Mikseivät ihmiset ymmärrä, että seurustelun tarkoitus on karsia itselleen epäsopivat kumppanit?

Totta! Tajusin vähän aikaa sitten, että olen alkanut seurustelemaan täysin väärän miehen kanssa. Olen ymmärtänyt, että toimiva seksielämä, tunteistaan puhuminen ja hellyys ovat minulle tosi tärkeitä juttuja parisuhteessa. En tiedä olisiko tätä tajunnut, jos en olisi alkanut seurustelemaan ihmisen kanssa, jonka kanssa Nämä jutut ei toimi.

Samaa mietin eilisessä ketjussa, jossa erään vastaajan mielestä oli omituista, jos aiempia seurustelukumppaneita on ollut kolme ja että jos seurustelun aloituksesta vuoden päästä ei kosita, niin seurustelu on pelkkää hupiseurustelua. Minä taas nimenomaan mietin siten, että seurustelu on nimenomaan sitä aikaa, jolloin voi tutustua siihen ihmiseen ja luoda sitä suhdetta, ennen loppuelämän sitoutumista. Kun ei ole lapsia eikä talolainoja, ehtii vielä ihan hyvin huomata, että nyt tuli virhearvio ja erotaan.

1. En halua olla kumppanini kanssa enää

2. Voin olla kumppanini kanssa, kun ei parempaakaan nyt sattunut löytymään

3. En halua olla ilman kumppaniani enää

Yksi näistä kuvaa todennäköisesti parisuhdettasi. Jos se on ykkönen, tiedät mitä tehdä. Jos kakkonen, mieti tarkasti, mitä haluat elämältäsi. Oletko onnellinen? Jos se on kolmonen, olet todennäköisesti onnellisempi kuin suurin osa pariskunnista.

Mitä ihmettä te sitten olett luulleet seurustelun olevan? :O

Monet luulevat, että seurustelu on yhtä kuin parisuhde. Jotkut jopa sekoittavat avioliiton ja seurustelun keskenään, eli luulevat, että seurustelu on yhtä kuin sitoutuminen.

Itse ajattelen niin, että avoliitto /avioliitto on parisuhde ja sitoutuminen, ja seurustelu on vaan sellaista tapailua, jossa katsotaan, kiinnostaako se toinen ihminen pidemmän päälle. Seurustelu ei todellakaan sido ihmistä mihinkään. Se on vaan sellaista tutustumista.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä te sitten olett luulleet seurustelun olevan? :O

Kun AV:ta lukee, niin se näyttäisi monelle olevan pallo jalassa ja lopullinen kohtalo, johon nyt on vain tyydyttävä. Moni varmasti kuvittelee olevansa jollakin tavalla huono ihminen jättäessään vaikkapa alkoholiongelmaisen ihmisen _seurusteluaikana_. Ja samaa koskee MT-ongelmaisia – sori nyt kauheasti, kun sanon tämän ääneen. Tietenkin on eri asia, jos MT-ongelmat tulevat vuosien seurustelun jälkeen tai vaikkapa kaamean tapahtuman seurauksena. Mutta seurustelu on eri asia. Jotkut kuuntelevat hoivaviettiään ja kokevat olevansa velvoitettuja huolehtimaan alkoholi- tai päihderiippuvaisesta kumppanistaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä te sitten olett luulleet seurustelun olevan? :O

En minä ole luullut mitään, mutta eilen tosiaan minulle selvisi, että jonkun mielestä ihminen on jotenkin omituinen, jos hän on seurustellut eikä se ole johtanut avioliittoon.

http://www.vauva.fi/keskustelu/2705750/miksi-parisuhteista-pitaisi-olla-kokemusta-jotta-voi-kelvata-suhteeseen 

Tähän voisi vielä lisätä, että teini-ikäisillä ja nuorilla aikuisilla se seurustelu on myös ns. parisuhteen ja läheisyyden harjoittelua. Kaikilta ei tule luonnostaan se, että hellitellään ja ollaan yhdessä ja tehdään juttuja pariskuntana yms... :)

Kyllähän se ensimmäinen suhde voi kestää koko loppuelämän myös aidosti onnellisena. Samoin 50:s. Ei sitä koskaan tiedä. Mutta jos seurusteluaika on jo alusta saakka raskasta, pitäisi miettiä, mitä se on sitten myöhemmin. Ehkä alku on jollekin kivikkoista ja sitten helpottaa, mutta onko sinun elämäsi sen arvoinen, että jäät ottamaan selvää? Jos jäät, kauanko odotat? Puoli vuotta? Vuoden? Kaksi vuotta? Viisi vuotta?

Vierailija kirjoitti:

Tähän voisi vielä lisätä, että teini-ikäisillä ja nuorilla aikuisilla se seurustelu on myös ns. parisuhteen ja läheisyyden harjoittelua. Kaikilta ei tule luonnostaan se, että hellitellään ja ollaan yhdessä ja tehdään juttuja pariskuntana yms... :)

Kyllä. Nimenomaan harjoittelua. Ne oikeat suhteet tulee sitten myöhemmin.

Hyvä ap, just noin se asia on!

Valitettavasti moni tajuaa oikeutensa vasta kun on jo myöhäistä. Moni jotenkin sisäisesti kokee velvollisuudekseen jatkaa suhteessa sen moniongelmaisen riippakiven kanssa. Sitten lohdutellaan itseään että eipä kait se ruoho sen vihreämpää ole aidan toisella puolen ja kaikissa on vikansa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se ensimmäinen suhde voi kestää koko loppuelämän myös aidosti onnellisena. Samoin 50:s. Ei sitä koskaan tiedä. Mutta jos seurusteluaika on jo alusta saakka raskasta, pitäisi miettiä, mitä se on sitten myöhemmin. Ehkä alku on jollekin kivikkoista ja sitten helpottaa, mutta onko sinun elämäsi sen arvoinen, että jäät ottamaan selvää? Jos jäät, kauanko odotat? Puoli vuotta? Vuoden? Kaksi vuotta? Viisi vuotta?

Suhteen alun tulisi olla sen onnellisinta aikaa. Jos jo alussa homma on ihan perseestä, kannattaa todellakin vetää johtopäätökset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä te sitten olett luulleet seurustelun olevan? :O

En minä ole luullut mitään, mutta eilen tosiaan minulle selvisi, että jonkun mielestä ihminen on jotenkin omituinen, jos hän on seurustellut eikä se ole johtanut avioliittoon.

Okei... Harhaluuloja on monenlaisia :)

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se ensimmäinen suhde voi kestää koko loppuelämän myös aidosti onnellisena. Samoin 50:s. Ei sitä koskaan tiedä. Mutta jos seurusteluaika on jo alusta saakka raskasta, pitäisi miettiä, mitä se on sitten myöhemmin. Ehkä alku on jollekin kivikkoista ja sitten helpottaa, mutta onko sinun elämäsi sen arvoinen, että jäät ottamaan selvää? Jos jäät, kauanko odotat? Puoli vuotta? Vuoden? Kaksi vuotta? Viisi vuotta?

Jos suhteen alku on kivikkoinen ja tuntuu raskaalta, niin mitä ihmeen järkeä siinä on olla sekuntiakaan? En mä ainakaan tunne noin ketään kohtaan, jota mä rakastan. Koska ei kukaan, joka rakastais mua aiheuttais mulle pahaa oloa, enkä mä ainakaan tahdo olla kenenkään kanssa, joka ei rakasta mua.

Vierailija kirjoitti:

AV:lta voi lukea koko ajan viestiketjuja aivan kammottavista kumppaneista, jotka eivät saa mitään aikaiseksi, pettävät, haukkuvat, laiskottelevat, loisivat, riehuvat, pihtaavat, narkkaavat, kännäävät, kiristävät seksillä, popsivat huumaavia kipulääkkeitä, sekoilevat, kärsivät MT-ongelmista jne.

Nyt tässä tulee uutinen teille tomppeleille, jotka eivät vielä ole tätä käsittäneet. SEURUSTELUN AIKANA ON TÄYSIN LUVALLISTA TODETA, ETTÄ TÄMÄ EI NYT TAIDA TOIMIA. Sen takia sitä kutsutaan seurusteluksi. Jos toisen ihmisen sisäiset/ulkoiset ominaisuudet eivät miellytä, on täysin luvallista, sallittua ja jopa suositeltavaa siirtyä eteenpäin.

Jos olet tyytymätön parisuhteeseesi, käsitä tämä asia: sinun ei tarvitse tyytyä kumppaniin, joka ei tuo elämääsi onnea. Sinun ei tarvitse tyytyä kumppaniin, joka saa sinut itkemään, pettymään tai suuttumaan jatkuvasti, yhä uudestaan ja uudestaan. Sinä ET OLE velvoitettu olemaan isä- tai äitihahmo henkisesti epävakaalle yksilölle, jolla ei ole minkäänlaista halua elää tai parantua. Se EI TEE sinusta huonoa ihmistä, jos SINÄ et ole valmis tuhlaamaan kuukausia tai vuosia elämästäsi tällaisen henkilön kanssa.

Sinä ansaitset todennäköisesti parempaa. Kukaan ei pakota sinua sietämään elämää, jossa 80 % on täyttä paskaa ja sitten se 20 % onnellista. Prosentit voisivat – ja niiden pitäisi olla – ihan toisin päin.

Tee ratkaisu, lopeta se onneton parisuhteesi ja ala elää elämääsi!

Terveisin 37-vuotias, joka on tehnyt näin ja on vihdoinkin onnellinen

Miten tuollainen asia muka tyhjentävästi selviää? Jokaisessa ihmisessä on lukematon määrä ajattelutapoja ja ominaisuuksia jolla toimii tietyssä tilanteessa.Täydellistä kumppania saat etsiä loppuikäsi.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän voisi vielä lisätä, että teini-ikäisillä ja nuorilla aikuisilla se seurustelu on myös ns. parisuhteen ja läheisyyden harjoittelua. Kaikilta ei tule luonnostaan se, että hellitellään ja ollaan yhdessä ja tehdään juttuja pariskuntana yms... :)

Kyllä. Nimenomaan harjoittelua. Ne oikeat suhteet tulee sitten myöhemmin.

Miten niin "oikeat suhteet tulee sitten myöhemmin." kyllä se ensimmäinenkin suhde voi olla ihan oikea. Typerää mielestäni sanoa noin.

Täydellistä kumppania tuskin on mutta itselle sopiva ja riittävän hyvä olis ok. Sama tietty toisinpäin. Yhdessäolo on prosessi ja jos huomaa kestämätöntä kuormitusta niin miksi jatkaa prosessia paitsi ehkä ystävinä, jos kykenee. On ok muuttaa mieltänsä.

Tajusin etten oikeastaan tarvitse miestä ja keskityn hengittelemään vapaasti. Sinkkuna on turvallisempi olla:)

Suhde voi olla haasteellinen alussa. Voi olla välimatkaa, entisiä lapsia,entisiä puolisoita, terveysongelmaa, taloudellista probleemaa ja mitä vaan elämään kuuluvaa. Ja siitäkin huolimatta suhteesta voi tulla onnellinen. Toisilla vaan arjen realiteetit ovat käsillä jo suhteen alussa ja jos niistä selviää, voi selvitä lähes mistä tahansa. Toki ikä ja elämänvaihe kaikkiaan vaikuttaa, mitä on valmis sietämään. Kun nuorina opiskelijoina tavattiin tulevan aviomiehen kanssa,ei ollut mitään huolia, elämä hymyili ja me hymyilimme. Nyt eronneena yli 40v naisena on kokemusta elämästä sen verran, että on valmis kestämään mahdolliselta suhteelta aika paljonkin (ei kuitenkaan alko-, mt- tai väkivaltaongelmaa)  tai toisaalta ei lähde minkaanlaiseen suhteeseen.

hrmmpph kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AV:lta voi lukea koko ajan viestiketjuja aivan kammottavista kumppaneista, jotka eivät saa mitään aikaiseksi, pettävät, haukkuvat, laiskottelevat, loisivat, riehuvat, pihtaavat, narkkaavat, kännäävät, kiristävät seksillä, popsivat huumaavia kipulääkkeitä, sekoilevat, kärsivät MT-ongelmista jne.

Nyt tässä tulee uutinen teille tomppeleille, jotka eivät vielä ole tätä käsittäneet. SEURUSTELUN AIKANA ON TÄYSIN LUVALLISTA TODETA, ETTÄ TÄMÄ EI NYT TAIDA TOIMIA. Sen takia sitä kutsutaan seurusteluksi. Jos toisen ihmisen sisäiset/ulkoiset ominaisuudet eivät miellytä, on täysin luvallista, sallittua ja jopa suositeltavaa siirtyä eteenpäin.

Jos olet tyytymätön parisuhteeseesi, käsitä tämä asia: sinun ei tarvitse tyytyä kumppaniin, joka ei tuo elämääsi onnea. Sinun ei tarvitse tyytyä kumppaniin, joka saa sinut itkemään, pettymään tai suuttumaan jatkuvasti, yhä uudestaan ja uudestaan. Sinä ET OLE velvoitettu olemaan isä- tai äitihahmo henkisesti epävakaalle yksilölle, jolla ei ole minkäänlaista halua elää tai parantua. Se EI TEE sinusta huonoa ihmistä, jos SINÄ et ole valmis tuhlaamaan kuukausia tai vuosia elämästäsi tällaisen henkilön kanssa.

Sinä ansaitset todennäköisesti parempaa. Kukaan ei pakota sinua sietämään elämää, jossa 80 % on täyttä paskaa ja sitten se 20 % onnellista. Prosentit voisivat – ja niiden pitäisi olla – ihan toisin päin.

Tee ratkaisu, lopeta se onneton parisuhteesi ja ala elää elämääsi!

Terveisin 37-vuotias, joka on tehnyt näin ja on vihdoinkin onnellinen

Miten tuollainen asia muka tyhjentävästi selviää? Jokaisessa ihmisessä on lukematon määrä ajattelutapoja ja ominaisuuksia jolla toimii tietyssä tilanteessa.Täydellistä kumppania saat etsiä loppuikäsi.

Kuka täydellisestä kumppanista on puhunut mitään? Riittää että löytää kumppanin, jonka kanssa on oikeasti onnellinen. 

Vai ajattelitko, että on ok todeta silmä mustana, että "no, eihän kukaan ole täydellinen..."