Jahas, opettaja vain ilmoitti palaveriajan
Kysymättä vanhemmilta ensin, mikä aika sopii. Meillä on erityislapsi ja opettaja oli sopinut terapeuttien kanssa palaveriajan, jonka ilmoitti tänään. Itse olen silloin työmatkalla, enkä pääse paikalle. Onneksi miehellä ei ole ajankohdalle sovittuna mitään tärkeää, joten hän osallistuu palaveriin. Olen opettajalle syksyllä kertonut, että meillä molemmilla vanhemmilla on työmatkoja ja asiakaspalavereja, mutta niiden ulkopuolella pystymme kyllä järjestämään itsemme paikalle. Pyysin häneltä, että tarkistaa meiltä vanhemmilta etukäteen aikoja, jolloin pääsisimme molemmat paikalle. Opettaja ei ilmeisesti ollut asiaa ymmärtänyt ja sisäistänyt, kun on mennyt selkämme takana järjestämään palaverin ensi viikoksi. Olisin halunnut olla paikalla, mutta nyt ei onnistu.
Samainen opettaja ei vastaa wilmaviesteihin ja terapeutit ovat valittaneet pitkin syksyä, kuinka he eivät saa opettajaa puhelimella kiinni.
Kommentit (29)
Näin meilläkin toimitaan. Viimeksi ilmoittivat edellisenä päivänä ja hirveä taivastelu kun ainoastaan toinen vanhemmista pääsi paikalle. Voisihan noita palavereja vähän aiemmin suunnitella, kun kuitenkin tiedetään jo hyvissä ajoin että sellainen on tulossa. Ei omalla työpaikallanikaan asiakkaita ja yhteistyötahoja yhtäkkiä hyppyytetä jonnekin, vaan katsotaan ajoissa kaikille sopiva aika.
Opettajilla on muitakin palavereita huoltajien kanssa kuin teidän perheenne? Luokassa on helposti 25 lasta ja jokaisen kanssa on kerran vuoteen yksi pakollinen keskustelu mutta niitä voi olla lisäksi paljon enemmänkin siihen päälle. Perhe ajattelee vain itseään mutta koulun ja soten asikkaita on lukuisia ja aikojen sopiminen kaikille täsmälleen on mahdotonta. Yksi huoltaja on paikalla, mitä vielä valitat?! Laita sähköpostia palaverin jäsenille tarkoista toiveistasi ja miehesi mukana kirjalliset kysymykset mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Opettajilla on muitakin palavereita huoltajien kanssa kuin teidän perheenne? Luokassa on helposti 25 lasta ja jokaisen kanssa on kerran vuoteen yksi pakollinen keskustelu mutta niitä voi olla lisäksi paljon enemmänkin siihen päälle. Perhe ajattelee vain itseään mutta koulun ja soten asikkaita on lukuisia ja aikojen sopiminen kaikille täsmälleen on mahdotonta. Yksi huoltaja on paikalla, mitä vielä valitat?! Laita sähköpostia palaverin jäsenille tarkoista toiveistasi ja miehesi mukana kirjalliset kysymykset mukaan.
5 lasta oman lapseni lisäksi, ei 25. Eskarissa ja päiväkodissa totuin siihen, että meihin vanhempiinkin oltiin yhteydessä, kun lähdettiin katsomaan sopivaa aikaa, eikä näin, että edellisellä viikolla vain ilmoitetaan se aika. Ap
Vierailija kirjoitti:
Meidän terapeutit ovat aina olleet tosi joustavia ja ymmärtäväisiä ja yleensä ehdottaneet useampia sopivia aikoja. Ja yleensä sitä aikaa ollaan lähdetty katsomaan hyvissä ajoin. Samat terapeutit ovat olleet kuvioissa jo kaksi vuotta, eikä aiemmin ole tapahtunut vastaavaa. Viime viikolla juuri toisen terapeutin kanssa oli puhetta, ettei opettaja ole ollut vielä yhteydessä, milloin voitaisiin järjestää palaveri. Eli opettaja on ollut liikkeellä melko myöhään.
Kyllä minä tiedostan, että ei ole helppoa löytää kaikille sopivaa aikaa, mutta voisihan sitä yrittää lähteä sopimaan näitä asioita ajoissa ja aina ennen kaikki on sujunut hienosti. Ap
Meillä samoja kokemuksia siitä, että opettaja viime tingassa liikkeellä.
Tottakai tarvitaan aina aikojen sovittelua, kun palaveriin osallistuu monta osapuolta. Tässä keskustelussa monelta tuntuu unohtuvat, että opettaja ym. ovat näissä palavereissa töissä, vanhemmat taas ovat pois töistä. Tottakai lapsen asiat on tärkeimmät, mutta ihmeellistä logiikkaa että vanhempien töiden pitää joustaa vaikka mihin, mutta opettajien työn ei.
Tai no, ehkä en sittenkään ole tästä yllättynyt.
Onko aloittajan lapsi yksityiskoulussa? Silloin voit vaatia pillisi mukaan hyppimistä.
Muutoin olet pöyristyttävän kusipäinen ja itsekäs mulkku.
Vierailija kirjoitti:
Onko aloittajan lapsi yksityiskoulussa? Silloin voit vaatia pillisi mukaan hyppimistä.
Muutoin olet pöyristyttävän kusipäinen ja itsekäs mulkku.
En mielestäni ole itsekäs, kun toivon, että näistä palaveriajoista keskusteltaisi myös vanhempien kanssa, eikä oleteta, että vanhempien työ joustaa, jos keskiviikkona ilmoitetaan, että maanantaina on palaveri. Varsinkin, kun olen opettajalle vanhempainkeskustelussa alkusyksystä kertonut, että meillä on tosiaan näitä ennalta sovittuja asiakastapaamisia ja työmatkoja, joita ei pysty siirtämään ja emme voi olla niistä pois. Jos on ajoissa liikenteessä, niin pystyn varaamaan ajan palaverille, enkä sovi siihen asiakastapaamisia, kokouksia yms. Alle viikon varoitusajalla valitettavasti mun kalenteri on aika täynnä. Miehellä sattui tuohon juuri vapaa hetki, jos olisi ollut tiistai, niin kumpikaan ei olisi päässyt. Ei meillä työnantaja jousta noin nopeilla varoitusajoilla. Sovittujen tapaamisten yms ulkopuolella voin tulla ja mennä ihan rauhassa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mahdollista, että terapeutit antavat heille sopivan ajan ja opettajan on vain yritettävä päästä palaveriin paikalle oppitunneista huolimatta?
Yleensä opettajalle ei anneta juuri vaihtoehtoja, ja varsinkin näiden erityislasten kohdalla palaveerattavaa riittää, joten etenkin erityisluokanopettajalla on normaalilla viikolla useita palavereja. Muistuttaisin vielä, että ennen kuin vaaditte lisää joustoja opettajalta, että terapeutti saa palavereista palkkaa, opettaja ei. Kaikki palaverit käydään open omalla ajalla, joten joustoa ei siksikään välttämättä loputtomiin löydy.
Miten niin palaverit käydään open omalla ajalla? Kyllä meillä on aina verkostopalaveri ollut ihan keskellä päivää ja ope järkännyt luokkaan sijaisen.
Meillä on välillä yli kymmenenkin ihmistä palaverissa, ja onhan siinä järjestelemistä. Mutta senpä vuoksi seuraava tapaaminen sovitaankin aina jo edellisen lopuksi. Näin minä ehdin järjestää työni, lääkäreille ja terapeuteille sopii varmasti ja koulun väki tietää myös ajoissa varautua sijaisjärjestelyihin. Ei se sen vaikeampaa ole.
No minä olen erityisluokanopettaja luokassa, jossa oppilaat ovat ns. sopeutumisvaikeuksisia, eli kyseessä on entiseltä nimeltään tarkkisluokka. Sitä ei voi jättää ilman aikuista, avustajaa ei ole ja kaupunki on kieltänyt palkkaamasta sijaisia, joten jos palaverit olisivat oppituntien kanssa päällekkäin jäisi luokkani hoito ns. otona (oman toimen ohella) jollekin yleisopetuksen opettajista. Tästä syystä oppilaspalavereja ei voi pitää oppituntien aikana. Päiviä, jolloin taas terapeuteille ym. palaveriaika iltapäivällä tai aamullla ennen klo 8 sopii on kovin vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on palaveri, jossa on huoltaja, lto, elto ja puheterapeutti paikalla. Vain yksi aika kaikille oli mahdollinen tämän vuoden puolella, seuraava olisi mennyt helmikuulle. Eipä siinä mitään, minä pääsen sattumalta paikalle sinä päivänä, joten ongelmaa ei ole. Muutoin olisi miehen pitänyt ottaa pekkasta tai palkatonta tai siirtää koko homma (ja toivoa, ettei meille tule helmikuulle menoja).
Siis eikö ole aika luonnollista, että lapsen asioiden hoitoon otetaan palkatonta/saldoa/pekkasta? Sitä kutsutaan vanhemmuudeksi. Eipä ole käynyt mielessäkään, että hyväksyisimme poliajat vain kun sattuu vapaapäivä kohdalle. Uskomaton ajattelutapa. 8 vuotta eletty sairauden kanssa ja kaksi kertaa jouduttu siirtämään sairaalakäyntiä. Silloinkin sairauden vuoksi.
Valitinko minä? Olen itsekin opettaja. Ymmärrän toisin kuin ap, että kun on eri ammattiryhmien edustajien aikataulujen yhteensovittamisesta kyse, se ei ole ihan helppoa. Sitä mennään niiden aikataulujen mukaan, joiden on vaikeampi löytää yhteistä aikaa. Joustamaan pystyvät sitten joustavat tai eivät tule paikalle. Olemme kyllä joutuneet juoksemaan polillakin, sekä itseni että lapseni takia. Sieltä ei aikaa valikoida vaan otetaan se mikä annetaan.
No haloo, kyllä se on niin, että ne terapeutit ilmoittavat koululle, milloin tulevat, ja opettaja ilmoittaa ajan huoltajalle ja sen jälkeen menee ruinaamaan reksiltä sijaista tunnilleen, joka hyvinkin mahdollisesti on päällekkäin palaverin kanssa, ja sitten ryhtyy miettimään, että minkälaisen tuntisuunnitelman laatisi sijaista varten.
Sitä paitsi eikö se ole ihan sama juttu aina, kun toimitaan yhteiskunnan rahoilla? Maksava asiakas voi vaatia, että hän saa päättää aikataulun, mutta yhteiskunnan palveluja käyttävä välttämättä ei. Jos haluat esim. korjauttaa hampaasi kunnallisella puolella, et voi noin vain ilmoittaa, milloin tulisit. Poliisikuulustelu tai käräjäoikeuden istunto ovat silloin kun ne ovat, eikä silloin, kun "asiakkaalle" sopii. Oppilaan lukujärjestys on se, mikä se on, vaikka huoltajalla olisi muita mielipiteitä.
Jos on kaksi huoltajaa, on voitava olettaa, että toinen pystyy järjestelemään aikataulunsa niin, että pääsee nauttimaan maksuttomista palveluista, joita erityisopettaja, terapeutti ja luokanopettaja koululla tarjoavat.