Yli 25 lapsettomat naiset, painostaako sukulaisenne tai perhe teitä ettimään miehen ja tekemään lapsia?

No mitään painostamista ei ole ollut. Se olisikin oikeasti kamalaa, jos todellakin joku anoppi PAINOSTAISI tekemään lapsia...

Mut enemmän mua on ahdistanut olettaminen, eli se, kun appivanhemmat olettavat, että me tehdään (huom. maailman typerin sanamuoto) lapsia, hankitaan talo yms. kun asiat ei todellakaan ole menneet meillä kuin haaveissa. Eka raskaus meni kesken rv 19, syy löytyi minusta, jouduin menemään kaksi kertaa kohdun korjausleikkaukseen ja toipumaan kuukausikaupalla. Ja mitään omakotitaloa ei edes haluta. Mut appivanhemmat miehen siskojen säestämänä vaan lässyttelee vauvoista ja siitä, että voitais ostaa halpa talo sieltä tuppukylästä, missä asuvat. Me asumme tämän tuppukylän läheisessä kaupungissa, Kuopiossa. Mä en kestä sitä lässytystä, silloin kun sain vähän aikaa olla raskaana, niin kaikki vaan lässytti jotain pikkuäiti-juttuja ja tyrkytti jotain kymmenen vuotta vanhoja tavaroita meille, esimerkiksi vanhan turvaistuimen, joka ollut käytössä "kolmella tai neljällä lapsella mut se on ihan hyvässä kunnossa hei" ja paskat. Ja kun sanoin, että ostetaan uusi turvaistuin, kun käytetty ei välttämättä ole enää turvallinen sain vastaukseksi silmien pyörittelyä ja tuhahduksen "no ittepähän tiiätte"...

Paskaaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen 25-vuotias opiskelija, eikä kukaan painosta. Poikaystävän kanssa on joskus puhuttu, että ehkä sit 35-vuotiaana, mutta siinäkin on se, että pelkään synnyttämistä kuollakseni.

Vinkkinä, ettei se pelko muutu miksikään pelkästään antamalla ajan kulua.

T: "Sinä" 35v.

Oon 27v. ja miehen kanssa ollaan oltu yhdessä kohta 8 vuotta. Ainut, joka lapsien perään on tivannut, on anoppi. Toivoo ihan mahdottoman paljon, että tehtäisiin lapsi vielä kun hänkin jaksaisi lapsen kanssa olla :)

Olen 28 ja saman miehen kanssa oltu kohta 9 vuotta. Lapsien sijaan meillä on pari lemmikkiä ja kun kerroin isälleni, että olemme uutta karvaista kaveria hankkimassa, niin hän sanoi että tekisitte vaan nyt sen lapsen ennemmin. Äiti on joskus sanonut, että olisi lapsenlapsesta onnellinen, mutta ymmärtää kunnioittaa päätöstäni/päätöstämme, eikä ole asiasta muuta sanonut. On onnellinen myös siitä, kun saa joskus lemmikkimme hoitoon.

Isoveljeni (oman lapsensa viikonloppuiskä silloin tällöin ja isäpuoli kahdelle kun ei ole reissutöissä) valittaa jatkuvasti miten rankkaa arki on ja sanoo aina, että saan sitten tietää miten paskamaista/rankkaa/perseestä yms elämä on kun saan omia lapsia. Joka kerta mainitsen elämän olevan valintoja täynnä ja oma valintani on elää lapsettomana saan kuulla mieleni muuttuvan kun käy vahinko tai ikää tulee lisää. Ei olla väleissä enää tämän veljen kanssa, suoraan sanottuna kamala ja itsekäs ihminen, jolle ei pitäisi antaa edes kultakalaa vastuulleen. Alistaa lastaan ja lapsipuoliaan joka tilaisuuden tullen. Viimeksi kun tavattiin, oltiin perhelomalla kylpylässä ja pienten alle kouluikäisten lasten piti hänen mukaansa istua paikallaan vahdittavana kun itse juo lonkeroa allasbaarissa. Ihmeteltiin miksei anna muksuille vähän kolikoita ja anna pelata vieressä olevia pelejä (jotain autopeliä, pingistä, mitä lie siinä oli. Lapsille siis tarkoitettuja, ei uhkapelejä), niin on kuulemma liian kallista. Samaan aikaan juo kurkusta alas monta kymppiä ja muksut sai yhdet limpparit. Lapsensa juoksi syliini kun näki minut ja siitäkin sai huudot, että nyt pitää olla rauhallinen. Sama reaktio kun lapsi näki isoisänsä. Kysyttiin kyllä miksei lapsi saa olla lapsi lomallakin ja pitää hauskaa. Saan kuulemma tietää tosaan miten perseestä ja raskasta tämä on kun saan niitä kuuluisiä omia lapsia. Lapsettomanakin voin huomata miten hyvä on, kun tämä lapsi asuu suurimman osan äidillään. Tuskin tulee aikuistuessaan isäänsä yhteyttä pitämään.

Vierailija kirjoitti:

Olen 28 ja saman miehen kanssa oltu kohta 9 vuotta. Lapsien sijaan meillä on pari lemmikkiä ja kun kerroin isälleni, että olemme uutta karvaista kaveria hankkimassa, niin hän sanoi että tekisitte vaan nyt sen lapsen ennemmin. Äiti on joskus sanonut, että olisi lapsenlapsesta onnellinen, mutta ymmärtää kunnioittaa päätöstäni/päätöstämme, eikä ole asiasta muuta sanonut. On onnellinen myös siitä, kun saa joskus lemmikkimme hoitoon.

Isoveljeni (oman lapsensa viikonloppuiskä silloin tällöin ja isäpuoli kahdelle kun ei ole reissutöissä) valittaa jatkuvasti miten rankkaa arki on ja sanoo aina, että saan sitten tietää miten paskamaista/rankkaa/perseestä yms elämä on kun saan omia lapsia. Joka kerta mainitsen elämän olevan valintoja täynnä ja oma valintani on elää lapsettomana saan kuulla mieleni muuttuvan kun käy vahinko tai ikää tulee lisää. Ei olla väleissä enää tämän veljen kanssa, suoraan sanottuna kamala ja itsekäs ihminen, jolle ei pitäisi antaa edes kultakalaa vastuulleen. Alistaa lastaan ja lapsipuoliaan joka tilaisuuden tullen. Viimeksi kun tavattiin, oltiin perhelomalla kylpylässä ja pienten alle kouluikäisten lasten piti hänen mukaansa istua paikallaan vahdittavana kun itse juo lonkeroa allasbaarissa. Ihmeteltiin miksei anna muksuille vähän kolikoita ja anna pelata vieressä olevia pelejä (jotain autopeliä, pingistä, mitä lie siinä oli. Lapsille siis tarkoitettuja, ei uhkapelejä), niin on kuulemma liian kallista. Samaan aikaan juo kurkusta alas monta kymppiä ja muksut sai yhdet limpparit. Lapsensa juoksi syliini kun näki minut ja siitäkin sai huudot, että nyt pitää olla rauhallinen. Sama reaktio kun lapsi näki isoisänsä. Kysyttiin kyllä miksei lapsi saa olla lapsi lomallakin ja pitää hauskaa. Saan kuulemma tietää tosaan miten perseestä ja raskasta tämä on kun saan niitä kuuluisiä omia lapsia. Lapsettomanakin voin huomata miten hyvä on, kun tämä lapsi asuu suurimman osan äidillään. Tuskin tulee aikuistuessaan isäänsä yhteyttä pitämään.

No, vähän aiheen viereestä kirjoitit, annan anteeksi sen. Halusit varmaan avautua ja ymmärrän, veljesi on todella ahdistavan kuuloinen ihminen. Mitäpä jos joku tekisi lasun ja pitäisi huolta, ettei oma lapsi joudu olemaan enää isän kanssa ja toivoa, ette veljesi nykyinen tulisi järkiinsä ja jättäisi hänet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kolme lastani ovat yli 25-v. Kenelläkään heistä ei ole lapsia ja luulen, etteivät niitä teekään. En painosta millään tavalla.

Olet erittäin fiksu ihminen!

Kiitos:D

Luultavasti minulla on kyllä oma lehmä ojassa, sillä itse olen antanut kaikkeni lapsilleni, olin kotiäiti ja -rouva ja nautin siitä. Mutta nyt nautin vapaudestani mennä ja tulla miten huvittaa.

Toki ihan varmasti hurahtaisin lapsenlapsiini, mutta mitään erityistä tarvetta minulla ei ole sellaisia saada. 

Ei nyt suoraan panosta, mutta enemmän ja vähemmän suorasukaisia kommentteja, tai selän takana kuiskuttelua kumppanin mahdollisista puutteista tai suuntautuneisuudesta  saa kuulla. - Kuullostaa varmaan vähän vainoharhaiselta. Mutta juurihan tuossa aiemmin vastaisin tällä palstalla aiemmin tänään, että mistä kukaan -no  kaikkein läheisimpiä lukuunottamatta-  tietää kuinka paljon yritämme tai olemme yrittäneet lasta; koska mitä se heille oikeastaan kuuluukaan, kun osa on puheissaan tuoneet kyllä esille kaiken -näköisiä "virallisia" keinoja ja vaihtoehtoisempia tapoja keinohedelmöityksestä ja pakastepermasta lähtien, joiden kautta varmasti onnistuu lapsen saaminen,tai kuten sanovat tekeminen sujuu. Ikäänkuin heilllä kaikilla olisi yhtälailla kokemusta siitä, puhumattakaan  kuinka kivuliasta on kuunnella heidän viisaukisaan. Ei lapsen saaminen ole, mikään kalenteriaikaan sidottu juttu, eikä minusta edes mikään välttämättömyys.     

EI ole kukaan koskaan edes kysynyt, haluaisinko lapsia. Ketään ei kiinnosta elämäni, olen ihan yksin. Äitini on päinvastoin sanonut, ettei lapsia kannata koskaan hankkia, kun olin lapsi. Hän oli itse yksinhuoltaja. Olen ollut 2 kertaa naimisissakin. Nyt 35-vuotias sinkku. Toivoisin löytäväni hyvän miehen, johon voisi luottaa. En ole varma, haluanko lapsia. Toisaalta haluaisin lapsia, koska lapset tuovat paljon iloa elämään, ja muuten joudun olemaan ihan yksin vanhana. Toisaalta synnyttäminen pelottaa, ja myös se, ettei minulla ole lainkaan turvaverkostoa, jolta saisi apua lastenhoitoon. Mitä jos uuvun ja masennun?

Te ketkä pidätte lapsiuteluja ahdistavina, miksi ette vain kerro totuutta? Loppuisi utelut siihen. 

Minua ruvettiin tästä jo painostamaan 18 vuotinaana äidin suvun puolelta sillä olin seurustelusuhteessa erittäin tasokkaan suvun miehen kanssa. Iljettää vieläkin miettiä että ne halusi minut vain välikädeksi saadakseen itse tasokkaan sukunimen omaavia lapsenlapsia.

Lähinnä isäni sisarten taholta. Ensin vuosikaudet taivastelua: "jo xx-vuotias etkä vielä naimisissa!" Sitten kun vihdoin tapasin mieheni ja menin naimisiin, niin eikös alkanut lapsiutelut.

Isoveljeni (ei vieläkään naimisissa) lakkasi suunnilleen kaksivitosena kyläilemästä näiden tätien luona. Syyn varmaan arvaatte...

"EI ole kukaan koskaan edes kysynyt, haluaisinko lapsia. Ketään ei kiinnosta elämäni, olen ihan yksin. Äitini on päinvastoin sanonut, ettei lapsia kannata koskaan hankkia, kun olin lapsi. Hän oli itse yksinhuoltaja. Olen ollut 2 kertaa naimisissakin. Nyt 35-vuotias sinkku. Toivoisin löytäväni hyvän miehen, johon voisi luottaa. En ole varma, haluanko lapsia. Toisaalta haluaisin lapsia, koska lapset tuovat paljon iloa elämään, ja muuten joudun olemaan ihan yksin vanhana. Toisaalta synnyttäminen pelottaa, ja myös se, ettei minulla ole lainkaan turvaverkostoa, jolta saisi apua lastenhoitoon. Mitä jos uuvun ja masennun?

Te ketkä pidätte lapsiuteluja ahdistavina, miksi ette vain kerro totuutta? Loppuisi utelut siihen. "

- Koska totuus ei ole, niin yksinkertaainen, että se tyydyttäisi ja antaisi vastauksena yksin kysyjälle mielenrauhan. Osalle -  luojan kiitos pienelle joukolle- on esimerkiksi täysin mahdoton ajatus, että lasta ei kaksi ulkoisesti tervettä ja koulutettua noin keski-tuloista heteroa onnistu saamaan perinteisellä biologisella tavalla.

Ja jos tämän biologisen tavan mahdottomuuden vielä jotenkin pystyy nielemään, niin kysyjä ei ymmärrä tai halua käsittää alkuunkaan, että hänen tietämänsä ja erinomaisesti tuntemansa länsimainen koululääkeitide, joka hänen mukaansa  takaa ehottomalla varmuudella ja viisaudella kaikille oikeasti heteroille lapsen, joten se on sinun, tai teidän oma syy ette teillä ole lapsia.

 Sano ja kerro siinä sitten, että olet poikkeus ja kerro kokemuksesi, kuinka olet yrittäneet. Varaudu siihen, että hän ei ymmärrä sanomaasi, tai keroo, kuinka jollain ykstiyisella klinikalla takuulla onnistuisi. Ja kuinka raskaudesta ei edes jäisi jälkiä synnyttäneelle. - Hän kyllä  tietää, koska on kuullut, tai jostain ehkä lukenut.  Varaudu samalla myös todistamaan, että sinä tai kumppanisi ei tiettävästi ole seksuaaliselta suuntautuneisuudeltaan jotain muuta kuin "oikeita" heteoita. 

On miesystävä. Kukaan ei painosta. Ovat sitä mieltä ettei lapsia kannatakaan tehä. Enkä tekis vaikka painostaisivatkin.

No päinvastoin :D Haluan miehen, lapsia ja rauhallisen kotielämän niin kaikki vastustaa että älä nyt helvetissä vielä :D Minkäs teet kun lähipiiri lähinnä korkeasti koulutettuja ja tahtovat elämältä eri asioita. Olen porukan outolintu pehmeine arvoineni. Ärsyttää sekin että suoranainen lapsi-inho ja perinteisen perhe-elämän halveksunta tuntuu olevan joku trendi. Samoja asioita ei tarvitse haluta eikä lapsia todellakaan pidä hankkimalla hankkia jonkun normin mukaisesti. Se ei siltikään tee halveksumisesta ja dead babies-vitsien viljelemisestä sopivaa, se on vain ja ainoastaan paskaa käytöstä :)

N28

Olen 30v, enkä ole koskaan seurustellut. Joten niitä kyselyitä ei vielä ole tullut keneltäkään.

Appivanhemmat painostavat miestäni, hän tietysti välittää viestin minulle. Ärsyttävää.

Vajaa kolmekymppinen tässä. En ole koskaan seurustellut vakavasti tai tuonut ketään kotiin näytille, mutta silti äiti jaksaa vihjailla lastenlapsista ja siitä, että KUN menen naimisiin, tapahtuu sitä ja tätä.

Olen sanonut lukemattomia kertoja, etten halua lapsia, mutta kun ei mene jakeluun... Onneksi veljeni seurustelee vakavasti, niin niitä lapsi- ja hääjuttuja vihjaillaan enemmän siihen suuntaan.

Olen ikisinkku nainen ja viimeisen utelun kuulin varmaan kolmisen vuotta sitten :) Yleensäkään kukaan ei kysy multa edes olenko parisuhteessa, kaipa se sinkkuus näkyy niin selkeästi.

Eivät painosta eivätkä muutenkaan kysele. Totesin tyynesti jo 16-vuotiaana etten pidä lapsista enkä ikinä jaksaisi lapsia. Olen nyt 30-vuotias enkä ole koskaan edes esitellyt poikaystäviäni suvulleni tai vanhemmilleni. No, "sukuun" en satunnaista spontaania törmäämistä enempää ole pitänyt yhteyttä ja isä on kuollut vuosia sitten, eikä parisuhteitakaan ole ollut kuin kaksi. 

Ei kysele kukaan miessuhteiden tai lapsien perään. 

Mies on kyllä muttei lapsia, mutta on ne jo väsähtäneet..

50 vee :D

Vierailija kirjoitti:

Olen 28 ja saman miehen kanssa oltu kohta 9 vuotta. Lapsien sijaan meillä on pari lemmikkiä ja kun kerroin isälleni, että olemme uutta karvaista kaveria hankkimassa, niin hän sanoi että tekisitte vaan nyt sen lapsen ennemmin. Äiti on joskus sanonut, että olisi lapsenlapsesta onnellinen, mutta ymmärtää kunnioittaa päätöstäni/päätöstämme, eikä ole asiasta muuta sanonut. On onnellinen myös siitä, kun saa joskus lemmikkimme hoitoon.

Isoveljeni (oman lapsensa viikonloppuiskä silloin tällöin ja isäpuoli kahdelle kun ei ole reissutöissä) valittaa jatkuvasti miten rankkaa arki on ja sanoo aina, että saan sitten tietää miten paskamaista/rankkaa/perseestä yms elämä on kun saan omia lapsia. Joka kerta mainitsen elämän olevan valintoja täynnä ja oma valintani on elää lapsettomana saan kuulla mieleni muuttuvan kun käy vahinko tai ikää tulee lisää. Ei olla väleissä enää tämän veljen kanssa, suoraan sanottuna kamala ja itsekäs ihminen, jolle ei pitäisi antaa edes kultakalaa vastuulleen. Alistaa lastaan ja lapsipuoliaan joka tilaisuuden tullen. Viimeksi kun tavattiin, oltiin perhelomalla kylpylässä ja pienten alle kouluikäisten lasten piti hänen mukaansa istua paikallaan vahdittavana kun itse juo lonkeroa allasbaarissa. Ihmeteltiin miksei anna muksuille vähän kolikoita ja anna pelata vieressä olevia pelejä (jotain autopeliä, pingistä, mitä lie siinä oli. Lapsille siis tarkoitettuja, ei uhkapelejä), niin on kuulemma liian kallista. Samaan aikaan juo kurkusta alas monta kymppiä ja muksut sai yhdet limpparit. Lapsensa juoksi syliini kun näki minut ja siitäkin sai huudot, että nyt pitää olla rauhallinen. Sama reaktio kun lapsi näki isoisänsä. Kysyttiin kyllä miksei lapsi saa olla lapsi lomallakin ja pitää hauskaa. Saan kuulemma tietää tosaan miten perseestä ja raskasta tämä on kun saan niitä kuuluisiä omia lapsia. Lapsettomanakin voin huomata miten hyvä on, kun tämä lapsi asuu suurimman osan äidillään. Tuskin tulee aikuistuessaan isäänsä yhteyttä pitämään.

Hyvä, että noilla lapsilla on sinut elämässään :)

Vela