En tiedä jaksanko enää lapsettomuushoitoja, mutta mies ei voi hyväksyä lapsettomuutta

Lisään vielä, että adoptio tai sijaislapset ei mehelleni käy.ap

Aika kamala tilanne. Miehesi on laittanut sut epäreiluun asemaan. Toki hänelläkin on valinnan vapaus elämässä. Ansaitset kuitenkin tulla rakastetuksi täysin omana itsenäsi, lapsettomanakin. Voimia!

Miehesi kannattaisi hankkia psykologista apua pakkoajatuksiinsa.

Lähinnä mietin, rakastaako hän minua enää vai onko koskaan rakastanutkaan. Toisaalta hän sanoo, että rakkauden takia hän halua perheen juuri minun kanssa. Ap

Aikaa hirvee mies sulla, jos on valmis jättämään sut vain siksi ettet voi saada biologista lasta :( Anteeksi, mutta itse en varmasti pystyisi jatkamaan lapsettomuushoitoja ja parisuhdetta, jos mulla olisi tiedossa, etten kelpaa miehelle lapsettomana...

hanska kirjoitti:

Miehesi kannattaisi hankkia psykologista apua pakkoajatuksiinsa.

Miehen mielestä minä tarvitsen terapiaa, että saan pääni kuntoon ja jaksan jatkaa lapsettomuushoitoja. Ap

Raskaita hoitoja, olen itse saanut lapsen viidennellä ivf:llä luovutetulla munasolulla ja ajattelin silloin, että on vika yritys. Koko elämä oli pysähdyksissä hoitojen ajan, ihan kuin kuolassa olisi elänyt ja ne jatkuvat pettymykset. Ihan kauheaa.

Mikä on syy lapsettomuuteen sinulla, jos munasolujen huonous niin lahjamunasoluilla voisi kokeilla. Minulla oli niin, että omat ei enää toimineet, mutta luovuteulla munasolulla tärppäsi heti.

Lapseni on minulle todella rakas ja todellakin koen 100% omaksi, vaikka on eri geenit. Se on kuitenkin mahassa kasvanut jne eli tuntuu aivan omalta. Ja suunnilleen palvon häntä, tosi kaunis ja fiksu ja ihana luonne jne.

Ja silloin gaevoin kun edes muistan, että tuntemattoman naisen munasolusta, niin ajattelen, että välttyi saamasta mun suvun perinnöllisiä sairauksia ainakin. Ja outoa sekin, että hän on vieraiden mielestäkin ihan samannäköinen kuin minä! Siis ihan samantyyppiset piirteet. Eli jos itsekin haluat lapsen ja jaksat yrittää, niin ehkä tällainen olisi ratkaisu teilläkin.

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin, rakastaako hän minua enää vai onko koskaan rakastanutkaan. Toisaalta hän sanoo, että rakkauden takia hän halua perheen juuri minun kanssa. Ap

Jos miehesi olisi sanonut kuusi vuotta sitten, ettei hän haluakaan koskaan lapsia, olisitko silti rakastanut häntä ja jäänyt hänen luokseen?

Lahjasoluilla on myös yritetty ja tuloksena kaksi keskenmenoa. Masennuslääkitys päällä ja olisin valmis jo luovuttamaan.

Mies psykologille tai ero.

Hoitoihin vaan ja lopetat turhan marinan, kyllä kai sinä itsekin sen lapsen haluat ? Siis heittäydy täysin ja tee mitä se vaatii.

Vaikeinta on itsensä voittaa, mutta loppuunasti sitkeät koittaa.

Hoitoja saa myös lahjoitetuilla munasoluilla ja miehesi siittiöillä hedelmöitettynä. .Niin silloin mies olisi lapsen biologinen vanhempi.

Ei kuulostaa ilmeisesti kovin hyvältä ?

Jos olet itse lapseton niin haluat tehdä/pitää miehesikin sellaisena ? Itsekästä.

Tai lopuksi se ero jos ei muu auta.

Hankala tilanne. Kipeästi omaa lasta kaipaavana en voi olla ymmärtämättä myös miestäsi. Adoptiolapsen saaminen on epävarmaa ja lapset lähes poikkeuksetta enemmän tai vähemmän sairaita. Mies luultavasti ajattelee, että hänen ainutlaatuinen elämänsä valuu hukkaan, jos hän ei edes yritä saada sitä, mikä on hänelle kaikista tärkeintä. Eihän se ole kiveen kirjoitettua, että jonkun toisen naisenkaan kanssa tärppäisi, mutta aika todennäköistä kuitenkin.

Voimia hankalaan tilanteeseen <3 Toivottavasti saatte asiat selvitettyä sille mallille, että teistä molemmat voivat seistä suoraselkäisinä päätöstensä takana ja elää onnellisen elämän. 

Varmasti miehesi rakastaa sinua mutta se ei aina riitä.

Miehesi nyt vaan haluaa lapsia niinkuin moni muukin. 

Et voi kuitenkaan niitä hoitoja jatkaa ikuisuuksia johan siinä loppuu terveys ja rahat.

Toista ei voi väkisin pitää suhteessa.

Eroihin on monia syitä ja teillä se on lapsettomuus. Tuntuu varmasti musertavan pahalta mutta et voi miestäsi tai itseäsi toisenlaiseksi muuttaa vaikka haluaisit.

Vierailija kirjoitti:

Lahjasoluilla on myös yritetty ja tuloksena kaksi keskenmenoa. Masennuslääkitys päällä ja olisin valmis jo luovuttamaan.

Kuulostaa tosissaan siltä, että kaikki on tehty.

Kauhea tilanne.

Menkää nyt kumpikin vähintään pariterapiaan ja ehkä molemmat erikseen jonnekin. Tuo on sellainen kokemus, että pää ei kestä muuten.

Kun mulla oli hoidot tuloksettomia niin välillä aloin miertiä elämän mielekkyyttä ja jopa halusin joinain hetkinä kuolla. Sitä elämänkriisiä ei voi käsittää, ellei ole kokenut.

Eli ammattilaisen kanssa juttelemaan ja saamaan tukea. Ehkä säkin haluat lopilta jotain muuta elämääsi, mutta et vielä pysty näkemään sitä ja vaihtoehtoista tulevaisuutta tuon synkän kuplan keskellä.

Mä eroaisin. Mies löytäisi uuden rakkauden ja saisi perustaa tämän kanssa perheen, ja sinäkin voisit löytää uuden rakkauden,ehkä kenties miehen joka on jo valmiiksi isä? Tai miehen jota ei haittaisi vaikka ei tulisi lapsia? Heti alussa kertoisit ongelmistasi niin peli olisi selvä molemmille osapuolille.

En näe nykyiselle suhteellesi tulevaisuutta. Teet vaan miehesi katkeraksi.

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin, rakastaako hän minua enää vai onko koskaan rakastanutkaan. Toisaalta hän sanoo, että rakkauden takia hän halua perheen juuri minun kanssa. Ap

Jos miehesi olisi sanonut kuusi vuotta sitten, ettei hän haluakaan koskaan lapsia, olisitko silti rakastanut häntä ja jäänyt hänen luokseen?

n

En osaa miettiä asiaa noin päin. Mutta jos mieheni olisi kertonut, ettei voi koskaan lapsia saada, olisin ehdottomasti halunnut hänen kanssaan silti elämäni jakaa. Ennen lapsettomuustutkimuksia mies joskus sanoi, ettei halua selvittää kummasta se johtuu. Olemme muutaman kerran hoidot lopettaneet ja minä olen alkanut hyväksyä lopullisuutta. Mieheni on aina "viimeisen' yrityksen jälkeen halunnut lähteä uudelleen ja uudelleen.ap

Ihan hirveä mies. Voisiko hän kuvitella, että itse sanoisit nuo samat sanat hänelle, jos hän ei olisi biologisesti kykeneväinen? Aivan järkyttävän hirveän ihmisen olet rinnallesi saanut. Mies joko suotuu johonkin terapiaan tai sitten vaihtoon aivan saman tien. Et tarvitse tuollaista myrkkyä elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin, rakastaako hän minua enää vai onko koskaan rakastanutkaan. Toisaalta hän sanoo, että rakkauden takia hän halua perheen juuri minun kanssa. Ap

Jos miehesi olisi sanonut kuusi vuotta sitten, ettei hän haluakaan koskaan lapsia, olisitko silti rakastanut häntä ja jäänyt hänen luokseen?

n

En osaa miettiä asiaa noin päin. Mutta jos mieheni olisi kertonut, ettei voi koskaan lapsia saada, olisin ehdottomasti halunnut hänen kanssaan silti elämäni jakaa.

Se, ettei halua lapsia, on psykologista kyvyttömyyttä hankkia lapsia. Jotkut meistä ovat syntyneet ihmisiksi, joille vanhemmuus ei ole vaihtoehto, ja tämä saattaa selvitä vasta myöhään aikuisiällä. Miksi asetat psykologisen ja johonkin sairauteen perustuvan lapsettomuuden eri viivalle?

Miksi se biologinen kersa on niin tärkeä miehellesi? Parempi ettei tuollainen mulkku pääsisi edes geenejään levittämään. Maailmassa on niin paljon orpoja, kaltoinkohdeltuja lapsia, miksi ei voi tarjota sellaiselle rakastavaa kotia? Ei varmaan oo rahasta pulaa, jos hoidoissa käyty vuosia.

Miksi se on niin vaikea ymmärtää, että biologisen lapsen saaminen on tärkeää myös miehille? Jos tilanne olisi toisin päin, tätä keskustelua ei edes käytäisi.

Ei teillä ole muuta vaihtoehtoa kuin ero. Päästä miehesi etsimään perheunelmaansa muualta.

Terv. Mies ja kahden lapsen ylpeä isä