Kaveri aikoo hankkia huskyn. Kuinka puhua järkeä?
Kaverini, jolla on liikkumisen kanssa suuria haasteita (ylipaino, jalkavaivat) on ihastunut huskyyn ja päättänyt hankkia sellaisen. Niin ihana kuin ystäväni onkin, hän ei juurikaan liiku. Minulle ystäväni fyysinen olemus on ihan sama, mutta nyt mietityttää, että kuinka ystäväni meinaa pärjätä niin hurjasti liikkuvan rodun kanssa.
Onko ideoita, kuinka ottaisin asian puheeksi? Olen koettanut keskustella myös muista roduista. Hän kuitenkin haluaa huskyn, "kun sillä on niin ihanat silmät".
Kommentit (24)
Eihän ne ole lemmikkejä alkuunkaan, vaan vetokoiria -> työkoiria.
No, jos hän tuolla argumentilla meinaa huskya kysyä, niin ei kukaan täysjärkinen kasvattaja sellaista edes myy :-)
Voit tietysti sanoa, että husky keksii kyllä tekemistä itse, jos ei saa tarpeeksi aktivointia ja liikuntaa, eli voi olla ihan täystuho ja kämppä on koiran toimesta remontoitu alta aikayksikön.
Sulla on typerä ystävä. Anna ottaa ja nauti sen ilmeestä kun nalle järsii kämpän päreiksi.
Ehdota, että etsii iäkkäämpää huskya, joka on vailla uutta kotia. Onko mahdollista laittaa ulkohäkkiä ja juoksulankaa?
Rekikoiraksi jos kävely on vaikeampaa?
Ei kai meillä ole sama kaveri? Asuuko kaiken lisäksi kerrostalossa?
Voihan se koira ensin vetää läskiä pulkassa ja siitä sit pikkuhiljaa omille jaloille?
Vierailija kirjoitti:
Ehdota, että etsii iäkkäämpää huskya, joka on vailla uutta kotia. Onko mahdollista laittaa ulkohäkkiä ja juoksulankaa?
Kiitos vastauksista! Ystäväni asuu kerrostalossa. Hyvät maastot lähellä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai meillä ole sama kaveri? Asuuko kaiken lisäksi kerrostalossa?
Huh. Kymenlaaksossa?
Niin jos sille sanois että sen paino putoaa kun juoksee ympäri metsiä, niin ainakin jää miettimään asiaa...
Kannattaa kysyä tietääkö rodusta tai ylipäätä koirista mitään.
Koiran kannalta olisi parasta, jos voisit vain sanoa suoraan asiasta ja pitää huolen, että kaverisi ymmärtää miten paljon liikuntaa kyseinen rotu vaatii ja sen että ne eivät välttämättä edes viihdy sisällä, vaan jotkut yksilöt haluavat mieluiten nukkuakkin ulkona. Huskylla ei myöskään ole kamalan suurta miellyttämisen halua, joten niiden koulutus on hieman haasteellisempaa, kun jonkun tavallisen labbiksen.
Voisit vaikka kertoa kaverilles huskyjen valtavasta energisyydestä, älä nyt sano mitään että "kun sä et jaksa" vaan tyyliin "siihen menee kauheesti aikaa, itse en ehtisi/jaksaisi, haluaisin helpomman rodun. Onhan ne kauniita mutta niin työläitä!" Ja sitä rataa
Husqvarna on kai kelpo saha,itse olen kyllä pesunkestävä Stihl mies.
Iäkäs äitini oli samoissa ajatuksissa pitkään, juurikin kauniiden silmien takia. Meinasi hoitaa ulkoilutukset ajelemalla pyörällä ja koira kiinni narunpäässä. Nimikin oli jo mietittynä. No, onneksi tämä hullutus loppui ja kuulemma pihan kissat, ketut, linnut ja oravat riittävät...
Suosittelen ystävääsi ajattelemaan millainen koira sopisi hänelle vai olisiko esim. hamsteri järkevämpi vaihtoehto. Koirasta luopuminen kun on aika kova paikka.
T. Tipsun omistaja
Alkaako sen kaverin nimi N-kirjaimella?
Vierailija kirjoitti:
Alkaako sen kaverin nimi N-kirjaimella?
Ei ala, ei etu- eikä sukunimi. Huh
Voi että... aina alkaa harmittaa kun ihmiset typeryyksissään ottaa väärän rodun ja se koira parka sitten lähtee kiertolaiseksi... Sano sille kaverillesi että on muitakin kauniita koiria, joita ei tarvitse ulkoiluttaa tuntikausia päivässä...
Husky on työkoira, ja vaatii erittäin paljon liikuntaa. Muuten se hajottaa kaiken. Pitää olla melkoinen ulkoilmaihminen ja ammattiurheilija, että jaksaa liikuttaa vetokoiran. Husky on onnellinen vain jos se saa juosta. Kymmeniä kilometrejä tai lähes sata kilsaa ei ole matka eikä mikään/päivä. Huskylle pitää olla jokin juttu mitä se saa vetää, ja varusteet ei ole ilmaisia.
Husky on laumakoira, eikä viihdy yksinään, vaatii kohta vähintään sen toisenkin koiran. Ja kaksi koiraa syö ja kuluttaa rahaa, eläinlääkärikuluja ym. tuplasti verrattuna yhteen.
Huskysta lähtee ihan jumalattomasti karvaa, varsinkin kun on sisätiloissa, karvaa irtoaa enemmän tai vähemmän ympärivuoden. Siivota saa joka päivä.
Huskyn luonne ei ole seurakoiran luonne, ne ei ole mitään puudeleita vaan aika välinpitämättömiä ihmisiä kohtaan ja alkukantaisia.
Tuossa ihan muutama juttu vaan, mutta oikeasti, sisällä kerrostalossa tuommoinen suurikokoinen koira pyörimässä... ei ei ei... mulla lähtisi järki...
Semmoinen vinkki pyöräilemisestä haaveileville että se hurtta ei sitten hölköttele vaan vetää ihan hemmetin lujaa :D. Täällä on jossain lähistöllä husky ja juuri tänään katsoin kun husky/pyörä-yhdistelmä kiisi ohi. Paras oli kun viime talvena oli myöhään illalla ihan sikakylmä, vähintään sen 25 varmaankin, ja aavemaisen äänettömästi husky ja reki tai joku iso pulkka ajoi kovaa vauhti ohi. Olivat varmaankin yöllä liikeellä etteivät törmää keneenkän.
Jos kaverisi tykkää lenkkeilemisestä koiran kanssa niin siitä vaan. Kolme lenkkiä kun heittää päivässä niin se tietää noin tuhat lenkkiä vuodessa ja koira voi elää 15 vuotta niin etukäteen kun suunnittelee 15000 lenkkiä niin se on minun laskuopilla helvetin runsas määrä. Jos tykkää lenkkeilystä ja elämä ei sisällä muuta kuin koiran kanssa lenkkeilyä niin siitä vaan nimimerkillä 15 koiran kokemus ja 45 vuotta kennelpoikana olemista.
Mietipäs miten kaverilta putoaa kilot kun se juoksee huskyn perässä. Ne kyllä menevät aika lujaa, mutta saa ne kulkemaan vierelläkin kun niitä on juoksuttanut tarpeeksi.