Te, jotka ette kouluttautuneet lukihäiriön takia: voitteko hieman avata miksi se lukihäiriö oli este?

Rehellisesti. Ei mulla edes ole mitään tutkittua lukihäiriötä, en vaan jaksa vastailla ihmisten uteluihin. Koulu ei maistunut ja thats it.

Lievemmissä tapauksissa virheitä sattuu harvemmin. Esim. Joskus kirjaimet saattavat vaihtaa paikkaa tai jossain numerosarjassa jotkut numerot. Joutuu ehkä lukemaan jonkun tekstin useampaan kertaan, jotta ymmärtää.

Kirjaimet ja numerot vaihtavat paikkaa, jopa sanoja jää kokonaan pois. Joutuu lukemaan useaan kertaan ja silti sanojan katoaan.

Vierailija kirjoitti:

Lievemmissä tapauksissa virheitä sattuu harvemmin. Esim. Joskus kirjaimet saattavat vaihtaa paikkaa tai jossain numerosarjassa jotkut numerot. Joutuu ehkä lukemaan jonkun tekstin useampaan kertaan, jotta ymmärtää.

Niin? Mitä sitten?

Oli ex(-nainen) jonka kouluttamattomuuden syy hänen mukaansa oli "lukihäiriö", oikeasti syy taisi kuitenkin olla mt-ongelma. "Lukihäiriö" oli vain naamio.

Vierailija kirjoitti:

Kirjaimet ja numerot vaihtavat paikkaa, jopa sanoja jää kokonaan pois. Joutuu lukemaan useaan kertaan ja silti sanojan katoaan.

Olen kyllä hyvin tietoinen, mitä lukihäiriö tarkoittaa. Onhan minulla on itsellänikin sellainen. Tiedän että lukeminen voi olla haastavaa, välillä saattaa hoksata lukeneensa monta sivua eikä muista niistä mitään. Vierasperäiset ja vaikeat sanat todellakin ovat vaikeita; itsellänikin paljastui taannoin että eräs sana kirjoitetaan aivan eri tavalla kuin miten olen kirjoittanut ja sanonut.

Avainsana kuitenkin on opiskelutyyli. Kun löytää sen itselleen soveltuvan, jaksa nähdä vaivan opiskella ovat kaikki ovet avoinna.

Ap

Jollekin aikuisillekin tule yllätyksenä että se tieto ei todellakaan voi kaataa päähän. Itse se täytyy opiskella. Jos ei kotona ole oppinut opiskelemaan, tekemään töitä sen eteen, voi kuvitella kärsimänsä lukihäiriöstä. Jos oikeasti kiinnostaa niin kannattaa kysellä ihmisiltä onko heillä diagnoosia.

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti. Ei mulla edes ole mitään tutkittua lukihäiriötä, en vaan jaksa vastailla ihmisten uteluihin. Koulu ei maistunut ja thats it.

Voisitko ystävällisesti lopettaa? Se on noloa itsellesi, inhottavaa heille jolla on oikeasti lukihäiriö.

Jos töitä pitää tehdä 3x enemmän koulun jälkeen niin se on pois elämästä. Moni on hyvä harrastuksissa ja ystäviäkin on hyvä nähdä. Niitä ystäviä jotka suoriutuvat läksyistä ja tenteistä vartissa. Tämän takia tasapalkka olisi reilu.

Mun ongelma ei ole se, että kirjaimet vaihtavat paikkaa tai teen kirjoitusvirheitä. Mun ongelma on se, että lauseissa sanat menevät väärään järjestykseen ja siksi on lauseita vaikea lukea ja ymmätää. Eivät tee lukijaan selkeää ja fiksua vaikutelmaa. Niinpä en pääse sisään yliopistoon, jossa - ainakin niissä aineissa, jotka minua kiinnostaisi - pääsykokeissa käytännössä mitataan kirjoitustaitoa.

Itse asiassa minulle lukeminen ei edes ole hidasta. Tai on vähän, mutta ei paljon normaalia hitaampaa, koska olen lukenut niin paljon elämäni aikana. Mutta kirjoittaminen on hankalaa.

Vierailija kirjoitti:

Mun ongelma ei ole se, että kirjaimet vaihtavat paikkaa tai teen kirjoitusvirheitä. Mun ongelma on se, että lauseissa sanat menevät väärään järjestykseen ja siksi on lauseita vaikea lukea ja ymmätää. Eivät tee lukijaan selkeää ja fiksua vaikutelmaa. Niinpä en pääse sisään yliopistoon, jossa - ainakin niissä aineissa, jotka minua kiinnostaisi - pääsykokeissa käytännössä mitataan kirjoitustaitoa.

Itse asiassa minulle lukeminen ei edes ole hidasta. Tai on vähän, mutta ei paljon normaalia hitaampaa, koska olen lukenut niin paljon elämäni aikana. Mutta kirjoittaminen on hankalaa.

Oh honey. Elletsä olla hakemassa opiskelemaan suomenkieltä niin nuo asiat eivät merkitse. Se et vaan nyt ole osannut niitä asioita tarpeeksi hyvin.

En päässyt englanninkursseista läpi millään. Lukio jäi kesken. En tiennyt, että olisin voinut saada ne lukihäiriöön vetoamalla hyväksytyiksi tekemällä pelkän prelin ja kirjoittaa vaikka vaan I:n ja kompensoida. Yritin muistaakseni ykköskurssiakin 3 kertaa.

No, pääsin onneksi hyvään työpaikkaan suhteiden avulla. Joskin vieläkin harmittaa, kun lukio pelkästä englannista kiinni, enkä enää jaksaisi kirjoittaa kaikkia uudestaan.. 

Ei ole vain huvittanut opiskella. Ammattikoulukin tuntui vastenmieliseltä silloin, kun oli pakko suorittaa sellaisia tutkinnon osia, jotka eivät miellyttäneet minua. Samoin kävi valinnaisten kanssa, koska yksi niistä oli fyysisesti rankkaa minulle ja totta kai oli myös annosruokien tarjoilu. Yksi kapea kiinnostus löytyi opiskeltavalta alalta, muttei tietenkään töitä löydy helposti.

Kaiken lisäksi jännitän helvetisti muiden nähden, jos epäilen jonkun asian olevan vaikea ja vieras. Kotioloissa taas käteni ei vapise tehdessä erikoiskahveja. Pelkään helposti tekeväni virheitä ja sitä, että miten siihen reagoidaan, vaikka olen muuten rehellistä mielipidettä arvostava ihminen - oli kyse sitten positiivisesta tai negatiivisesta. 

Valitettavasti en ole vain lukihäiriöinen, vaan diagnoosini on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, joka on sama asia kuin heikkolahjaisuus. Peruskoulussakin valitsin sen helpomman tien: laiskottelun, istuin vain koneen äärellä nauttimassa kotona palveluksista. Hyvä, kun osasin edes ruuan ottaa itse lautaselle.  Toisena syynä oli se, että inhosin pää punaisena lukemista ja lukiessa hengästyi helposti. Silmiinkin jopa koski musta pienikokoinen teksti valkoisella paperilla. 

Ihmeellistä, kun kuitenkin onnistuin saamaan normaalin opetuksen puolelta 6:sta ja 7:aa, hyvällä tuurilla jopa 8:aa. Etenkin yhteiskuntaoppi ja historia olivat mieleisiä aineita, joissa olin 7:än ja välillä 8:an tasoinen oppilas. Äidinkielessä numeroni vaihteli 7:sta jopa 9:iin, mutta jostain syystä se oli jonkun aikaa 7. Myöhemmin sain päättötodistukseen siitä aineesta 8:an äidinkielen opettajan kirjoittaessa vihkooni, että oli hienoa, kun aloin tuntiaktiiviseksi ja sainhan minä Anni Polvasta tehdystä kirjailijakansiosta arvosanaksi 8-. 

Matematiikka oli aine, jossa tarvitsin ihan yksilöllistetyn opetussuunnitelman. Peruslaskujen päälle ymmärrän ja sisäistin edes väliaikaisesti jotkut helpot laskukaavat kuten sin, cos ja tan, koska niissä ei tarvinnut ratkaista Y:tä ja X:ää, jotka laittaisivat aivoni solmuun. Englannin kielestä oikein kerjäsin päästä erityisopetukseen vedoten koko ajan siihen, etten osaa ko. kieltä, vaikka siitäkin pääsin läpi 6:en arvosanoilla. Jännää vain, kun kyseinen kieli kiinnosti ennen kuin se edes alkoi, mutta sitten alkoi kiinnostaa muut asiat, vaikka koko ajan se kiinnostus on pysynyt, mutten ole pystynyt tekemään mitään haluamani eteen. Tuota erityisopetusta koitin pitää myös jonain taikatemppuna, vaikka tiedän, ettei sielläkään mitään voitu tuoda valmiina nenän eteen. 

Totta kai oli muitakin syitä, miksi ei jaksanut kiinnostaa koulu. Oli paljon muita huolia, pelkäsin kouluun menoa, mutten kuitenkaan ollut ahkera lintsaaja. Minulle on suoraan sanoen tullut traumat koulusta, koska se on tuntunut pakkopullalta. Töissä taas sen sijaan viihdyn, mutta silti minulle iskee epävarmuus muiden ihmisten edessä tehdessä jotain asiaa, jota en vielä hyvin osaa. 

Minä en erottanut ainkaan kaikkia äänteitä, oli vaikeaa erottaa d ja r toisistaan tai k ja g. 

Sitten tein kaksoiskonsonanttivirheitä.  Olin tukiopetuksessa ja tänä päivänä en enää kärsi ongelmasta, sillä olen opetellut ensiksi sanoittain, missä on k, g tai d ja r ovat.  Nyt en osaa enää sanoa, kuulenko eron vain olenko  vain oppinut asiat muistamalla. Myös kaksoiskonsonattiongelmat ovat hävineet, ehkä harjoittelun avulla. Kyllä itse tunsin itseni huonoksi ja edelleenkin pidän iteseäni hiukan heikompana vaikka en enää tee virheitä.  

Minulla on keskivaikea lukihäiriö. Opiskelin siitä huolimatta erittäin haastavan yliopistotutkinnon, jota opiskelemaan pääsee vain pieni osa hakijoista. Pääsin vertailemaan työmäärääni muihin alan opiskelijoihin ja jouduin keskimäärin tekemään tuplasti töitä oppimisen eteen. Jos kohdallani olisi toimittu nykyisten käytäntöjen mukaan ja helpotettu peruskoulun opintoja, en koskaan olisi saanut riittäviä valmiuksia yliopistoon. Onnekseni luin lapsena paljon ja sain lukutaidon nopeuden puolesta kuntoon. Luen toki jatkuvasti väärin ja tunnistan vaikeat sanat kuvina, enkä välttämättä kirjaimina.

Kirjoittamisen kanssa onkin sitten paljon ongelmia, enkä pysty tuottamaan virheetöntä tekstiä millään.

up

Vierailija kirjoitti:

Minä eni erottanut ainkaan kaikkia äänteitä, oli vaikeaa erottaa d ja r toisistaan tai k ja g. 

Sitten tein kaksoiskonsonanttivirheitä.  Olin tukiopetuksessa ja tänä päivänä en enää kärsi ongelmasta, sillä olen opetellut ensiksi sanoittain, missä on k, g tai d ja r ovat.  Nyt en osaa enää sanoa, kuulenko eron vain olenko  vain oppinut asiat muistamalla. Myös kaksoiskonsonattiongelmat ovat hävineet, ehkä harjoittelun avulla. Kyllä itse tunsin itseni huonoksi ja edelleenkin pidän iteseäni hiukan heikompana vaikka en enää tee virheitä.  

Vielä jatkan, että kielten sanojen muistaminen oli erittäin vaikeaa, mutta sisulla opiskelin.

Opettajan mielestä minun ei kannattanut hakeutua mihinkään päätä vaativaan kouluun. Myöhemmin menin aikuislukioon ja jatkoin vielä yliopistoon. Nyt toimin suomen kielen opettajana. Sain opiskeluaikana kiitosta siitä, että olin kuulemma hyvä kirjoittaja????

En oppinut koskaan enkkua kunnolla. Ymmärrän kyllä kaiken, mutta kirjoittaa en osaa vieläkään.

Jos on saanut lukihäirödiagnoosin jo lapsena, niin sitten on varmaan ymmärtänyt ettei ole tyhmä ja on saanut neuvoja ja vinkkejä miten voi opiskella. Toista on sellaisella, esim. minulla, joka saa diagnoosin vasta 40-vuotiaana ja on koko ajan vaan luullut olevansa niin saatsnan tyhmä ettei vaan tajua ja pysty.

Ja kyllähän se vaikuttaa millaista tukea on kotoa saanut ja miten on vanhemmat tajunneet opastaa opiskelemaan.

Mä en käytä tekosyynä opiskelmattomuuteen lukihäiriötä, koska en tiennyt että mun tyhmyys johtuu siitä. En tiedä olisko musta muutenkaan vaikeiden asioiden opiskelijaksi. Että ei välttämättä edes johdu siitä. Laiskuuskin on toki osasyynä. Jos jokin asia on vastenmielistä ja hankalaa, niin ei sitä laiskana jaksa tsempata kun vähemmälläkin pärjää.

Eikä kaikkien tarvitse opiskella yliopistossa. On ihan ok olla duunari, kyllä nekin hommat on jonkun tehtävä.

Ei lukihäirön taakse voi silti kokonaan mennä, mutta luihäiriön joutuu kyllä tekemään paljon enemmän  töitä kuin ns normaali tyyppi.