Tämä sinkkuus alkaa ahdistaa. :(

Entäs kun on takana yli 15 vuotta kiireetöntä deittailua eikä kukaan huoli? Milloin pitää hyväksyä ettei koko elämänsä aikana saanut kokea minkäänlaista parisuhdetta tai edes läheisyyttä?

Miten sellaisen asian pystyy hyväksymään?

Suurin haaveeni oli oma perhe, pelkkä puoliso olisi riittänyt tähän. Tässä sitä silti ollaan, ikuisesti yksin.[/quote]

Olen pahoillani puolestasi:( Toivottavasti pystyt kuitenkin nauttimaan elämästä, tsemppiä:)

T. 36v. ikisinkku

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut muutaman vuoden sinkkuna erottuani viiden vuoden suhteesta. Olen käynyt useiden kiinnostavien miesten kanssa treffeillä, mutta miehet eivät ole halunneet ikinä jatkaa juttua muutamaa treffiä pidemmälle. En ollenkaan tiedä miksi. Miehet ovat olleet aina herrasmiehiä ja tarjonneet minulle pääsyliput/kahvit/illalliset mutta eivät ole sitten kuitenkaan halunneet tavata uudelleen :(

Tahtoisin jo kovasti uuden miehen, minua lähinnä ahdistaa kun kaikki kaverinikin pariutuvat ja minä en saa ikinä mitään :( :(

Parempitasoisilla miehillä ei ole tarvettakaan sitoutua. He kun saavat aina tasokkaan naisen ravintolasta tai Tinderistä silloin kun tarvitsevat.

Ei mies ole mikään elämän toimituspakettiin sisältyvä perusvarustus. Se on optio jonka voi saada jos lykästää. Useille tänä päivänä ei. Kannattaa lähteä siitä liikkeelle että elää elämänsä ilman miestä ja perhettä, niin ei pety aivan kamalasti, koska niin suurelle osalle kuitenkin käy ja on todennäköistä että olet yksi heistä.

Nainen löytää ja saa AINA seuraa. 

Kunnollinen ja kiltti mies ei sitten näköjään kelpaa?

Oon koko 38 vuoden ikäni ollu sinkku enkä päivääkää vaihtais pois 💪

Nainen saa seuraa HETI kun sinkkuus käy pitkästyttäväksi. Hokkus pokkus ja mies on sillä sekunnilla.