Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Todella vaikea tehdä ystäviä aikuisiällä..
22.10.2016 |
Varsinkin jos olet hiljainen ja ujo ihminen. Kaikilla tuntuu olevan jo omat ystävät ja oma elämä, eikä kenenkään kanss tunnu löytyvän mitään yhteistä.
Kommentit (33)
Kuvaavaa on, että kaikkia viestejä joissa kehotetaan omaan aktiivisuuteen, alapeukutetaan. :D Oikeasti, välillä joutuu aikuisena itsekin jotain tekemään eikä vain odottelemaan velttona, että muut yksipuolisesti hoitavat ystävästymisenkin, toisen maatessa mykkänä kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemukseni mukaan oma aktiivisuus ei auta tippaakaan, oikeastaan päinvastoin, se johtaa vain pettymyksiin. Joo, kyllä ne ihmiset saattavat jutella sulle ja lähteä kahville tai johonkin tapahtumaan, mutta eivät ne KOSKAAN itse ota oma-aloitteisesti yhteyttä.
Minä voin kyllä olla aktiivinen jonkin aikaa, mutta en suoraan sanottuna jaksa täysin yksipuolisia ihmissuhteita. Ne vaan eivät ole mielestäni _ystävyys_ tai edes kaveruussuhteita. Niihin kun kuuluu edes jonkinlainen vastavuoroisuus.
Jos esim puolen vuoden tuttavuuden jälkeen huomaan, että toinen ei ikinä tee mitään aloitetta ollakseen yhteydessä, jätän pallon toiselle. Jokaikinen suhde onkin sitten päättynyt siihen, enkä kuule näistä ihmisistä enää ikinä. Joskus yön pimeinä tunteina laskin että tällaisia yritelmiä mahtuu viimeiseen 10 vuoteen ainakin 20-30kpl.
Eli aktiivisuudella voi toki saada seuraa ihmisistä, joilla ei sillä hetkellä ole parempaakaan tekemistä, mutta en ainakaan minä ole sillä yhtään ystävää saanut.
Eh, eli passiivisuudella saa?
Mä taas alan ärsyyntymään kun nelikymppiseksi asti yhtä pitänyt porukka onkin nyt hajoamassa yhden tyypin ilmeisten mt-ongelmien ja kulissielämän myötä. Tuntuu ihan hullulta, miksei me muut voida jatkaa ystävyyttä silti? Ei vain tunnu onnistuvan, helpompaa tuntuu luoda uusia "ystävyys"suhteita mutta paha vaan, se ei olekaan enää sama asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemukseni mukaan oma aktiivisuus ei auta tippaakaan, oikeastaan päinvastoin, se johtaa vain pettymyksiin. Joo, kyllä ne ihmiset saattavat jutella sulle ja lähteä kahville tai johonkin tapahtumaan, mutta eivät ne KOSKAAN itse ota oma-aloitteisesti yhteyttä.
Minä voin kyllä olla aktiivinen jonkin aikaa, mutta en suoraan sanottuna jaksa täysin yksipuolisia ihmissuhteita. Ne vaan eivät ole mielestäni _ystävyys_ tai edes kaveruussuhteita. Niihin kun kuuluu edes jonkinlainen vastavuoroisuus.
Jos esim puolen vuoden tuttavuuden jälkeen huomaan, että toinen ei ikinä tee mitään aloitetta ollakseen yhteydessä, jätän pallon toiselle. Jokaikinen suhde onkin sitten päättynyt siihen, enkä kuule näistä ihmisistä enää ikinä. Joskus yön pimeinä tunteina laskin että tällaisia yritelmiä mahtuu viimeiseen 10 vuoteen ainakin 20-30kpl.
Eli aktiivisuudella voi toki saada seuraa ihmisistä, joilla ei sillä hetkellä ole parempaakaan tekemistä, mutta en ainakaan minä ole sillä yhtään ystävää saanut.
Eh, eli passiivisuudella saa?
Tyhjän saa yrittämättakin, yritin sanoa. Olemalla aktiivinen ei saa ystäviä mutta pettyy, olemalla passiivinen ei saa ystäviä mutta ei petykään. Eli mieluummin sitä sitten jättää sen pettymyksen pois yhtälöstä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ujon ja hiljaisen tulisi astua ulos omalta mukavuusalueeltaan ja uskaltaa antaa itsestään jotain keskustelukumppanille. Ujoon ja hiljaiseen on kovin vaikea tutustua, jos jo tervehdykseen vastaaminen tuntuu vaikealle tai ei saada sanaa ulos suusta yksinkertaiseenkaan keskustelunavaukseen, jos vaikka esim. äitiryhmässä kysytään lapsen ikää. Tulee olo, ettei ihminen halua tutustuakaan muihin. Yleensä en kovin monesti hakeudu toiste juttusille.
Se on taas sinun menetyksesi. Itse taas monesti hakeudun näiden hiljaisempien ihmisten seuraan, kun tuntuu että voi itsekin olla jotenkin enemmän rauhassa. Sitä paitsi monesti ujot ihmiset voivat olla niitä kaikkista mielenkiintoisempia ihmisiä, koska eivät tuo joka asiaa ääneen esille.
Onpas romanttinen kuva, mutta selvitätkö vielä mitä mielenkiintoista on puhumattomassa ihmisessä? Tekeekö se jotain mielenkiintoista ja sitä voi sitten katsella kuin jotain dokumenttia? Vai mitä tarkoitat tuolla?
Ei se ole mitenkään erityisen romanttinen ajatus, vaan ihmisiin ei aina tarvitse suhtautua niin kyynisesti ja tuomitsevasti. Se että joku henkilö on alussa hiljaa ei tarkoita, että hän olisi aina puhumaton. Monille ujoille on tyypillistä aluksi tarkkailla ja myöhemmin päästä juttuun mukaan. Voihan olla että tämä ujo on mielessään vähän jännittänyt uusia ihmisiä ja mennyt lukkoon, kun olet puhunut. Sitten hän on kotona ollut iloissaan, kun miettinyt että ehkäpä hän tulee saamaankin uusia tuttavuuksia, kun olet tullut puhumaan hänelle. Sitten seuraavalla kerralla hän on kenties valmistautunut keskusteluun paremmin mutta sitten ignooraatkin hänet jo täysin, koska hän ei heti aluksi ollut sellainen kun halusit. Ujolle voi kuitenkin olla hankala itse tulla kehittelemään puhuttavaa mutta olisi ehkä itse päässyt myöhemmin vauhtiin, jos hänelle olisi juteltu.
En tarkoita että aikuisia ihmisiä pitäisi hyysätä, kyllä jokaisen pitää ottaa vastuuta omasta sosiaalisesta elämästä. Mutta en nyt silti heti ensikädeltä ketään menisi tuomitsemaan puhumattomaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemukseni mukaan oma aktiivisuus ei auta tippaakaan, oikeastaan päinvastoin, se johtaa vain pettymyksiin. Joo, kyllä ne ihmiset saattavat jutella sulle ja lähteä kahville tai johonkin tapahtumaan, mutta eivät ne KOSKAAN itse ota oma-aloitteisesti yhteyttä.
Minä voin kyllä olla aktiivinen jonkin aikaa, mutta en suoraan sanottuna jaksa täysin yksipuolisia ihmissuhteita. Ne vaan eivät ole mielestäni _ystävyys_ tai edes kaveruussuhteita. Niihin kun kuuluu edes jonkinlainen vastavuoroisuus.
Jos esim puolen vuoden tuttavuuden jälkeen huomaan, että toinen ei ikinä tee mitään aloitetta ollakseen yhteydessä, jätän pallon toiselle. Jokaikinen suhde onkin sitten päättynyt siihen, enkä kuule näistä ihmisistä enää ikinä. Joskus yön pimeinä tunteina laskin että tällaisia yritelmiä mahtuu viimeiseen 10 vuoteen ainakin 20-30kpl.
Eli aktiivisuudella voi toki saada seuraa ihmisistä, joilla ei sillä hetkellä ole parempaakaan tekemistä, mutta en ainakaan minä ole sillä yhtään ystävää saanut.
Kuulostaa aika erikoiselta, jos olet 20-30 henkilöä tavannut ja kukaan näistä ei tapaamisen jälkeen ole ottanut sinuun yhteyttä oma-aloitteisesti. Lähestyitkö itse näitä henkilöitä tohon ensimmäiseen tapaamiseen vai etsivätkö molemmat osapuolet ystäviä?
Täälläkin yksi introvertti yksinäinen joka kuitenkin haluaisi seuraa... puhun kyllä seurassa, mutta en puhu muiden päälle ja ole sillä tavalla "aggressiivinen" seuraihminen. Ystäviä ei ole yhtäkään.
On kiusallista kun tapahtuu niin, että seurassa kaikki muut juttelevat keskenään, ja kun yrittää itse sopivassa välissä puhua, muut jättävät kokonaan huomiotta ja jatkavat omaa keskusteluaan. Saattavat ehkä hymähtää tai vastata vaisusti :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsesäälissä vellominen ja avuttomaksi heittäytyminen ei kyllä auta. Niin se vain menee, että aikuisena täytyy olla itse tosi aktiivinen jos uusia ystäviä tai edes tuttavia haluaa, ja pitää uskaltautua puhumaan vaikka olisi mykkä introvertti. Jospa otat yhteyttä vanhoihin tuttaviin, jos heitä on alueellasi? Tai sitten ne uudet/vanhat harrastukset, mistä sitten oletkin kiinnostunut: osallistu vaikka kirjapiiriin tai katso mitä juttuja kansallisopisto tarjoaa. Tai hommaudu aikuisopiskelijaksi, siellä on pakko tutustua ihmisiin ja muidenkin on oltava interaktiivinen sinun kanssasi. Totta on, että aikuisena sellaisen "todellisen" yhteyden löytäminen on aika hankalaa, itsekin aikuisopiskelussa tutustuin moneen kivaan ihmiseen, mutta opiskelun jälkeen ei nyt kenestäkään ollut kehkeytynyt elämään jäävää ns. tosiystävää. Niitä tosin on jäänyt mukaan jo aiemmilta elämän poluilta, mistä olen todella iloinen ja kiitollinen. Nyt itselläni on vain edessä muutto täysin uuteen paikkaan ja kulttuuriin, vähän kyllä jännittää aloittaa sosiaalisen verkon punominen ihan alusta.
Hyviä neuvoja mutta olisin itse hieman varovainen ottamaan yhteyttä vanhoihin kavereihin. Toki heihin voi ottaa yhteyttä ja kysellä kuulumisia ja sitä kautta tavata. Mutta olen itse saanut tällaisen yhteydenoton muutaman vuoden takaa ja tuli olo, että minuun ollaan yhteydessä, kun on tylsää eikä ole muutakaan. Jos seurani olisi kelvannut aiemmin niin yhteydenotto ei varmasti olisi lakannut. Hän vielä sanoi kuinka tuntuu, että kukaan ei ehdi tapaamaan. Ei tullut kovin arvostettu olo, ihan kuin olisin ollut viimeinen toivo. Mutta niin, riippuu millainen ystävyys teillä on ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemukseni mukaan oma aktiivisuus ei auta tippaakaan, oikeastaan päinvastoin, se johtaa vain pettymyksiin. Joo, kyllä ne ihmiset saattavat jutella sulle ja lähteä kahville tai johonkin tapahtumaan, mutta eivät ne KOSKAAN itse ota oma-aloitteisesti yhteyttä.
Minä voin kyllä olla aktiivinen jonkin aikaa, mutta en suoraan sanottuna jaksa täysin yksipuolisia ihmissuhteita. Ne vaan eivät ole mielestäni _ystävyys_ tai edes kaveruussuhteita. Niihin kun kuuluu edes jonkinlainen vastavuoroisuus.
Jos esim puolen vuoden tuttavuuden jälkeen huomaan, että toinen ei ikinä tee mitään aloitetta ollakseen yhteydessä, jätän pallon toiselle. Jokaikinen suhde onkin sitten päättynyt siihen, enkä kuule näistä ihmisistä enää ikinä. Joskus yön pimeinä tunteina laskin että tällaisia yritelmiä mahtuu viimeiseen 10 vuoteen ainakin 20-30kpl.
Eli aktiivisuudella voi toki saada seuraa ihmisistä, joilla ei sillä hetkellä ole parempaakaan tekemistä, mutta en ainakaan minä ole sillä yhtään ystävää saanut.
Kuulostaa aika erikoiselta, jos olet 20-30 henkilöä tavannut ja kukaan näistä ei tapaamisen jälkeen ole ottanut sinuun yhteyttä oma-aloitteisesti. Lähestyitkö itse näitä henkilöitä tohon ensimmäiseen tapaamiseen vai etsivätkö molemmat osapuolet ystäviä?
Nämä on vaihtelevasti työkavereita, harrastustuttuja, opiskelukavereita, kaverien kavereita, miesystävän kaverien puolisoita,erilaisten facebook-ryhmien tapaamisia, jne jne. Eikö kuulostakin erikoiselta, kun sitä aktiivisuutta niin korostetaan? Aikuisilla ihmisillä kuitenkin lähes kaikilla on jo ystäviä ja kavereita niin paljon, ettei uusia kaivata. He saattavat tosiaan lähteä kyllä mukaan jos heitä pyytää, mutta kun he itse kaipaavat seuraa, niin he hakevat sitä niistä _vanhoista_ tutuista, eivät uusista - ja niin se tuttavuus uuden ihmisen kanssa (eli minun) jää yksipuoliseksi. TAI sitten minussa on jotain hirvittävästi pielessä, mutta siihenkään ei tuo aktiivisuus näytä paljoa auttavan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ujon ja hiljaisen tulisi astua ulos omalta mukavuusalueeltaan ja uskaltaa antaa itsestään jotain keskustelukumppanille. Ujoon ja hiljaiseen on kovin vaikea tutustua, jos jo tervehdykseen vastaaminen tuntuu vaikealle tai ei saada sanaa ulos suusta yksinkertaiseenkaan keskustelunavaukseen, jos vaikka esim. äitiryhmässä kysytään lapsen ikää. Tulee olo, ettei ihminen halua tutustuakaan muihin. Yleensä en kovin monesti hakeudu toiste juttusille.
Se on taas sinun menetyksesi. Itse taas monesti hakeudun näiden hiljaisempien ihmisten seuraan, kun tuntuu että voi itsekin olla jotenkin enemmän rauhassa. Sitä paitsi monesti ujot ihmiset voivat olla niitä kaikkista mielenkiintoisempia ihmisiä, koska eivät tuo joka asiaa ääneen esille.
Onpas romanttinen kuva, mutta selvitätkö vielä mitä mielenkiintoista on puhumattomassa ihmisessä? Tekeekö se jotain mielenkiintoista ja sitä voi sitten katsella kuin jotain dokumenttia? Vai mitä tarkoitat tuolla?
Ei se ole mitenkään erityisen romanttinen ajatus, vaan ihmisiin ei aina tarvitse suhtautua niin kyynisesti ja tuomitsevasti. Se että joku henkilö on alussa hiljaa ei tarkoita, että hän olisi aina puhumaton. Monille ujoille on tyypillistä aluksi tarkkailla ja myöhemmin päästä juttuun mukaan. Voihan olla että tämä ujo on mielessään vähän jännittänyt uusia ihmisiä ja mennyt lukkoon, kun olet puhunut. Sitten hän on kotona ollut iloissaan, kun miettinyt että ehkäpä hän tulee saamaankin uusia tuttavuuksia, kun olet tullut puhumaan hänelle. Sitten seuraavalla kerralla hän on kenties valmistautunut keskusteluun paremmin mutta sitten ignooraatkin hänet jo täysin, koska hän ei heti aluksi ollut sellainen kun halusit. Ujolle voi kuitenkin olla hankala itse tulla kehittelemään puhuttavaa mutta olisi ehkä itse päässyt myöhemmin vauhtiin, jos hänelle olisi juteltu.
Mietipä tätä hetki sen toisen näkökulmasta: menet juttelemaan ihmiselle, joka ei saa sanaa suustaan eikä näytä muutenkaan kovin kiinnostuneelta puhumaan kanssasi. Hän vastaille parin sanan lauseilla, eikä itse tee mitään viedäkseen keskustelua eteenpäin. Sinusta tuntuu että toinen ei ollenkaan pidä sinusta, tai ainakin ajatelee, että juttusi ovat todella tylsiä eikä hän siksi halua jutella kanssasi. Seuraavan kerran kun olette samassa tilaisuudessa, tämä ihminen ei tule sanomaan sinulle mitään, joten luonnollisesti päättelet että arvauksesi meni oikeaan, eikä tätä ihmistä kiinnostanut seurasi.
On todella paljon vaadittu, että sen rohkeamman ihmisen pitäisi vielä TOINENKIN kerta (tai mahdollisesti kolmas, neljäs, viides...) tehdä itseään tykö ihmiselle, joka vaikuttaa siltä että ei pidä toisen seurasta. Ja joka ei itse tee aloitetta kanssakäymiseen. Ei ujo ihminen vaan voi edellyttää muilta toistuvaa itsensä likoon laittamista - se on todella itsekästä! Ujo on hyvä ja tekee aloitteen toisella kertaa vaikka miten pelottaisi. Hän sentään ei ole tullut jo kertaalleen dissatuksi, niinkuin se ensimmäisellä kerralla keskustella yrittänyt rohkeampi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ujon ja hiljaisen tulisi astua ulos omalta mukavuusalueeltaan ja uskaltaa antaa itsestään jotain keskustelukumppanille. Ujoon ja hiljaiseen on kovin vaikea tutustua, jos jo tervehdykseen vastaaminen tuntuu vaikealle tai ei saada sanaa ulos suusta yksinkertaiseenkaan keskustelunavaukseen, jos vaikka esim. äitiryhmässä kysytään lapsen ikää. Tulee olo, ettei ihminen halua tutustuakaan muihin. Yleensä en kovin monesti hakeudu toiste juttusille.
Se on taas sinun menetyksesi. Itse taas monesti hakeudun näiden hiljaisempien ihmisten seuraan, kun tuntuu että voi itsekin olla jotenkin enemmän rauhassa. Sitä paitsi monesti ujot ihmiset voivat olla niitä kaikkista mielenkiintoisempia ihmisiä, koska eivät tuo joka asiaa ääneen esille.
Voi olla. Ja varmasti onkin. Mutta jos muutaman keskusteluyrityksen jälkeen edelleenkään yhteyttä ei synny toisen ujouden takia, jää tuttavuus syntymättä. Vaikka ihminen olisi sisimmässään kuinka mielenkiinoitnen mielipiteineen, pitää osata tuoda itseään edes vähän esille ja uskaltaa sanoa jotain, edes kahdenkeskisissä tilanteissa, muuten ihmiseen tututstuminen on kertakaikkiaan mahdotonta. Ehkä minä itse en sitten herätä mielenkiintoa keskustelukumppanissani?
Alue: Aihe vapaa
Oman kokemukseni mukaan oma aktiivisuus ei auta tippaakaan, oikeastaan päinvastoin, se johtaa vain pettymyksiin. Joo, kyllä ne ihmiset saattavat jutella sulle ja lähteä kahville tai johonkin tapahtumaan, mutta eivät ne KOSKAAN itse ota oma-aloitteisesti yhteyttä.
Minä voin kyllä olla aktiivinen jonkin aikaa, mutta en suoraan sanottuna jaksa täysin yksipuolisia ihmissuhteita. Ne vaan eivät ole mielestäni _ystävyys_ tai edes kaveruussuhteita. Niihin kun kuuluu edes jonkinlainen vastavuoroisuus.
Jos esim puolen vuoden tuttavuuden jälkeen huomaan, että toinen ei ikinä tee mitään aloitetta ollakseen yhteydessä, jätän pallon toiselle. Jokaikinen suhde onkin sitten päättynyt siihen, enkä kuule näistä ihmisistä enää ikinä. Joskus yön pimeinä tunteina laskin että tällaisia yritelmiä mahtuu viimeiseen 10 vuoteen ainakin 20-30kpl.
Eli aktiivisuudella voi toki saada seuraa ihmisistä, joilla ei sillä hetkellä ole parempaakaan tekemistä, mutta en ainakaan minä ole sillä yhtään ystävää saanut.