en edes tiedä kuin osan vakituisista asukkaista. Osa ei sano mitään ja osa tervehtii, pari vakinaista ei koskaan vastaa, mutta ihan sama, tervehdin silti.

Yleensä ujot ON ylimielisiä! Jonkun muun pitäisi aloittaa keskustelu, jonkin muun pitäisi keksiä puheenaiheet, jne jne. Ujon sen sijaan ei tarvitse tehdä mitään tai laittaa itseään likoon. Mitä muuta siitä voi päätellä kuin sen, että ujon mielestä hän on parempi kuin muut, kun hänen ei tarvitse vaivautua?? Ei se kuulkaa ole niille muillekaan helppoa yrittää lähestyä ihmisiä, saatika tuollaisia jotka vaan ottaa eikä anna.

Olen ujo. Koetan peitellä sitä ja se tulkitaan joskus ylimielisyydeksi.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ujot ON ylimielisiä! Jonkun muun pitäisi aloittaa keskustelu, jonkin muun pitäisi keksiä puheenaiheet, jne jne. Ujon sen sijaan ei tarvitse tehdä mitään tai laittaa itseään likoon. Mitä muuta siitä voi päätellä kuin sen, että ujon mielestä hän on parempi kuin muut, kun hänen ei tarvitse vaivautua?? Ei se kuulkaa ole niille muillekaan helppoa yrittää lähestyä ihmisiä, saatika tuollaisia jotka vaan ottaa eikä anna.

Ei ujo vaadi ketään aloittamaan keskustelua, eikä ujoa haittaa, jos joku toinenkaan ei keksi puheenaihetta, kun ei itse keksi. Ei ujo vaadi, että se toinen laittaisi itsensä likoon. Ei ujo tuomitse toista, joka käyttäytyy hänen tavallaan. Kummallinen ajatusketju, joka kertoo lähinnä kirjoittajan omasta tuomitsevuudesta (eli ylpeydestä = kyllä MINÄ sentään hommat hoidan).

Minulle on käynyt näin. Olen varautunut ja ujo, mutta minut on tulkittu leuhkana ja vaikeasti lähestyttävänä.

Tässä vielä suomisanakirjasta ylpeyden määritelmä:

1) onnellinen tyytyväisyys omiin suorituksiin, ominaisuuksiin tms., omanarvontunto

Ujo ei ole erityisen ylpeä ujoudestaa tai siitä, että hänestä ihmisten lähestyminen on vaikeaa. Yleensä ne toiset on paljon ylpeämpiä tästä omasta ominaisuudestaan eli siitä että osaavat hoitaa puhetilanteet.

2) korosteinen itsetietoisuus, kopeus, korskeus, pöyhkeys. esim. Ammatti-, kansallis-, sukuylpeys. Tuntea ylpeyttä jostakin. Hänen ylpeytensä ei sallinut pyytää rahaa.

Ujo on usein korostetun itsetietoinen ujoudestaan, koska hänelle siitä usein huomautetaan "miksi istut hiljaa?" Siis muut ihmiset ovat tehneet hänen ujoudestaan niin sanotusti "numeron". Ujo ei kuitenkaan ylpeile tai pöyhkeile ujoudellaan. Yleensä ujo on hyvin kiitollinen, jos joku taitavampi hoitaa puhetilanteet. Ujo siis ottaa vastaan toisen ihmisen APUA. Ylpeä ei ota apua vastaan.

3) jokin josta ollaan ylpeitä. esim. Matkapuhelimet, suomalaisen elektroniikkateollisuuden ylpeys.

Aika harva ujo on tietoisesti hankkinut tämän ominaisuuden itselleen. Harva hiljainen tekee sen tahallaan toisia härnätäkseen. Ominaisuus ei ole siis jotakin, jos yritetään saavuttaa tai josta halutaan pitää kynsin hampain kiinni. Ei ujoudella ylpeillä.

Tässä ylimielisen määritelmä suomi sivistyssanakirjasta:

1. omasta ylemmyydestään varma, muihin väheksyen suhtautuva, yliolkainen, pöyhkeä, kopea. esim. Ärsyttävän ylimielinen ihminen. Ylimielinen käytös, kohtelu. Ylimielinen hymy.

Jokainen täällä, joka haukkuu ujoja ylimieliseksi, käyttäytyy siten itse. "Ujo ei viitsi vaivautua" viittaa samalla siihen, että muut viitsivät, muut ovat parempia, ujoja voi väheksyä. Ujo ei pidä muita itseään huonompana, vaan ne jotka ärsyyntyvät ujosta, pitävät ujoa itseään huonompana.

Vierailija kirjoitti:

Pystyttekö pakottamaan itsenne noudattamaan hyviä käytöstapoja, vai estääkö ujous sen?

Millaista kuntoutusta olisitte lapsenna tarvinneet, jotta näitä sosiaalisten tilanteiden ongelmia olisi vähemmän?

Riippuu tilanteesta.

Jos on olemassa se vaara, että ihminen luulee, että haluan ruveta juttelemaan sen pitempää tutustuaakseni häneen paremmin tai että haluan ruveta hänen kaverikseen, niin en ole kovin kohtelias, olen lukossa. Tämä on tilanteissa, että jos käyn toistuvasti jossain tietyssä paikassa, niin en uskalla hymyilläkään ihmisille, etteivät he luule, että haluan heistä seuraa tai kavereita. Jos joku puhuu itse minulle, olen ystävällinen toki (mikä saattaa olla heille yllätys), mutta en ole aloitteellinen, koska en halua antaa väärää vaikutelmaa.

Jos joku randomi kysyy minulta kadulla jotain, olen tosi ystävällinen, koska tiedän ettei se tarkoita sen enempää eikä heihin muodostu mitään ihmissuhdetta. Tiedän että jos näen heidät jossain myöhemmin, minun ei tarvitse muuttaa suhtautumistani heihin, vaan voin olla kuin en heitä huomaisi tai olisi ennen nähnytkään. Samasta syystä moikkaan ja kiitän kassoja suht kohteliaasti. Kun taas jos tapaan jotakuta toistuvasti (koulu, kuntouttavat työtoiminnat ym.), niin tällainen kohteliaisuus vaikuttaa "suhteeseemme", mikä ahdistaa minua. Sen täytyy siis olla todella mukava ja helposti lähestyttävä ihminen, jonka kanssa avautuisin ja voisin useamminkin jutella.

Tunnen itseni kamalan ristiriitaiseksi, koska toisissa tilanteissa olen järkyttävän jäykkä ja pelkään ihmisiä, mutta toisissa tilanteissa olen rento ja saatan vaikuttaa sosiaaliselta, ovatpa jotkut saaneet minusta pirteän ja iloisen ihmisen vaikutelman ensi- (ja ainoalla!) tapaamisella. Eli oleellista on se, että näenkö näitä ihmisiä säännöllisesti vai onko kohtaaminen vain "sen hetken ongelma". Luulen että jos joku näkee minut näissä molemmissa yhteyksissä, saattaa pitää minua tosi outona ja ristiriitaisena, ehkä jopa teeskentelijänä. Sellaiseksi itsekin tunnen joskus itseni. Koska jos näen samaa ihmistä useasti, en pysty muuttamaan käytöstäni/"luonnettani" hänen edessään vaan olen aina se sama jäykkis.

Olisin ehkä vähän erilainen, jos ala-asteella muut oppilaat eivät olisi eristäneet minua ja kiinnittäneet huomiota jokaiseen tekemiseeni tai vaikka kenkiini arvostellen tai pilkaten. Tosin tämä oli varmasti ihan alunkin perin omaa outouttani, sillä en uskaltanut edes välitunnilla liikkua liian kauas koulun seinästä, koska koin tekeväni jotain liian huomiota herättävää. Hassua, koska nimenomaan tuo tuollainen liika ujous itsessään varmasti herättää enemmän huomiota kuin normaalien asioiden tekeminen. En tavallaan näe oikeita mittasuhteita siinä, mikä on "näkymätöntä" käytöstä. Pelätessäni olevani liian näkyvä käykin päinvastoin!

Olisi varmasti myös auttanut, että vanhemmat olisivat tukeneet ja kannustaneet. En kokenut olevani rakastettu, isä oli ankara ja valitti jokaisesta pikkuasiasta tai epäluuloisesti vihjaili turhia syytöksiä, eikä kehunut.

Olen tuntenut itseni aina ulkopuoliseksi, koulussa ja jopa omassa perheessä (mutta koulussa olin ujo ja perheessä täysin ujon vastakohta, vaikka joskus eristäydyinkin). Ehkä ulkomaailma olisi jotenkin voinut vaikuttaa siihen, ettei tämä ulkopuolisuuden ja huonouden tunne olisi jäänyt päälle.

Koulussa kun oli näitä ryhmätehtäviä ja joukkueurheiluja, niin ne vain pahensi asiaa (koska muut eivät tykänneet minusta ja joukkueurheilussa olin niin kömpelö, että sain muiden suuttumukset, kun en ollut hyödyksi), eli en tiedä miten ujouden olisi voinut "siedättää" pois ilman, että vaikutus olisi ollut päinvastainen kuin olisi tarkoitus. Ehkä sellainen oikeasti positiivinen ja hyväksyvä ilmapiiri olisi tarvittu.