Masennuksen aiheuttama makeanhimo pilasi hampaani, kohtalotovereita?
Olen vasta 26 v ja minulla on aika monta reikää hampaissa... Vihaan itseäni vielä enemmän. Koulukiusaamisen seurauksena sairastuin masennukseen ja paniikkihäiriöön, ja lohdutin itseäni lähes päivittäin suklaalla. Kotona asuessani minulla oli piilossa namijemmoja mutta kun muutin omilleni, himot riistäytyivät käsistä. En saanut opiskelupaikkakunnalta kavereita (kuka nyt läskiä aknenaamaa haluaa kaveerata) Mässytin jatkuvasti makeaa ja viikonloppuisin kittasin limua ja siideriä. En kestänyt, jos minulla ei ollut karkkipussia tai suklaalevyä kotona. Olin niin yksinäinen, ylipainoinen luuseri: olin 164 cm pitkä ja painoin 77 kiloa. Ihoni ja hiukseni olivat kamalassa kunnossa. Häpesin hakeutua hoitoon.
Pari vuotta sitten menin hoitoon ja aloitin elämäntaparemontin, olen laihtunut 15 kiloa. Kävin myös viime vuonna hammaslääkärissä, joka haukkui minut pystyyn. Itkien kävelin vastaanotolta pois ja sieltä suoraan karkkikauppaan... Tänä vuonna minulta on paikattu kaksi hammasta ja lisää poraamista on tulossa. Karkkiholismini on räjähtänyt vuosien jälkeen täysille, vielä kun jäin työttömäksikin. Tiedän tehneeni kaamean virheen syömällä makeaa mutta en enää jaksaisi syyllistämistä yhtään enempää. Tiedän että makeanhimoni on sairaalloinen, alkoholismiin verrattavissa. Kukaan auta minua, saan kaikilta vaan pelkkää saarnausta. Minulla ei ole vertaistukea, kun suvussani ei ole muutenkaan mielenterveysongelmia kenelläkään muulla.
Kommentit (7)
Sama tilanne paitsi mulla hammaslääkärille meno on vielä edessä. Olenkin tässä keräillyt rohkeutta jo monta kuukautta...
Ei kyllä ole hammaslääkärin paikka _huutaa_ kenellekään potilaalle, pystyisitkö mitenkään vaihtamaan toiseen hammaslääkäriin?
Tsemppiä.
No onpas outoa, jos hammaslääkäri haukkui sinut. Itsellänikin oli hampaat aika huonossa kunnossa kun pidin 7vuoden tauon ja hampaiden hoito vähän jäi, mutta reiät paikattiin ja juurihoitoja jouduttiin tekemään pari. Kyllä se siitä kun löydät hyvän hammaslääkärin!!
Ajattele, että ne reiät ovat sinun taisteluarpiasi. Kukaan muu kuin sinä itse ei tiedä, miten olet tähän tilanteeseen päätynyt eikä sinun tarvitsekaan selitellä sitä kenellekään. Sinä tiedät, se riittää. Minäkin vaihtaisin hammaslääkäriä, jos minulle huudettaisiin. Eiköhän sellaisiakin löydy, jotka ymmärtävät syömishäiriöitä.
Vierailija kirjoitti:
No onpas outoa, jos hammaslääkäri haukkui sinut. Itsellänikin oli hampaat aika huonossa kunnossa kun pidin 7vuoden tauon ja hampaiden hoito vähän jäi, mutta reiät paikattiin ja juurihoitoja jouduttiin tekemään pari. Kyllä se siitä kun löydät hyvän hammaslääkärin!!
Hei, itse asiassa vaihdoin hammaslääkäriä toisen vastaanotto(eli sättimis-) kerran jälkeen. Tänä vuonna kävin aivan ihanan nuoren naislääkärin vastaanotolla, osasi huomioida henkisen tilani tarkkaan ja kehui, kuinka kaikesta huolimatta uskalsin hakeutua hoitoon. Häpeä on silti läsnä... Johtuu ehkä siitä kun kouluvuosina sain hävetä joka päivä, turhaan... -ap
Lisään vielä, että uudelleen puhjennut makeanhimo tuntuu lannistavalta. Noin 2,5 vuotta pystyin olemaan tuntematta sietämätöntä makeanhimoa. Harrastin paljon liikuntaa ja karkkia söin vain viikonloppuisin, limujen juonnista ja alkoholista olen päässyt kokonaan eroon. -ap
Tsemii. ^3^
T: Toinen ahmija, mutta suolaisen, niin ei reikiä.
Nalle kainaloon
http://www.desiglitters.com/wp-content/uploads/7357/7357.gif