Kokemuksia kuolinpesän hoitamisesta?

Olen pahoillani puolestasi :o(

minulla on kokemusta kuolipesän ja hautajaisten hoidosta- isäni kuoli äkillisesti viime elokuussa ja hoidin yksin kaikki järjestelyt.

Ensiksi varmaankin kannattaa ottaa yhteys hautaustoimistoon ja sopia siellä hautajaisista ja niihin liittyvistä yksityiskohdista, he auttavat myös muissa asioissa.

Hautaustoimistot hoitavat myös perunkirjoituksia, suosittelen että annat ammattilaisen hoitaa nimittäin on aikamoinen savotta. Maksaa noin 500 euroa jos lakimies tekee perunkirjat.

Sinun tulee hankkia virkatodistukset/sukuselvitykset kaikista äitisi asuinpaikoista 15 ikävuoden jälkeen, asuinpaikkojen maistraatit antavat näitä papereita.

Ne paperit tarvitset myös pankissa ennenkun alat hoitaa äitisi tilin asioita.



Sinun kannattaa kääntää äitisi postit omaan osoitteeseesi(ilmoita postille että äitisi on kuollut ja teet osoitteensiirron siksi)

ja tietysti ilmoittaa hänen kuolemastaan kaikille tahoille joille luulet sen olevan tarpeellinen tieto- tarkoitan nyt virastoja, eläkelaitoksia ja niin edelleen.

KELAAn kannattaa soittaa heti- isälleni maksettiin virheellisesti eläkettä vielä kuoleman jälkeenkin ja sitä sitten sain maksella takaisin.

Puhelinliittymä pitää sulkea ja lehtien tilaukset perua, sekä kaikki ajanvaraukset jos on johonkin(lääkärit, hammaslääkärit, kampaajat yms) muista sähkösopimus, TV-lupa, vakuutukset.

Myös äitisi asuintalon kiinteistöhuoltoon tulee ilmoittaa(jos asuu kerros tai rivitaloyhtiössä)

Apua, muistankohan kaiken- olin itse niin sokissa kun asioita syksyllä hoidin että en enää muista kaikkea.

Muista pitää huoli itsestäsi ja pyydä apua järjestelyihin muilta, sukulaiset tai ystävät voivat mainiosti auttaa joissakin asioissa.

Jos sulle tulee kysymyksiä niin toki voit meilata mulle- vastaan mielelläni. Voimia!

t.Nenne

neanyman@yahoo.com

Ensinnäkin: pahoitteluni menetyksesi johdosta!



Jouduin vähän aikaa sitten hoitamaan läheisen hautajaiset ja pesän. Ensiksi todellakin kannattaa mennä sinne hautaustoimistoon: he ovat rautaisia ammattilaisia ja osaavat homman kyllä. Kaikkea mitä he tarjoavat ei tietenkään kannata ottaa vastaan. Hehän välittävät myös muistotilaisuutta varten paikkoja ja pitopalveluita yms, mutta jos jaksat

ja sinulla on omia ideoita muistotilaisuuden järjestämisestä, voit hoitaa sen myös itse. Hautausilmoituksen jättäminen lehteen on myös niin helppoa, että en tiedä, miksi heidän kannattaisi antaa hoitaa se maksua vastaan.



Esim. perunkirjoituksia hoitaa myös mm. asianajotoimistot sekä, jos sinulla ei ole kovin hyvät tulot, oikeusaputoimisto, ks. http://www.oikeus.fi/9361.htm

tulorajoista ks. http://www.oikeus.fi/5651.htm



Pankissa ja monissa muissa paikoissa asioimista varten tarvitset äitisi virkatodistuksen (seurarakuntayhtymältä jos srk:n jäsen) josta näkyy hänen kuolinaikansa ja sinun sukulaissuhteesi häneen.

Yleensä perunkirjoituksen hoitava viranomainen hoitaa muut virkatodistukset (se maksaa jonkinverran joten jos haluaa säästää, sitten voi hoidella niitä myös itse)



Ennen hautaustoimistoon menoa olisi hyvä olla mietittynä päälinja: mihin haudataan (ainakin paikkakunta), mikä on hautaustapa, onko kristilliset hautajaiset vai jokin muu. Jos äitisi oli ev.lut.srk:n jäsen, kannattaa ottaa yhteyttä hänen seurakuntaansa, heillä on paljon kokemusta ja he neuvovat. Itse järjestin taannoin muistotilaisuuden seurakunnan tiloissa: tila oli ilmainen (vaikka maksasi jotain yleensä taksat hyvin edullisia) ja keitimme itse kahvit yms, mutta sinne olisi voinut myös pyytää pitopalvelun.



Vielä kerran, olen tosi pahoillani. Voimia sinne.



Ana

..ja oletko päässyt alkuun järjestelyissä?

Toivottavasti sinulla on joku auttamassa ja tukemassa.

Voimahalaus sinne :o)

Olen päässyt alkuun, tuntuu kuin olisin sumussa työskentelevä robotti. Miten paljon " pikkuasioita" voi ollakkaan: lehtien peruutus, puhelimen sulku - ihan tällaisia perusasioita, joita ei elinaikanaan edes huomioi. Hautajaiset ovat reilun viikon päästä lauantaina, siskoni otti sen hoidettavakseen. Onneksi tosiaan on sisko ja mies tukena, lapset (esikko 6 v.) on myös surun murtama ja hänen vuokseen en oikein voi avoimesti itkeä ja surra, täytyy enemmänkin lohduttaa häntä, olivathan he mummin kanssa läheiset. Siskon kanssa käymme puhelimitse lähes joka päivä läpi jotain asioita, viikonloppuisin hän tulee luoksemme ja suunnitellaan taas.



Yksi asia, johon haluaisin saada vastauksenne: miten pystyitte käymään läpi läheisenne henkilökohtaiset tavarat, paperit yms. Tuntuu kuin varkaissa olisi, ei oikeastaan haluaisi tietää toisen " salaisuuksia" (en esim. tiennyt, että äiti käytti virtsankarkailuun niitä Tenalady -suojia, eikä äiti siitä halunnut koskaan kertoa, nyt vaan tuli esiin).



Pikkuhiljaa tässä mennään, hautajaisten jälkeen kuulemma helpottaa - niin on moni sanonut. Mutta asunnon, auton, huonekalujen myynti - kyllä hommaa piisaa... niin ja se perunkirjoitus. Onneksi pankissa on tuttu ihminen varanotaarina, lupasi hoitaa sen kohtuuhinnalla. Mutta silti!

miten vaikeaa kännykän sulkeminen on: joudun lähettämään Soneralle koko perunkirjoituksen todisteeksi, ennen kuin uskovat ja sulkevat liittymän. Mitä ihmettä heille meidän perintömme kuuluu...

Suru itsessään on pitkä taival, mutta myös asioita voit joutua hoitamaan vielä vuosienkin kuluttua...



Oma äitini kuoli reilu 2 vuotta sitten. Suru ei ollut suuri, koska äitini kuolema oli, ikävä sanoa, mutta enemmänkin toivottu, hän oli todella pahasti alkoholisoitunut, ja aiheutti eläessään jo hirveästi murhetta ja mielipahaa käytöksellään.

Mutta se asioiden hoitorumba...

Isäni onneksi oli isona apuna (olivat eronneet 20 vuotta sitten), koska äitini ja isäni asuivat samalla paikkakunnalla, ja minä taas 250km päässä viimeisilläni raskaana.



Mutta niitä asioita joita kannattaa ottaa huomioon ja muistaa;

Ota huomioon kaikki mahdolliset perilliset, sisarukset ja sukulaiset. Kokemuksesta voin sanoa, että yllättävätkin ihmiset voivat olla perillisiä.

Ja kannattaa tehdä teidän perillisen valtakirja sille, joka asioita hoitaa, sitä tulee tarvitsemaan joka paikassa!

Et saa hoidettua pankkiasioita esimerkiksi ilman kaikkien kuolinpesän osakkaiden valtakirjaa.

Eli jos sinä hoidat esim äitisi pankkiasioita, niin sisareltasi (ja muilta perillisiltä) valtakirja ja siihen teksti

Valtuutan (sinun nimesi ja sos.turvatunnus) hoitamaan (kuolinpäivä)kuolleen (äitisi nimi ja sos. turva tunnus) (pankki)asioita.

Likimain mikään asia ei hoidu ilman valtakirjaa kaikilta perillisiltä!

Joten kannattaa ottaa valtakirja kerralla kaikkien asioiden hoitoon.



Sonera (muistaakseni) kyllä sulki pelkällä puhelinsoitolla äitini puhelinliittymän.



Ja henkilökohtaisten asioiden penkomisesta. Kaikkea et ole tosiaan ehkä tiennyt äidistäsi, yllätyksiäkin saattaa löytyä.

Mullekkin tuli kaikkea epämääräistä vastaan, mutta koska äitini oli alkoholisti, niin mikään ei sinänsä minua suuresti järkyttänyt.

mm. poliisista eräänä päivänä soitettiin, että joku tyyppi on tappanut itsensä, äitini hänelle myymällään aseella, joka ilmeisesti oli vielä äitini edesmenneen miehen nimissä (laillinen ase).

Eli siis käytännössä tuo ase oli minun...

Mutta aivan tietoisesti äiti oli viinarahanhimoissaan? myynyt jollekkin aseen, jotta joku voisdi tappaa itsensä.

Ehkä kuitenkin liian karu esimerkki yllätyksistä, tuskin teille nyt vastaavaa tulee eteen...



Luulin osaavani antaa jotain järkeviäkin neuvoja, mutta ei niitä nyt näytäkkään irtoavan...

Kannattaa tosiaan mennä oikeusaputoimistoon( sikäli ei ole kovin varakas), siellä ne tietävät kaikki kiemurat, ja neuvovat myös käytännön asioissa.

Voimia...

Ihmettelin vaan tuota Soneran käytäntöä- mua uskoivat Tele Finlandilla kun vaan soitin ja ilmoitin isän kuolemasta, eivät vaatineet mitään " todisteita!"



Hyvä kuulla ettei sinun tarvitse yksin hoitaa kaikkia järjestelyjä- se onkin yhdelle ihmiselle liikaa.

Tämä henkilökohtaisten tavaroiden lajittelu oli minullekin tosi vaikea paikka.

Isäni asunto oli aikamoisessa epäjärjestyksessä, joten ensin oli tehtävä suoranaiset raivaustyöt. Niihin hankin kyllä apua mutta sitten tämä tavaroiden lajittelu ja pakkaaminen:

minullekin selvisi vasta silloin että isäni eli lähes köyhyysrajalla:o(

Koskaan ei valittanut mulle eikä pyytänyt rahaa edes lainaksi, mutta löysin jäämistöstä papereita joissa näkyi käyntejä sossussa ja sossun kirjoittamaa tarinaa käynnistä:" asiakkaan tilillä 0¿, tulee pyytämään rahaa ruokaan" .

Asunnosta löysin myös Pelastusarmeijalta saatua ruoka-avustustavaraa, EU-näkkileipää yms. Tuntui TODELLA pahalta, että hänellä oli näin vaikeaa enkä voinut auttaa kun en asioiden oikeaa laitaa tiennyt....

Myös vanhojen valokuvien ja kirjeiden näkeminen oli raskasta, mutta ne ovat myös hyvin tärkeitä dokumentteja.

Totta on, että aluksi tuntee itsensä ihan robotiksi ja ulkopuoliseksi kaikesta- minulla meni sellainen 2-3 kuukautta pahimpaan vaiheeseen, mutta sehän on yksilöllistä!

Jos asunnon tyhjentäminen tuntuu liian raskaalta niin ainahan voi pyytää siihenkin jonkun ihan ulkouolisen apuun, pakkaamaan kaikki tavarat vaan laatikoihin ja sit voit ne myöhemmin käydä läpi kun voimia on. säilytystila vaan voi muodostua ongelmaksi.



Voimia Sinulle äitisi hautajaispäivälle erityisesti, mutta toki kaikille muillekin päiville. Pian sinullekin koittaa se päivä, kun suurin suru on muuttunut kaipaukseksi ja lämpimiksi muistoiksi!

Äitini mies kuoli kesällä 2003, ja äitini silloin peri hänet luonnollisesti, koska olivat naimisissa. Äitini kuoli joulukuussa 2003, jolloin kuvittelimme, että äitini ainoana lapsena perin tietysti äitini. (ei ollut edesmenneellä miehelläkään lapsia).

Äitini oli mieheltään(ei siis isäni) perinyt tämän isäpuoleni kotipaikasta osuuden. Lisäksi hänellä oli omasta kotipaikastaan osuus.

Maalaisjärjellä ajateltuna, äitini ainoana lapsena perin siis nämä kaikki.

Näin myös olettivat äitini miesvainaan sisarukset, joille äitini kuolemasta ilmoitin.

Yllätys olikin suuri, kun perinnönjaossa tuli ilmi, että äitini omaisuus ei kuulukkaan kokonaisuudessa minulle, vaan tasan puolet siitä kuuluu äitini edesmenneen miehen sisaruksille!

Periaatteessa he siis olisivat saaneet itselleen takaisin osan kotipaikastaan, joka oli tän äidin miehen osuus, ja osan myös äitini kotipaikasta, koska se on arvoltaan suurempi, kuin mieheni kotipaikka!

Eli kaikki olisi kuulunut mennä fifty-fifty.

meidän mielestä ainakin kuulosti uskomattomalta, että äidin miehen sisarukset saisivat osuuden äitinikin kotipaikasta! Mutta totta se on.

Tätä eivät meinanneet edes nämä sisarukset uskoa! (onnekseni he eivät ole ahneita)

He kuitenkin ilmoittivat perinnönjaossa, että he ottavat sitten vain sen oman kjotipaikkansa osuuden, eivät todellakaan halua sellaista, mikä maalaisjärjellä' minulle kuuluu.

Sama oli veronpalautuksissa yms. rahoissa. Oli tullut muutama tonni veronpalautuksia, mutta he ottivat niistä vain pienen osuuden, koska olisi ollut kohtuutonta vaatia kaikki mitä heille olisi kuulunut.



Eli sikäli äitisi on ollut naimisissa, muista selvittää muut, ns. toissijaiset perijät! Ne voivat olla yllättäviäkin!

Minunkin äitini kuoli 3 kuukautta sitten 67-vuotiaana syöpään. Olen ihmetellyt, miten olen nyt jaksanut näinkin hyvin, mutta toisaalta meillä oli aikaa valmistautua väistämättömään jo viime heinäkuusta lähtien, jolloin tilanteen toivottomuus selvisi. Kuolema siis ei tullut yllätyksenä vaan siihen valmistauduttiin koko syksy. Olen onnellinen siitä, että äiti sai olla loppuun asti kotona meidän läheisten, kotihoidon ja kotisairaalan tuella. Hänen lähtönsä oli niin arvokas kuin siinä tilanteessa oli enää mahdollista. Mutta ikävä on ihan hirveä vaikka tiedän, että äidillä on nyt hyvä olla.



Tuosta kännykän sulkemisesta, jos ei siihen puhelinsoitto riitä niin vähintäänkin virkatodistus (jonka jokatapauksessa tarvitset perunkirjoitusta varten) varmasti riittää. Soita uudelleen vielä Soneralle ja pyydä liittymän sulkemista. Luulisin, että heille tulee automaattisesti tiedot väestörekisteristä ja uskon, että nyt kuolemantapaustiedon pitäisi jo näkyä heillä, jos liittymä oli äitisi omalla nimellä (ehkä viimeksi soittaessasi heillä ei ollut vielä asiasta tietoa). Jos ei näy, marssi virkatodistuksen kanssa palvelupisteeseen hoitamaan asia. Perunkirjoitusmateriaali ei TODELLAKAAN kuulu heille.



Minä olen lykännyt ja lykännyt äidin henkilökohtaisten tavaroiden läpikäyntiä. Isästä se on liian tuskallista, joten pari viikkoa sitten kävimme siskon kanssa tyhjentämässä äidin vaatekaapit. Se ei kuitenkaan tuntunutkaan niin pahalta, kuin olin pelännyt. Jotenkin tuntui myös hyvältä käsitellä äidin vaatteita ja joitain otin niistä talteen. Lähinnä sellaisia, joista minulla on muistikuvia hänen päällään. Mutta ennen hautajaisia ja perunkirjoitusta en olisi jaksanut sellaista ajatellakaan. Anna itsellesi aikaa, jos se suinkin on mahdollista.



Lämpimin ajatuksin,

Auringonkukka