Äitini kuoli viime viikolla ja siitä lähtien mua on väsyttänyt ihan tolkuttomasti.

Osanottoni. Suru on raskasta.

Osanottoni sinulle.

Otan osaa. Tuo on varmaan luonnollista, että suru väsyttää. Lohdutuksena voin sanoa, että suru helpottaa ajan kanssa. 

Minulta ei ole kukaan kuollut, mutta ei ole kukaan koskaan rakastanutkaan. Siksi kärsin pitkäaikaisesta masennuksesta, joka ilmenee juuri tuollaisena lamaannuttavana väsymyksenä. Tänään heräsin kahdelta iltapäivältä, mutta siltikin oli raskasta nousta ylös. Koiran takia oli pakko. 

Lämmin osanotto. Väsymys on vieraanasi mahdollisesti kuukausia. Viikko viikolta se vähenee.

Oma väsymykseni alkoi vähentyä puolen vuoden jälkeen ja vuoden kuluttua oli jo aika lailla poissa. Yksittäiseen tapahtumaan osallistuminen saattoi viedä voimat vuorokaudeksi tai kahdeksi. Työpäivän kesken aivot vaan sammuivat. Sitten seuraavana päivänä uusi yritys ja kokeilu kulkeeko järki kaksi vai neljä tuntia.

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. Tuo on varmaan luonnollista, että suru väsyttää. Lohdutuksena voin sanoa, että suru helpottaa ajan kanssa. 

Minulta ei ole kukaan kuollut.

Sinulta ei ole kukaan koskaan kuollut. Silti voit sanoa tietäväsi, että suru helpottaa ajan kanssa?

Surutyö on raskasta, kuin juoksisi puolimaratonin joka päivä.

Kun ystäväni kuoli äkillisesti sairauteen ja olimme vielä alle 30-vuotiaita, niin muistan että se suru ja väsymys oli täysin lamaannuttavaa. Ensimmäisen viikon taisin lähinnä maata sängyn pohjalla, kämppis ja kaverit välillä tekivät minulle ruokaa. Jokainen päivä tuntui kestävän aivan ikuisuuden. Mutta jo kuukauden päästä suruprosessi oli jo aivan eri vaiheessa käynnissä, tuolloin ehkä se itse suru oli painavimmillaan mutta sitä pystyi itkemään ja käsittelemään pois. Puolen vuoden päästä ei ollut enää koko ajan mielessä vaikka päivittäin toki oli. Vuoden päästä pystyi jo kiitollisena miettimään yhdessä vietettyjä hetkiä. Toki se suru välillä iskee vielä vuosienkin päästä ja voimalla, mutta kuitenkin surun oppii jossain vaiheessa hyväksymään ja sen kanssa pystyy elämään.

Otan osaa ja voimaa, toivottavasti viestistäni oli edes jotain apua. <3

Niin ja ota ihmeessä kaikki kriisiapu vastaan! En olisi itse pärjännyt ilman kriisiapua vaikka kävin siellä juttelemassa vain kerran. Sain kuitenkin ajatukseni yhtäkkiä ihan eri järjestykseen ja prosessi pääsi kunnolla käyntiin.