Miten te ootte uskaltanu synnyttää?

Vierailija kirjoitti:

ootteko jotenkin erityisen isoja kun ei muka ole sattunut? :O mulla ei kyllä meinaa edes kuukuppi sopia sinne...

Isoja? Juu, kyllä mulla on toosassa sellanen lapsenmentävä reikä ja sulla myös.

Itse olen synnyttänyt kahdesti. En pelännyt ennen synnytyksiä mitään muuta kuin sitä, että alapääni viilletään saksilla auki. Episiotomia vai mikä lie nimeltään. Siis ponnistusvaiheessa. Pelkään muutenkin verta ja teräaseita. Äitini, joka synnytti 70-luvulla, sanoi, että silloin se tehtiin kaikille ja vakuutteli, että totta kai se tehdään sullekin. Mulle tuli siitä niin hirveä kammo, että näin painajaisia. Luin, että myös latinalaisessa Amerikassa alapää saksitaan auki kaikilta synnyttäjiltä rutiininomaisesti. En yhtään ihmettele, että siellä tehdään niin paljon keisarinleikkauksia. Hyi, melkein pyörryin kun katsoin telkkarista niitä erilaiset äidit sun muita ohjelmia, joissa näytetään synnytys ja siihen kun se eukko siinä lavitsalla ponnistaa reidet levällään, kätilö sitten toteaa, että "nyt joudutaan tekemään episiotomia".

En pelännyt mitään muuta koko synnytyksessä. Olin valmis repimään värkkini vaikka miten pahasti, kunhan se vain repeäisi luonnollisesti, ei saksittuna. Mua ei lohduttanut yhtään hyvää tarkoittavat synnyttäneiden kommentit: "kuule ei se siinä tuskassa tunnu enää miltään". Olisin varmaan mennyt psykoosiin, jos värkkiäni olisi leikelty saksilla. Kammonsa kullakin.

No, selvitin asioita ja valitsin synnytyssairaalan, jossa lupasivat, ettei meillä leikellä alapäitä saksilla koskaan rutiinina. Tämä sairaala oli muuten ihan paska, eivät osanneet edes napanuoraa sitoa, pojallani on siitä muistona loppuikänsä nykerönapa. Mutta eipähän saksittu alapäätä!

Toisen lapseni synnytin Taysissä, jossa siis saksitaan enemmän kuin muualla. Mutta koska kyseessä oli toinen synnytys, mulle luvattiin, ettei minua saksita sielläkään. Vannotin kätilöitä etukäteen, että minut on nukutettava jos meinaatte viillellä alapäätäni, ja ne lupasivat, etteivät he aio sitä tehdä.

Muuten synnyttäminen on kokemuksena ihan ok. Ponnistusvaihe on pahin, ne supistukset kestää, kunhan saa ilokaasua. Älä usko mitään kauhukertomuksia, niissä on puolet liioittelua mukana.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen synnyttänyt kahdesti. En pelännyt ennen synnytyksiä mitään muuta kuin sitä, että alapääni viilletään saksilla auki. Episiotomia vai mikä lie nimeltään. Siis ponnistusvaiheessa. Pelkään muutenkin verta ja teräaseita. Äitini, joka synnytti 70-luvulla, sanoi, että silloin se tehtiin kaikille ja vakuutteli, että totta kai se tehdään sullekin. Mulle tuli siitä niin hirveä kammo, että näin painajaisia. Luin, että myös latinalaisessa Amerikassa alapää saksitaan auki kaikilta synnyttäjiltä rutiininomaisesti. En yhtään ihmettele, että siellä tehdään niin paljon keisarinleikkauksia. Hyi, melkein pyörryin kun katsoin telkkarista niitä erilaiset äidit sun muita ohjelmia, joissa näytetään synnytys ja siihen kun se eukko siinä lavitsalla ponnistaa reidet levällään, kätilö sitten toteaa, että "nyt joudutaan tekemään episiotomia".

En pelännyt mitään muuta koko synnytyksessä. Olin valmis repimään värkkini vaikka miten pahasti, kunhan se vain repeäisi luonnollisesti, ei saksittuna. Mua ei lohduttanut yhtään hyvää tarkoittavat synnyttäneiden kommentit: "kuule ei se siinä tuskassa tunnu enää miltään". Olisin varmaan mennyt psykoosiin, jos värkkiäni olisi leikelty saksilla. Kammonsa kullakin.

No, selvitin asioita ja valitsin synnytyssairaalan, jossa lupasivat, ettei meillä leikellä alapäitä saksilla koskaan rutiinina. Tämä sairaala oli muuten ihan paska, eivät osanneet edes napanuoraa sitoa, pojallani on siitä muistona loppuikänsä nykerönapa. Mutta eipähän saksittu alapäätä!

Toisen lapseni synnytin Taysissä, jossa siis saksitaan enemmän kuin muualla. Mutta koska kyseessä oli toinen synnytys, mulle luvattiin, ettei minua saksita sielläkään. Vannotin kätilöitä etukäteen, että minut on nukutettava jos meinaatte viillellä alapäätäni, ja ne lupasivat, etteivät he aio sitä tehdä.

Muuten synnyttäminen on kokemuksena ihan ok. Ponnistusvaihe on pahin, ne supistukset kestää, kunhan saa ilokaasua. Älä usko mitään kauhukertomuksia, niissä on puolet liioittelua mukana.

tuo saksiminen oli muuten ainoa asia, jota ihan oikeasti pelkäsin ennen jokaista synnytystä t.32

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut synnytyspelko lapsesta asti. En tiedä mistä se johtuu, mutta ajatus siitä, että jotain kasvaa sisälläni pitkän aikaa ja se pitää pusertaa kehoni kaikista ihanimmasta ja intiimimmästä paikasta pois kaikkein katsoessa on aivan kestämätön ja utopistinen. En pelkää itse kipua, vaan se tilanne tuntuu ajatuksena niin karsealta, puhumattakaan mahdollisista jälkikomplikaatioista. Jos siis joskus haluan lapsia, tulevat he syntymään suunnitellulla sektiolla. N27 

Ihanimmasta? Älähän nyt liikoja sentään itsestäsi kuvittele.

Synnyttäminen on ihanaa, ja etuoikeus! Takana 3 alatiesynnytystä, kaikki erilaista, toki kivuliaita, mutta en vaihtaisi noita kokemuksia ikinä pois. Olisi ihanaa päästä vielä synnyttämään, mutta harmikseni lapsiluku on meillä nyt täysi.

Vaikka monet sanoo toisin, suosittelen lämpimästi synnytykseen valmistautumista. Erityisesti ottamaan selvän lääkkeettömistä kivunlievityksistä, itselleni hieno apu olivat tens-laite (näitä toki on useimmissa sairaaloissa mutta niitä ei aina tarjota), amme/suihku, pystyasento ja liike ihan loppuun saakka, hieronta, äänen käyttö (ns. synnytyslaulu). Naisen henkiset ja fyysiseset voimavarat ovat uskomattomat ja kun on valmistautunut hyvin niin synnytys voi olla elämäsi paras kokemus :)  

Vierailija kirjoitti:

Minulle on laitettu kuparikierukka kahdesti ja poistettu kerran, se ei minua juurikaan sattunut enkä ottanut kipulääkettäkään etukäteen. Synnytys ei pelota minua kivun vuoksi vaan mahdollinen vaurio olisi asia, jota en antaisi itselleni anteeksi. Mieluummin hyvä seksielämä kuin loppuelämä mahdollisesti vaipoissa ja orgasmivaikeuksissa.

En ole nähnyt missään riippumatonta tutkimusta tukemaan väitettä tukemaan naisen henkilökohtaisen seksielämän paranemisesta synnyttämisen myötä. On eri asia jos naisen estyneisyys on poistunut synnytyskokemuksen myötä kuin jos mitään estoja ei ennen synnyttämistäkään ole ollut.

Ei se mistään estoista johdu, vaan herkistyneestä tuntoaistista synnytyksen ansiosta. Toisekseen aika säälittävää, että olet korottanut itsesi tavallaan jumalan asemaan päätämään synnytystavastasi epäluonnolisena tapana, jotta "et antaisi itsellesi anteeksi" jos saat vaurion. Aivan kuin se sinun vikasi olisi. Kun kuuntelisit luontoa. Toivon sinulle syöksysynnytystä ja keisarinleikkauksen mahdottomuutta, niin loppuu tuo sinunkin kaikkivoipaisuusharha. Eri asia on aito pelko, kuin tuollainen itsekäs valitseminen.

Jotenkin vain uskalsin. Eniten pelkäsin sitä että sattuu lamauttavasti , joudumme olemaan kauan sairaalassa ja pidätyskyvyttömyys jää vaivaksi. Kun päätimme yrittää lasta otin selvää kaikesta mahdollisesta synytyksessä liittyvästä. Luin 20 vuoden ajalta kaiken synytyksiin liittyvän duodecimista, luin blogit ja nettisaitit ja etsin itselleni doulan. Lopulta olin sinut kaiken mahdollisen kanssa ja säästöä oli tarpeeksi rahaa pidätyskykyleikkaukseen yksityisellä, jos nyt ihan superhuonosti kävisi.

Lapsi oli kuitenkin todella iso, ilman RaDia tai mun painonnousua ja synnytys aloitettiin käynnistyksellä ja päätyi sektioon. Jäimme sairaalaan 4 päiväksi mutta minulle jäi kaikesta silti hyvä mieli. Tiesin koko ajan mitä ja miksi mitäkin tapahtuu koska olin selvittänyt asiaa etukäteen. Doulasta oli paljon apua, hän oli mieheni lisäksi tukenani.

En lukenut vastauksia, kysymyksen vaan.Olen kuuden äiti.. Eka syntyi hätäsektiolla navasta alaspäin viillolla, kun sydänäänet ei kuulunu enää, eivät tajunneet että synnytän kun en huutanut joten ei alatutkimustakaan tehty ajoissa. Seuraavastakin menin ajoissa sairaalaan, sain epiduraalin, ei ehtinyt auttaa.. Kolmannesta olin kymmenen minuuttia ennen synnytystä sairaalassa, isä kerkis kahville jälkeenpäin :) neljännestä menin kun lapsivesi alkoi tulla (ainut josta käyny niin), en ehtiny kipulääkettä saamaan. 5. käynnistettiin, taaskaan ei uskottu että olen syöksysynnyttäjä vaikka dokumentteja löytyy ku eihän käynnistetty voi olla nopea, epiduraalin taas sain vaikka ei ole auttanut. Meinasi syntyä isin käsiin ku kätilö lähti hakemaan kaveriksi toista kätilöä koska käynnistetty synnytys. kuudennen kohdalla sain pyytämäni spinaalipuudutuksen, ah sitä onnea ku hetken kipu oli poissa :)

Mutta noilla tarkoitan, synnytys sattuu, mutta kipu loppuu synnytykseen.

Ja tiedoksi, en ole sossuperhe vaikka lapsia paljon :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on laitettu kuparikierukka kahdesti ja poistettu kerran, se ei minua juurikaan sattunut enkä ottanut kipulääkettäkään etukäteen. Synnytys ei pelota minua kivun vuoksi vaan mahdollinen vaurio olisi asia, jota en antaisi itselleni anteeksi. Mieluummin hyvä seksielämä kuin loppuelämä mahdollisesti vaipoissa ja orgasmivaikeuksissa.

En ole nähnyt missään riippumatonta tutkimusta tukemaan väitettä tukemaan naisen henkilökohtaisen seksielämän paranemisesta synnyttämisen myötä. On eri asia jos naisen estyneisyys on poistunut synnytyskokemuksen myötä kuin jos mitään estoja ei ennen synnyttämistäkään ole ollut.

Ei se mistään estoista johdu, vaan herkistyneestä tuntoaistista synnytyksen ansiosta. Toisekseen aika säälittävää, että olet korottanut itsesi tavallaan jumalan asemaan päätämään synnytystavastasi epäluonnolisena tapana, jotta "et antaisi itsellesi anteeksi" jos saat vaurion. Aivan kuin se sinun vikasi olisi. Kun kuuntelisit luontoa. Toivon sinulle syöksysynnytystä ja keisarinleikkauksen mahdottomuutta, niin loppuu tuo sinunkin kaikkivoipaisuusharha. Eri asia on aito pelko, kuin tuollainen itsekäs valitseminen.

Huh huh mikä kommentti! Olen tuo alkuperäinen kommentoija. Voisit sinäkin siitä Jumalan vasemmalta puolelta kertoa minulle miten eliminoidaan se tosiasia, että osalla naisista alapää vaurioituu pysyvästi synnyttäessä. Kuten sanoin, ei ole kenenkään muun asia tuomita ajattelutapaani siitä, että mieluummin jätän lapset tekemättä kuin otan riskin seksielämäni huonontumisesta.

"Ei se mistään estoista johdu, vaan herkistyneestä tuntoaistista synnytyksen ansiosta"

kerrotko vielä tutkimuksen väitteesi tueksi? Tosiasia puolestaan on se, että hermot voivat synnyttäessä vaurioitua.

Sivistyneissä maissa naisilla tulee olla lupa valita itselleen sopiva synnytysmuoto. Monissa naiseutta toisella tavalla arvostavissa maissa sektio on yleinen käytäntö kaikille, jotka suinkin kynnelle kykenevät. En väitä että sektio olisi riskitön mutta kauhistele miten haluat, minä kuolisin mieluummin kuin luopuisin seksuaalisuudestani. Se on yksi elämän parhaista asioista itselleni. Jos joku saa nautinnon elämällä vahingoittuneen sulkijalihaksen kanssa, sekään ei ole itseltäni pois.

Ainut asia, mistä jäi p:n maku suuhun synnytyksessä oli sisätutkimukset. Itse synnytys ei ollut yhtään niin paha, mitä luulin, mutta ne ronkkimiset... ne puistattaa vieläkin. Jos joskus vielä synnytän, niin saatan tarvita pelkopolin apua.

^ Miksi sua ronkittiin? Mä kielsin kaikki turhat sisätutkimukset, eikä yhdessäkään kolmesta tehty mitään tutkimuksia. Ongelma on just tää, kun naiset on synnytyksissä kuin lamaantuneita lampaita jotka ei saa ääntään kuuluviin. SIKSI se valmentautuminen ja valmistautuminen on tärkeää, asioista selvää ottaminen. Valitettavasti sairaaloissa tehdään paljon asioita siksi "kun on tapana" eikä niille välttämättä ole mitään perusteita (kuten ne sisätutkimukset, tai turhaan makuuttaminen).

Vierailija kirjoitti:

En uskaltanutkaan. En pelännyt kipua tai repeämiä vaan lapsen vammautumista tai kuolemaa. Lapsi arvioitiin isoksi (4,5 kg laskettuna aikana) ja sain lopulta sektioni, tosin pelko-perusteella vaikka lääkäri ymmärsi hyvin miksi kokoarvion perusteella halusin sektion. Perehdyin aiheeseen ja alan kirjallisuuteen runsaasti ennen kuin olin varma että haluan sektion. Suositus olisi ollut lääkärin mukaan yrittää edes alateitse.

Sain terveen ja hyvinvoivan ihanan lapsen vaikka ei perinteistä reittiä tullutkaan, seuraavan lapsen kohdalla kuuntelen taas kokoarvion ennen kuin suostun yrittämään alateitse.

Suomessa on laadukasta hoitoa ja synnytys menee suurimmalla osalla hyvin, tapahtui se kummalla tavalla tahansa. Hyvä että riskeistä keskustellaan asiallisesti potilaan ja lääkärin kesken ennen kuin tehdään lopullisia päätöksiä. Luottamus hyvin menneen leikkauksen jälkeen Suomen terveysjärjestelmään kasvoi. Minä en myöskään joutunut tappelemaan päätökseni puolesta vaan lääkärit ja kätilöt antoivat asiallisesti tietoa riskeistä ja vaihtoehdoista, mutta päätöstäni kunnioitettiin.

Minusta on ihan käsittämätöntä, että muille kuin riskisynnyttäjille ei ainakaan meillä päin tehdä minkäänlaista kokoarviota tai synnytystapa-arviota. Olen itse nyt viikolla 38 ja jännitän synnytystä, sillä neuvolassa ei ole millään tavoin arvioitu, että onko lapsella edes realistisia mahdollisuuksia mahtua ulos. Ilmeisesti pitää vaan luottaa tuuriin.