Sellainen tunne, että mies on huijannut minua pahiten ikinä

Eikö tuollaiset asiat keskustella selviksi suhteen alussa eikä 20 vuoden kuluttua?

Vierailija kirjoitti:

Tämä aloitus taitaa olla provo, mutta irl minä olen pohtinut samaa. Olin 20 v naimisissa ja mies vaihtoi minut lennota työkaveriinsa. Meillä oli aina kaikki ok, oli seksiäkin vikalle viikolle asti. Emme paljoa riidelleet, pahinta oli, että mies oli perfektionisti, kritisoi herkästi ja tiesi usein, kuinka elää. Mutta kaikkeen tottuu....ajattelin, että mies vain on sellainen.

Tästä on nyt vuosia ja ole uusissa naimisissa. Tämä mies hyväksyy minut täysin. Hän hyväksyy vaikka olen eri mieltä. Hän hyväksyy, vaikka laiskottelen.

Olen oppinut, että tosi rakkaus ei tuomitse eikä kritisoi. Olen ajautunut tätä kautta kriisin: olinko tosiaan naimisissa 20 vuotta ilman tosirakkautta? Ihanko oikeasti olen voinut sellaisen tehdä?

Vittu mitä lässytystä. On myös olemassa meitä realisteja. En minäkään hyväksy poikaystävältäni ihan mitä tahansa, eikä se tarkoita etten välitä tai rakasta. Maailmassa ei ole yhtä ainutta miestä, jonka hyväksyisin vittumaisine piirteineen päivineen. Samoin minun poikaystäväni ei hyväksy minussa ihan joka ikistä piirrettä ja tiedän sen. Nämä siis luonteessa. Minun maailmassani toisen _ulkonäköön_ saa puuttua siinä vaiheessa jos häpeää liikkua hänen seurassaan. Esimerkiksi huono hygienia (tätä en hyväksy ikinä), aivan karseat vaatteet tai jotain.

Poikaystävä kovasti väittää, ettei hän välitä vaatteistani eikä koskaan häpeäisi minua pukeutumiseni takia, mutta en usko väitettä sokeasti. Hän vain tietää, etten koskaan pukeutuisi niin, että minua joutuisi häpeämään. Kyllä vaatemakuni on jo tullut selväksi tässä.

Ällöttävää tuollainen epärealistinen vaaleanpunainen hattaralässytys tosirakkaudesta, kuinka se kaiken kestää ja kaiken hyväksyy💜💜💜💜 GET REAL !

Ystäväni kärsi samanlaisesta liitosta, ei ollut kuulemma mitään yhteistä muuta kuin talo ja lapset. Mies eli omaa elämäänsä ja otti tilansa, nainen myöntyi ja pahanolontunne kasvoi. Naiselle ei tullut mieleenkään, että hänkin voisi elää enemmän itsensä kautta eikä vain miehensä kautta, että voisi nähdä, kuinka edes muutama pala oli hyvin tässä palapelissä.

Nainen otti eron, ja  huomasi vasta asuessaan yksin, miten helppoa, tuvattua  ja sosiaalistakin hänen elämänsä oli ollut: oli talot ja tulot, olivat aikuistumassa olevat  lapset ja koira, oli tuttu kotipiiri. Nyt oli vain syyllisyys, että miksei osannut arvostaa edes niitä asioita, jotka olivat hyvin liitossa.

Takaisin on tuskin tulemista, miehen rinnalla on nähty uusi nainen.

PS. En todellakaan edes haluaisi miestä, joka kirkkain silmin väittäisi hyväksyvänsä minut joka ikistä negatiivista piirrettä myöten. Suorastaan pelottaisi elää sellaisen valehtelijan kanssa.

Ulkonäön suhteen olen sellainen, että mies joko rakastaa minua täysin omana itsenäni, meikkasin tai en, laitan jalkaani lökärit tai en jne. tai sitten ei olla yhdessä. En suostu rajoituksiin "lähikauppaan saa mennä lökäreissä, muualle kunnon vaatteet." En ole varmaan koskaan mennyt lähikauppaa kauemmas lökäreissä, mutta se on oma valintani, ei miehen. Ja lähikauppaankin menen suurimmaksi osaksi ihan farkuissa, koska haluan.

Meni ohi aiheen, mutta tuo rakkauslässytys alkoi vituttamaan niin paljon😂

Heippahei vain kaikille🍻

Ota lapset mukaasi, hommaa asunto ja pistä avioero vireille. Taloudellisesti pärjäätte sinun tuloillasi. Sinähän ole elättänyt käytännössä melkein yksin perheen tähänkin asti. Lisäksi tulee elatusmaksut, jos mies edes siihen suostuu, tai elatustuki yhteiskunnalta sekä korotettu lapsilisä. Jos kerran niin nuorina pariuduitte, niin et ole vanha vieläkään, joten ei kun uutta matoa koukkuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä aloitus taitaa olla provo, mutta irl minä olen pohtinut samaa. Olin 20 v naimisissa ja mies vaihtoi minut lennota työkaveriinsa. Meillä oli aina kaikki ok, oli seksiäkin vikalle viikolle asti. Emme paljoa riidelleet, pahinta oli, että mies oli perfektionisti, kritisoi herkästi ja tiesi usein, kuinka elää. Mutta kaikkeen tottuu....ajattelin, että mies vain on sellainen.

Tästä on nyt vuosia ja ole uusissa naimisissa. Tämä mies hyväksyy minut täysin. Hän hyväksyy vaikka olen eri mieltä. Hän hyväksyy, vaikka laiskottelen.

Olen oppinut, että tosi rakkaus ei tuomitse eikä kritisoi. Olen ajautunut tätä kautta kriisin: olinko tosiaan naimisissa 20 vuotta ilman tosirakkautta? Ihanko oikeasti olen voinut sellaisen tehdä?

Vittu mitä lässytystä. On myös olemassa meitä realisteja. En minäkään hyväksy poikaystävältäni ihan mitä tahansa, eikä se tarkoita etten välitä tai rakasta. Maailmassa ei ole yhtä ainutta miestä, jonka hyväksyisin vittumaisine piirteineen päivineen. Samoin minun poikaystäväni ei hyväksy minussa ihan joka ikistä piirrettä ja tiedän sen. Nämä siis luonteessa. Minun maailmassani toisen _ulkonäköön_ saa puuttua siinä vaiheessa jos häpeää liikkua hänen seurassaan. Esimerkiksi huono hygienia (tätä en hyväksy ikinä), aivan karseat vaatteet tai jotain.

Poikaystävä kovasti väittää, ettei hän välitä vaatteistani eikä koskaan häpeäisi minua pukeutumiseni takia, mutta en usko väitettä sokeasti. Hän vain tietää, etten koskaan pukeutuisi niin, että minua joutuisi häpeämään. Kyllä vaatemakuni on jo tullut selväksi tässä.

Ällöttävää tuollainen epärealistinen vaaleanpunainen hattaralässytys tosirakkaudesta, kuinka se kaiken kestää ja kaiken hyväksyy💜💜💜💜 GET REAL !

Et rakasta poikaystävääsi. Ja hän ei rakasta sinua. Se on ilmesisesti molemmille ok. Ei siinä mitään. jatkakaa.

Naiset sitoutuvat ihmissuhteisiin toisin kuin miehet, jotka sitoutuvat omaan napaansa.

Minulla miehenä sama kuin ap:llä. Vaimolle tuntuu riittävän kämppissuhde, ja korkeintaan platoninen läheisyys siten että hänen ei tarvitse koskaan tehdä aloitetta kosketteluun jne. Kelpaan kyllä kaveriksi teatteriin, elokuviin ja matkalle, kunhan ei tarvitse seksiä tai läheisyyttä miettiä.

Erohan se on aina mielessä, mutta annetaan nyt lasten kasvaa ensin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla miehenä sama kuin ap:llä. Vaimolle tuntuu riittävän kämppissuhde, ja korkeintaan platoninen läheisyys siten että hänen ei tarvitse koskaan tehdä aloitetta kosketteluun jne. Kelpaan kyllä kaveriksi teatteriin, elokuviin ja matkalle, kunhan ei tarvitse seksiä tai läheisyyttä miettiä.

Erohan se on aina mielessä, mutta annetaan nyt lasten kasvaa ensin.

Näin päin tilanne on paljon yleisempää. Tais tääkin Ap olla provo, kun hävis aloituksen jälkeen kuin pieru Saharaan.

Aika tyrmäyksen ap täältä sai. Onhan mies siinä mielessä "huijannut", että jos ap on vuosia yrittänyt keskustella läheisyyden ja yhteisen ajan lisäämisestä, niin mies ei ole missään vaiheessa reilusti sanonut, että en halua,en tarvitse, vaan ilmeisesti vaan vältellyt asioita, jättänyt roikkumaan ilmaan. Jos miehen käsitys parisuhteesta on elätettävänä ja passattavana olo, niin apn teot ja sanat ovat taatusti ilmaisseet, että se ei ole apn käsitys parisuhteesta. Ei ainakaan pelkästään.

Ap jos ero tuntuu liian kovalta palalta, niin tee nyt miehelle ainakin selväksi, että alatte elää tasapuolisemmassa parisuhteessa. Jos hän ei halua läheisyyttä, sinäkään et tee työtä sen eteen.

Kotityöt jaetaan tasan. Tee lista, laske arvioitu aika per viikko tai kuukausi ja kysy mitkä työt mies ottaa. Menot jaetaan tasan. Tai jos asutte omistusasunnossa voitte toki, ja kannattaisi, jakaa niin että sinä omistat enemmän ja maksat enemmän kuluja.

Lasten kaavatusta ja hoitoa en uskaltaisi yrittää lähteä tasaamaan noin itsekeskeisen miehen kanssa. Kannattaa toki yrittää siirtää miehele harrastukuljetuksia, lääkärikäyntejä jne mahdollisuuksien mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Aika tyrmäyksen ap täältä sai. Onhan mies siinä mielessä "huijannut", että jos ap on vuosia yrittänyt keskustella läheisyyden ja yhteisen ajan lisäämisestä, niin mies ei ole missään vaiheessa reilusti sanonut, että en halua,en tarvitse, vaan ilmeisesti vaan vältellyt asioita, jättänyt roikkumaan ilmaan. Jos miehen käsitys parisuhteesta on elätettävänä ja passattavana olo, niin apn teot ja sanat ovat taatusti ilmaisseet, että se ei ole apn käsitys parisuhteesta. Ei ainakaan pelkästään.

Ap jos ero tuntuu liian kovalta palalta, niin tee nyt miehelle ainakin selväksi, että alatte elää tasapuolisemmassa parisuhteessa. Jos hän ei halua läheisyyttä, sinäkään et tee työtä sen eteen.

Kotityöt jaetaan tasan. Tee lista, laske arvioitu aika per viikko tai kuukausi ja kysy mitkä työt mies ottaa. Menot jaetaan tasan. Tai jos asutte omistusasunnossa voitte toki, ja kannattaisi, jakaa niin että sinä omistat enemmän ja maksat enemmän kuluja.

Lasten kaavatusta ja hoitoa en uskaltaisi yrittää lähteä tasaamaan noin itsekeskeisen miehen kanssa. Kannattaa toki yrittää siirtää miehele harrastukuljetuksia, lääkärikäyntejä jne mahdollisuuksien mukaan.

Ihanko oikeasti uvittelit, että ap:n mies alkaisi kotitöitä jakamaan? Vaikka mies ei niitä yrityksistä huolimatta ole 20 vuoden aikana suostunut jakamaan.  Veikkaan kuitenkin, että vääjäämätön ero tulee olemaan miehelle täysi yllätys ja miehen mielestä suuri vääryys, "koska mitään pahaa en koskaan tehnyt" (no koska ei ylipäänsä ikinä tehnyt mitään):

Kuulostaa ihan entiseltä kihlatultani. Onneksi minä kävin tuon keskustelun viiden vuoden parisuhteen jälkeen, aika siis jossa meidän suhde oli jo tuossa jamassa. Mies sanoi, että hänelle oleellisinta parisuhteessa on vain "tieto että toinen on olemassa". Jahas? Minä olin kuulemma takertuva, nymfomaani ja luoja ties mitä, kun halusin tehdä asioita yhdessä enkä vain jotenkin abstraktisti eksistoida samassa tilassa jonkun aikaa vuorokaudesta. Parasta keskustelussa oli se, että mies sanoi että hän ei edes välittänyt miltä koti näytti ja oliko siistiä, hän aina luuli että tein sitä omaksi huvikseni :D 

Se loppui sitten siihen. 

Vierailija kirjoitti:

Pitkä avioliitto takana, eli n. 20 vuotta. Nuorena ja naiivina mentiin tosi nopeasti naimisiin ja siihen sitten ensimmäinen lapsikin syntyi. Vuosien varrella on ollut isoja ongelmia, joista suurin on ollut se, että minusta on tuntunut siltä että mies ei mitenkään välitä minusta. Ei ole ollut kosketusta, keskustelua, yhteisiä tekemisiä eikä edes seksiä.

AV:lta muinoin opin, että jos mies ei halua seksiä, syy on naisessa ja naisen läskiydessä. Olen sitten käyttänyt kymmenisen vuotta itseni trimmaamiseen ja yrittänyt tehdä itsestäni mahdollisimman viehättävän. Samalla olen hoitanut lapset käytännössä yksin, kaikki kotityöt viemärin aukaisusta ja ruohon leikkuusta ruuan laittoon. JA käynyt töissä ja maksanut perheen menoista 75%.

Samaan aikaan olen yrittänyt jutella miehen kanssa siitä että voitaisiin yrittää edes 15 minuuttia viikossa olla kahdestaan. Tai että voitaisiin harrastaa seksiä edes kerran kuussa. Tai että kerran kymmenessä vuodessa olisi hyvä käydä vaikka viikonloppureissulla kahdestaan. Turhaan, en ole saanut vastakaikua. Olen käynyt pariterapiassa yksin, itkenyt, muuttanut itseäni, ollut vuosia välittämättä asiasta kokonaan - siis tehnyt IHAN KAIKEN saadakseni hyvän avioliiton.

Ja nyt selvisi, että miehen mielestä avioliittoon ei kuulu mikään sellainen, että olisi miehen ja naisen välillä mitään. Hänestä parisuhde on vaan sitä, että on lapset ja talo, ja joku palvelemassa häntä. Että kun naisilla on niin kova hoivavietti, hän kokee tehneensä suuren palveluksen kun on antanut minun pestä hänen kalsarinsa ja laittaa hänelle ruokaa. Ihan silmät ymmyrkäisinä nyt tuijottaa ja ihmettelee, että mitä muuta muka pitäisi olla.

Olisiko idioottimiehen kannattanut kertoa tällaisesta VÄHÄN aikaisemmin!!!!! Kuka ajattelee tuolla tavalla?

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan entiseltä kihlatultani. Onneksi minä kävin tuon keskustelun viiden vuoden parisuhteen jälkeen, aika siis jossa meidän suhde oli jo tuossa jamassa. Mies sanoi, että hänelle oleellisinta parisuhteessa on vain "tieto että toinen on olemassa". Jahas? Minä olin kuulemma takertuva, nymfomaani ja luoja ties mitä, kun halusin tehdä asioita yhdessä enkä vain jotenkin abstraktisti eksistoida samassa tilassa jonkun aikaa vuorokaudesta. Parasta keskustelussa oli se, että mies sanoi että hän ei edes välittänyt miltä koti näytti ja oliko siistiä, hän aina luuli että tein sitä omaksi huvikseni :D 

Se loppui sitten siihen. 

Minua puoliso sanoi seksiaddiktiksi, kun toivoin seksiä olevan useammin kuin kahden kuukauden välein, ja toivoisin myös hänen tekevän aloitteita. Periaatteessa hänelle riittää, että fyysinen presenssi on samassa tilassa, mutta ei ole tarvetta kommunikointiin eikä läheisyyteen.

Joo taidan tuntea aloittajan. Tai ainakin kaikki täsmää. Valitettavasti tämä tuntemani rouva on alkanut veemäiseksi myös kavereilleen (lue: minulle, ainoalle kaverilleen johon enää lähinnä lasten takia pidän yhteyttä). Jos on sovinistisika mies niin ymmärrän ettei elää ole ruusulla tanssia mutta itse on miehensä ottanut ja mies oli samanlainen alusta lähtien. Eli ei ole muuttunut prinssi sammakoksi vaan sama sovinisti ollut alusta lähtien.

Toisaalta ymmärrän että kaverini hermo on mennyt mutta jotenkin en viitsisi ainoana kaverina sitä kuunnella. Vinoilee minulle ja vähättelee minua eri asioista. Sanon kyllät takaisin. Mitään tämä suhde ei minulle enää anna mutta kun lapset on kavereita, niin..

Yrität liikaa -1 / 5

Onnittelut jos joku 40+ toisella kierroksella oleva nainen saa laatumiehen. Onnea todella sillä se on harvinaista.

Kaikki tuntemani 40+ eronneet naiset ovat asiansa hoitavia fiksua jne, mutta ovat ottaneet jonkun luonnevammaisen/juopon/asunnottoman/persaukisen/psyykkisesti täysin kummallisen/pahasti liitossaan traumatisoituneen/pettäjä/sovinistin miehen itselleen. Yleensä välit omiin lapsiinkin ovat mitä ovat. Ihmettelen, miksi tämän päivän Suomessa itsellinen nainen joutuu taipumaan  tuollaiseen. Miksi ottaa tuollainen turhake haisemaan sohvalleen? Monesti vielä estävät naista näkemästä edes ystäviään, määräävät kaiken vielä.

Harva nainen heivaa puolisonsa ulkoruokintaan ja rikkoo perheen ellei siihen ole todellista syytä. Sitten nämä epätoivoiset miehet etsivät kapakoista ja treffipalstoilta uusia elättäjiä. Yllättävän hyvällä menestysellä. Todella ihmettelen.

Vierailija kirjoitti:

Pitkä avioliitto takana, eli n. 20 vuotta. ...

Sinulla on asennoitumisessa vikaa. Olet noin kauan kestänyt ja et ole puhunut miehen kanssa..? vai eikö hän halua puhua? Jos hän ei puhu/vastaa/kommunikoi, niin sinun olisi jo pitänyt antaa vaihtoehdot: pariterapia, tai teille eri osoitteet, jos hänessä ei ole miestä korjaamaan asiaa.

Kuulostaa hyvin kummalliselta, että näin kauan olet sietänyt tätä tilannetta. Myös miehesi käytös kuulostaa perin eriskummalliselta.

Kovasti AP:tä nyt parjataan, mutta minulla on sellainen tunne että jutussa saattaa olla asioita joita AP jättää kertomatta, tai ei edes itse ymmärrä. Mies kuulostaa hyväksikäyttäjältä ja nukkemestarilta, joka ei kunnioita vaimoaan millään tasolla. Voi olla että mies on vuosien aikana onnistunut manipuloimaan ap:n pikkuvaimon rooliin, jota tämä ei ole pystynyt aiemmin kyseenalaistamaan, koska on elänyt miehen luomassa keinotodellisuudessa. Nyt ap:n silmät ovat kuitenkin syystä tai toisesta auenneet. Jos mies on hetero, niin vieraissa naisissahan hän todennäköisesti käy, ja pitää ap:ta vain piikana ja lastenhoitajana. Näitähän on maailma täynnä. 

En kyllä voisi kuvitellakaan, että seksittömässä liitossa alkaisin kerjäämään jotain "voitaisko edes kerran kuussa" -höpötystä. Kuka nyt haluaisi mitään sellaista huomiota vastahakoiselta kumppanilta. Jos tuo juttusi on totta, olet ihminen joka nauttii alennustilassa rypemisestä.