Te, jotka osaatte yhdistellä eri makuja: auttakaa voileipäkakun kanssa
Auttakaa kasvisvoileipäkakun täytteiden valitsemisen kanssa.
Olen ajatellut, että laittaisin kakkuun kahta täytettä. Haluan ehdottomasti käyttää punajuuri-hummustäytettä, johon tulee hummusta, etikkapunajuurta, paprikaa ja maustamatonta jugurttia.
Toisen täytteen suhteen olen epävarma. Haluaisin, että täytteiden maut sopisivat yhteen.
Mitä mieltä olette, sopisiko pestotäyte punajuuren kaveriksi, vai riitelevätkö ne keskenään? Tähän täytteeseen tulisi siis pestoa, (valkosipuli)tuorejuustoa ja ranskankermaa. Mielelläni myös lisäisin tähän jotain "suutuntumaa" tuovaa, mutta mitä se voisi olla? Kurkku ei käy.
Saa ehdottaa myös muita täytteitä tuon pestojutun tilalle!
Kommentit (45)
Naudanpaistia punajuurihummuksen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Naudanpaistia punajuurihummuksen kanssa.
Sorry, teetkin siis kasvisversion.
Tomaatteja, lehtiselleriä ja oliiveja mössöksi.
Punajuurihummuksen kanssa voisi sopia esimerkiksi smetana toisaalta voisi myös sinihomejuusto.
Toinen täyte.. Oliivitahna? Ja siihen sekaan mustia/ belugalinssejä. Ne pysyvät hyvin koossa, joten tuo suutuntumaa ja ovat maukkaita. Huono puoli on, että eivät sovi jokaiselle vatsalle.
Onko kuorrutetta ja mistä se on tehty? Jos ei mene liian hienoksi, niin tuorejuustoisen/vegaanijuustoisen tms. kanssa vois päälle viipaloida tuoreita viikunoita. Näyttää kauniilta, vaikkei kaikille maistu.
Koristeluun tai suutuntumaksi kurkun asemesta ohuehkoksi viipaloituja omenoita. Tuo raikkautta myös.
Pinjansiemenet sopii myös punajuuren ja melkeinpä minkä vaan kanssa.
Jos mausteisuus ei haittaa, niin harissaa ja maustamaton tofuttia/violifea/sheesea/tuorejuustoa, jossa voisi olla rosmariiniöljyssä uineita aurinkokuivattuja tomaatteja. ( oudot nimet vegaanisia/maidottomia "tuorejuustoja", joita on ihan peruskaupoissa [s- ja k-marketeissa] Helsingissä ainakin. Ei oo hirvittävän oudon makuisia, mutta tiiviimpiä kuin tuorejuusto.)
Itse hakisin inspiraatiota välimeren keittiöistä ja jostakin lähempänä kotia olevasta kausivihanneksesta/hedelmästä.
Kokeile ja maistele erilaisia makuja, niitä on rajattomasti! :)
Älä laita valkosipulia. Niin hyvä mauste kun se onkin kuumana tarjottavassa ruuassa, niin kylmänä tarjottavissa maistuu yleensä inhottavalle, härskiintyneelle ja liian pistävälle. Varsinkin valmiiksi maustetut tuorejuustot, joissa on valkosipulia tai muutakaan sipulia, haisevat ja maistuvat teolliselle ja ällöttävälle. Jos sipulia haluaa kakkuun, niin ehdotan karamellisoitua punasipulia tai tuoretta ruohosipulia silputtuna.
Jonkun ehdottamat siemenet ovat hyviä, tuovat suu tuntumaa. Pähkinärouhetta voisi ajatella myös. Sopivat muuten hyvin sen punajuuren kanssa.