Jäisitkö vai lähtisitkö?

Oletko yrittänyt puhua asiasta miehesi kanssa? Kuinka hän reagoi?

Olen. Hänen vastauksensa on, että kotona on kaikki, mitä hän hyvinvointiinsa tarvitsee, ja kotoa poistuminen on tarpeetonta, vaivalloista ja epämiellyttävää. Parilla yhteisellä matkallamme hän on kotiinpaluuseen asti valittanut siitä, kuinka kotona olisi parempi olla. 

Lue tuo kirjoituksesi miehellesi, ehkä hän muuttaa käytöstään, vaikka pahoin pelkään että ei... Pakkohan tuo asia on käsitellä ettet tuhlaa elämästäsi vuosia odotellen että miehesi muuttuisi. Olet energinen ja menevä nainen, ei ole mitään järkeä olla toisen ihmisen kanssa, mutta yksin. Maailma on täynnä miehiä jotka haluavat kumppanin jonka kanssa voi yhdessä mennä, tulla ja kokea uusia asioita. Miehellesikin sopisi toinen kotihiiri varmaan paremmin. :)

Mä en jäisi, koska maailmassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Just ajellaan kotiin reissulta. Edellisen kerran oltiin yön yli menossa elokuussa. Sitä ennen kesäkuussa jne. Tehdään pari ulkomaan matkaa vuodessa ja kotimaassa sit milloin mitäkin. Tehdään kaupunkilomia, kylpylälomia, luontolomia, rantalomia. Kotikaupungissa käydään leffassa, lenkillä, kylässä, ulkona syömässä... jne. Kotonakin toki ollaan :)

Olen miettinyt sitäkin, olenko vain liian vaativa, koska voisinhan mä yksinkin matkustaa, käydä leffassa, lenkkeillä jne. Jos kaikki muu on kunnossa, onko tämä syy erota? Tai jos en eroa, alkaako ainainen yksin tekeminen jossain vaiheessa harmittaa?

Ap

Jätä se ja ala toteuttamaan itseäsi nyt kun vielä voit (ennen kuin saatte lapsia, joihin elämäsi/elämänne keskittyy)

Minulla on aivan samanlainen tilanne. Mies ei haluaisi tehdä mitään yhdessä. Ja jos hän suostuu lähtemään esim. 20 minuutin kävelylle, hän saatta tokaista, että nyt hän varmaakin voi tehdä muita juttuja kotona loppupäivän. Eli ei oikeastaan haluaisi tehdä mitään kanssani, mutta uhrautuu pari kertaa kuukaudessa ja tekee siitä ison numeron.

Kannattaa miettiä todella, mitä haluaa. Itse olen huomannut, että janoan miehistä huomiota ja kosketusta. Tapasin töiden kautta miehen, joka oli selvästi kiinnostunut minusta ja asioista, joista puhuin. Se hiveli itsetuntoa, vaikkakin sanoin hyvin pian vaivihkaa, että ole naimisissa.

Meillä tätä on jatkunut aika pitkään jo. Nykyään nukummekin eri huoneissa ja se on miehen mielestä aivan ok. Minulle suurin syy naimisiinmenolle oli alun perin se, ettei tarvitse enää tehdä kaikkea yksin. Alussa mies viettikin kanssani paljon aikaa. Sittemmin puhelin ja internet ovat menneet ohitseni.

Tunnen oloni hyvin yksinäiseksi eikä mies ota minua tosissaan, kun koitan puhua tästä. Nyt en enää viitsi edes mainita asiaa, kun mies sanoo aina, että minä mukamas koitan vain aiheuttaa ongelmia. Kerran mies lupasi, että voisi kerran kuussa lähteä kanssani syömään, mutta se ei koskaan toteutunut.

Kavereidensa kanssa mies kyllä puhuu puhelimessakin vaikka kaksi tuntia ja viettää kaupungilla aikaa viikonloppuna välillä myöhäänkin. Minun ystävistäni suurimmalla osalla on pieniä lapsia ja perhe-elämä kotona, joten tyttöjen illatkin ovat harvinaisia.

Ala matkustamaan ja harrastamaan yksin. Turhaan kinuat vastahakoista miestä seuraksesi. Kumpikaan teistä ei voi muuttaa toista erilaiseksi ihmiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään nukummekin eri huoneissa ja se on miehen mielestä aivan ok.

Järkytyin, meillä sama juttu! Mies nukkuu lähes joka yö omasta tahdostaan sohvalla, eikä näe siinä mitään ongelmaa. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt sitäkin, olenko vain liian vaativa, koska voisinhan mä yksinkin matkustaa, käydä leffassa, lenkkeillä jne. Jos kaikki muu on kunnossa, onko tämä syy erota? Tai jos en eroa, alkaako ainainen yksin tekeminen jossain vaiheessa harmittaa?

Ap

Et sinä mielestäni ole vaativa, sinulla on väärä mies. :) Minä ainakin ymmärrän termin elämänKUMPPANI, niin että tuon kumppanin kanssa tehdään yhdessä asioita. Meillä mieheni kanssa parasta on juuri uusien kokemusten kerääminen yhdessä, matkustelemme paljon, käymme tapahtumissa, harrastamme yhteisiä asioita ja jo näistä keskusteleminen hitsaa meidät aina vain kovemmin yhteen. Ne ovat meidän yhteisiä muistojamme, ei vain toisen jotka voisi kuitata olankohautuksella.

Mulla on sama tilanne miehen kanssa kuin sulla ap. Ollaan vasta parikymppisiä ja pohdin aina välillä että onko tää nyt sitä mitä haluan. Mies on muuten ihana, mutta sitä ei kiinnosta lähteä mun kanssa mihkään tapahtumiin, ulos kävelemään, kylpylään jne. Joskus käydään leffassa ja syömässä mutta ravintolakin aina sama. Tahtoisin joskus esim. jonnekin hieman hienompaan ravintolaan nauttimaan ruuasta mutta mies ei, koska hänen mielestään ruuasta täytyy vain tulla täyteen.

Mutta tosiaan, ei miehessä nyt muuten sinänsä mitään vikaa ole. Tahtoisin kuitenkin jossain vaiheessa perheen ja elää elämäni loppuun asti saman ihmisen kanssa mutta alkaako tää kaikki kyllästyttämään jossain vaiheessa? :/ Ollaan seurusteltu kaksi vuotta.

En tahtoisi erotakkaan kun ei mitään sen suurempaa syytä ole.

tkk kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt sitäkin, olenko vain liian vaativa, koska voisinhan mä yksinkin matkustaa, käydä leffassa, lenkkeillä jne. Jos kaikki muu on kunnossa, onko tämä syy erota? Tai jos en eroa, alkaako ainainen yksin tekeminen jossain vaiheessa harmittaa?

Ap

Et sinä mielestäni ole vaativa, sinulla on väärä mies. :) Minä ainakin ymmärrän termin elämänKUMPPANI, niin että tuon kumppanin kanssa tehdään yhdessä asioita. Meillä mieheni kanssa parasta on juuri uusien kokemusten kerääminen yhdessä, matkustelemme paljon, käymme tapahtumissa, harrastamme yhteisiä asioita ja jo näistä keskusteleminen hitsaa meidät aina vain kovemmin yhteen. Ne ovat meidän yhteisiä muistojamme, ei vain toisen jotka voisi kuitata olankohautuksella.

Lapsettomien ja 50+ pariskuntien, joilla ei ole velkaa, harrastuksia nuo.

Vierailija kirjoitti:

tkk kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt sitäkin, olenko vain liian vaativa, koska voisinhan mä yksinkin matkustaa, käydä leffassa, lenkkeillä jne. Jos kaikki muu on kunnossa, onko tämä syy erota? Tai jos en eroa, alkaako ainainen yksin tekeminen jossain vaiheessa harmittaa?

Ap

Et sinä mielestäni ole vaativa, sinulla on väärä mies. :) Minä ainakin ymmärrän termin elämänKUMPPANI, niin että tuon kumppanin kanssa tehdään yhdessä asioita. Meillä mieheni kanssa parasta on juuri uusien kokemusten kerääminen yhdessä, matkustelemme paljon, käymme tapahtumissa, harrastamme yhteisiä asioita ja jo näistä keskusteleminen hitsaa meidät aina vain kovemmin yhteen. Ne ovat meidän yhteisiä muistojamme, ei vain toisen jotka voisi kuitata olankohautuksella.

Lapsettomien ja 50+ pariskuntien, joilla ei ole velkaa, harrastuksia nuo.

Mitä ihmettä? :) Lapsettomia olemme, mutta velkaa löytyy, miten ne liittyvät matkusteluun, tapahtumissa käymiseen ja harrastamiseen? Eivätkö lapsiperheiden vanhemmat koskaan tee mitään yhdessä? Ainakin omat vanhempani tekivät. 

Onko kokemuksia erosta tällaisen asian takia? Kertokaahan.

Mä lähdin kerran aika noin, enkä edes ollut kodinkone. Kadunko? Joskus.

Mietin sitäkin, että jos nyt jätän hyvän miehen siksi, että haluan seuraa harrastuksiin ja matkoille yms., mikä takaa sen, että löydän jostain tulevaisuudessa toisen miehen, joka matkustaa ja menee ja tekee kaikkea kanssani? Ei mikään.

Ap

Ihan sama ongelma täälläkin. Kaikista eniten loukkaa se, että kavereiden kanssa ollaan kyllä aina valmiita lähtemään. Minä ehdotan leffassa tai ravintolassa käyntiä, niin miehen vastaus on nihkeä "ei ole rahaa nyt semmoiseen". Mutta annas olla kun kaverit soittaa illalla ja pyytää baariin, niin kyllä sitä rahaa sit löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Mietin sitäkin, että jos nyt jätän hyvän miehen siksi, että haluan seuraa harrastuksiin ja matkoille yms., mikä takaa sen, että löydän jostain tulevaisuudessa toisen miehen, joka matkustaa ja menee ja tekee kaikkea kanssani? Ei mikään.

Ap

Niinpä... Kun tietäiskin että sellainen mies löytyisi. Vaikeaa on.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Hänen vastauksensa on, että kotona on kaikki, mitä hän hyvinvointiinsa tarvitsee, ja kotoa poistuminen on tarpeetonta, vaivalloista ja epämiellyttävää. Parilla yhteisellä matkallamme hän on kotiinpaluuseen asti valittanut siitä, kuinka kotona olisi parempi olla. 

Oma avovaimoni oli samanlainen. Ero oli hyvä ratkaisu, vaikka en olekaan uutta vielä löytänyt.

Ei kai sitä ole pakko harrastaa ja matkustaa puolison kanssa jos se puoliso viihtyy kotona.

Onko sinulla ystäviä tai sukulaisia joiden kanssa voi tehdä kaikkea kivaa maailmalla ja sitten vastapainoksi voit aina välillä nyhjätä kotona miehen kanssa?

Koska tosiaan ei ole mitään takeita että ap löytää elämänsä miehen joka haluaa tehdä juuri samoja asioita kuin ap.

Onhan ihmisillä erikseen työ- ja kotielämäkin joten ap vain lisää tuohon kolmanneksi harrastukset ja matkustelun. Ei kai aikuinen nainen tarvitse sitä omaa miestä joka paikkaan mukaan muutenkaan.