Lue keskustelun säännöt.
Elämäni vaikein päätös -ero
02.11.2016 |
Olemme olleet yhdessä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä noin 20 vuotta. Vastoinkäymisiä on kasaantunut vain niin paljon viimeisten vuosien aikana, että sekä mies että minä olemme aivan uupuneita. Miehen masennus, alavireisyys, surumielisyys, kykenemättömyys olla onnellinen on vienyt hapen ja ilon meidän perheen elämästä joitakin valoisampia yksittäisiä hetkiä lukuunottamatta jo useamman vuoden. Olen omasta puolestani tehnyt kaiken mitä pystyin muuttaakseni olosuhteita, tunnelmaa paremmaksi. Tiedän että miehenikin on tehnyt oman parhaansa omien voimavarojensa mukaan.
Mutta en jaksa enää ponnistella, uskoa jatkuvasti (ilmeisesti turhaan) 'parempaan huomiseen'. Haluan iloa ja valoa minun elämääni ja lastemme elämään. Ja myös mieheni elämään. Näen suhteemme kauniina, mutta kovin säröisenä posliinivaasina. Vaikka sitä nyt kuinka huoltaisi ja paikkailisi, ei siitä saa enää ehjää...
Olen hyvin surumielinen. Mieheni on aivan rikki. Lapsille emme ole vielä kertoneet.
Jotenkin vain ollen tullut siihen pisteeseen, että uskon että on parempi 'päästää irti', 'kääntää uusi sivu' jne ja toivoa että meille kaikille tulee tämän kautta tilaa jollekin uudelle...
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on kuin omalta näppikseltäni!
Olen jo pidempään (vuosia) puhunut miehelle mahdollisesta erosta tai erilleen muutosta, mutta mies ei halua. Hän on tyytyväinen tilanteeseen. Nyt viimeisen vuoden aikana olen alkanut kallistumaan lopuulisen eron kannalle... olen ollut ahdistunut, tunnen elämän kulkevan ohitse... Silti ero on niin vaikea. Varsinkin kun mitään "oikeaa syytä " ei ole. On vain minun haluni elää erillään. En silti haluaisi, että mun ja miehen välinen ystävyys ja tietynlainen kumppanuus katoaisi.