Voiko lapsen opettajalle puhua äidin mielenterveysongelmasta?

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin ottaa koulun kehityskeskustelussa puheeksi ex-vaimon ongelmat. Ts. jos lapsen käyttäytymisessä ilmenee muutoksia (itkuisuutta, levottomuutta tms.) haluaisin siitä nopeasti tiedon.

Isä

Toki voit asiasi opettajalle esittää mutta tiedoksi, että todennäköisesti äiti on jo puhunut opettajan kanssa että haluaa heti tiedon, mikäli lapsi alkaa oireilla, sillä isä joko A: juo taas, B: on pettänyt jälleenkerran lupauksensa, C:aiheuttaa kohtuuttomia odotuksia lapselle, D: on yrittänyt mustamaalata lapselle äitiä.

Ope

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni perheen sisäinen likapyykki pitäisi pitää perheen omana asiana. Lapsen käyttäytymisest voi saada opettajalta pyydettesss raporttia ilman, että äidin asiota tarvitsee lähteä leivittelemään. Suosittelen harkintaa ja tilannetajua näissäkin asioissa.

Tässä ei kyse ole edes perheen sisäisestä asiasta, joten ei todellakaan kuulu opettajalle! Hän on lapsen opettaja, ei mikään perheterapeutti.

Itseasiassa kehityskeskustelu ei ole mikään perheterapia. Siellä on tarkoitus puhua lapsen oppimisesta ja arjesta koulussa. Mikäli opettaja huolestuu muuten perhetilanteesta, lapsen käytöksen vuoksi, on hänellä olemassa siihen kanavat valmiina. Opettaja ei ole sosiaalityöntekijä.

Ope

Teveystiedot ovat luottamuksellisia. Etkö itse ole tekemisissä lapsen kanssa ja kommunikoi hänen kanssaan? Tottapa lapsi kertoo asioitaan ja oireilee sinunkin kanssasi jos ongelmia on. Aloituksen perusteella tulee vaikutelma että haluat mustamaalata lapsen äitiä ja olet itse ongelmatapaus. Ilmeisesti äiti on kykenevä huolehtimaan lapsesta.

Miksi lapsen äidin itkuisuudesta pitäisi kertoa opettajalle? Menetkö kertomaan myös heti jos lapsen äidillä, exälläsi, on vaikka korvatulehdus tai luupiikki kantapäässä? Ihan oikeasti isä hyvä, lopeta exäsi vainoaminen ja huolehdi siitä, että lapsella on sinun luonasi mukava olla. Nyt niin ei varmastikaan ole kun vahdit lapsen kautta koko ajan exääsi.

Huh mitä vastauksia. Olen yläkoulun opettaja ja tyrmistynyt, miten moni kuvittelee ettei vaikea perhetilanne tai muuttuneet perhekuviot vaikuta lapsen opiskeluun ja koulunkäyntiin. Kyllä vaikuttaa. Usein vanhemmat eivät halua kertoa koululle mitään, ja avoimimmatkin vanhemmat soittavat kuraattorille, jolla taas on vaitiolovelvollisuus eikä voi kertoa opettajille mitään muuta kuin suoraan opintoihin liittyvää asiaa. Siinä sitten ihmetellään, kun Milla itkee kesken tunnin, Arto käy koulua satunnaiseesti, Liisan arvosanat ovat romahtaneet ja Emma on hymytön ja pingottava. Soitellaan perään ja uhataan nelosilla ja luokalle jäämisillä, kun oletetaan, että lapsella on kaikki hyvin ja muuten vain koulu kiukuttaa.

Olisi aika paljon helpompaa niin lapselle kuin meille opettajillekin, jos voisimme olla tukena emmekä ristikuulustelijoina. Jos tiedän, että nuoren perhekuvio on muuttunut, olen ymmärtäväisempi sille, että hän haukottelee tunneilla tai näyttää poissaolevalta. Muistutan tekemättömistä tehtävistä ja katson muutaman läksynunohduksen ns. läpi sormien ilman tiukkaa puhuttelua. Yritän järjestää aikaa keskusteluille enkä vain patista tekemään tehtäviä, kun toisella ei ole siihen juuri nyt voimavaroja.

Kyllä on vaikuttanut oppilaisiini avioero (nuori karkasi tunnilta ja etsi minut toiselta oppitunnilta käsiinsä ja kertoi kaiken, olin hankalassa tilanteessa, kun minulla tunti kesken ja toinen itkee siinä vanhempiensa eroa), äidin mielenterveysongelmat, kuolema perheessä, isän alkoholismi ja jopa toisen vanhemman avioituminen ja muutto ulkomaille. Olisi hyvä tietää, että kyse ei ole laiskuudesta ja velttoilusta vaan ihan oikeista ongelmista, joiden käsittelyyn nuori tarvitsee aikaa ja tukea.

Toisinaan ne vanhemmat mustamaalaavat toisiaan. Sekin on hyvä tietää. Kyllä sen nopeasti huomaa, kenellä on oikea huoli ja kenellä tarve lähinnä vain panetella. Lapsi on kuitenkin tämänkin nokittelun keskellä enkä käsitä, miksi niin moni on sitä mieltä, että hänen pitää kestää se yksin, jotta kukaan ulkopuolinen ei vain saisi tietää vanhempien huonoista väleistä tai toisen sairauksista tai mustasukkaisuusdraamasta. Ajatelkaa joskus niitä lapsianne. Vaikka he sopeutuvat ja selviytyvät ja näyttävät vahingoittumattomilta, ovat he silti erityisesti murrosiässä erittäin hauraita. Pienikin myötätuntoinen hymy tai ele voi olla sen päivän pelastus ja toisaalta taas opettajan kyllästynyt saarna läksyjen tekemättömyydestä voi katkaista sen kamelin selän. Oikeastiko haluatte lapsenne mieluummin kärsivän yksin kuin joutuvanne ns. huonoon valoon opettajan silmissä? Kenen etua oikein ajatte?

Jep. Samaa mieltä kuin 26. Avoimuudesta ei ole haittaa, vaikka ongelmia olisikin. Kuraattori, psykologit ja terkkarit eivät juttele lapsen asioista opettajille, ellei ole nimenomaan käsketty. Tieto ongelmista tulee vain vanhemmilta itseltään. Kyllä opettajat ovat kaikenlaista nähneet, myös niitä keskenään tappelevia vanhempia, ja siinä välillä luovivia lapsia. Ja yrittävät auttaa lapsia parhaansa mukaan. Mitään lasuja kukaan ei tee kuin äärimmäisessä pakossa.