Adoptiolapset ovat toivottuja lapsia - vai ovatko?

Kautta aikojen on ollut muualla kuin synnyttäjän huomassa kasvaneita lapsia. Kunnollisia ja hyvinvoivia lapsia ja aikuisia. Jossain vaiheessa alkoi tämä hylkäämisteoria. Nyt adoptoitu joutuu jatkuvasti näkemään ja kuulemaan: Sinut on hyljätty, siis h y l j ä t t y. Ymmärrätkö miten olet kärsinyt ja millaiset traumat sinulla on. Ihmekös tuo, että ahdistuu ja alkaa itsekin miettiä hylkäämistä. Tosi on kuitenkin, että ei se raskaus ja synnyttäminen lapsen kannalta niin oleellista ole. Tärkeintä on se kuka hoitaa ja rakastaa. Isona lapsena adoptoidulla tietenkin eri asia, kun on jo muistot.

Tuolla kuopus, adoptoitu, katsoo isänsä kanssa leffaa olohuoneessa. Meillä on myös biologisesti saatu lapsi. Kumpikin on olleet yhtä hartaasti toivottuja ja kumpaakin rakastan samalla tavoin, täysillä ja ehdoitta. Mutta ei elämää voi hallita eikä menneisyyttä muuttaa vaikka kuinka rakastaisi. Tämän joutuu vanhempana jotenkin työstämään. Voi toivoa ja tehdä parhaansa, koska kukaan ei pysty enempään. Siinä mielessä vanhemmuus on ihan samanlaista onpa lapsi synnytetty tai adoptoitu perheeseen.

Julkisuudessahan oli siitä vanhasta miehestä, joka ei halunnut antaa perintöään adoptiotyttärelleen. Jos kyseessä olisi ollut biologinen tytär, tuskin voisi käydä näin. Eli kyllä on selvä ero rakkaudessa onko adoptiolapsi kyseessä.

Adoptioon kannustetaan ihan liikaa. Monet myös kuvittelevat auttavansa lasta adoptoimalla tämän (näitä ei pitäisi päästä lainkaan läpi).

Vierailija kirjoitti:

Kautta aikojen on ollut muualla kuin synnyttäjän huomassa kasvaneita lapsia. Kunnollisia ja hyvinvoivia lapsia ja aikuisia. Jossain vaiheessa alkoi tämä hylkäämisteoria. Nyt adoptoitu joutuu jatkuvasti näkemään ja kuulemaan: Sinut on hyljätty, siis h y l j ä t t y. Ymmärrätkö miten olet kärsinyt ja millaiset traumat sinulla on. Ihmekös tuo, että ahdistuu ja alkaa itsekin miettiä hylkäämistä. Tosi on kuitenkin, että ei se raskaus ja synnyttäminen lapsen kannalta niin oleellista ole. Tärkeintä on se kuka hoitaa ja rakastaa. Isona lapsena adoptoidulla tietenkin eri asia, kun on jo muistot.

1. Geenit ja niiden vaikutus

2. Eri kulttuurista adoptoidut, erinäköiset ihmiset tuntevat olonsa lähtökohtaisesti erilaiseksi

Niin ne kaikki sen sanoo, kun eri näköisenä revitään eri kulttuurin, elämä ei ole elämisen arvoista. Katkeria ovat kohtalostaan ja jos adoptiovanhemmat odottavat pohjatonta kiitosta, nämä eivät ikinä tule ymmärtämään toisiaan.

Ei se ikinä helppoa ole

Mitä muhoksessa tapahtui?