Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Voimat totaalisesti loppu teinin kanssa
09.11.2016 |
16vee poika ja murkkuikä vaan pahenee. Jos puhuu niin suusta tulee vain painokelvotonta tekstiä. Yläasteella huolehti vielä koulusta (on lahjakas oppilas) Nyt ei tee enää läksyjä, myöhästelee koulusta, haistattaa paskat kaikelle. Aggressiivisuudessaan rikkoo omia ja toisten tavaroita. Aina pahalla tuulella ja niin ilkeä että olen useimmat illat itku kurkussa. Vihaa kuulemma minua, olen pilannut hänen elämänsä.
Isä asuu eri kaupungissa. Häntä arvostaa, hän on kuulemma ainoa fiksu meidän perheessä. No isä on kiltti, ei suutu koskaan, ei osaa asettaa rajoja. Poika ei myönnä juuri koskaan olevansa väärässä. Kaikki on aina minun vika. Jos minä olisin erilainen niin mitään ongelmia ei olisi. Olen ehdottanut että muuttaisi isän luo kun siellä kaikki on hyvin mutta ei halua sinnekään.
Ei uskoisi miten suloinen lapsi hän oli joskus. Nyt tuntuu että meillä asuu täysi hirviö.
Valvon öitä kun olen niin uupunut, epätoivoinen, surullinen. Tuntuu että sydän pakahtuu. Sain onneksi ajan ammattiauttajalle mutta onko siitä mitään hyötyä..
Ja minä kun luulin että se on vaikeaa aikaa kun lapset on pieniä ja pyörivät koko ajan helmoissa...
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Mä suosittelisin sua antamaan pojalle tilaa. Hän saattaa kokea itsenäistymisen tarvetta ja ahdistuu siitä, kun yrität ottaa häneen kontaktia. Itse irtauduin vanhemmistani henkisesti teini-iässä ja onneksi vanhempani antoivat mun olla rauhassa. Sain angstata itsekseni ja nyt olen ihan rauhallinen aikuinen :) Ja välit hyvät vanhempiini.
Oma poikani alkoi näyttää oman tahdon merkkejä viime vuonna kun oli 11 v. Juuri tuo ettei äiti höngi koko ajan niskaan:)
Kiva kun voi itsekin keskittyä vaikka lukemaan hyvää kirjaa. Saa sitä "omaa aikaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä alkoi esiteiniys tytöllä kun oli 8v, nyt on 13 vuotta ja on tosi raskasta ja uuvuttavaa..
Meilläkin oli pienenä niin kiltti ja nyt on koulunkäynti paskana, ja käsi ojossa vähän väliä, pokkana pyytelee tavaroita joihin minulla ei ole varaa enkä staisi vaikka olisi koska käytös on niin surkeaa. Miten tän jaksaa ja vielä toinenkin lapsi. Murehdin jo hänen murrosikäänsä valmiiksi..
Mulla ei ole konkreettisia neuvoja, mutta lähetän täältä virtuaalisen halauksen! Tiedän monta ihmistä, joiden murrosikä on ollut ihan kamala, mutta silti heistä on tullut aivan "normaaleja", mukavia, kunnollisia aikuisia. Eli jos vain jaksat tämän(kin) vaiheen läpi sinnitellä...
Vierailija kirjoitti:
Ilmoita lastensuojeluun, että et pärjää sen kanssa, että ottavat huostaan.
Hyi mitä sairaan ihmisen tekstiä, eivät lapset ole mitään tavaroita, jotka voi heittää pois kun ei enää miellytä.
Toivottavasti sulla ei ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä haluan vain sanoa että voimia sulle. Täällä on kohtalotovereita. Aivan varmasti saat parin vuoden päästä taputtaa itseesi olalle, että perkele, mä tein sen, kasvatin pojan hengissä täysikäiseksi. Ota kaikki apu vastaan, mitä ikinä saat. Tekee hyvää puhua ja saada ammattiauttajalta se tsemppi että olet oikealka tiellä ja tehnyt oikeat valinnat. Mä pidän sulle peukkuja ❤.
Miksi mulla on niin helppoa?
Poika on nätisti eikä räyhää eikä ole aggresssiivinen.
Olisko syynä se että olen itse aina rauhallinen enkä lietso vihaa?
Se on ihan varma että jos alkaisin kähisemään ja rähisemään, poika ärsyyntyis ja muuttuis vihamieliseksi.
Tämä pätee kaiken ikäisiin lapsiin.
Mulla on siis teini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harrastaako urheilua? Se voisi rauhoittaa mieltä ja mielialaa.
Esim karate ja muut itsehillintää opettavat vois tehdä hyvää, ehkä sitten juttelu onnistuisi paremmin.
Ei oltu es pahoja teinejä mut muistan kun äiti pisti aina isän rähjäämään meille kun sillä itellään ei ollu auktoriteettiä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se ruotuun laittaminen on vain niin vaikeaa. Poika on yli 180 cm pitkä ja isokokoinen. Suuttuessaan pelottava. Jos yrittää pakottaa johonkin niin tuntuu että uhma vain pahenee. Pitäisi olla joku iso turvamies pitelemässä. On jääräpäisin ihminen jonka tunnen, eikä anna periksi missään. Tunnelma kotona on kuin hautajaisissa.
Joskus kuulen ulkopuolisilta pojasta, että onpa hyväkäytöksinen, fiksu ja reipas nuorimies. Lämmittää mieltä mutta tuntuu että puhutaanko samasta ihmisestäkään.
Viimeinen toivoni on nuorisopsykiatri. Toivottavasti saadaan apua. Minä en enää pärjää.
Älä ihmessä mieti enää avun hakemista. Hae sitä. Soita sosiaalityöntekijälle ja ota kouluun yhteys jotta pääsette puhumaan asiat puhki. Ymmärrän täysin tuon tuskasi. Olen samassa tilantessa. Ollaan puhuttu nyt näiden edellämainittujen tahojen kanssa ja on ihanaa kun joku jakaa tämän asian meidän perheen kanssa. On jopa valoa jo tunnelin päässä. Toivon että tämä paha vaihe menisi pian ohi. Tsemppiä!
Hyvä, että haet apua. Lapsesi kannattaa arvioida nuorisopsykiatrian polilla, tuossa angstissa voi olla taustalla vaikka mitä koulukiusaamisesta hyväksikäyttöön. Masennuskin voi teineillä oirehtia juuri noin, ylenpaltisena kiukkuisuutena ja asioiden laiminlyömisenä.
Miten poikasi viettää ap vapaa-aikaansa? Onko kavereita vai luuhaako lähinnä kotona omassa huoneessa?
Jos lapsella ei ole erityistä ongelmaa, niin saa lastenpsykiatrilta myös niitä kasvatusvinkkejä. Ehkä et osaa "valita sotiasi", vaan sittenkin käskytät häntä kuin pientä lasta? Tai päinvastoin: sallit hänelle liikaa suunsoittoa. Paha sanoa pelkän nettitekstin perusteella ja pojan versiota kuulematta. Lastenpsyka osaa selvittää teidän molempien kannat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, että olette menossa nuorisopsykiatrin puheille. Pojilla masennus saattaa ilmetä usein juuri kuvaamallasi tavalla, eli tuhoisasti ja aggressiivisesti suhteessa ympäristöön ja läheisiin.
Sijoitus ei välttämättä ole sen viisaampi vaihtoehto kuin kotona asuminen, mutta jos pojalle tarjotaan jaksoa psykiatrisessa hoidossa, se voisi auttaa. Yleensä nämä kestävät vain pari viikkoa, mutta nuori saa silloin välimatkan ja mahdollisuuden pysähtyä. Omassa vastaavassa perhetilanteessani näistä parista sairaalavisiitistä oli apua. Nuori oppi käsittelemään tunteitaan eri tavalla kuin ennen ja hoitoa jatkettiin terapiassa.
Sinulle suosittelen jotain vertaistukiryhmää vanhemmuutesi tueksi. Kirjoittaminen täällä on alku, mutta ei vielä riittävä tukimuoto.
Kaupungin/kunnan perhetyötä voi uuden lain voimin saada myös silloin, jos perheellä ei ole lastensuojelutaustaa. Nuoret eivät aina ota näitä kutsumattomia vieraita kiitollisesti, mutta sinulle äitinä tästäkin tukimuodosta voisi olla iloa.
Kaikkea hyvää teille!
No, tavallaan teinin kuuluukin olla ilkeä ja hirveä, koska se yrittää irrottautua vanhemmistaan ja varmasti rankinta teineille itselleen. Ja pahinta sille vanhemmalle kuka on läheisin. Teini myös testaa että hyväksytäänkö hänet vaikka onkin hirveä. Itse en ainakaan pakota mihinkään ja väännä turhasta. Teinin on hyvä kokea että saa tuntea mitä tuntee ja tuoda sen esille ja että hänen tunteita kunnioitetaan. Hyvä, että saat ammattiapua. Oma poika oli tuollainen 15v, nyt 16 v ja taas oma itsensä ja välit hyvät ja välittömät. Tsemppiä. Vanhemman rooli on kestää teinin myrskyt ja ottaa välillä paiskaa niskaan. Aiheesta on muuten Areenassa inhimillisen tekijän jakso mikä oli mielestäni hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kestää aikansa ja helpottaa se on varmaa.
Pystyn samaistumaan. Minulla tyttö joka otti kovasti voimille. Saatiin apua nuorisopsykiatrian klinikalta. Teinille tuli herääminen oman toimintansa kaameuteen psykiatrisella osastolla jossa oli muutamia päiviä.
Terapiaan onneksi suhtautui myötämielisesti ja oli yhteistyöhaluinen.
Nyt tuo kaikki on taakse jäänyttä pahaa unta. Kolmisen vuotta oli meillä kriisiä. Selvittiin voittajina.
Nyt opiskelee korkeakoulussa ja pärjää hyvin, tosin koulunsa on hoitanut moitteettomasti.
Meillä oli sellaista että aina pyysi anteeksi ja oli aidosti katuvainen käytöksestään.
Olen sitä mieltä että on temperamenttiasia ja lapsen luonteesta riippuvainen millainen hän on murrosikäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Laita poika isälleen.
Voisivat molemmat yllättyä:D Minun poikani tuli takaisin kahden kuukuden päästä ihan eri asentella.
Yllättäen näissä on aina isä jossain muualla. Sitten se äiti saa yksin kaiken niskaansa, kun teini todennäköisesti haluaisi vaan siltä isältään enemmän huomiota. Ihan on omaa kokemustakin tästä, erityisesti pojilla voi elämä suistua ihan raiteiltaan jos isä on etäinen.
Meillä kanssa jo teini-iän ohittanut, toisinaan hyvin ilkeä nuorimies. Älykäs ja menestyy opinnoissa, muiden ihmisten kanssa oikea herrasmies mutta minulle, äidille, joskus todella tyly ja hyvin ilkeä. Olen monesti pohinut/itkenyt, mitä olen tehnyt väärin. Hänet kasvatettu hyvin perinteisesti, ei vapaata kasvatusta tms. Mutta hyvin jääräpää, väittelee asioista kanssani ikävään sävyyn ja vähättelee minua. Jotenkin lohduttavaa kuulla, että muillakin:)
Vierailija kirjoitti:
Kestää aikansa ja helpottaa se on varmaa.
Pystyn samaistumaan. Minulla tyttö joka otti kovasti voimille. Saatiin apua nuorisopsykiatrian klinikalta. Teinille tuli herääminen oman toimintansa kaameuteen psykiatrisella osastolla jossa oli muutamia päiviä.
Terapiaan onneksi suhtautui myötämielisesti ja oli yhteistyöhaluinen.
Nyt tuo kaikki on taakse jäänyttä pahaa unta. Kolmisen vuotta oli meillä kriisiä. Selvittiin voittajina.
Nyt opiskelee korkeakoulussa ja pärjää hyvin, tosin koulunsa on hoitanut moitteettomasti.
Meillä oli sellaista että aina pyysi anteeksi ja oli aidosti katuvainen käytöksestään.
Olen sitä mieltä että on temperamenttiasia ja lapsen luonteesta riippuvainen millainen hän on murrosikäisenä.
Olen kateellinen! En siis ole ap
Lapsemme on nuorisopykiatrian asiakas, add ja oppimishäiriö diagnoosi saatiin ja sen koommin sieltä polilta ei ole mitään kulunut. Olen jättänyt soittopyynnönkin lääkärilleen..
Meillä on kärsitty jo kolmisen vuotta, eikä helpotusta näy. Anteeksi tuo ei ole koskaan käytöstään pyytänyt. Nyt täysi-ikäisyyden kynnyksellä on meno pahenentunut ja huolet suurenentunut. En vaan käsitä miksei mitään apua voi saada. Lapsella on selvästi vaikeaa, eikä ikimaailmassa minulle sitä myönnä. Juuri tuota asiaa tänään olen ihmetellyt
Alue: Aihe vapaa
Sama tilanne meillä. Tyttö 16v ja käyttäytyy kuten teilläkin. Tosin koulunsa hoitaa. Ja eri paikassa asuva isä on kuulemma fiksu ja mukava, toisin kuin minä. Monesti olen itkenyt uupuneena. Mutta kyllä he vähitellen rauhoittuvat.