Olen ylipainoinen ja aivan rapakunnossa. Mistä aloittaisin kuntoilun?
Lenkkareita en omista, eikä niihin nyh ole varaa. Uimisesta pidän mutta en mahdu uikkariin, enkä kehtaa mennä uimahalliin. :(
Vinkkejä?
Kommentit (37)
Eihän kukaan jaksa vain kävellä ja kun hitaasti tepsuttaa niin eihän se ole edes kovin tehokasta ja tylsääkin. Itse löysin iloa liikkumiseen metsäpoluilla kävelystä, sopivan rytmiä vaihtelevaa kun polku vaihtelee. Myös hiekkatie pyöräily on kivaa. Suosittelen niitä sinulle työmatka kävelyn lisäksi.
Oma uima-allas olis niin parasta. Tai sitten joku tosi hiljainen uimahalli tai kylpylä, se olis ihanaa. Rauhassa sais polskia.
Minusta tärkeintä on etsiä itselleen mieluisin liikuntamuoto. Sellainen jossa tunti menee niin ettei kertaakaan katso kelloon että kohta pääsen kotiin. Itselläni tällaisia ovat esim. Ryhmäliikunnasta pilates ja jotkut tanssit, sulkapallo, kamppailulajit ja metsässä kävely ja juoksentelu. Kun liikunta on ihan oikeasti kivaa niin muutos on mahdollinen.
Kävellen voi myös tehdä "tutkimusmatkoja", eli kierrellä teitä ja polkuja joita muuten ei tule nähtyä.
Pysyy mielenkiinto yllä (siis jos on sitä tyyppiä, joka on ylipäänsä kiinnostunut ympäristöstään :-)
Rapakuntoisen ykköslajit on uinti ja kävely, hyvänä kakkosena siivous ja pihatyöt :) jos on intoa, niin tekisin vielä kehonpainotreeniä kotona; punnerrus, vatsaliikkeet, kyykkyä ja askelkyykkyä joustoilla. Paikat ottaa hyvin osumaa täysin ilman painojakin, ja jos kotoa löytyy kumilanka, niin johan riemu repeää!
Kävely on hyvä, mutta kannattaa tosiaan aloittaa maltillisesti tai voit saada esim. rasitusmurtuman, joka torppaa kaiken liikkumisen pitkäksi aikaa... Ja penikoista joku jo sanoikin. Hiljaa hyvä tulee. Hanki askelmittari, se motivoi kävelemään ylimääräistä jokaisen tilaisuuden tullen, töissä ja kaikkialla.
Lankuta! Itse aina vedenkeittimen napsahdusta odotellessa heittäydyn keittiönlattialle lankuksi - tällaiset ylimääräiset arjen pikkuhetket kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Myös kyykyt on hyviä tuollaisissa pikkuväleissä.
Tsemppiä! Se ottaa aikansa, mutta ei se hetkessä ole tullutkaan. ;)
Kävelyllä on hyvä aloittaa! Edes pikkuisen joka päivä.
Kannustan uskaltautumaan uimahalliinkin, ehkä voit vaikka kuukauden kävelyn jälkeen palkita itsesi sopivalla uikkarilla. Pluskokoisia löytyy nykyään hyvin! Meitä on uimahallissa kaiken kokoisia :)
Tsemppiä sulle ap! Liikunta tekee hyvää mielialalle, alussa jännittää mennä liikuntapaikoille ja tuntuu että kaikki tuijottaa, mutta sitten kun siellä tottuu käymään, ne epävarmat ajatukset vähenevät. Mulla on itseluottamus lisääntynyt liikunnan myötä muutenkin. Uskon että niin voi käydä myös sinulle! Liikunnan iloa!
T: Reippaasti ylipainoinen liikunnan reilu vuosi sitten nollasta aloittanut kolmekymppinen nainen
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan jaksa vain kävellä ja kun hitaasti tepsuttaa niin eihän se ole edes kovin tehokasta ja tylsääkin.
Säännöllisenä se ON tutkitusti tehokasta. Tylsyys taas juontuu lähinnä jokaisen mielen omasta sisällöstä. Myös kävelyssä tekniikkaa voi hioa loputtomasti, ja poikkeuksena moneen muuhun lajiin, tekniikan kehittymistä pystyy myös havainnoimaan itse reaaliajassa (eli liike on kuitenkin riittävän rauhallista, että oman kehon toimintaa pystyy tarkkailemaan). Laji voi loppujen lopuksi olla melko addiktiivinen.
Työmatkat kävellen vaikka kerran tai kaksi viikossa, tai vaikka siten, että bussilla töihin, kävellen kotiin tai toisinpäin.
Asvaltilla on kurja kävellä, turhan kova alusta. Valitse hiekkatie tai pururata, hellempi nivelille.
Ei liity kuntoiluun, mutta syömiseen. Kannattaa opetella tekemään jotain terveellisiä ruokia, jotka kuitenkin maistuvat itsestä hyvältä. Eli siis ei kannata väkisin olla jotain kana-parsakaali-raejuustolinjalla joka päivä, jos se oikeasti itselle maistu.
Mun yks tuttu 100%-passiivi sohvaperuna alko liikkumaan 20h viikossa, kun alotti geokätköilyn.
Geokätköily on paskassa kunnossa olevalle sohvaperunalle koukuttava laji, kun itse liikunta unohtuu. Paitsi jälkeen päin, kun tulee fyysisesti ja psyykkisesti hyvä fiilis. Ite harrastan paljonkin tätä vaik oon urheilija, joten ei tää mikään huonokuntoisten laji oo.
Kävely on tylsempi versio samasta lajista, koska siinä kolutaan aina samoja polkuja eikä älynystyröitä tarvii. Geokätköilyssä on aina uus paikka, mihin lähteä. Tietty ei toimi kauheen hyvin syrjäseudulla, jos lähikätköt on kaikki haettu :(
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2079 kirjoitti:
Olin ehdottamassa uimista, mutta sen ehdit jo ampua alas. Jos mietit mitä muut sinusta uimahallissa ajattelevat, niin taidat ottaa itsesi liian vakavasti. Anna muiden ajatella mitä ajattelevat, enemmistö miettii kuitenkin omia asioitaan ja tuskin huomaavat sinua.
Lähde kävelemään: kävele tunti joka päivä sinulle sopivaan aikaan. Tarvitset vain toimivat kävelykengät ja taidon pukeutua sään mukaisesti. Vaihda hissit ja rullaportaat rappusiin.
Laita se raha, joka sinulta päivittäin menee naposteluun ja "herkkuihin" lasipurkkiin ja pian sinulla on rahat kasassa istuvaan uimapukuun ja lenkkareihin. Jos tuo metodi toimii tupakoinnin lopettaville, luulisi sen toimivan muutenkin.
Ajattelin aloittaa työmatkoista. Työpaikka on kolmen kilometrin päässä. Kun tunnen itseni edes hiukan kevyemmäksi, menen uimaan.
Ruokavaliossa onkin sitten korjattavaa rutkasti.. ehkä ruokarytmistä kiinni pitäminen auttaa.
Ap
Hyvä suunnitelma, arkiliikunta on ihan parasta. Ei tunnu niin velvollisuudelta ja pakkopullalta.
Ruokarytmin muuttaminen on myös hyvä keino. Syö säännöllisesti, syö kun on nälkä ja lopeta syöminen kun olet kylläinen. Ellet nyt tunnista noita tuntemuksia, älä huoli. Elimistö on oppivainen ja oppii nälkään ja kylläisyyteen.
Olen itse aikoinani laihtunut rutkasti (ja pysyvästi) elämäntapoja muuttamalla, mm. kävelemällä ja syömällä hyvin. Vastustan dieettejä; näen ne viihteenä ja rahastuksena. Tulokset ovat epävarmoja. En myöskään pidä siitä, että dieetin aikana joutuu koko ajan ajattelemaan mitä, missä ja milloin syö. Ikäänkuin ihmisellä ei olisi parempaa ajattelemista!
Kävely on siitä hienoa, että saa olla itsekseen, raittiissa ilmassa (aivot kiittää), ajatukset kirkastuvat, erilaisiin pulmiin löytyy ratkaisu, luonto muuttuu ympärillä, silmät kirkastuvat, iho paranee ... Ja se on armollinen liikuntamuoto, kuten uiminenkin.
Repsahduksia saattaa tulla, mutta silloin annat itsellesi anteeksi ja palaat paremmalle tielle. Onnea matkaan!
Vierailija kirjoitti:
Ihania ihmisiä täällä! Taidan aloittaa työmatkojen kävelyllä.
Ap
Siitä on hyvä aloittaa. Muista että lihakset kipeytyvät aluksi. Itse kävelin aikoinani töihin ja takaisin ja siitä kertyi hyötyliikuntaa n.1,5h päivässä. Jos piti jostain syystä mennä bussilla töihin (sää yms. ) niin harmitti.
Avain on kuitenkin ruokavalion muuttamisessa. Liikunta on hyvä tuki, mutta pelkästään liikkumalla et laihdu.
Harvinaisen ihana ja kannustava ketju.
t. pullukka myös
Kävelyä, kävelyä ja kävelyä muttei mahdottomasti kerralla vaan ensin vähän ja siitä sitten hieman aina enemmän. Välillä tee muihin kehonosiin liittyviä treenejä (kevyesti aloittaen tietysti), jotta painoa lähtee rasvoista eikä lihaksista. Kuuntele hyvää musiikkia tai muuta vastaavaa (itse kuuntelen vanhoja radiohupailuja, pitää mielen virkeänä!). Minulle riittää kun lähtisi vaikka vain 20 grammaa päivässä (vaikka tietysti enemmän suotavaakin), kunhan se antaa osviittaa että teet edes jotain itsellesi.
Syö kohtuullisesti ja jätä suurimmat herkut pois, mutta suo itsellesi herkkuja silloin tällöin. Itsellä ei ole sen vertaa itsekuria, että pystyisin pitämään itseni täysin erossa herkuista, joten kulutan niistä saadun energian sitten enemmällä liikunnalla. Jätä pois turhat sekä kalliit energiapatukat ja palautusjuomat ja palauta kehosi normaalilla ruo'alla.
Tärkeintä on, ettet liiku pakosta ja tee siitä väkinäistä. Liiku oman itsesi iloksi omaan tahtiin. Kuntosalia ei tarvitse (itse en ole käynyt eikä ole kiinnostusta käydä), koska pystyt treenaamaan samoihin tuloksiin ilman yhtäkään laitetta, kunhan hieman improvisoi. Ehkä hitaammin, mutta kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2079 kirjoitti:
Olin ehdottamassa uimista, mutta sen ehdit jo ampua alas. Jos mietit mitä muut sinusta uimahallissa ajattelevat, niin taidat ottaa itsesi liian vakavasti. Anna muiden ajatella mitä ajattelevat, enemmistö miettii kuitenkin omia asioitaan ja tuskin huomaavat sinua.
Lähde kävelemään: kävele tunti joka päivä sinulle sopivaan aikaan. Tarvitset vain toimivat kävelykengät ja taidon pukeutua sään mukaisesti. Vaihda hissit ja rullaportaat rappusiin.
Laita se raha, joka sinulta päivittäin menee naposteluun ja "herkkuihin" lasipurkkiin ja pian sinulla on rahat kasassa istuvaan uimapukuun ja lenkkareihin. Jos tuo metodi toimii tupakoinnin lopettaville, luulisi sen toimivan muutenkin.
Ajattelin aloittaa työmatkoista. Työpaikka on kolmen kilometrin päässä. Kun tunnen itseni edes hiukan kevyemmäksi, menen uimaan.
Ruokavaliossa onkin sitten korjattavaa rutkasti.. ehkä ruokarytmistä kiinni pitäminen auttaa.
Ap
Sulla on aika ihanteellinen työmatka kävelylle. Töistä lähtiessä tuo kävely on oikein hyvä kun siinä saa "pää tuulettua" työpäivän jälkeen. Onnea muutokseen ap!
Ruokavalion lisäksi osta vaikka jumppapallo jonka kanssa pompit samalla kun katsot telkkua, se on kivaa ja kuluttaa enemmän kuin pelkkä sohvalla makoilu :) Paljon reipasta kävelyä ulkona, jos mahdollista ota koira mukaan lenkittäjäksi tai sitten kaveri - pitkät lenkit ei tunnu missään kun on seuraa mukana ja kalorit palaa! Youtubesta löytyy paljon englanninkielisiä hikijumppia joita voi tehdä kotona, suosittelen! Se on ilmaista ja saa tehdä rauhassa muiden katseilta :)