Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vaivaako muitakin se ajatus, että on huono?
20.10.2016 |
Mä olen nyt ymmärtänyt, että mua vaivaa sellainen tunne, että olen tosi huono ihmisenä. Ei siinä viitsi mitään yrittää tai tehdä toistenkaan hyväksi. Tämä tunne valkeni minulle eilen, vaikka olen kärsinyt nyt jo muutaman vuoden siitä ja sitä ennenkin, mutta enemmän tiedostamattani.
Nyt alan siis tiedostaa, että tuntuu siltä, että olen huono.
Koska minusta tuntuu, että olen ihan huono kuitenkin, en halua siivota. Kauhea vaiva sen edestä, että saa tuntea itsensä huonoksi. Jos en tee mitään tunnen itseni huonoksi silti, mutta enpähän ainakaan ole kärsinyt yrittämisestä.
Tämä on äitini vika, että yrittäminen ilman onnistumista on kärsimistä, johon ei ole syytä lähteä. Lisäksi kun äitini vaati aina jos yritin niin hän osoitti kaikkia epäkohtia vaan niin en aio yrittää enää ikinä siivota tai muuten toimia niin kuin "kuuluu", sillä en pidä yrittämisen tuomasta pahasta mielestä. Lasten synttäreille en siivoa enkä järjestä ohjelmaa.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaivaa varmaan montaakin, sitä kutsutaan huonoksi itsetunnoksi. Tosin suurin osa hoitaa hommansa silti. Jos et edes lasten takia jaksa nähdä pienintäkään vaivaa, niin mene lääkäriin.
Mitä se muuttaisi?
apSen, että olisit parempi äiti lapsillesi. Tämä on ehkä uutta sinulle, mutta äideillä ja iseillä ei ole varaa rypeä itsesäälissä ja jättää lasten jutut hoitamatta.
Mutta vielä haluaisin tietää, miten tämä ^ ja meneminen lääkäriin linkittyvät toisiinsa?
aå
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on häpeästä. Se ei häviä sillä, että kehittää itseään.
Tommy Hellsten sanoo, että käsittelemätön syyllisyys kasautuu häpeäksi. Kun kohtaa syyllisyytensä, häpeä väistyy. Eli suosittelen lukemaan Hellsteniä.
Mutta syyllisyys mistä? Luuletko sinä, että aikuisten lapsiinsa kasaamat syyllisyydentunteet ovat aina syystä syntynyttä syyllisyyttä? Esim. narsistihan syyllistää muita. Se syyllisyyskö mun täytyy kohdata? Millä lailla? Mitä mun siitä pitää uskoa?
ap
Kysymys on ns väärästä syyllisyydestä. Syy on aikuisen, mutta lapsi ottaa syyllisyyden itselleen. Lapsi alkaa siis uskoa, mitä aikuinen sanoo. (Ja niin kaikki aikuisetkin kohdatessaan narsistin)
Tie on pitkä. Suosittelen edelleen lukemaan kirjallisuutta. Hellsten on ihan hyvä aloitus.
Lääkäri katsoisi mua pää kallellaan ja haluaisi määrätä pillereitä. Mahtava apu! Mihinkään muuhun se ei sitten pystyiskään. Vai voisiko se pakottaa sedän hankkimaan sen paperin mulle takaisin? Saisin oikeudenmukaisuuden kokemuksia. Ehkä sen voimalla siivoais jo hetken? No, eihän se vois. So? What's the point?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on häpeästä. Se ei häviä sillä, että kehittää itseään.
Tommy Hellsten sanoo, että käsittelemätön syyllisyys kasautuu häpeäksi. Kun kohtaa syyllisyytensä, häpeä väistyy. Eli suosittelen lukemaan Hellsteniä.
Mutta syyllisyys mistä? Luuletko sinä, että aikuisten lapsiinsa kasaamat syyllisyydentunteet ovat aina syystä syntynyttä syyllisyyttä? Esim. narsistihan syyllistää muita. Se syyllisyyskö mun täytyy kohdata? Millä lailla? Mitä mun siitä pitää uskoa?
apKysymys on ns väärästä syyllisyydestä. Syy on aikuisen, mutta lapsi ottaa syyllisyyden itselleen. Lapsi alkaa siis uskoa, mitä aikuinen sanoo. (Ja niin kaikki aikuisetkin kohdatessaan narsistin)
Tie on pitkä. Suosittelen edelleen lukemaan kirjallisuutta. Hellsten on ihan hyvä aloitus.
Olen mä joskus Hellsteniä lukenutkin. Hän ei kirjoita kuitenkaan vanhemman väärinkäytöksistä (?) vaan käsittääkseni pyrkii ymmärtämään vanhempiensa käytöstä. Mua ei kiinnosta ymmärtää. Mä haluan oikeutta. Mulle ei ole kiinnostavaa, miksi setäni vei sen paperin minulta, oleeellista on, että hän vei sen, eikä mulla ole sen paperin antamaa apua ja tukea itselläni. Siitä toipumiseen tarttisin apua. Siis vertauskuvainnollisesti sama liittyy lapsuuteeni.
En usko, että siihen on kellään mitään sanottavaa. Ei siitä voi toipua. Kun sitä paperia (itsetuntoa, ym) ei ole, niin sitä ei ole. Oikeusjärjestelmämme (ja ihmissuhteemme) on sellainen, että se tuomitsee heikot (näyttö heikkoa paperin puuttuessa) tai hylkii heikkoitsetuntoisia, eikä suinkaan tue ja ole myötätuntoinen toisen virheille.
ap
Alue: Aihe vapaa
Sä vain sanot niin, koska yrität valehdella itsellesi, että maailma on kauniimpi paikka kuin se onkaan ja kohdellut sinuakin jokseenkin oikeudenmukaisesti, mitä se ei ole. Tai häivyttääksesi sen tosiasian, miten helvetin avuton sinäkin olit lapsiudessasi väärien vanhempiesi ylivaltaa vastaan ja lopulta nielit sen kaiken paskan, tai jos et kaikkea, niin ainakin aivan liikaa. Eikä kehenkään voi tässä maailmassa luottaa, vaikka säkin miten yrität.
ap