Voimat totaalisesti loppu teinin kanssa

Meillä myös isä on ihana. Minä kamala ja ärsyttävä. Ja teini todella ilkeä.

Ei tässä auta kuin vain purra hammasta ja mennä tämä myrsky läpi.

Niin. Te ette ole tasa-arvoisia, vaan sä oot pomo. Tee asia selväksi ja muksu ruotuun.

Valitse taistelusi. Toisin sanoen onko murkkuikäisen kanssa pakko vääntää mitättömistä asioista, jotta vain voi osoittaa olevansa pomo? Mun mielestä ei tarvi vääntää sitä kättä. Mieluummin mukava koti, jossa kaikilla on hyvä olla. Ole enempi sitten kuin isänsä. Mä olen lempeä kasvattaja - > ei tarvetta kapinoinnille ja hyväkäytöksisiä lapsia on, koulusta vain aina kehutaan käytöstä.

Se ruotuun laittaminen on vain niin vaikeaa. Poika on yli 180 cm pitkä ja isokokoinen. Suuttuessaan pelottava. Jos yrittää pakottaa johonkin niin tuntuu että uhma vain pahenee. Pitäisi olla joku iso turvamies pitelemässä. On jääräpäisin ihminen jonka tunnen, eikä anna periksi missään. Tunnelma kotona on kuin hautajaisissa.

Joskus kuulen ulkopuolisilta pojasta, että onpa hyväkäytöksinen, fiksu ja reipas nuorimies. Lämmittää mieltä mutta tuntuu että puhutaanko samasta ihmisestäkään.

Viimeinen toivoni on nuorisopsykiatri. Toivottavasti saadaan apua. Minä en enää pärjää.

Ilmoita lastensuojeluun, että et pärjää sen kanssa, että ottavat huostaan.

Toisten tavaroiden rikkomista ei pidä hyväksyä, siihen täytyy laittaa rajat lapselle. Menkää toistenne luokse, mene hänen lähelle kuuntelemaan, oikeasti kuuntelemaan mitä hänellä on asiaa, kysy miksi hän käyttäytyy noin. Kerro miten paljon hänestä välität ja häntä rakastat! Kysy mikä hänet saa noin käyttäytymään ja mitä hän tarvisisi. Anna hänelle mahdollisuus kertoa ja purkaa asiansa. Äitinä oleminen ei ole helppoa, eikä murroikäisenäkään.

Vierailija kirjoitti:

Ilmoita lastensuojeluun, että et pärjää sen kanssa, että ottavat huostaan.

Sitäkin oon miettinyt. Mutta eka sinne psykiatrille.

Yritän myötäillä ja olla kannustava ja kehua aina kun on vähänkin aihetta. Yritän välttää turhaa niuhottamista. Huh, kohta taas pitää lähteä töistä kotiin. Mikähän myrsky siellä tällä kertaa odottaa.. Onneksi toinen lapsi on helpompi, en kestäisi jos olisi kaksi mörköä kotona.

Juttele enemmän sen kanssa. Kasvata, äläkä mieti millä "laitat ruotuun" fyysisesti. Puhukaa tunteista ja arvoista ystävälliseen rupattelevaan sävyyn joka päivä. Ole aikuinen, määrittele silti rajat. 

Kyllä mua säälittää poika, sillä on varmasti tosi paha olla. Ennen oli puhelias ja kertoi asioistaan, nyt ei suostu puhumaan mitään. Oon puhunut näistä asioista nätisti ja rauhallisesti. En tiiä kuunteleeko edes. Vastauksia en saa, paitsi haistattelua. Täytyy vaan toivoa että joskus tää aika on ohi ja hänestä tulee kunnon kansalainen.

Yritän tänään saada taas kontaktia poikaan.

Oon kyllä miettinyt että voitais tehdä joku matka, ehkä se auttais että oltais pois kotiympyröistä.

Yritä keskustella ja sanoa kuinka pahalta pojan käytös tuntuu. Ja yritä ymmärtää, teini-ikä on välillä tosi rankkaa, oikeasti. Voit myös lohduttautua sillä, että tuo menee vuodessa-parissa ohi, luultavasti.

Rahahanat kiinni. Toimii kaikkiin lasten käytösongelmiin. Pitää vain olla erittäin johdonmukainen.

Me tilasimme ajan nuoriso-asemalle ja sieltä sai apua niin teini kuin äitikin.

Jos olet totaalisesti puhki ja tilanteet kärjistyy asiantuntija-avusta huolimatta niin ehkä pojan pitäisi muuttaa isänsä kanssa asumaan?

Ehkä sitten lakkaat olemasta itsestäänselvyys ja paskasanko!

Ei teini-ikä oikeuta törkeään käytökseen omassa kodissa!

Äitikään ei ole mikään robotti joka kestää ja jaksaa kaiken paskan ja yrittää vaan ymmärtää ja keskustella.

Kiitos kaikille kommenteista. Ihanaa kun voi vähän purkaa sydäntään.

Vierailija kirjoitti:

Valitse taistelusi. Toisin sanoen onko murkkuikäisen kanssa pakko vääntää mitättömistä asioista, jotta vain voi osoittaa olevansa pomo? Mun mielestä ei tarvi vääntää sitä kättä. Mieluummin mukava koti, jossa kaikilla on hyvä olla. Ole enempi sitten kuin isänsä. Mä olen lempeä kasvattaja - > ei tarvetta kapinoinnille ja hyväkäytöksisiä lapsia on, koulusta vain aina kehutaan käytöstä.

muistathan silti, että on olemassa lapsia ja nuoria jotka kokeilevat rajojaam siihen malliin, että lempeys ei aina riitä. Jos nuoresi ei kapinoi, ei se välttämättä ihan kokonaan ole sinun saavutuksesi. Nuoret vaan on niin erilaisia.

Voit kertoa mihin tilanne etenee jos ei kotirauhaa saada taloon. Kerro vaihtoehdot: isi, sijoitus tai viimekädessä se huosta. Onko itselläsi vaihdevuodet? Saattaa nostaa kierroksia. Kuten murkkuikäkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitse taistelusi. Toisin sanoen onko murkkuikäisen kanssa pakko vääntää mitättömistä asioista, jotta vain voi osoittaa olevansa pomo? Mun mielestä ei tarvi vääntää sitä kättä. Mieluummin mukava koti, jossa kaikilla on hyvä olla. Ole enempi sitten kuin isänsä. Mä olen lempeä kasvattaja - > ei tarvetta kapinoinnille ja hyväkäytöksisiä lapsia on, koulusta vain aina kehutaan käytöstä.

muistathan silti, että on olemassa lapsia ja nuoria jotka kokeilevat rajojaam siihen malliin, että lempeys ei aina riitä. Jos nuoresi ei kapinoi, ei se välttämättä ihan kokonaan ole sinun saavutuksesi. Nuoret vaan on niin erilaisia.

Minun 13-vuotias poikani on Asperger ja kuulostaa pienemmässä ja helpommassa mittakaavassa ap:n lapselta. Jääräpäisyys on aina ollut ykkösluonteenpiirre, on joustava kuin rautakanki ja saa totaaliraivareita. Toisaalta on tosi herkkä. Monessa asiassa on saanut kasvattaa vähän eri tavalla ja käyttää lempeyttä. Toisaalta pelkällä lempeydellä ei vaan pärjää, sen olen nyt tajunnut. Olen ollut tosi puhki lapsen kanssa ja senpä takia aloin vaan vaatia ikätasoista käytöstä ilman mitään koukeroita ja yllättäen se on toiminut. Vaikka lapsi olisi herkkä ja ties mitä, joskus on parasta vaan osoittaa kaapin paikka. Ilman rähinää, ilman kyykyttämistä, todeta vaan, että sinun ikäisesi tekevät tämän asian näin ja näin. Meillä lapsella on vielä kiinnostusta tehdä yhteisiä asioita, ja tajusi, että kun toimii ok (siis esim. iltatoimet voivat Aspergerillä venyä jumittumisten takia), meillä jää aikaa tehdä jotain muutakin kuin vääntää rutiineista. Jos kyselisin miltä hänestä tuntuu ja tehdäänkö palkintotaulukko emme ikinä ehtisi mitään. Tärkeää on tietysti se, ettei lempeys ja välittäminen silti katoa ja että ei käskytä vihaisena tai jotenkin silmät vallanhalusta kiiluen vaan suihkuun mennään samalla tavalla kuin ruokaa ostetaan kaupasta tai auto täytyy tankata, ei niitä tarvitse ihmetellä. Sellaisesta välittävästä jämäkkyydestä on kirjoittanut mm. Keijo Tahkokallio. Ok, vähän eri asioita kuin ap:lla, mutta jotenkin kuvauksesi silti kuulosti tutulta, ehkä sellaiselta mahdolliselta tulevaisuudenkuvalta meillä. Oma soppansa on tietysti se, että teillä isä asuu muualla. Minulla on lapsipuolia ja ihan oikeasti toinen heistä olisi jossain vaiheessa halunnut äidiltään meille, kunnes tajusi, että eivät ne mummot ole joka päivä tänne perunalastuja ja limsaa kantamassa vaan täälläkin on arki... Muutto isän luokse voisi avata silmät, mutta noin ylipäänsä ei kannata lähteä sellaiseen pompotteluun.

Vierailija kirjoitti:

Ei teini-ikä oikeuta törkeään käytökseen omassa kodissa!

Äitikään ei ole mikään robotti joka kestää ja jaksaa kaiken paskan ja yrittää vaan ymmärtää ja keskustella.

Lisään vielä tähän (olen tuo äskeinen AS-pojan äiti), että liika ymmärtäminen ei tosiaan auta. Olen aina ihmetellyt, mitä käytännössä tarkoittaa, että vanhempien pitäisi olla jotain lapsen pahan olon säiliöitä, ottaa vastaan kaikki tunteet. Siis toki negatiiviset tunteet täytyy sallia, mutta käytännössä usein tuntuu olevan, että etenkin äiti kuuntelee kaikki huorittelut tyynenä ja nyökyttelee "onpa sinulla nyt paha olla". Joskus täytyy vaan sanoa tiukasti, että vihainen voit olla, mutta minuun et sitä pura! Sekin provosoi huonoa käytöstä, jos äiti on joku määkivä lammas ja marttyyri, ei sellainen ole mikään hyvä malli kasvavalle nuorelle. Itseään ja toisia ihmisiä pitää kunnioittaa.

Mä suosittelisin sua antamaan pojalle tilaa. Hän saattaa kokea itsenäistymisen tarvetta ja ahdistuu siitä, kun yrität ottaa häneen kontaktia. Itse irtauduin vanhemmistani henkisesti teini-iässä ja onneksi vanhempani antoivat mun olla rauhassa. Sain angstata itsekseni ja nyt olen ihan rauhallinen aikuinen :) Ja välit hyvät vanhempiini.

Rupea kyselemään että missä meinaat asua ja millä meinaat elää sitten kun lennät 18 v syntymäpäivänäsi pihalle kuin leppäkeihäs