Miten te ootte uskaltanu synnyttää?

Naista ei ole luotu synnyttämään. Nainen on kehittynyt sellaiseksi, että hyvällä tuurilla voi synnyttää ja selvitä hengissä ("luonnonolosuhteissa"). Onneksi kulttuurimme on niin kehittynyt, että yhä useampi nainen voi kokea lähes kivuttoman ja turvallisen synnytyksen ja yhä useampi syntyvä lapsi säilyy hengissä aikuiseksi. Ihan samalla tavalla kuin "nainen on luoto synnytämään", niin "ihminen on luotu kuolemaan". On ihan normaalia pelätä. Pelon saa kuriin tietoa hankkimalla ja hyvät olosuhteet järjestämällä. ONNEKSI tutkimusten mukaan esim. epiduraalipuudutus edistää synnyttyksen kulkua, kun se annetaan oikeaan aikaan ja parantaa sikiön hapetusta (Terveyskirjasto, Duodecim).

Kipulääkkeet vievät kivun pois lähes täysin (ja supistusten osalta täysin). Itsekin jännitin synnytystä ja odotin kivun olevan jotain järkyttävää. Vaikka synnytyksen kesti kaksi vuorokautta ja oli kätilöidenkin mukaan pitkä ja hankala, niin silti lopulta jäi fiilis, että "tässäkö se oli?". Muiden naisten kuvailut saivat synnytyksen kuulostamaan tapahtumalta, jonka aikana toivoisin jo omaa kuolemaa, mutta se oli kaiken kaikkiaan nopeasti ohimenevä ja kivut siedettäviä.

Mä en pelännyt ennen synnytystä. Sitten kävin laittamassa kierukan, jolloin kohtu mitattiin. Se mittaaminen ja kierukan laittaminen sattuivat niin, että vedet vaan valuivat silmistä. En pystynyt olemaan paikallani. Toimenpiteen jälkeen melkein pyörryin siihen pöydälle. En meinannut päästä kotiin, sillä pelkäsin pyörtyväni matkalla.

Tuosta on jo aikaa, kierukkakin otettu jo pois. Lapsi alkaisi olla ajankohtainen. Pelottaa silti aivan kamalasti, jos kipu olisi samankaltaista... Eikä pelota pelkästään kipu, vaan se, etten selviäisi synnytyksestä kunnialla. Että pyörryn sinne ja lapselle kävisi jotain. Mulla ei edes ole mitenkään matala kipukynnys, mutta se sisältä tuleva kipu oli jotain uutta ja karmaisevaa.

Minulla on ollut synnytyspelko lapsesta asti. En tiedä mistä se johtuu, mutta ajatus siitä, että jotain kasvaa sisälläni pitkän aikaa ja se pitää pusertaa kehoni kaikista ihanimmasta ja intiimimmästä paikasta pois kaikkein katsoessa on aivan kestämätön ja utopistinen. En pelkää itse kipua, vaan se tilanne tuntuu ajatuksena niin karsealta, puhumattakaan mahdollisista jälkikomplikaatioista. Jos siis joskus haluan lapsia, tulevat he syntymään suunnitellulla sektiolla. N27 

No joo, se raskaus ja synnytys on se helppo kohta. Sen jälkeen sulla on koko elämän jatkuva huoli ja pelko niskassa, joillakin syyllisyyskin. Lapselle tulee kipuja ja särkyjä, tapahtuu vahinkoja ja tapaturmia. Uhmaikä, teini-ikä... Vauva-aikana valvotut yöt ja teini-ikäisen vuoksi valvotut yöt. Loputon rahanmeno ja siivoton asunto.

Mutta pelkää sä vaan synnytystä :D

Eka synnytys sattui enemmän, mutta sain kivunlievitystä ja kaikki sujui hienosti, kipu ei jäänyt päällimmäisenä mieleen, vaan hieno synnytys. Toiseen synnytykseen osasin valmistautua paremmin, kun tiesi vähän mitä on odotettavissa. En tarvinnut puudutteita, ilokaasua käytin avautumisvaiheen loppupuolella. Kokemus oli aivan mahtava, kipu tottakai kuuluu asiaan, mutta kun olin itse aktiivisena osapuolena synnytyksessä, niin hallitsin kipua, eikä kipu lamaannuttanut tai traumatisoinut, ensimmäinen synnytys oli rajumpi, joten siinä puudutus oli todella tarpeenkin. Synnytysten lääkkeellistyminen ja pitäminen ikäänkuin sairaudenhoitona on varmastikin vaikuttanut osaltaan siihen, että moni synnyttäjä jollain tapaa passivoituu; ajattelee, ettei synnytyksestä voi selvitä ilman lääketiedettä, puudutuksia, puuttumista. Toki puuttuminen ja lääkkeet ovat monesti tarpeenkin, jotta synnytys sujuu turvallisesti, mutta joskus niistä voi olla haittaakin, ja synnytys voi komplisoitua herkemmin. Ei tarvitse olla mikään luomubrassailija, eikä kipu ja kärsimys kenenkään kruunua kirkasta, mutta fysiologian ja oman vartalon tuntemus, rentoutumiskeinoihin tutustuminen, kivun hallitseminen, luonnollisemmat keinot on ihan hyvä lisä, vaikka myös puudutuksiakin haluaisi synnyttäessä ottaa, ne eivät sulje toisiaan pois. :) Itsekin ajattelin myös toisella kertaa, että jos tuntuu etten pärjää, voin mielellään turvautua lääkkeelliseen kivunlievitykseen, mutta synnytinkin tällä kertaa ihan luonnollisin kivunlievityksin (lämpö, liikkuminen, synnytyslaulu/murina), ja koin että se oli kokemuksena miellyttävämpää. Myös pelkoa voi hoitaa, eikä ainoa hoito ole pelkopoli tai sektio, suosittelen tutustumista aktiiviseen synnyttämiseen ja esim. Doula voi olla pelkäävälle synnyttäjälle hyvä tuki jo synnytykseen valmistautumisessa.

Lukekaa tuo Joukolatar blogin synnytyskertomus.

Minäkin pelkäsin vuosia synnytystä, nimenomaan sitä kipua. Ajattelin että lapsi tulee sektiolla aivan varmasti, muuten en edes halua yrittää lasta. Lopulta perehdyin synnytykseen ja varsinkin synnytyspelkoon liittyvään kirjallisuuteen ja pelko katosi kuin tuhka tuuleen. Sain selityksen kivuille, sain selityksen miksi sektio ei ole se parempi vaihtoehto. Supistuskivut valmistelevat vauvan tähän maailmaan, kun se tulee ulos niin keuhkojen yms pitää toimia, ja supistusten avulla vauva valmistautuu kohtaamaan ulkomaailman. Alatiesynnytyksessä vauva saa tarpeellisia bakteereja, jotka ovat todella tärkeitä vastustuskyvyn kannalta.

Nyt olen raskaana ja kohta se synnytys on oikeasti edessä ja pelkoja ei vieläkään ole. Olen valmistautunut kaikkeen mahdolliseen kipuun ja kauheuteen, kaikki tänne vain, kunhan lopussa saan syliini sen oman rakkaan, toivottavasti terveenä. Normaali synnytys ei aina vain onnistu ja syitä voi olla monia, itse toivon että kaikki menee hyvin ja se tulee alakautta.

Itse en pelännyt niinkään kipua, vaan mahdollisia vaurioita, ulostan housuihin loppuelämän ja kuljen vaipoissa jne. Halusin kuitenkin yhden lapsen ja lopulta terveydentilan takia lääkärit päättivät että lapsi otetaan ulos sektiolla :P yksi pieni arpi siis jäi, ei muuta! Joskus käy tuuri :)

Hankkiudut raskaaks ja lykkäät sekä viivyttelet keisarinleikkauksia, abortteja sun muita. Sit plomps yks kaunis päivä tulet synnyttämään lapsen uskalsit tai et.

kirjoitti:

Itse en pelännyt niinkään kipua, vaan mahdollisia vaurioita, ulostan housuihin loppuelämän ja kuljen vaipoissa jne. Halusin kuitenkin yhden lapsen ja lopulta terveydentilan takia lääkärit päättivät että lapsi otetaan ulos sektiolla :P yksi pieni arpi siis jäi, ei muuta! Joskus käy tuuri :)

Tässä täytyy muistaa, että myös sektiossa voi hermoja ja kudoksia vaurioitua niin, että tulee esim. Virtsaamisessa ongelmia tai tuntopuutoksia alapäähän, ja sektio on iso vatsan alueen leikkaus, ei mikään pikku nipsaisu. En nyt tiedä onko se mitenkään tuuria, että lapsi syntyy sektiolla, lapsen kannalta alatiesynnytyksen on osoitettu olevan esim. Keuhkojen ja bakteeriston kannalta parempi vaihtoehto. Minullakin on kaksi lasta syntynyt alateitse, eikä ole sitä yhtäkään arpea, enkä kulje vaipoissakaan, eikä kulje melko moni muukaan synnyttänyt. Pahoja repeytymiä VOI tulla, mutta ne ovat kuitenkin melko harvinaisia ja erittäin harvalla niin vaikeita, että tarvitsee lopun ikää vaippoja, todella ikävää toki, jos se arpa sattuu kohdalle.

Oman kokemukseni voin kertoa, mutta kaikillehan se oman omanlaisensa kokemus. Takana 4 synnytystä, joista 1 ilman kivunlievitystä. Synnytys sattui, mutta oli kipulääkkeiden kanssa erittäin siedettävissä. Tuo luomusynnytys on jäänyt hieman kalvamaan mieltä, koska siinä oli niin kivun riepoteltavana, ettei hallinnut oikein itseään ollenkaan, kipu oli loppuvaiheessa tauotonta. Päällimäinen ajatus tuostakin synnytyksestä positiivinen: se oli nopea ja nopeasti myös ohi. Paranin myös todella nopeasti, vauva virkeämpi kuin lääkkeellisessä synnytyksessä.

Kolme muuta synnytystä ovat olleet jopa ihan mukavia :D Kamalimmat kivut on menneet ohi kipulääkkeillä, ponnistusvaiheet nopeita. Olen saanut torkuttua kesken synnytyksen lääkkeiden avulla ja herännyt ponnistamaan. Koskaan ei ole repeämiä tullut ja kivut on loppuneet vauvan syntymään. Kätilöt on olleet aina todella kannustavia ja ihania, kuunnelleet mun toiveita ja tukeneet.

Ja mun mielestä gynentarkastukset on ihan hirveitä myös :)

Vierailija kirjoitti:

Mä en pelännyt ennen synnytystä. Sitten kävin laittamassa kierukan, jolloin kohtu mitattiin. Se mittaaminen ja kierukan laittaminen sattuivat niin, että vedet vaan valuivat silmistä. En pystynyt olemaan paikallani. Toimenpiteen jälkeen melkein pyörryin siihen pöydälle. En meinannut päästä kotiin, sillä pelkäsin pyörtyväni matkalla.

Tuosta on jo aikaa, kierukkakin otettu jo pois. Lapsi alkaisi olla ajankohtainen. Pelottaa silti aivan kamalasti, jos kipu olisi samankaltaista... Eikä pelota pelkästään kipu, vaan se, etten selviäisi synnytyksestä kunnialla. Että pyörryn sinne ja lapselle kävisi jotain. Mulla ei edes ole mitenkään matala kipukynnys, mutta se sisältä tuleva kipu oli jotain uutta ja karmaisevaa.

Synnytyskipu on erilaista, ei niin paikallistettavaa. Synnytyksen aikana vaipuu jonkinlaiseen "transsiin" kun keskittyy hengittelyyn, sekin tavallaan helpottaa sitä kipua. Mulla toimi pelkkä ilokaasu ihan loppumetreille saakka ja vaikkei se kaasu itsessään toimisi, on sen maskin avulla helpompi keskittyä siihen hengittämiseen.

En ole kivulle lainkaan herkkä eli en pelkää itse kipua. Pelkään sitä, että synnytys (edes muutaman prosentin todennäköisyydellä) aiheuttaisi huonontumista seksuaalisen nautintoni suhteen. Pelkäisin yhtä paljon sitä, että saisin pahoja repeämiä ja tulisi ongelmia virtsan- ja ulosteenpidätyksen suhteen. Jos myrkytyksen riski luonnonsieniä poimittaessa olisi näin iso, sienestys olisi kielletty.

Seksuaalisuus ja toimiva alapää ovat minulle ehkä keskimääräistä tärkeämpi mutta minusta kenelläkään ei ole oikeutta vähätellä niiden merkitystä itselleni. En samasta syystä edes harkitse alapääsynnytystä, oma elämäni on minulle tärkeämpi kuin syntymättömän lapsen. Minusta on käsittämätöntä miten paljon kuraa sektion kannattajat osakseen saavat.

Vaikka synnytys pelottikin kamalasti, niin ajattelin et se on vaan tehtävä ja että ammattilaiset varmasti tietää mitä tekevät. Ajattelin myös että on kait todennäköistä, että synnytys menee keskimääräisesti hyvin ja jäädään molemmat henkiin. Kun lapsivesi sitten ajallaan meni, tuntu jotenki oudon kutkuttavalta että asia etenee nyt vihdoin johonki ja pääsen mahasta eroon. En usko että on ketään joka ei synnytystä pelkäisi, on se niin uusi kehollinen tapahtuma kuitenki. Tsemppiä!

En uskaltanutkaan. En pelännyt kipua tai repeämiä vaan lapsen vammautumista tai kuolemaa. Lapsi arvioitiin isoksi (4,5 kg laskettuna aikana) ja sain lopulta sektioni, tosin pelko-perusteella vaikka lääkäri ymmärsi hyvin miksi kokoarvion perusteella halusin sektion. Perehdyin aiheeseen ja alan kirjallisuuteen runsaasti ennen kuin olin varma että haluan sektion. Suositus olisi ollut lääkärin mukaan yrittää edes alateitse.

Sain terveen ja hyvinvoivan ihanan lapsen vaikka ei perinteistä reittiä tullutkaan, seuraavan lapsen kohdalla kuuntelen taas kokoarvion ennen kuin suostun yrittämään alateitse.

Suomessa on laadukasta hoitoa ja synnytys menee suurimmalla osalla hyvin, tapahtui se kummalla tavalla tahansa. Hyvä että riskeistä keskustellaan asiallisesti potilaan ja lääkärin kesken ennen kuin tehdään lopullisia päätöksiä. Luottamus hyvin menneen leikkauksen jälkeen Suomen terveysjärjestelmään kasvoi. Minä en myöskään joutunut tappelemaan päätökseni puolesta vaan lääkärit ja kätilöt antoivat asiallisesti tietoa riskeistä ja vaihtoehdoista, mutta päätöstäni kunnioitettiin.

Alapääsynnytys onkin ihan yliarvostettua, kun nykyään voi yläpäästäkin synnyttää.

ootteko jotenkin erityisen isoja kun ei muka ole sattunut? :O mulla ei kyllä meinaa edes kuukuppi sopia sinne...

Minulle on laitettu kuparikierukka kahdesti ja poistettu kerran, se ei minua juurikaan sattunut enkä ottanut kipulääkettäkään etukäteen. Synnytys ei pelota minua kivun vuoksi vaan mahdollinen vaurio olisi asia, jota en antaisi itselleni anteeksi. Mieluummin hyvä seksielämä kuin loppuelämä mahdollisesti vaipoissa ja orgasmivaikeuksissa.

En ole nähnyt missään riippumatonta tutkimusta tukemaan väitettä tukemaan naisen henkilökohtaisen seksielämän paranemisesta synnyttämisen myötä. On eri asia jos naisen estyneisyys on poistunut synnytyskokemuksen myötä kuin jos mitään estoja ei ennen synnyttämistäkään ole ollut.

En aatellut sitä. Synnytin vaan.

Ei kannata kauheasti ajatella asiaa.