Lue keskustelun säännöt.
Liikunnallisesti lahjattomat, mikä on ollut suurin saavutuksenne?
21.10.2016 |
Paljon on tuota salia ja fitnessiä sun muuta :)
Olin itse kömpelö lapsi, ja parhaiten on jäänyt mieleen uskomaton syöksymiseni pesäpallossa kotipesälle ala-asteella, syöksyllä voitin koko pelin! Kukaan ei vain (toivottavasti) huomannut, että syöksy johtui ainoastaan siitä että loppumetreillä kompastuin kumisaappaisiini ja silkalla liike-energialla liu'uin viivan yli hiekkakenttää kyntäen :P
Kommentit (47)
Sain pronssimitalin hiihtokilpailussa jossa oli kolme osallistujaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen liikunnallisesti lahjaton. Peruskoulussa ja lukiossa olin aina hitain yms, vaikka en ole mikään ylipainoinen ja olen aina ollut sinänsä kiinnostunut liikunnasta. Ei ole koordinaatiokykyä, ei pelisilmää.. Suurin saavutukseni on kuitenkin musta vyö eräässä kamppailulajissa. Sain sen aikuisena ja se on vaatinut multa paljon enemmän töitä mitä monelta muulta. Oon itsestäni hiton ylpeä :)
Voitin koulun matematiikkakilpailun.
Olen kerran hölkännyt 5 km. Sinä kesänä minulla oli kunto huipussaan. Harrastan lavatansseja, niin silloin onnistuin tanssimaan polkat ja heti jivet päälle. Tavallisesti joudun poistumaan lattialta kesken polkan, kun kunto loppuu kesken.
Pelastin yhden pikkulapsen tukehtumiselta. Sain vedettyä pois kurkkuun juuttuneen appelsiinin, mitä itse ei saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sijoitin sopivassa vaiheessa 80-luvun lopussa Nokiaan ja kymmentä vuotta myöhemmin olin markkamiljonääri.
Olin lapsena ja nuorena järkyttävän kömpelö. Kamalinta oli kaikki, missä jalat ja kädet tekevät eri asioita.
Aikuisena menin itämaisen tanssin tunneille, vaikka pelkäsin kuollakseni.Olinkin siinä itse asiassa aika hyvä (ja hyvästä rytmitajusta olen vähän ylpeäkin, vaikkei se ole omaa ansiota). Koulun tanssiharjoituksissa olin aina pohjasakkaa.
Opettelin myös uimaan päälle nelikymppisenä. Tuntui huikealta tajuta, että pystyy kellumaan. Uiminen on melkoista räpiköintiä vieläkin, mutta kehittyy. Rakastan vettä.
Kun saa omassa rauhassa yrittää ja kokeilla, voi onnistuakin. Ihanaa, kun kukaan ei vieressä hauku, säksätä ja taivastele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain vuoden jaksolle keskiarvon 70% aktiivisuusrannekeeseeni.
Ala asteella hiihtokilpailun kuudes. Kuusi parasta sai lusikan palkinnoksi. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain pronssimitalin hiihtokilpailussa jossa oli kolme osallistujaa.
Mulla on hämärä muistikuva, että itselleni olisi käynyt samoin. Olin silloin alle kouluikäisenä ylpeä pronssipokaalista ja se oli niin hieno ja ihana. Vasta myöhemmin oon tajunnut, että osallistujia taisi olla kolme tai korkeintaan neljä. Hämärä muistikuva on myös siitä, että se neljänneksi tullut olisi keskeyttänyt ja että palkintojen jaossa jotkut aikuiset olis naureskellut isosta aikaerosta (kolmannen ja kärkipäikkalaisten välillä).
Ei sitä silloin lapsena tajunnut. Olin vaan ylpeä, kun sain sentään pokaalin ja muka hyvä hiihtäjä. Peruskoulu sitten tappoi hiihtämisen riemun.
Vierailija kirjoitti:
Päätin opetella juoksemaan ja onnistuin 10km tavoitteessani pitkäjänteisellä harjoittelulla :) Tämä siis jo aikuisena, koululiikunnasta ei löydy juuri onnistumiskokemuksia..
Sama täällä, lisäksi olin tuolloin todella paskassa kunnossa. Löysin netistä tosi hyvän ohjelman joka tähtää 10 km juoksemiseen ja jossa lähetään ihan alkeista. Kummasti sitä vaan jaksoi treenata ja mielenkiinto pysyi yllä kun joka viikko ohjelmassa tapahtui joku muutos. Olin kyllä ylpeä saavutuksestani, loppupeleissä pystyin juoksemaan 2 h putkeen (ja siis enemmän kuin tuo 10 km) ilman ongelmia.
Minulla oli aina kouluaikoina ongelmia tuon juoksemisen kanssa. Meillä tehtiiin yläkoulussa jotkut kuntotestit liikunnantunnilla ja niiden mukaan minulla oli sen vuosikurssin tyttöjen paras kunto. Liikuin kyllä paljon vapaa-ajalla, raadoin tallitöissä ja näin, mutta jostain syystä juoksu ei koskaan kulkenut. Alkoi pistää kyljistä ja tuli aina tosi huono olo kun piti juosta pidempiä matkoja, jolloin jouduin aina keskeyttämään tai kävelemään loppuun. Tunsinkin itseni aina ihan idiootiksi, etenkin kun muut porhalsivat aina ohi askel keveänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolimaraton kahteen tuntiin yli nelikymppisenä ja lihavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päätin opetella juoksemaan ja onnistuin 10km tavoitteessani pitkäjänteisellä harjoittelulla :) Tämä siis jo aikuisena, koululiikunnasta ei löydy juuri onnistumiskokemuksia..
Sama täällä, lisäksi olin tuolloin todella paskassa kunnossa. Löysin netistä tosi hyvän ohjelman joka tähtää 10 km juoksemiseen ja jossa lähetään ihan alkeista. Kummasti sitä vaan jaksoi treenata ja mielenkiinto pysyi yllä kun joka viikko ohjelmassa tapahtui joku muutos. Olin kyllä ylpeä saavutuksestani, loppupeleissä pystyin juoksemaan 2 h putkeen (ja siis enemmän kuin tuo 10 km) ilman ongelmia.
Minulla oli aina kouluaikoina ongelmia tuon juoksemisen kanssa. Meillä tehtiiin yläkoulussa jotkut kuntotestit liikunnantunnilla ja niiden mukaan minulla oli sen vuosikurssin tyttöjen paras kunto. Liikuin kyllä paljon vapaa-ajalla, raadoin tallitöissä ja näin, mutta jostain syystä juoksu ei koskaan kulkenut. Alkoi pistää kyljistä ja tuli aina tosi huono olo kun piti juosta pidempiä matkoja, jolloin jouduin aina keskeyttämään tai kävelemään loppuun. Tunsinkin itseni aina ihan idiootiksi, etenkin kun muut porhalsivat aina ohi askel keveänä.
Lisään vielä, että jostain syystä tuo kuolema koitti aina nimenomaan juostessa, ei muuten. Pystyin esim. uimaan 2 km ilman mitään tuskaa ja sen kummemmin väsymättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin jossain vaiheessa, etten olekaan liikunnallisesti lahjaton ja kömpelö. Tarvitsin vain hyvät ohjeet, joilla päästä alkuun. Ala-asteella ei koskaan opetettu mitään, kaikki piti osata valmiiksi. Jos ei osannut, se oli sillä hyvä. Aloin inhota liikuntaa, ja vasta aikuisena ymmärsin, että en olekaan kömpelö.
Empatiakyky. Olen kärsivällinen kuuntelija ja ystävä, ja uskollinen puoliso, sekä hyvä äiti.
Maalasin mökkirannasta taulun, josta itse tykkäsin kovasti. Kuvaa hyvin kesäillan tunnelmaa.
Pakotin itseni liikkumaan yliopiston aerobiceissä n. 23-vuotiaana. Ensin menin aina väärään suuntaan, mutta opin ajan myötä ja lopulta kävinkin jumpassa noin 6 kertaa viikossa. Opettelin myös pitämään hiihdosta. Pari vuotta sitten lomalla hiihdin aamulla ensin yksin 20 km ja sitten vielä lasten kanssa ladulle... Minä, joka olin aina alakoulun hiihtokilpailujen viimeinen. Jos ei ole lahjakas, on oltava sitkeä.
Vierailija kirjoitti:
Pelastin yhden pikkulapsen tukehtumiselta. Sain vedettyä pois kurkkuun juuttuneen appelsiinin, mitä itse ei saanut.
Yhden alapeukuttajan mielestä lapsi olisi mieluummin saanut tukehtua, kuin että liikunnallisesti lahjaton menee kurkkua ronkkimaan. Olisi varmaan pitänyt kutsua paikalle joku Jyväskylän kasvatti.
Kiipeäminen Fuji-vuorelle. Vaikkei sitä nyt ihmesaavutuksena voi pitää.
Voitin kultaa kolmiloikassa Oulun koulujenvälisissä. Seuraavana vuonna vaihdoin koulua, eikä uusi liikunnanope uskonut että olin edellisen vuoden mestari. No, päätin osallistua uudelleen ja olin tyyliin viimeinen. :D Arvatkaa kumpi tulos on netissä!
Terkkuja tutuille! :D