Käsittämätön tilanne - kenelläkään ikinä samaa?
Olen tilanteessa jossa en vielä viikko sitten olisi todellakaan uskonut olevani.
Olen seurustellut mieheni kanssa pian neljä vuotta joista ensimmäisen vuoden aikana muutettukin yhteen. Mies on ollut nyt pari kuukautta työmatkalla ulkomailla, joka kestää vielä muutaman kuukauden.
Tapasin pari viikkoa sitten baarissa miehen, joka tuli iskemään. Kerroin seurustelevani, mutta olin niin pahassa humalassa että annoin vähän vääriä signaaleita. Seuraavana päivänä olin saanut tältä mieheltä facebook-kaveripyynnön, jonka hyväksyin ja juteltuamme hetken (ja tehtyäni vielä selväksi sen, että olen vakavassa parisuhteessa) päätimme tavata seuraavalla viikolla ihan kaverimielessä. Se meni hyvin, juttu luisti ja pyysin miehen jatkamaan juttelua kotiimme. Oli selvää, että hän haluaa seksiä, mutta tein selväksi ettei sitä tule. Juttu meni kuitenkin suuteluksi ja hyväilyksi, mikä tietenkin kadutti seuraavana päivänä, kun tajusin halunneeni vain miellyttää tätä uutta kaveriani - ja mistä myös miehelleni kerroin.
Mikä oli reaktio?
Yllättynyt, hämmentynyt toki mutta kannustava. Jos haluan harrastaa seksiä tämän uuden tuttavuuden kanssa, se on ihan ok - mies jopa kannusti siihen, jos se tuntuu molemmista hyvältä.
Nyt on kohta viikko tuosta siis kulunut. Olen harrastanut seksiä tämän uuden tuttavan kanssa useampaan kertaan ja hän on ollut useamman yön yötä luonani. Olen hämmentynyt ja odotan jatkuvasti, koska se morkkis iskee.
Selvää on, että tämä vaikuttaa parisuhteeseen. On myös selvää ollut alusta asti, että tämä sexbuddy treffailee myös muita, enkä ymmärrä miksi tunnen mustasukkaisuutta. Pidän tästä ihmisestä kovasti, ja toivon että voimme jatkaa kavereina vaikka seksi oman miehen palattua jäisikin pois. En kuitenkaan koe, että suhdetta hänen kanssaan voisi rakentaa, mutta tottakai tunnen oloni erityiseksi hänen kanssaan ja saadessani huomiota, mutta tuntuu myös pahalta miettiä, että samaa hän tekee todennäköisesti muidenkin naisten kanssa.
Ja ei, tämä ei ole provo, vaan ikävä ja ihana kyllä parikymppisen naisen elämää. Kenelläkään ikinä ollut samaa tilannetta
Kommentit (15)
Oletko kysynyt siltä mieheltä, jonka kanssa seurustelet, kuinka usein hän harrastaa seksiä muiden kuin sinun kanssa?
Käyttäjä2677 kirjoitti:
Oletko kysynyt siltä mieheltä, jonka kanssa seurustelet, kuinka usein hän harrastaa seksiä muiden kuin sinun kanssa?
Tottakai asiasta on puhuttu. Itse en pystyisi antamaan "lupaa" hänelle harrastaa seksiä muiden naisten kanssa, mikä tekeekin tilanteesta epäreilun. Mies ei kuitenkaan koe tätä ongelmaksi, sillä ei ole ainakaan vielä tullut vastaan naista, kenen kanssa haluaisi edes seksiä harrastaa.
Mies kuitenkin kokee pelkän seksin ilman rakkautta vain hauskanpidoksi, rentoutumiskeinoksi, kokemuksen kartuttamiseksi ja kokee olevansa ylpeä minusta.
Tosiaan olemme mieheni kanssa molemmat harrastaneet seksiä vain toistemme kanssa tätä ennen.
Ei tämä nyt ihan terveeltä tilanteelta vaikuta. Siis parisuhteen kannalta.
Eikö vain olisi helpointa unohtaa tuo toinen mies jos kerran hänestä ei ole kuin haittaa parisuhteellesi?
Kuullostaa nyt harvinaisen selvältä, että järjestelynne tulee sattumaan jotakuta teistä. Uskon et oikeesti parasta nyt olis lopettaa toi juttu mahdollisimman pian ja kivuttomasti!
Ei voi olla. Oletko nyt ihan tosissasi? Miehesi on aika suurella varmuudella jo pidemmän aikaa pannut muita. Kaikki mitä kerroit viittaa siihen. Se että hän kannustaa sinua sivusuhteisiin kertoo siitä, että hänellä on joko huono omatunto tai sitten hän ei vain välitä sinusta tarpeeksi.
En ole ollut ihan samanlaisessa tilanteessa, mutta hieman vastaavassa. Neuvoisin kuitenkin miettimään, mikä on oma käsityksesi seksistä ja eroaako se uuden tuttavuuden käsityksestä. Jos laitat tunteet peliin, mutta vastapuoli ei, satutat itsesi.
Puhu miehesi kanssa, pidä hänet ajantasalla mietteistäsi, tunteistasi ja toisesta suhteestasi. Kaksi suhdetta ei ole mahdottomuus, mutta kuuntele sydäntäsi.
Vielä uudelleen: älä satuta itseäsi, äläkä salaa mitään mieheltäsi, jos haluat pitää suhteestanne huolta. Voimia.
Molemmat miehet pois ja tilalle sellainen jossa on yhdessä paketissa kaikki
Avoin suhde voi toimia vain silloin, jos suhteen ulkopuoliset pysyvät pelkkänä seksina. Jos et osaa erottaa seksiä ja tunteita, ei kannata leikkiä tulella. Ainakaan jos parisuhteesi on sinulle tärkeä.
Nimetön666 kirjoitti:
Ei tämä nyt ihan terveeltä tilanteelta vaikuta. Siis parisuhteen kannalta.
Eikö vain olisi helpointa unohtaa tuo toinen mies jos kerran hänestä ei ole kuin haittaa parisuhteellesi?
Tämä voi toimia tai ei, mahdoton tietää. Tällä hetkellä tuntuu hyvältä.
Helpointa ehkä, muttei helppoa - tilanne kun on tosiaan se, ettei haittoja ole ainakaan vielä ole ilmaantunut.
Rectaalitähystäjä kirjoitti:
Ap, mitäs luulet että painaako miehes ulkomailla muutakin kuin duunia? Kyl naista saa missä vaan rahalla tai ilman. Voi ol et äijä ei tuu enä takas ku on löytäny laadukkampaa reikää
Saa tietenkin, en sitä kiellä. Luotan häneen kuitenkin 100%.
Te Dua kirjoitti:
Kuullostaa nyt harvinaisen selvältä, että järjestelynne tulee sattumaan jotakuta teistä. Uskon et oikeesti parasta nyt olis lopettaa toi juttu mahdollisimman pian ja kivuttomasti!
Miksi?
Embody the Invisible kirjoitti:
Ei voi olla. Oletko nyt ihan tosissasi? Miehesi on aika suurella varmuudella jo pidemmän aikaa pannut muita. Kaikki mitä kerroit viittaa siihen. Se että hän kannustaa sinua sivusuhteisiin kertoo siitä, että hänellä on joko huono omatunto tai sitten hän ei vain välitä sinusta tarpeeksi.
Ei ole :) Ja miten nyt kannustamisen ottaa, sanoi että ajatus tuntuu kiihottavalta eikä näe syytä kieltää, jos en satuta itseäni.
Viuht1 kirjoitti:
Käyttäjä2677 kirjoitti:
Oletko kysynyt siltä mieheltä, jonka kanssa seurustelet, kuinka usein hän harrastaa seksiä muiden kuin sinun kanssa?
Tottakai asiasta on puhuttu. Itse en pystyisi antamaan "lupaa" hänelle harrastaa seksiä muiden naisten kanssa, mikä tekeekin tilanteesta epäreilun. Mies ei kuitenkaan koe tätä ongelmaksi, sillä ei ole ainakaan vielä tullut vastaan naista, kenen kanssa haluaisi edes seksiä harrastaa.
Mies kuitenkin kokee pelkän seksin ilman rakkautta vain hauskanpidoksi, rentoutumiskeinoksi, kokemuksen kartuttamiseksi ja kokee olevansa ylpeä minusta.
Tosiaan olemme mieheni kanssa molemmat harrastaneet seksiä vain toistemme kanssa tätä ennen.
Jos miehelläsi on tuo ajatus että seksi ilman rakkautta on vain hauskanpitoa niin oletko todella niin naiivi ja kuvittelet että miehesi on uskollinen ulkomaanreissullaan joka kestää noinkin kauan. Tule alas pilvilinnastasti. Mies antoi luvan seksiin siksi että hänellä on sitä muidenkin kuin sinun kanssasi. Avaa silmäsi.
Minusta tuo kuulostaa siltä, että nyt mies sai itselleenkin luvan tehdä samaa. Hän on siksi iloinen.
Ja alapeukkuja vain satelee. Nojoo, enpä olisi ikinä uskonut itsekään tässä tilanteessa olevani.