Olen itkenyt koko aamun pahaa oloani

Itse samantyylisessä tilanteessa olleena voin hyvin tuntea sen ahdistuksen mitä koet tilanteessasi. On tärkeää, että pääset puhumaan asiasta ja toivottavasti miehesikin lähtisi mukaan juttelemaan. Meitä se ainakin auttoi, ja mies huomasi, ettei hänen päätänsä siellä olla kääntämässä tai syyllistä etsimässä. Saatiin rauhassa purkaa ajatuksia ammattilaisen seurassa. Se suru siitä, etten saisi enää kokea syntymän ihmettä (ja itse oman lapsen kasvua)tuntui musertavalta. Ymmärrän myös miestäni hyvin, mutta silti nämä tunteet ovat hyvin ristiriitaisia, suorastaan ahdistavia. Ymmärrys toista kohtaan, mutta myös ymmärrys itseään kohtaan. Ei ole helppoja asioita, on niin paljon tunteita pelissä.

Alussa asia oli niin iholla, että itketti jatkuvasti. Elämä tuntui niin väärältä, vaikka kiitollisuus siitä, että on jo olemassa olevia lapsia. Näitä ajatuksia ja asioita on vaikea selittää heille, jotka eivät näin koe asiaa, tulee välillä olo että olen vain kiittämätön, vaikkei asia ole niin.

Ap:lle kovasti voimia suurien tunteiden keskellä!

Ja vielä jatkan. En voi tietää voisinko saada enää lasta, mutta se, että mies ei halua edes asiaa yrittää tuntuu pahalta. Hän ei ole asiassa mukana, se loukkaa. Ja tietenkin tätä oloani juuri huonontaa tuo kun en tiedä voisinko enää saada lapsia, jos voisinkin niin tässä on nyt hukattu vuosi ja kohta en voi niitä enää saada ainakaan. Olisi nyt toimittava. Ap

Vierailija kirjoitti:

Musta kannattaisi keskittyä siihen yhteen lapseen. Ja jatkaa miehen kanssa jos muuten menee hyvin. Oletko edes varma että raskautuisit enää jos oot jo 41? Tai miksi edes haluaisit tehdä lapsen miehen kanssa vaikka suostuisikin mutta vasten omaa tahtoaan? Maailmassa on jo tarpeeksi lapsia joita vanhemmat eivät ole oikeasti halunneet.

Itse jäin lapsettomaksi 32-vuotiaana kun poistettiin kohtu, sitä ennen yritettiin lasta monta vuotta. No mies on edelleen rinnallani vaikka en lasta voi hänelle antaa.

Niin, kun ei niitä lapsia niin vain tehdä vaan saadaan. Voithan erota miehestäsi ja etsiä jonkun uuden. Mutta jos olet 41 niin kiirettä pitää. Entä jos et löydä ketään joka haluaa kanssasi lapsen? Kannattaako lopettaa nykyinen suhde jos se on muuten hyvä?

Kuulostaa kyllä siltä, että ap:llä taitaa olla pikkusen muitakin ongelmia ja niitä ei taida yksi uusi vauva ratkaista. Mutta älä nyt herranjumala koko ajan sille miehelle siitä asiasta jauha, sillä tavoin saat sen ainakin lähtemään elämästäsi. Jos hän on sanonut sanottavansa niin sen pohjalta teet päätöksen: joko eroatte etkä tod. näköisesti enää ehdi uutta miestä löytämään, kun ikä tulee vastaan tai sitten hyväksyt sen, että sinulla on yksi lapsi ja jatkat tasapainoista parisuhdetta ilman hössötystä. Mielestäni sinun kyllä pitäisi miettiä lastasi ja minkälaisen elämän hänelle haluat (isän ja äidin saman katon alla vai eroperheen lapsen), eikä vain itsekkäästi miettiä omia tunteita. Kyllä nyt lapsen asiat pitäisi olla etusijalla, kun niitä on kerran menty tekemään.

Niin. Mutta uuden suhteen ehdin kyllä luoda, ja vaikka se jäisikin lapsettomaksi niin se voisi olla onnellisempi. Lapsen joko saisi tai sitten ei saisi. Se riski on otettava. Mutta minusta tuntuu, että tämä suhde ei jatku enää onnellisena. Ap

Jaa. Jos omat vanhempani olisivat eronneet ja tuhonneet lapsuuteni siksi, että äitini suri lasta, jota ei ole, enemmän kuin ajatteli minua niin... no voisin sanoa että olis äidillä vanhainkodissa aika yksinäistä. Kasvata selkäranka senkin hormonihöyryinen synnytyslehmä ja herää katsomaan mitä sinulla ON >:(

Edellinen kommentti 10++++

Niin, no en nyt aikonutkaan kertoa lapselle mahdollisen eron syytä. Mutta onko lapsen hyvä kasvaa kodissa jossa vanhemmilla ei riitä rakkautta. Näitä voi pohtia. En tiedä mikä on hyvä, ja pitääkö minun ajatella miehen, lapsen vai itseni parasta nyt. No, lapsen tietty kaikki ajattelevat, ja niin ajattelen minäkin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Itse samantyylisessä tilanteessa olleena voin hyvin tuntea sen ahdistuksen mitä koet tilanteessasi. On tärkeää, että pääset puhumaan asiasta ja toivottavasti miehesikin lähtisi mukaan juttelemaan. Meitä se ainakin auttoi, ja mies huomasi, ettei hänen päätänsä siellä olla kääntämässä tai syyllistä etsimässä. Saatiin rauhassa purkaa ajatuksia ammattilaisen seurassa. Se suru siitä, etten saisi enää kokea syntymän ihmettä (ja itse oman lapsen kasvua)tuntui musertavalta. Ymmärrän myös miestäni hyvin, mutta silti nämä tunteet ovat hyvin ristiriitaisia, suorastaan ahdistavia. Ymmärrys toista kohtaan, mutta myös ymmärrys itseään kohtaan. Ei ole helppoja asioita, on niin paljon tunteita pelissä.

Alussa asia oli niin iholla, että itketti jatkuvasti. Elämä tuntui niin väärältä, vaikka kiitollisuus siitä, että on jo olemassa olevia lapsia. Näitä ajatuksia ja asioita on vaikea selittää heille, jotka eivät näin koe asiaa, tulee välillä olo että olen vain kiittämätön, vaikkei asia ole niin.

Ap:lle kovasti voimia suurien tunteiden keskellä!

Kuinka teillä asia sitten ratkaistiin? Juuri tuon tyylistä minulla nyt on, ja tämä kirjoitus tuntui kuin itseni kirjoittamalta. AP

Jos olet vielä linjoilla, vastaile. Ap

Up

Millä tavoin tällaista käsitellään perheterapiassa?

Vierailija kirjoitti:

Niin, no en nyt aikonutkaan kertoa lapselle mahdollisen eron syytä. Mutta onko lapsen hyvä kasvaa kodissa jossa vanhemmilla ei riitä rakkautta. Näitä voi pohtia. En tiedä mikä on hyvä, ja pitääkö minun ajatella miehen, lapsen vai itseni parasta nyt. No, lapsen tietty kaikki ajattelevat, ja niin ajattelen minäkin. Ap

Sun typeryytesi saa kyllä kyseenalaistamaan kyvykkyytesi edes yhden lapsen vanhemmaksi. Eiköhän asia mene niin, että jos rikot perheen itsekkyytesi vuoksi, niin ensimmäinen lapsi menee miehellesi eikä sinun narsististen perheleikkien nukeksi. Jos olisin sinun miehesi, pitäisin hyvin tarkkaan huolta, että lapsi tietää harvinaisen tarkkaan, miksi äiti teki mitä teki - ja sen jälkeen olisit tuskin kovin suosiossa.

Etpä tainnut ajatella tätä, ap. EIkun siis minäminäminä, jona varmaan itsesi paremmin tunnistat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, no en nyt aikonutkaan kertoa lapselle mahdollisen eron syytä. Mutta onko lapsen hyvä kasvaa kodissa jossa vanhemmilla ei riitä rakkautta. Näitä voi pohtia. En tiedä mikä on hyvä, ja pitääkö minun ajatella miehen, lapsen vai itseni parasta nyt. No, lapsen tietty kaikki ajattelevat, ja niin ajattelen minäkin. Ap

Sun typeryytesi saa kyllä kyseenalaistamaan kyvykkyytesi edes yhden lapsen vanhemmaksi. Eiköhän asia mene niin, että jos rikot perheen itsekkyytesi vuoksi, niin ensimmäinen lapsi menee miehellesi eikä sinun narsististen perheleikkien nukeksi. Jos olisin sinun miehesi, pitäisin hyvin tarkkaan huolta, että lapsi tietää harvinaisen tarkkaan, miksi äiti teki mitä teki - ja sen jälkeen olisit tuskin kovin suosiossa.

Etpä tainnut ajatella tätä, ap. EIkun siis minäminäminä, jona varmaan itsesi paremmin tunnistat.

Niin. Kysynkin, että onko lapselle hyvä kasvaa huonossa ilmapiirissä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, no en nyt aikonutkaan kertoa lapselle mahdollisen eron syytä. Mutta onko lapsen hyvä kasvaa kodissa jossa vanhemmilla ei riitä rakkautta. Näitä voi pohtia. En tiedä mikä on hyvä, ja pitääkö minun ajatella miehen, lapsen vai itseni parasta nyt. No, lapsen tietty kaikki ajattelevat, ja niin ajattelen minäkin. Ap

Sun typeryytesi saa kyllä kyseenalaistamaan kyvykkyytesi edes yhden lapsen vanhemmaksi. Eiköhän asia mene niin, että jos rikot perheen itsekkyytesi vuoksi, niin ensimmäinen lapsi menee miehellesi eikä sinun narsististen perheleikkien nukeksi. Jos olisin sinun miehesi, pitäisin hyvin tarkkaan huolta, että lapsi tietää harvinaisen tarkkaan, miksi äiti teki mitä teki - ja sen jälkeen olisit tuskin kovin suosiossa.

Etpä tainnut ajatella tätä, ap. EIkun siis minäminäminä, jona varmaan itsesi paremmin tunnistat.

Niin. Kysynkin, että onko lapselle hyvä kasvaa huonossa ilmapiirissä. Ap

Tuo "huono ilmapiiri" on oma luomuksesi, tekosyysi jotta sinun ei tarvitse kantaa vastuuta SINUN itsekkäistä teoista ja haluista. Elämä, avioliitto, perhe on kaikki kompromisseja, joissa joutuu myös tyytymään. Olemassa olevat ensin ap! Oletpa kyllä taitava selittelemään itsesi uhriksi, pthyi!

Sanot, että et kertoisi lapselle eron syytä, mutta lapsi saattaisi silti sen saada tietoonsa, esim. vahingossa. Jos päätät erota, olisi kyllä todella tärkeää, että lapsenne ei missään nimessä joudu kokemaan riittämättömyyttä tai syyllisyyttä.

Sinulla vaikuttaa olevan monet tunteet niin pinnalla, että jo sen vuoksi suosittelisin ottamaan nyt vähän aikaa ja käsittelemään asioita eikä ryhtyä suin päin eroa puuhaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, no en nyt aikonutkaan kertoa lapselle mahdollisen eron syytä. Mutta onko lapsen hyvä kasvaa kodissa jossa vanhemmilla ei riitä rakkautta. Näitä voi pohtia. En tiedä mikä on hyvä, ja pitääkö minun ajatella miehen, lapsen vai itseni parasta nyt. No, lapsen tietty kaikki ajattelevat, ja niin ajattelen minäkin. Ap

Sun typeryytesi saa kyllä kyseenalaistamaan kyvykkyytesi edes yhden lapsen vanhemmaksi. Eiköhän asia mene niin, että jos rikot perheen itsekkyytesi vuoksi, niin ensimmäinen lapsi menee miehellesi eikä sinun narsististen perheleikkien nukeksi. Jos olisin sinun miehesi, pitäisin hyvin tarkkaan huolta, että lapsi tietää harvinaisen tarkkaan, miksi äiti teki mitä teki - ja sen jälkeen olisit tuskin kovin suosiossa.

Etpä tainnut ajatella tätä, ap. EIkun siis minäminäminä, jona varmaan itsesi paremmin tunnistat.

Niin. Kysynkin, että onko lapselle hyvä kasvaa huonossa ilmapiirissä. Ap

Tuo "huono ilmapiiri" on oma luomuksesi, tekosyysi jotta sinun ei tarvitse kantaa vastuuta SINUN itsekkäistä teoista ja haluista. Elämä, avioliitto, perhe on kaikki kompromisseja, joissa joutuu myös tyytymään. Olemassa olevat ensin ap! Oletpa kyllä taitava selittelemään itsesi uhriksi, pthyi!

Olen nyt kanssasi täysin eri mieltä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, no en nyt aikonutkaan kertoa lapselle mahdollisen eron syytä. Mutta onko lapsen hyvä kasvaa kodissa jossa vanhemmilla ei riitä rakkautta. Näitä voi pohtia. En tiedä mikä on hyvä, ja pitääkö minun ajatella miehen, lapsen vai itseni parasta nyt. No, lapsen tietty kaikki ajattelevat, ja niin ajattelen minäkin. Ap

Sun typeryytesi saa kyllä kyseenalaistamaan kyvykkyytesi edes yhden lapsen vanhemmaksi. Eiköhän asia mene niin, että jos rikot perheen itsekkyytesi vuoksi, niin ensimmäinen lapsi menee miehellesi eikä sinun narsististen perheleikkien nukeksi. Jos olisin sinun miehesi, pitäisin hyvin tarkkaan huolta, että lapsi tietää harvinaisen tarkkaan, miksi äiti teki mitä teki - ja sen jälkeen olisit tuskin kovin suosiossa.

Etpä tainnut ajatella tätä, ap. EIkun siis minäminäminä, jona varmaan itsesi paremmin tunnistat.

Et sinäkään kovin kypsältä vaikuta jos olisit heti käyttämässä lasta aseena ja vetämällä hänet mukaan aikuisten sotkuihin. Lapsi olisi se, joka tässä sun skenaariossa kärsisi eniten.

Joo, on tunteet pinnalla. Ja lähinnä koen, että jotain täytyy olla vialla kotonakin jos tällainen asia ei selviä yhteisymmärryksessä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Niin, no en nyt aikonutkaan kertoa lapselle mahdollisen eron syytä. Mutta onko lapsen hyvä kasvaa kodissa jossa vanhemmilla ei riitä rakkautta. Näitä voi pohtia. En tiedä mikä on hyvä, ja pitääkö minun ajatella miehen, lapsen vai itseni parasta nyt. No, lapsen tietty kaikki ajattelevat, ja niin ajattelen minäkin. Ap

Näin (ison lapsen) äitinä: ei tuossa ole mitään epäselvää. Lapsi ensin, aikuiset osaavat käsitellä pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Ota nyt pää pois takapuolestasi, ja opettele arvostamaan sitä, mitä sinulla on. Hormonit siellä huutelevat ennen sammumistaan, eivät ne ole syy rikkoa perhettä.