"Yli 135 000 euroa tienaava huippuvirkanainen avasi kalenterinsa" - mietintöjä aiheesta
http://yle.fi/uutiset/3-9255706
"Onko runsaan 135 000 euron vuosipalkka kohtuullinen korvaus keskeisestä roolista maan sisäisen turvallisuuden ja järjestyksen takaamisessa ja jatkuvasta virkapuhelimen päivystämisestä?"
"Yleensä puoli kahdeksalta alkanut työpäivä päättyy viiden, puoli kuuden tienoilla ja Nerg on kotona kuuden, puoli seitsemän maissa. Tavanomainen työpäivä matkoineen on haukannut puolet vuorokaudesta."
Kun luin tämän jutun, jäin pohtimaan sitä, että onko tässä nyt ollut tarkoitus kuvata kyseisen työn raskautta? Jos on, niin en ymmärrä. Minusta viikon kalenteri ei näytä kovinkaan raskaalta ja työpäivätkin ovat aivan normaalin mittaisia. Kun itse on tehnyt paljon, paljon pitempää työ- ja opiskelupäivää reissaamisineen ja vastuineen naurettavan pienellä palkalla, tuo artikkeli tuntuu jotenkin käsittämättömältä.
Kommentit (14)
Nerg on myös ihan pihalla duunistaan, väitti muunmuassa, että kaikkien maassa olevien turvapaikanhakijoiden kaikki tiedot tiedetään (henkilöllisyys, ikä, kansalaisuus, taustat ym).
Todelllisuudessa yhdenkään paperittoman matun tiedoista ei tiedetä mitään.
Luulin että tuollaiset hommat olisivat paljon tarkemmin aikataulutettuja ja että varsinaiset työt loppuisivat aina vasta iltamyöhään, juuri ennen nukkumaan menemistä ja työnteko alkaisi tyyliin kuudelta aamulla.
Tuossahan on lueteltu käytännössä vain kokoukset. Perjantaina taisi olla puoli päivää varattuna sähköposteja ym paperitöitä varten. Missä välissä hän tekee kaikki esityksensä, lukee kaikki raportit ja valmistelee asiat kokouksiin? Omasta kokemuksesta tiedän, että puolen tunnin luennon valmistelemiseen menee moninkertainen aika.
En halua uskoa että tarkoitus on olla kuvata työn raskautta. Nimittäin sellainen ihminen joka yrittää isoa palkkaa tuolla tavalla puolustella on täysi idiootti. Eiköhän se ole jokaiselle normaalilla kognitiolla varustetulle ihmiselle selvää, että nykyisessä kvartaalikapitalismissa johtoportaan liksat ovat jo aikoja sitten ylittäneet kaikki kohtuuden rajat.
Eipä tuo erityisen raskaalta vaikuttanut. Hän tuskin on puheenjohtaja joka kokouksessa, aineisto toimitetaan suoraan pöydälle sihteerin toimesta. Jestas kun on raskasta.
Minä ainakin pystyn pitämään puolen tunnin luennon lennosta, jos aihe liittyy suoraan työhöni. Ei ainakaan minulla ole työpäivän aikana aikaa käyttää valmisteluun pientä hetkeä enemmän. Kun tottuu esiintymään, vamistelua ei tarvitse, ellei kyse ole esiintymisestä Finlandiatalossa.
Mä ymmärtäsin nuo huimat palkat jos noi kusiaiset olisi oikeasti vastuussa jostain, mutta yleensä luikkivat ensimmäisenä pakosalle, jos jotain sattuu... Niille on joskus maksettu vastuusta, se on unohtunut.
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan on lueteltu käytännössä vain kokoukset. Perjantaina taisi olla puoli päivää varattuna sähköposteja ym paperitöitä varten. Missä välissä hän tekee kaikki esityksensä, lukee kaikki raportit ja valmistelee asiat kokouksiin? Omasta kokemuksesta tiedän, että puolen tunnin luennon valmistelemiseen menee moninkertainen aika.
Ne tekee sihteeri ja muut alaiset
t. been there
Vierailija kirjoitti:
Nerg on myös ihan pihalla duunistaan, väitti muunmuassa, että kaikkien maassa olevien turvapaikanhakijoiden kaikki tiedot tiedetään (henkilöllisyys, ikä, kansalaisuus, taustat ym).
Todelllisuudessa yhdenkään paperittoman matun tiedoista ei tiedetä mitään.
Tämä on oikean asiantuntijan puhetta!
Mulla on puolet pienempi palkka ja enemmän kokouksia ja kirjallisia hommia kuin tuolla. Siis palkkaan nähden todella kevyt työtaakka. Olen yllättynyt, kuinka helpolla noinkin korkeassa asemassa oleva henkilö pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan on lueteltu käytännössä vain kokoukset. Perjantaina taisi olla puoli päivää varattuna sähköposteja ym paperitöitä varten. Missä välissä hän tekee kaikki esityksensä, lukee kaikki raportit ja valmistelee asiat kokouksiin? Omasta kokemuksesta tiedän, että puolen tunnin luennon valmistelemiseen menee moninkertainen aika.
Ne tekee sihteeri ja muut alaiset
t. been there
Ilmeisesti, koska hänhän itse kertoo (jos artikkelia on uskominen), että normaali työpäivä alkaa puoli kahdeksalta ja päättyy n. klo 17 - 17.30. Siihen sitten normi työmatkat päälle.
"– Välillä nukkuminen jäi vähiin ja heräsin varhain miettimään, miten jonkin asia hoidetaan."
Kyllä se työnteko jatkuu virka-ajan ulkopuolellakin ja työasiat hiipivät uniin. Tyypillinen asiantuntijatyö

Saanen kysyä, kenellä työasiat EIVÄT hiivi uniin? Ainakin minulla hiipivät, vaikka palkka on huono.
Vaihtaisin oman tilanteeni milloin tahansa tuohon pestiin.