Lue keskustelun säännöt.
Oliko ystäväni törkeä? Kieltäytyi kummin tehtävistä.
20.10.2016 |
Pyysin parasta ystävääni lapseni kummiksi, koska tietysti haluan tehtävään mahdollisimman läheisen ihmisen. Vastaukseksi tuli vaan, että ei oikein tiedä riittääkö hänen rahkeensa niin vastuulliseen tehtävään, ja kannattaisi pyytää jotain muuta. Loukkaannuin todella, sillä kummin tehtävä ei todellakaan ole mikään 24/7 - taakka. Onko minulla oikeus olla vihainen ystävälleni?
Kommentit (50)
Kummin tehtävä on muutakin kuin joulu -ja synttärilahjojen ostaminen lapselle. Siihen kuuluu myös lapsen puolesta rukoileminen, vanhempien avustaminen hänen kristillisessä kasvatuksessaan jne. joten ehkä sen takia kaverisi ei suostunut. Jos hän ei vaikka usko Jumalaan niin ehkä hänestä olisi vaikea viedä lasta kirkkoon ja rukoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tämä ajatus johtuu siitä että olen lapseton enkä vaan ymmärrä, mutta en ole koskaan käsittänyt sitä että ystävien pitäisi jumaloida toistensa lapsia. Minulla on muutama pitkää ystävyyssuhdetta, joissa toinen on saanut lapsen. Minulla ei ole mitään erityisiä tuntemuksia ystävien lapsia kohtaan, oikeastaan ei voisi vähempää kiinnostaa. Olen kummiudesta kieltäytynyt kolmesti. Olen hyvä ystävä, mutta en pidä lapsista. Joten olisi typerää lähteä rikkomaan ystävyyssuhde sillä, että olisin kummi enkä tehtävää hoitaisi hyvin. Tälläkin palstalla on näitä kauhutarinoita kirjoitettu, kuinka ystävyyssuhteet kuolee kummiuden myötä.
Valitettavasti nykyään käy usein niin, että kummin tehtäväksi jää lähettää rahaa/lahjoja kahdesti vuodessa. Harvoin teini-ikäinen kummilapsi edes kiittää/soittaa kummeilleen. Joten aika yksipuolista tämä kummina olo on ja jos useita kummilapsia, niin toki rahaakin menee
Olisiko sitten ollut parempi, että hän olisi suostunut kummiksi ihan vain sinua miellyttääksesi? Kyllä se rehellisyys maan perii tässäkin asiassa. Ihan vaan sen nimen saavan lapsen kannalta on hyvä, että tulisi joku muu kummiksi, joka haluaa olla sen lapsen kummi. Hyvien ystävien tehtävä on puhua suoraan.
Juuri tämän takia en uskalla pyytää ketään kummiksi. Kaikki olettavat, että kummius merkitsee jokaiselle samaa eli lahjoja ja kyläilyjä seuraavan 15 vuoden ajan, ehkä pidempään. Minua ei haittaisi, vaikka kummi päättäisi olla pitämättä lainkaan yhteyttä kummilapseen. Eikä kiinnosta lahjatkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö ole parempi, että hän kieltäytyi nyt, kun että muutaman vuoden päästä sinä itket, ettei kummi "täytä tehtäviään".
Jos vain mahdollista, kummiksi kannattaa pyytää omia, tai miehen sisaruksia, joiden kanssa on läheiset välit. Oman suvun kiintymys lapseen on erilaista, kuin kaverin, olkoonkin vaikka kuinka bestis.
Samalla poistuu ärsytykset 'pakkolahjoista' ja muista kummin 'velvollisuuksista'.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko minulla oikeus olla vihainen ystävälleni?
Ei taida olla lakia joka kieltää, eli tee mitä haluat.
MIKSI mammoilla on näin surkea lakitietämys??
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämän takia en uskalla pyytää ketään kummiksi. Kaikki olettavat, että kummius merkitsee jokaiselle samaa eli lahjoja ja kyläilyjä seuraavan 15 vuoden ajan, ehkä pidempään. Minua ei haittaisi, vaikka kummi päättäisi olla pitämättä lainkaan yhteyttä kummilapseen. Eikä kiinnosta lahjatkaan.
Miksi sitten haluaisit ees lapsellesi kummia? Mikä merkitys kummille sinusta tuossa enää jää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämän takia en uskalla pyytää ketään kummiksi. Kaikki olettavat, että kummius merkitsee jokaiselle samaa eli lahjoja ja kyläilyjä seuraavan 15 vuoden ajan, ehkä pidempään. Minua ei haittaisi, vaikka kummi päättäisi olla pitämättä lainkaan yhteyttä kummilapseen. Eikä kiinnosta lahjatkaan.
Miksi sitten haluaisit ees lapsellesi kummia? Mikä merkitys kummille sinusta tuossa enää jää?
Kummeja on pakko olla kaksi, jos haluaa lapsensa kastaa. Jos yksikään kummiksi soveltuva (eli riparin käynyt) tuttu ei halua kummiksi sen takia, koska se on liian vaivalloinen tehtävä, voin ottaa kummiksi vaikka kirkon työntekijän, enkä todellakaan vaadi häneltä mitään osallistumista lapsen elämään. Toisaalta, vaikka joku tuttu suostuisikin kummiksi, mutta kokisi sen äärimmäiseksi taakaksi jälkeenpäin, hyväksyisin myös sen. Ei minun lapseeni ole mikään pakko pitää yhteyttä, vaikka kummin raskas viitta näennäisesti painaisikin hartioita.
Ja ne, jotka kuvittelevat minun valitsevan kummeja vain rahallisesti arvokkaiden lahjojen kiilto silmissä, tulevat erehtymään. Kaikki eivät ole sellaisia, jotka pitävät kummia lahja-automaattina ja voin sen myös kummiksi pyytäessä ilmoittaa aivan suoraan ko. henkilölle. Jos kummiksi ryhtyminen on rahasta kiinni, niin minun kohdallani se ei sitä ole. Uskonnollinen kasvatus jne. ei ole myöskään tarpeellista, sillä osaan sen lapselleni ihan itsekin antaa.
Paras kummi olisi sellainen, joka ei ota tehtäväänsä niin vakavasti maalliselta kantilta. Hyvä kummi ostaa sen synttäri-/joululahjan, jos siltä tuntuu. Ei ota stressiä, vaikka ei muistaisi ostaa tai ei olisi varaa ostaa. Ja ymmärtää myös sen, ettei lahjan tarvitse aina olla materiaa. Se voi olla vaikka kiva leikki lapsen kanssa sillä aikaa, kun mamma keittää kahvit. Hyvä kummi on siis sellainen, joka on jollain tavalla läsnä lapsen elämässä, ei ehkä joka viikko, kuukausi tai edes joka vuosi, mutta joka ei unohda lasta täysin. Sellainen ihminen, jota on mukava kutsua kummiksi.
Ymmärrän toki, ettei elämäntilanteesta riippuen ole aina mahdollista olla tällainen "hyvä kummi". Siksi lapseni elämässä tulee olemaan myös muita ihmiskontakteja, jotka ovat ihan yhtä tärkeitä kuin kummitkin.
Ihmisiä vaivaa nykyään pakonomainen materialismi, kun kerran hengellisetkin asiat kuten kummius nähdään vain materian kautta ja yritetään laskea kaikki rahassa tai ajan määrässä.
Ystävä on luultavasti tapakiristitty jota ei pahemmin uskonasiat nappaa. On ehkä eroamassa kirkosta, eikä halua haaskata kummiutta itseensä, kun tietää että ei tule antamaan mitään uskonnollista kasvatusta. Hyvä että oli selkärankaa sanoa ei. Ei ole syytä suuttua eikä edes loukkaantua. Muutenkin kummeiksi kannattaa valita lähinnä sukulaisia, eikä kavereita. Sukulaista ei pääse koskaan eroon, mutta kavereita tulee ja menee kun elämäntilanteet muuttuu. Meillä on vanhmilla lapsella kaverikummit ja se oli kyllä virhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämän takia en uskalla pyytää ketään kummiksi. Kaikki olettavat, että kummius merkitsee jokaiselle samaa eli lahjoja ja kyläilyjä seuraavan 15 vuoden ajan, ehkä pidempään. Minua ei haittaisi, vaikka kummi päättäisi olla pitämättä lainkaan yhteyttä kummilapseen. Eikä kiinnosta lahjatkaan.
Miksi sitten haluaisit ees lapsellesi kummia? Mikä merkitys kummille sinusta tuossa enää jää?
Kummeja on pakko olla kaksi, jos haluaa lapsensa kastaa. Jos yksikään kummiksi soveltuva (eli riparin käynyt) tuttu ei halua kummiksi sen takia, koska se on liian vaivalloinen tehtävä, voin ottaa kummiksi vaikka kirkon työntekijän, enkä todellakaan vaadi häneltä mitään osallistumista lapsen elämään. Toisaalta, vaikka joku tuttu suostuisikin kummiksi, mutta kokisi sen äärimmäiseksi taakaksi jälkeenpäin, hyväksyisin myös sen. Ei minun lapseeni ole mikään pakko pitää yhteyttä, vaikka kummin raskas viitta näennäisesti painaisikin hartioita.
Ja ne, jotka kuvittelevat minun valitsevan kummeja vain rahallisesti arvokkaiden lahjojen kiilto silmissä, tulevat erehtymään. Kaikki eivät ole sellaisia, jotka pitävät kummia lahja-automaattina ja voin sen myös kummiksi pyytäessä ilmoittaa aivan suoraan ko. henkilölle. Jos kummiksi ryhtyminen on rahasta kiinni, niin minun kohdallani se ei sitä ole. Uskonnollinen kasvatus jne. ei ole myöskään tarpeellista, sillä osaan sen lapselleni ihan itsekin antaa.
Paras kummi olisi sellainen, joka ei ota tehtäväänsä niin vakavasti maalliselta kantilta. Hyvä kummi ostaa sen synttäri-/joululahjan, jos siltä tuntuu. Ei ota stressiä, vaikka ei muistaisi ostaa tai ei olisi varaa ostaa. Ja ymmärtää myös sen, ettei lahjan tarvitse aina olla materiaa. Se voi olla vaikka kiva leikki lapsen kanssa sillä aikaa, kun mamma keittää kahvit. Hyvä kummi on siis sellainen, joka on jollain tavalla läsnä lapsen elämässä, ei ehkä joka viikko, kuukausi tai edes joka vuosi, mutta joka ei unohda lasta täysin. Sellainen ihminen, jota on mukava kutsua kummiksi.
Ymmärrän toki, ettei elämäntilanteesta riippuen ole aina mahdollista olla tällainen "hyvä kummi". Siksi lapseni elämässä tulee olemaan myös muita ihmiskontakteja, jotka ovat ihan yhtä tärkeitä kuin kummitkin.
Ihmisiä vaivaa nykyään pakonomainen materialismi, kun kerran hengellisetkin asiat kuten kummius nähdään vain materian kautta ja yritetään laskea kaikki rahassa tai ajan määrässä.
En ymmärrä miksi edes liität vauvaa seurakuntaan, jos pidät kuitenkin kummeutta niin turhana että ei tarvi hoitaa tehtäväänsä eikä osallistua mitenkään lapsen elämään. Olisiko pastat jättää kastamatta? Ottaa kasteen sitten rippikouluiässä jos itse haluaa.
Tuntuu varmasti ikävältä, mutta ystäväsi ei toiminut mitenkään väärin, päinvastoin jos hän kokee että ei jaksa tai halua toimia kummina niin parempi että sanoo sen heti. Tunteilleenhan ei mitään voi, joten ei tarvitse kysyä oikeutusta vihallesi, mutta ehkä voit etsiä syytä sille enemmän itsestäsi kuin ystävästäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset eroavat sitä vauhtia kirkosta että kummeja on vaikea saada. Toisaalta yhä useampi jättää lapsensa kastamatta eikä sitenkän kirkollisia kummeja tarvita.
Toivon että olisin itse kieltäynyt kun pyydettiin. Lapsella on monta kummia, en ole hänen vanhempiensa kanssa juuri tekemisissä ja en lähettele lahjoja enää. Mietin jo pyydettäessä, että en halua olla yksi monesta kummista, meitä oli muistaakseni 5.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämän takia en uskalla pyytää ketään kummiksi. Kaikki olettavat, että kummius merkitsee jokaiselle samaa eli lahjoja ja kyläilyjä seuraavan 15 vuoden ajan, ehkä pidempään. Minua ei haittaisi, vaikka kummi päättäisi olla pitämättä lainkaan yhteyttä kummilapseen. Eikä kiinnosta lahjatkaan.
Miksi sitten haluaisit ees lapsellesi kummia? Mikä merkitys kummille sinusta tuossa enää jää?
Kummeja on pakko olla kaksi, jos haluaa lapsensa kastaa. Jos yksikään kummiksi soveltuva (eli riparin käynyt) tuttu ei halua kummiksi sen takia, koska se on liian vaivalloinen tehtävä, voin ottaa kummiksi vaikka kirkon työntekijän, enkä todellakaan vaadi häneltä mitään osallistumista lapsen elämään. Toisaalta, vaikka joku tuttu suostuisikin kummiksi, mutta kokisi sen äärimmäiseksi taakaksi jälkeenpäin, hyväksyisin myös sen. Ei minun lapseeni ole mikään pakko pitää yhteyttä, vaikka kummin raskas viitta näennäisesti painaisikin hartioita.
Ja ne, jotka kuvittelevat minun valitsevan kummeja vain rahallisesti arvokkaiden lahjojen kiilto silmissä, tulevat erehtymään. Kaikki eivät ole sellaisia, jotka pitävät kummia lahja-automaattina ja voin sen myös kummiksi pyytäessä ilmoittaa aivan suoraan ko. henkilölle. Jos kummiksi ryhtyminen on rahasta kiinni, niin minun kohdallani se ei sitä ole. Uskonnollinen kasvatus jne. ei ole myöskään tarpeellista, sillä osaan sen lapselleni ihan itsekin antaa.
Paras kummi olisi sellainen, joka ei ota tehtäväänsä niin vakavasti maalliselta kantilta. Hyvä kummi ostaa sen synttäri-/joululahjan, jos siltä tuntuu. Ei ota stressiä, vaikka ei muistaisi ostaa tai ei olisi varaa ostaa. Ja ymmärtää myös sen, ettei lahjan tarvitse aina olla materiaa. Se voi olla vaikka kiva leikki lapsen kanssa sillä aikaa, kun mamma keittää kahvit. Hyvä kummi on siis sellainen, joka on jollain tavalla läsnä lapsen elämässä, ei ehkä joka viikko, kuukausi tai edes joka vuosi, mutta joka ei unohda lasta täysin. Sellainen ihminen, jota on mukava kutsua kummiksi.
Ymmärrän toki, ettei elämäntilanteesta riippuen ole aina mahdollista olla tällainen "hyvä kummi". Siksi lapseni elämässä tulee olemaan myös muita ihmiskontakteja, jotka ovat ihan yhtä tärkeitä kuin kummitkin.
Ihmisiä vaivaa nykyään pakonomainen materialismi, kun kerran hengellisetkin asiat kuten kummius nähdään vain materian kautta ja yritetään laskea kaikki rahassa tai ajan määrässä.
Miksi haluat kastaa lapsesi? Varmaan tiedät, että se ei ole pakollista.
Mua pyydettiin kummiksi vuosia sitten. Juttelin ennen päätöstä äitini kanssa, jonka mielestä kummiudesta ei saa kieltäytyä. En siis kieltäytynyt, koska oletin, ettei niin voi tehdä. En ole nykyään missään tekemisissä kummilapseni kanssa. Aluksi ostin lahjan joka syntymäpäivä ja joulu, nykyään siskoni ostaa lahjat, ja maksan niistä osuuteni. Yritän jopa välttää tilanteita, joissa joutuisin olemaan kummilapseni kanssa tekemisissä. En mene edes jouluna vanhempiani moikkaamaan, koska kummilapseni on siellä.
En vaan vieläkään ymmärrä, miksi julkisesti lapsia vihaavaa pyydettiin kummiksi. Johtui varmaan siitä, että mulla oli rahaa -> oletettiin mun käyttävän sitä kummilapseeni.
Koko kummius on vain turha taakka, josta en pääse eroon.. En edes eroamalla kirkosta.
Joten jos haluat lapsellesi hyvän kummin, ole iloinen, että ystäväsi oli rehellinen, ettei hänestä ehkä edes olisi koko hommaan.
Vierailija kirjoitti:
Toivon että olisin itse kieltäynyt kun pyydettiin. Lapsella on monta kummia, en ole hänen vanhempiensa kanssa juuri tekemisissä ja en lähettele lahjoja enää. Mietin jo pyydettäessä, että en halua olla yksi monesta kummista, meitä oli muistaakseni 5.
Komppaan tätä, harmittaa että suostuin kummiksi. Kummilapsellani on varmaan jotain kymmenen kummia, joten minun oli ihan turha liittyä joukkoon.
En ymmärrä miten voi suuttua rehellisestä vastauksesta. Miksi edes vaivauduit kysymään, jos suostuminen kerran on mielestäsi pakollista? Olisit vain ilmoittanut että sinä olet nyt kummi.
Ymmärrän kyllä että se loukkaa, mutta, kaikki eivät vaan ole kummiainesta, eivätkä kaikki vaan halua kummeiksi. Itse en myöskään haluaisi kenenkään kummiksi, eikä onneksi kukaan ole vielä pyytänytkään.