Vauvanhoito on helvettiä

Ei tuo kyllä normaalilta kuulosta.

Vauvanhoito on toki juu sitovaa hommaa, kahden kanssa erityisesti, mutta kyllä silti tulisi myös positiivista tuntea, vaikka negatiivisetkin tunteet ovat ihan normaaleja. Sinänsä kyllä homma helpottaa koko ajan, kun vauvat kasvavat.

Imetyskone kirjoitti:

Niinpä. Tein paskan valinnan ja yritän tässä varoittaa muita. Itse luulin että tulee joku ylitsevuotava äidinrakkaus näitä kohtaan mistä niin usein kuulee. Ei tule.

Kyllä se " normaalisti" tulee. Hae apua ajoissa. Sinulla ei ole kaikki kunnossa. Eikä vauvoillakaan jos kaikki on oksennusta ja paskaa.

Netissä on tukiryhmiä kaksosten äideille. Älä koita imettää jos on rankkaa...

Lue Joukolatar blogia ja ota oppia!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mulle kelpaisi, väsymystä lukuunottamatta.

Kyllähän aloittajakin jaksaisi tuon kaiken muun, jos ei olisi niin väsynyt. Niin se vaan menee. Jos olet väsynyt, et jaksa tavallisia, iloisiakaan asioita.

Itselläni kokemusta vain yhdestä vauvasta, mutta se oli yhtä helvettiä. Pahinta mulle oli unen puute ja se yksinäisyys. En tuntenut vauvaa kohtaan oikeastaan mitään (ehkä öisin jopa vihaa), hoidin kuitenkin pakolliset perustarpeet. Pitää vaan odottaa, että se pahin aika menee ohi. Kommunikoiva taapero on jo helpompi tapaus, ainakin niin on meillä. Nyt huomaan, että nautin yhteisestä ajasta 2-vuotiaan kanssa.

Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Itselläni kokemusta vain yhdestä vauvasta, mutta se oli yhtä helvettiä. Pahinta mulle oli unen puute ja se yksinäisyys. En tuntenut vauvaa kohtaan oikeastaan mitään (ehkä öisin jopa vihaa), hoidin kuitenkin pakolliset perustarpeet. Pitää vaan odottaa, että se pahin aika menee ohi. Kommunikoiva taapero on jo helpompi tapaus, ainakin niin on meillä. Nyt huomaan, että nautin yhteisestä ajasta 2-vuotiaan kanssa.

Tsemppiä!

Kiitos. Itsellänikin nousee näitä voimakkaita inhon tunteita näitä kohtaan. Jopa noiden ääntely inhottaa välillä. Pitää mennä vessaan korvatulpissa ja laittaa hana valumaan etten kuulisi niitä. Olisi edes hetken rauha.

Tsemppiä hurjasti! Vaikka nyt voi olla vaikea uskoa sitä, elämä helpottaa kyllä kun lapset kasvavat. Monet vauvat alkavat noin 3 kuukauden ikäisenä syödä tehokkaammin, jolloin koko elämä ei ole enää yhtä imetystä ja tissi suussa nukkumista.

Ilmeisesti olet jo neuvolasta hakenut apua arkeen. Oletko tutustunut Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry:n toimintaan? Kuulostaahan tuo jo synnytyksen jälkeiseltä masennukselta. :(

Jos tuntuu että vauvat oikeasti huutavat ja kakkaavat koko ajan, onko mahdolliset allergiat poissuljettu?

Tsemppiä, kyllä se äidinrakkaus sieltä syntyy kun elämä helpottaa. Ei se kaikilla synny heti.

Tiedän tunteen, mulla oli sama fiilis, vaikka vauvoja oli vain yksi. Ei se äidinrakkaus koskaan humahtanut. Kannattaa oikeesti puhua ammattilaiselle, se helpottaa tota oloa, tai auttaa ainakin sietämään sitä. Meitä on muitakin, et ole ainoa joka tuntee noin. Etsiydy jonnekin, jossa saat vertaistukea kasvotusten, tämä ei ole siihen hyvä paikka.

Varaudu siihen, että olo ei välttämättä poistu kokonaan vauvojen kasvaessakaan (se kyllä helpottuu, sen uskallan luvata, mutta välttämättä se ei poistu, itse kamppailen asian kanssa ja lapsi kohta 4 v). Ammattiapu, ammattiapu, ammattiapu. Ja jos saksa taittuu, tätä kirjaa voin suositella: https://www.amazon.de/gp/product/3453280792/ref=pd_bxgy_14_img_3?ie=UTF…

Kiitos rehellisyydestäsi. Ja voimia. Yritä sälyttää niitä hoitoon mahdollisimman paljon jos suinkin voit. 😆 Ehkä se vähän helpottuu kun ne siitä kAsvaa.

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä! Mulla oli samoja tunteita, vaikka vain yksi vauva kerrallaan. Näin kahden lapsen äitinä olen vankasti sitä mieltä että vauva-aika on perseestä. Inhosin sitä. Ihan eri asia kun tulee vähän ikää ja taitoja ja komminikointikykyä lisää. Sitten helpottaa 🙂 Hang in there! Ja pyydä apua.

Vauva-aikahan on helppoa, kun se vauva ei tee muuta kuin syö, kakkii ja nukkuu. Odotas kun pääsee vaiheeseen, jolloin se oma mieli herää ja kaikki menee taisteluksi. Tai sitten kun teini-iässä kuulee pelkkää HV:ta...

Hei ap!

Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat, samoja tunteita minullakin oli, vaikka vain yksi lapsi. Vauvalla oli refluksi, jota neuvolan terkka ja lääkäri eivät kuitenkaan suostuneet tunnistamaan (yksityinen lääkäri sitten hoiti homman). Ei nukkunut kuin 15-30 min pätkissä, huusi ja itki ja puklasi. Ei siihen väsymykseen ja uupumukseen vaan voi varautua, ennen kuin sen kokee. Välillä kaduin todella paljon sitä, että ikinä hankin lapsen... Vaikka lapsi oli hartaasti toivottu, ja monen vuoden yrittämisen tulos. Nämä ovat melko yleisiä tunteita, mutta niistä ei vaan "saa" puhua, kun heti paikalle ryntää joukko täydellisiä äitejä tai katkeria lapsettomia kiillottamaan sädekehäänsä. Minä sain puhua asiasta turvallisessa ympäristössä, muiden kanssa jotka olivat kokeneet asian samoin, ja se auttoi jaksamaan vaippa-arkea.

Kannattaa puhua neuvolassa. Sinulla saattaa olla myös raskauden jälkeistä masennusta. Siihen on hoitoa. Neuvolan kautta voi myös saada kotiapua.

Tämä ei varmaan tässä vaiheessa lohduta, mutta ihan oikeasti tuo helpottaa kun vauva kasvaa. Ne hellät tunteet tulevat pikkuhiljaa. Minä, joka vauvan ollessa 4 kk itkin katkerasti paskuuttani, kun en tuntenut mitään rakkautta omaa vauvaa kohtaan, huomasin vauvan ollessa 6-7 kk, että minähän rakastan tätä pientä enemmän kuin mitään muuta. Masennus ja väsymys vaan tekivät sen.

Ja vauvakin on nyt vähän isompana paljon helpompi, vaikka minua peloteltiin tyyliin "voi voi, kun ei se pienen vauvan hoitaminen vaikeaa ole, sehän vaan nukkuu ja syö! Odotapa vaan kun se kasvaa ja tekee hampaita ja lähtee liikkeelle, sitten vasta raskasta onkin!" No ei ole. Pikkuvauvavaihe oli täyttä helvettiä. Nyt kaikki on helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuollaiset ihmiset saavat edes lapsia?

On kyllä huutava vääryys.

Ei kai kukaan sua tuohon pakottanut?

Anna adobtioon ja jatka rilluttelua.

Saavat? Hän on tietysti _tehnyt_ lapsensa!

Ja mikä hitto on adobtio?

Nämä aloitukset ovat siitä hyviä, että kaikkien tulisi tiedostaa pikkulapsivaiheen mahdollinen rankkuus. Että on edes joku käsitys, miten vaikeaa seuraavat pari vuotta saattavat tulla olemaan. Toivottavasti kokemus on sitten positiivisempi kuin mihin varautui.

Minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus johtuen vaikeasta synnytyksestä ja sen aiheuttamista hitaasti parantuneista vaurioista sekä "suihkutisseistä", jossa maitoa erittyy turhankin paljon - rajoittaa tehokkaasti kodin ulkopuolella liikkumista imetysaikana sekä nukkumista, koska maito pakkaantuu todella noeasti  ja kivualiaasti rintoihin :( Mutta siis tuo, ettet tunne positiivisia tunteita vauvojasi kohtaan voi hyvinkin olla oire masennuksesta, AP. Onko sinulla mysö mahdollisesti ahdistusta ja unettomuutta, vaikka oletkin väsynyt? Ota asia puheeksi neuvolassa ja VAADI apua. Itse en sitä tajunnut aikoinaan tehdä, vaan sinnittelin sillä lailla päivä kerrallaan yksin, vaikka toki miehenikin osallistui lastenhoitoon... Tsemppiä, voin luvata etta lasten kasvaessa myös äitiydestä saa niitä positiivisiakin kokemuksia!

Jossain mättää sun hoitamisessa jos koet noin.

Mulla meni hyvin vaikka olin yh.

Aggressiivisella asenteella ja väärällä hoidolla kaikki menee huonosti.

Kyllä turhaan sun äiti ap sen helvetin kärsi, olis vaan jättänyt ruokkimatta, olis nyt yksi hullu vähemmän.

Mulla tuli myös mieleen, että onkohan vauvat terveitä, jos kovin oksentavat ja huutavat paljon? Imetätkö, miten se sujuu? Onko sulla ehkä ns. suihkutissit ja tulee liian paineella? Tai oisko allergioita tai muuten herkkä vatsa? jos koitat jättää ruokavaliostasi pois kahvin, suklaan, sipulin ym. mahdollisesti ärsyttävän?

Ota yhteys neuvolaan, kerro rohkeasti, että olet ihan lopussa ja että tarvit apua. Sitä varmasti saat, etenkin kun on kaksoset. Käytä vauvat lääkärissä, listaa ylös kaikki oireet ja vaivat sekä muut ongelmat. Mitä apua jo saat(te)? Onko isä kuvioissa, auttaako? Entä isovanhemmat? Saatko hetkeäkään koskaan omaa aikaa? Edes suihkun ajan tai että käyt nopsaan kaupassa yksin?

Tsemppiä kovasti! Ei tää vauva-aika aina oo niin herkkua ja alku on usein rankinta. Ehkä jo parin kuukauden päästä vähän helpottaa...

Mua aina jaksaa yllättää nää vuodatukset, joissa vauva-aika ei ollutkaan sellaista kuin kuviteltiin. Mitä te oikein odotatte äitiydeltä, jos tuollainen yllättää?  Aikuiset ihmiset eivät muka ollenkaan osaa ennakoida mitä äitiys on? Menkää edes hoitaa muiden lapsia joksikin aikaa ennekuin hankitte omia, jos noin vaikeaa ennekoida tulevaa.

Vierailija kirjoitti:

Mua aina jaksaa yllättää nää vuodatukset, joissa vauva-aika ei ollutkaan sellaista kuin kuviteltiin. Mitä te oikein odotatte äitiydeltä, jos tuollainen yllättää?  Aikuiset ihmiset eivät muka ollenkaan osaa ennakoida mitä äitiys on? Menkää edes hoitaa muiden lapsia joksikin aikaa ennekuin hankitte omia, jos noin vaikeaa ennekoida tulevaa.

Mietin vähän samaa. Onko lähdetty liikkeelle, että vauva on ah söpö, ja sille puetaan kivoja vaatteita ja se nukkuu sylissä tyytyväisesti tuhisten? Omaa elämää ei tarvitse muuttaa mitenkään ja näinpäinpois?

Itselläkin oli ensimmäisen kohdalla aika ruusuiset odotukset, kyllä ne karisivat ja seuraavista on osannut nauttiakin, kun on ollut realistinen asenne alusta alkaen.

Ja kyllä, on ollut väsymystä, huutoa jnejne.

Minustakin vauva-aika, eka puoli vuotta oli kaikkein raskainta ja rasittavinta. Nyt 1v3kk tuo tenava on jo tosi mukava ja tajuaa yllättävän paljon. Hänestä on seuraa eikä ole mikään huutava pötkylä. Se siinä ärsytti, kun vuorovaikutusta ei ollut. Lohduttaudu sillä, aloittaja. Että raskain aika on myös se lyhyin. Lopeta imetys vaikka ja siirry korvikkeisiin. Älä yritä tehdä kaikkea täydellisesti. Riittävän hyvä kelpaa.

Kaikkea hyvää teille! Kyllä se siitä!