Lue keskustelun säännöt.
Lapsi ei suostu yrittämään/harjoittelemaan mitään
29.10.2016 |
Ja on vielä kaikenlisäksi kotihoidossa ikää kohta 6v.
Aina ollut täysin haluton harjoittelemaan mitään. Kamala parku aina vaan. Harrastuksia on kokeiltu mutta eihän niistä mitään tule kun jos ei osaa niin murjottaa vaan, ei vaan saa millään houkuteltua yrittämään. Nyt motoriset taidot laahaa niin jäljessä jo, että olen ihan epätoivoinen. Päivähoidon lopetti siis 6kk sitten kun sai sisaruksen ja puhtaasti tsloudellisista syistä, nyt YRITÄN saada uutta paikkaa mikä tuskin tulee onnistumaan.
Huolettaa kohta alkava esikoulu ja koulu kun ei osaa kunnolla leikata, ei kuperkeikkaakaan enää kunnolla ja katson suu pyöreänä kun muut tämän ikäiset roikkuu ties missä tangoissa ylösalaisin.
Parhaamme on yritetty ja itkulla opeteltu pyöräilemään sekä luistelemaan. Yritän viedä liikkumaan vapaasti urheilupaikkoihin liikuntaharrastuksen lisäksi (joka ei suju) ja toki yritetään viskaritehtäviä kotonakin tehdä ym mutta kun mistään ei tule mitään ja hirveä marina ja vollotus vaan.
En jaksa. Päiväkodissa yritti ja kehittyi, kotona ei.
Kommentit (26)
Mun veli oli lapsena ihan samalainen. Kauhee itku, jos piti tehdä esim. läksyjä, vaikka olis ollu ihan helppo tehtävä. Suosittelen ottamaan yhteyttä lääkäriin, jos saisitte apua ongelmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei ihme jos ei kehity kun "itkulla opetellaan" !
Vierailija kirjoitti:
No ei ihme jos ei kehity kun "itkulla opetellaan" !
No mitäs sitä voi tehdä kun aina itkee jos jotain uutta opettelee mitä ei osaa? Marisee ja ulisee.
Meidän tyttö ihan samanlainen! Kauhea huuto ja marina heti jos ei jotain osaa täydellisesti ja maltti ei riitä opetella mitään.. Taidot meilläkin pahasti jäljessä.
Antakaa sen tehdä ittekseen mitä ikinä haluaakin. Ja kun ryhtyy johonkin, älkää ruvetko touhottamaan siinä mitään. Mulla torppas aina kaikki sellaiseen ihme patistamiseen, muistan kyllä hyvin vaikka tästä on aikaa. En pitkään edes kertonut, mitä harrastin eikä vanhempani tajunneet. Sitten niillä oli ihmettelemistä, kun sen ulinan ja taivastelun alettua lopetin kuin seinään. Silloin siis lapset olivat vielä hyvin itsenäisiä kunhan pysyivät poissa ongelmista. Onneksi sain muuttaa tosi nuorena pois niin pystyin kehittymään ihan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee itse jotain jossa lapsi voi tsempata sinua, epäonnistu ja yritä uudelleen. Oppimisen pitää olla hauskaa ja huomaamatonta...siksi lapsia opetetaan leikinkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ihme jos ei kehity kun "itkulla opetellaan" !
No mitäs sitä voi tehdä kun aina itkee jos jotain uutta opettelee mitä ei osaa? Marisee ja ulisee.
Jos vaikka et pakottaisi ja antaisit kehittyä omassa tahdissaan. Kyse kuitenkin alle kouluikäisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ihme jos ei kehity kun "itkulla opetellaan" !
No mitäs sitä voi tehdä kun aina itkee jos jotain uutta opettelee mitä ei osaa? Marisee ja ulisee.
Jos vaikka et pakottaisi ja antaisit kehittyä omassa tahdissaan. Kyse kuitenkin alle kouluikäisestä.
Meille on tullut eri tahoilta käsky harjoitella mm leikkaamista ja esim kiipeilyä. Keinuakaan ei osannut vielä vähän aikaa sitten. Tietty taitotasi pitää olla kun koulu alkaa. Ap
Eiköhän tässäkin ole peiliin katsomisen paikka. Toivottavasti on tyttö? Tuollainen poika ei tule koskaan saamaan naista. Sinä sitten syyllistät poikaa itseään siitä niin kauan kunnes kuolet, vaikka itse tilanteen aiheutit. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saisitko neuvolasta lähetteen toimintaterapeutille? Jos on oikeasti jotain motorisessa kehityksessä.
Lue mitä psykologi Carol Dweck kirjoittaa eri ajattelutavoista, etenkin miten lapsen "fixed mindset" autetaan "growth mindset" -tyyppiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko yrittää palkitsemisen kautta? Esim. Aina kun suostuu itselleen vaikeaa tekemistä harjoittelemaan tietyn ajan, saa liimata tarran tauluun. Kun tarroja on sovittu määrä, palkinnoksi saa vaikka jotain mieluisaa yhdessä tekemistä. Sitten kun siinä vaikeassa asiassa onnistuu, niin palkinnon voi saada heti. Pakottaminen monesti saa vaan lapsen vielä haluttomammaksi edes yrittämään..
Jos mun lapsi olisi noin avuton, myisin sen hermostuksissani ebayssa.
Ja tästä syystä olen lapseton. Kaikki ei vaan pysty vanhemmuuteen. Voimia ap:lle, joka on tehnyt toisen ratkaisun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisitko yrittää palkitsemisen kautta? Esim. Aina kun suostuu itselleen vaikeaa tekemistä harjoittelemaan tietyn ajan, saa liimata tarran tauluun. Kun tarroja on sovittu määrä, palkinnoksi saa vaikka jotain mieluisaa yhdessä tekemistä. Sitten kun siinä vaikeassa asiassa onnistuu, niin palkinnon voi saada heti. Pakottaminen monesti saa vaan lapsen vielä haluttomammaksi edes yrittämään..
Tätä me ollaan tehty. Silloin edes tekee jotain mutta ei se sitä ulinaa poista. Harvoinpa nyt mitään on ennen joutunut harjoittelemaan mutta ongelmaa voi tulla esim leikkipuistossa kun "ei osaa" kiivetä johonkin ja haluaa silti mennä. Ulisee, marisee ja märisee että auttakaa auttakaa kun 3-vuotiaat kiipeää ohi. Ei meillä siis kauheasti ole tarvinnut mitään osatakkaan mutta kun ei edes leikkipuistossa!! pärjää. Vaatteiden pukeminen, saatika jos niitä pitää kääntää on myös rankka kokemus päivästä toiseen. En puhu siis mistään hirveästä taitotasosta että sellaista pitäisi osata, mutta kyllä 6-vuotiaan pitäisi jo kiivetä, keinua, pukea, leikata marisematta ja itkemättä. Ja pitäisi olla sen verran sinnikkyyttä kumminkin että voisi ajatella että kyllä tuo koulussa pärjää sitten. En tiedä ajattelitteko että jotain kauhean paljon suurempia vaadittaisiin? Ap
Olin itse tuollainen lapsi. Pettymyksiä oli todella vaikea sietää ja siksi oli vaikea yrittää mitään, mikä ei heti luonnostaan onnistunut. En vieläkään tiedä, mistä tämä johtui, mutta äitini oli todella huolehtivainen ja rakastava. Ehkä liiankin, jopa ylihuolehtivainen. Joskus olen miettinyt, että jos minun ei annettu tarpeeksi tehdä itse ja epäonnistua niin en yhtäkkiä osannutkaan suhtautua siihen oikein, kun koulussa sitten silmän räpäyksessä pitikin uskaltaa itse tehdä kaikki ilman äidin apua.
Olet saanut ohjeita harjoitella yhdessä lapsen kanssa. Oletko uskaltanut kertoa rehellisesti näitä ohjeita antaville tahoille, kuinka harjoittelusta seuraa paljon itkua ja lapsen ahdistumista ja koet itsesi neuvottomaksi tilanteessa? Jos se lapsi tarvitsisi oikeastikin vaikka sitä toimintaterapeutin tukea.
Vierailija kirjoitti:
Olet saanut ohjeita harjoitella yhdessä lapsen kanssa. Oletko uskaltanut kertoa rehellisesti näitä ohjeita antaville tahoille, kuinka harjoittelusta seuraa paljon itkua ja lapsen ahdistumista ja koet itsesi neuvottomaksi tilanteessa? Jos se lapsi tarvitsisi oikeastikin vaikka sitä toimintaterapeutin tukea.
Päiväkodissa olen avoimesti puhunut meidän arjen takkuamisesta ja lapsen käytöksen suurista haasteista kotiympyröissä. Silloin eivät ole nähneet mitään ongelmaa koska päiväkodissa on aina mennyt superhyvin, jaksanut yrittää ja kehittynyt. Ja kotoa on, no, haasteellista kun saa olla oma itsensä. Tämän takia toivoisin ensisijaisesti pkpaikkaa jotta lapsi pääsisi taas kehittymään. Itse naiivisti ajattelin että minä opetan lapselle asioita ja tuen taitojen kehittymistä..... ap
Itse olin vähän samanlainen lapsena. Jos minua patistettiin ja yllytettiin kokeilemaan jotain uutta tai harjoittelemaan taitoja, tein niin joko itku silmässä tai karkasin kokonaan tilanteista pois. Ja näin tapahtui nimenomaan kotona. Päiväkodissa, eskarissa ja koulussa tein aina ohjeiden mukaan ja yritin. Näin jälkeenpäin katsottuna tuo itkun tihrustaminen ja tilanteiden pakoilu johtui siitä, että pelkäsin etenkin isäni reaktiota. Pelkäsin, että jos en kerralla osaa, minulle suututaan. Huono itsetunto ja voimakastahtoinen/hallitseva vanhempi oli melko huono yhdistelmä.
Kuulostaa tutulta, meillä kotihoidossa 5-vuotias, joka ei halua harjoitella, eikä kestä epäonnistumisia. Olen itse huomannut, ettei meidän vanhempien esimerkillä tai kannustamisella ole ollut juurikaan vaikutusta, vaan tärkeintä on omanikäisten kavereiden esimerkki. Meillä esim pyöräily, hiihto, luistelu, piirtäminen/kynän käyttö on opittu kavereiden vanavedessä. Onko teillä mahdollisuutta esim kerhoon tai muuhun toimintaan, jossa olisi samanikäisiä kavereita? Ja joskus voi tietenkin olla ihan paikallaan ottaa pieni tai vaikka vähän pidempi tauko kaikesta harjoittelusta, lapset yleensä kuitenkin aika herkästi vaistoavat vanhemman ärtymyksen. Tsemppiä ap!
Miten teillä muiden marisijoiden vanhemmilla riittää hermot? Tuntuu ihan absurdilta että useimmat lapset EIVÄT ole tälläisiä :(