Kuinka paljon te muut työttömät haette töitä?
Itse yritän käyttää päivässä kuusi tuntia työnhakuun. Siis kontaktoida potentiaalisia työnantajia piilotyöpaikkojen toivossa ja kirjoitella hakemuksia avoimiin paikkoihin ja räätälöidä cv:tä kutakin työtä varten. Kohta vaan loppuu ideat, pari kuukautta olen tehnyt tätä, ja nyt on kontaktoitu kaikki potentiaaliset työnantajat lähialueelta. Miten paljon teette hakemuksia viikossa? Paljonko siihen menee aikaa? Ja mistä keksitte mistä hakea työtä? Alan olla epätoivoinen.. Korkeasti koulutettu olen, ja olen hakenut vasta suunnilleen omaan ammattiin liittyvää työtä.
Kommentit (42)
Minä ja tuntemani saman alan ihmiset,ex-työkaverit, ovat kaikki korkeasti koulutettuja ihmisiä, joilla on työkokemusta alan tärkeimmästä työllistävästä organisaatiosta --- emme siltikään saa töitä enää. Kyseinen työnantaja on lisäksi pyörittänyt jo vuosikymmeniä ihmisiä määräaikaisilla sopimuksilla.
Viimeksi kun sain määräaikaisen paikan ko organisaatiossa, niin hakijoita oli vaativaa erityisosaamista tarvitsevaan tehtävään 80 kpl ja ajattelin että se oli paljon. Tänä syksynä yhteen, niinikään määräaikaiseen tehtävään, heille tuli hakijoita oli 350.
Työpaikkoja, varsinkin vakinaisia, ei vaan ole tarpeeksi, eikä se ole kenenkään työttömän syy. Tämä pitää ymmärtää.
Kannattaa täsmähakea vain sellaisiin paikkoihin, joihin oikeasti on osaamista ja työkokemusta. Silloin ei tee turhaa työtä, eikä tarvitse masentua joka viikko kun tulee hylkyjä. Tsäkällä kannattaa hakea vain sellaiseen duuniin, johon on jotain omaa kiinnostusta (harrastusta tms.) ja josta tietää sisäpiirin tietona tms. että päteviä hakijoita voi tulla vähän. Ei muuten.
Omiin täsmätyöpaikkoihin tai -alalle kannattaa pitää yhteyksiä jollain tavalla, että tietää mitä siellä tapahtuu. Lisäksi voi miettiä lähteäkö harrastuspiireihin tai järjestötoimintaan, tai muuhun vapaaehtoistoimintaan, joka jotenkin liittyy alaan tai siihen erityisosaamiseen, josta on kiinnostunut. Vaikka noissa joutuu tekemään ilmaista työtä, ne voi aina laittaa CV:hen ja niiden kautta voi saada yhteyksiä omalle alalle.
Työttömän kannattaa myös kehittää muuta osaamistaan työttömänä, opettelee vaikka uuden kielen, tietokonesovelluksen tms. Noissa koulutuksissakin voi saada vinkkiä jostakin hyödyllisestä.
Tärkeintä on miettiä järkevä työnhakusuunnitelma ja noudattaa sitä, vaikka sitten hakisikin vain kerran vuodessa töitä, kunhan se vaan pn perusteltua.
Välillä kannattaa pitää reilusti vapaata työnhakijana olosta, ettei pipo ala puristaa. Ja hankkia joku harrastus tai muu kiinnostus, joka ei liity mitenkään työhön ja työnhakuun, vaan jonne pääsee rentoutumaan.
Terveys reistaa, en hae töitä.
Eläkkeelle eivät päästä, kun ei ole pää kainalossa.
Mullakin on tuo kuuden tunnin tavoite, samaan tapaan kuin sullakin. Mutta pidän myös tietoisesti muutaman päivän mittaisia taukoja aina silloin kun ei-vastausten takia tekisi mieli ampua aivot pihalle. Periaatteessa tulee huono omatunto, jos ei arkipäivänä tee mitään työnhaun eteen, mutta toisaalta parempia hakemuksia saan aikaan, jos välillä kokoan itseäni enkä itku kurkussa kirjoita epätoivoiselta kuulostavia juttuja hakemuksiin.
Mulla on periaatteessa aika laaja tutkinto, joten vähintään niitä ilmoituksia, joihin voi hakea, on aina jonossa. Käytännössä kyllä priorisoin ne realistisimmat ilmoitukset ja firmat, mutta mieluummin haen edes jonnekin kuin olen hakematta kokonaan silloin, kun niitä omaa kokemusta vastaavia paikkoja ei ole näköpiirissä.
Vierailija kirjoitti:
Minä ja tuntemani saman alan ihmiset,ex-työkaverit, ovat kaikki korkeasti koulutettuja ihmisiä, joilla on työkokemusta alan tärkeimmästä työllistävästä organisaatiosta --- emme siltikään saa töitä enää. Kyseinen työnantaja on lisäksi pyörittänyt jo vuosikymmeniä ihmisiä määräaikaisilla sopimuksilla.
Viimeksi kun sain määräaikaisen paikan ko organisaatiossa, niin hakijoita oli vaativaa erityisosaamista tarvitsevaan tehtävään 80 kpl ja ajattelin että se oli paljon. Tänä syksynä yhteen, niinikään määräaikaiseen tehtävään, heille tuli hakijoita oli 350.
Työpaikkoja, varsinkin vakinaisia, ei vaan ole tarpeeksi, eikä se ole kenenkään työttömän syy. Tämä pitää ymmärtää.
Kannattaa täsmähakea vain sellaisiin paikkoihin, joihin oikeasti on osaamista ja työkokemusta. Silloin ei tee turhaa työtä, eikä tarvitse masentua joka viikko kun tulee hylkyjä. Tsäkällä kannattaa hakea vain sellaiseen duuniin, johon on jotain omaa kiinnostusta (harrastusta tms.) ja josta tietää sisäpiirin tietona tms. että päteviä hakijoita voi tulla vähän. Ei muuten.
Omiin täsmätyöpaikkoihin tai -alalle kannattaa pitää yhteyksiä jollain tavalla, että tietää mitä siellä tapahtuu. Lisäksi voi miettiä lähteäkö harrastuspiireihin tai järjestötoimintaan, tai muuhun vapaaehtoistoimintaan, joka jotenkin liittyy alaan tai siihen erityisosaamiseen, josta on kiinnostunut. Vaikka noissa joutuu tekemään ilmaista työtä, ne voi aina laittaa CV:hen ja niiden kautta voi saada yhteyksiä omalle alalle.
Työttömän kannattaa myös kehittää muuta osaamistaan työttömänä, opettelee vaikka uuden kielen, tietokonesovelluksen tms. Noissa koulutuksissakin voi saada vinkkiä jostakin hyödyllisestä.
Tärkeintä on miettiä järkevä työnhakusuunnitelma ja noudattaa sitä, vaikka sitten hakisikin vain kerran vuodessa töitä, kunhan se vaan pn perusteltua.
Välillä kannattaa pitää reilusti vapaata työnhakijana olosta, ettei pipo ala puristaa. Ja hankkia joku harrastus tai muu kiinnostus, joka ei liity mitenkään työhön ja työnhakuun, vaan jonne pääsee rentoutumaan.
Minulla on työkokemusta viimeiset yli 15 vuotta kahdesta alan tunnetuimmasta ja tärkeimmästä organisaatiosta, ja se on poikkeuksellisen hyvä meriitti cv:ssä. Lisäksi päivitän osaamistani parhaillaan alaan liittyen, mutta vähän sivusta, jotta laajentaisin tietojani myös muusta kuin ihan vain oman alan hommista, ja tuo kouluttajataho on tunnettu ja arvostettu. En ole työtön, vaan alan arvostetuimmalla työnantajalla työssä, mutta en pääse siellä enää etenemään niin on pakko vaihtaa työpaikkaa. Olen vuoden ajan hakenut todella paljon töitä, mutta en ole päässyt yhteenkään haastatteluun edes, töitä ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Cv:ni on oikeasti hyvä, ja sillä pitäisi päästä haastatteluun, jossa menestyminen sitten olisi persoonasta kiinni. Mutta vuoden aikana on ollut yksi avoin työpaikka alallamme, sinne hakijoita oli aivan valtavasti, joista erittäin moni tuntemiani kollegoja. Ottivat kokemattomamman kuin minä, koska halusivat voida maksaa matalampaa palkkaa. Ns. piilotyöpaikoista sanotaan että vaikuttaisin juuri heidän etsimältä, jos heillä olisi rahaa palkata ylipäätään, mutta ei ole rahaa. Eli huonolta näyttää, ja mielestäni on tosi kurjaa syyllistää työttömiä, kun tämä on näin vaikeaa vaikka ei ole edes työtön.
Joka pv haen niin monta työpaikkaa kun ilmoituksia tulee mol lin sivuille .
Mulla on lista työpaikoista, jonne lähetän 3 kk välein avoimen hakemuksen.
Haastatteluun en ole päässyt , viimeksi keväällä, sain kesätyö nimikkeellä paikan kuukaudeksi.
Hakemus on tarkastettu ja hyväksi havaittu.
Työtä on piisannut, myyn tarpeetonta kirppareilla ja fb sivuilla. Vähän siitä saa rahaa.
Mutta työttömyyteni on tiedossa, tutut tunkevat lapsiaan minullevsairaana, milloin vaikka mitäkin käännöstyötä ja ompelua. Vasta kun tulee puhe maksusta , ei kukaan halua mitään maksaa, kysyn aina teetkö sinä ilmaiseksi töitä ? Miksi minun pitää tehdä sinulle ilmaiseksi ?
Kyllä aika menee näinkin, kuljetan lapset harrastuksiin, käyn kaupassa, teen ruuat, siivoan.
Joku järki sentään on oltava työnhaussakin. TE- toimiston oma asiointiin tyrkyttämät työpaikat ovat täysin epäsopivia, arvotaanko ne koneella? Silkkaa ajan haaskausta työnantajia kohtaan ja itseä kohtaan, en hae. Itselle sopivia työpaikkoja on tähän asti ollut noin 0,5/kk eli surkeasti, niihin kaikkiin olen hakenut.
Hyvä minä! kirjoitti:

Eikö tule karenssia, jos ei hae niitä?
Kun valmistuin, niin hain aktiivisesti muutaman kuukauden ajan. Tämän jälkeen aloin hakemaan satunnaisesti ja lopulta lopetin kokonaan. Nyt en ole noin vuoteen lähettänyt yhtään hakemusta ja olen päättänytkin lähteä opiskelemaan toista alaa, josta olen enemmän kiinnostunut.
Hyvä minä! kirjoitti:
Joku järki sentään on oltava työnhaussakin. TE- toimiston oma asiointiin tyrkyttämät työpaikat ovat täysin epäsopivia, arvotaanko ne koneella? Silkkaa ajan haaskausta työnantajia kohtaan ja itseä kohtaan, en hae. Itselle sopivia työpaikkoja on tähän asti ollut noin 0,5/kk eli surkeasti, niihin kaikkiin olen hakenut.
Oma asioinnin alakulman tarjoamat työpaikat ovat tosiaan "koneella arvottuja" eli ei niihin kannata kiinnittää huomiota, koska systeemi ei toimi. Työtarjoukset ovat sen sijaan niitä töitä, jotka tulee kirjeellä kotiin ja näkyvät kyllä myös Oma asioinnissa. Niihin pitää hakea jos haluaa työttömyysetuutta.
Selaan työpaikat tarkasti vähintään joka toinen päivä. Hakemuksia olen saanut todella vähän aikaiseksi koska on niin vähän paikkoja mihin sovin osaamiseni, työkokemukseni, huonon kielitaitoni tai terveydentilani takia. En myöskään osaa laatia kunnollista vapaamuotoista hakemusta vaan haen pääasiassa paikkoihin niiden valmiilla, täytettävällä hakemuksella tai puhelinsoitolla. Huomenna käynti työkkärissä ja pelottaa, tuleeko samaa syyllistämistä kuin viime kerralla vaikka apuahan mä mielestäni tarviin.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä minä! kirjoitti:
Joku järki sentään on oltava työnhaussakin. TE- toimiston oma asiointiin tyrkyttämät työpaikat ovat täysin epäsopivia, arvotaanko ne koneella? Silkkaa ajan haaskausta työnantajia kohtaan ja itseä kohtaan, en hae. Itselle sopivia työpaikkoja on tähän asti ollut noin 0,5/kk eli surkeasti, niihin kaikkiin olen hakenut.
Eikö tule karenssia, jos ei hae niitä?
Kirjoittaja tarkoittanee niitä, joita sinne tulee ehdotuksiksi joidenkin avainsanojen perusteella, eri asia kuin sellaiset, jotka TE-toimisto erikseen osoittaa haettavaksi. Ja joo, arpominen ois yhtä fiksua, esim. opettajalle tulee listaan kaikki mahdolliset opettajan paikat alaan ja aineeseen katsomatta. Opettaja kuin opettaja, ainahan sitä voi hakea kun opetusaineena on kurdi äidinkielenä, ja hitsaajakurssi on myös sinulle sopiva koulutus kaikille TE-toimiston kanssa asioineille, jotka tunnen...
Vierailija kirjoitti:
Hyvä minä! kirjoitti:
Joku järki sentään on oltava työnhaussakin. TE- toimiston oma asiointiin tyrkyttämät työpaikat ovat täysin epäsopivia, arvotaanko ne koneella? Silkkaa ajan haaskausta työnantajia kohtaan ja itseä kohtaan, en hae. Itselle sopivia työpaikkoja on tähän asti ollut noin 0,5/kk eli surkeasti, niihin kaikkiin olen hakenut.
Oma asioinnin alakulman tarjoamat työpaikat ovat tosiaan "koneella arvottuja" eli ei niihin kannata kiinnittää huomiota, koska systeemi ei toimi. Työtarjoukset ovat sen sijaan niitä töitä, jotka tulee kirjeellä kotiin ja näkyvät kyllä myös Oma asioinnissa. Niihin pitää hakea jos haluaa työttömyysetuutta.
Juuri näin olen sen ajatellutkin, että jos "täsmäohjus" pamahtaa postilaatikkoon, niin sitten rustaan aneluanomuksen.
Vierailija kirjoitti:
Selaan työpaikat tarkasti vähintään joka toinen päivä. Hakemuksia olen saanut todella vähän aikaiseksi koska on niin vähän paikkoja mihin sovin osaamiseni, työkokemukseni, huonon kielitaitoni tai terveydentilani takia. En myöskään osaa laatia kunnollista vapaamuotoista hakemusta vaan haen pääasiassa paikkoihin niiden valmiilla, täytettävällä hakemuksella tai puhelinsoitolla. Huomenna käynti työkkärissä ja pelottaa, tuleeko samaa syyllistämistä kuin viime kerralla vaikka apuahan mä mielestäni tarviin.
Ei se ole niin vaikeaa, anna joku esimerkki millaiseen työpaikkaan pitäisi vapaamuotoinen hakemus tehdä niin laitetaan mallia?
Kun en kelpaa mihinkään töihin, niin en enää hae. Olen kuntouttavassa työtoiminnassa.
Parin viikon purskeissa. Tänään kimpaannuin oikein kunnolla kirjoittamaan hakemuksia, kun 150 hakijan joukosta pääsin haastatteluun ja olin "kolmanneksi paras". Helvetti, siinä loppukilpahaastattelussa ne pari muuta oli todella epävarmaa ja vielä vähemmän kokemusta/osaamista kuin meikäläisellä. Mutta ilmeisesti haastattelija pelästyi suorastaan päällejyräävää itsevarmuuttani - minulla kun on tapana ottaa tilanne haltuun aina ja olla mieluummin olen se tyyppi joka hoitaa homman kuin "se hyvä tyyppi". Juu, hankala manageroitavakin mutta kuten jokainen entinen esimies sanoo "äärettömän tehokas kun antaa vapaat kädet".
Toisaalta, eipä tässä minnekään kiire ole kun reilusti päälle vuoden elinkustannukset kattavat likvidit varat, mutta silti ei oikein haluaisi noita jyrsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selaan työpaikat tarkasti vähintään joka toinen päivä. Hakemuksia olen saanut todella vähän aikaiseksi koska on niin vähän paikkoja mihin sovin osaamiseni, työkokemukseni, huonon kielitaitoni tai terveydentilani takia. En myöskään osaa laatia kunnollista vapaamuotoista hakemusta vaan haen pääasiassa paikkoihin niiden valmiilla, täytettävällä hakemuksella tai puhelinsoitolla. Huomenna käynti työkkärissä ja pelottaa, tuleeko samaa syyllistämistä kuin viime kerralla vaikka apuahan mä mielestäni tarviin.
Ei se ole niin vaikeaa, anna joku esimerkki millaiseen työpaikkaan pitäisi vapaamuotoinen hakemus tehdä niin laitetaan mallia?
Ei ole niin rajattua paikkaa, yksi kiinnostava on Sinelli. Ongelma on se etten osaa kehua itseäni maasta taivaisiin ilman valehtelua koska olen niin epävarma ihminen ja pelkään mokaavani sitten töissä. Hakemukset jäävät muutaman rivin pituisiksi. Niihin hakemuksiin mihin olen saanut ponnistettua enemmän tekstiä, en ole saanut yhden yhtä vastausta, edes kielteistä.

Miksi ihmeessä mokaisit siellä töissä? Sellaista on ihan turha pelätä. Mieti ennemmin, miksi juuri tuo työ kiinnostaa sinua. Todennäköisesti siksi, että pääsisit tekemisiin asioiden kanssa, joista tykkäät ja tykkäät niistä siksi että olet niistä hyvä. Jos se olisi esim. asiakaspalvelu, niin kerro miksi pidät siitä ja millainen olet asiakkaiden kanssa. Jos sinulla on jokin työhön liittyvä harrastus, minkä takia olet siitä kiinnostunut, kerro se. Ja taas löytyi yksi asia jossa olet hyvä. Yleensä työhakemuksen kirjoittaminen tuntuu vaikealta, koska se tuntuu keinotekoiselta: yrittää miettiä mitä sen lukija haluaisi sieltä lukea, ja se saattaa mennä metsään ja tuottaa turhaa sanahelinää. Kuvittele vaikka, että kaverisi kysyisi, miksi haluat juuri tuohon työpaikkaan. Mitä vastaisit? Näin voit saada kaivettua esiin sen mistä oikeasti olet kiinnostunut ja missä olet hyvä.
En vielä ole hakenut ollenkaan.
Kolmas työttömyyspäivä menossa, tai oikeammin irtisanomisaikaa tämä vielä on.
Ei ole työvelvollisuutta, joten ihan työttömyydeltä tämä tuntuu.
Ensi viikolla lähden reissuun. Sen jälkeen voisi aloittaa töiden etsimisen.
En ole koskaan hakenut minnekään, olen ollut nyt 7v. työttömänä. Olen niin sairas että kuuluisin sairaseläkkeelle.
N30
Kiitos, tämä olisi erittäin hyvä ja tervetullut idea! Olen oman alani kokenut ammattilainen, mutta talouslaman takia työpaikat on vähissä. Pitäisi siis keksiä millä myydä itsensä yrityksiin, jotka tarvitsisivat vähän samantyyppistä näkemystä kuin ammattini kautta minulle on paljon kertynyt, mutta jotka ei suoraan palkkaa juuri minun "tittelillä" olevia ihmisiä. Mutta tähän tarvitsisin kyllä sparraajan, yritän nyt tehdä tuota yksin, mutta mentori olisi ihan lottovoitto. Joku joka osaisi tarjota sen työnantajan näkökulman. TE-toimisto on kyllä ihan tyhjän kanssa, sieltä en mitään apua ole saanut. Mistähän tuon mentorin löytäisin? Olisin jopa valmis maksamaan siitä. Ap.