Lue keskustelun säännöt.
nolo psyykkinen vaiva
05.11.2016 |
En pysty syödessä katsomaan ihmistä silmiin ja olen vaivaantunut kun syön varsinkin kahdestaan toisen kanssa, pelkään että pelko näkyy silmistäni ja käteni tai alkavat täristä hallitsemattomasti.
Muita sosiaalisen tilanteiden pelkoja eikä paniikkihäiriöitä ole. Eikä ole mitään syömishäiriöitäkään ja suhde ruokaan on kaikinpuolin terve.
Tämä on täysin psyykkinen vaiva minkä olen kehittänyt itelleni, ihan karmeeta. Pelkään siis sitä pelkoa ja että muuta huomaa sen ja vaivaantuvat itse tai tuntevat olonsa seurassani epärennoksi. Rakastan ruokaa ja seurustelua sen parissa mutta tämä hemmetin vaiva pilaa ne tilanteet :/
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä tätä seurustelutapaa syödessä!!! rasittavaa mun mielestä.
Ihmiset puhuu ruoka suussa lähekkäin toisiaan... eihän siinä pysty täysillä keskittymään ruuasta nauttimiseen jos tekee jotain muuta.
Minä ainakin arvostan ruokaa niin paljon, että haluan nauttia joka suupalasta täysillä ja rauhassa.
Jutella kerkeää syönnin jälkeen. Vai eikö?????
Syön siis yksin, en edes halua muita ihmisiä lähellekkään, vaikkeivat puhuisikaan mitään.
Haha ihana.. mutta kaikki haluaa katsoa silmiin kun laittavat sen haarukan suuhun. Mulle kävis mainiosti että seurustellaan sen jälkeen vaikka mutta kerta lähes kaikki haluavat syönnin aikana seurustella niin tällanen ongelma ei ole hyvästä. Ja mites kun meen treffeille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli lukioaikana samantapainen ongelma. Paitsi että en pystynyt lainkaan syömään muiden ihmisten seurassa. En kokenut että minullakaan olisi ollut mitään syömishäiriötä, pidin kyllä ruuasta ja kotona perheen kesken söin ihan normaalisti. Mutta koko lukioaikana en syönyt koulupäivisin mitään koska muiden nähden syöminen ahdisti.
Ongelma helpotti ajan kanssa, eikä se nykyään enää vaivaa.
Minä en ymmärrä tätä seurustelutapaa syödessä!!! rasittavaa mun mielestä.
Ihmiset puhuu ruoka suussa lähekkäin toisiaan... eihän siinä pysty täysillä keskittymään ruuasta nauttimiseen jos tekee jotain muuta.
Minä ainakin arvostan ruokaa niin paljon, että haluan nauttia joka suupalasta täysillä ja rauhassa.
Jutella kerkeää syönnin jälkeen. Vai eikö?????
Syön siis yksin, en edes halua muita ihmisiä lähellekkään, vaikkeivat puhuisikaan mitään.