Mieheni ei halua (voi / pysty) heittää mitään pois

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei missään nimessä vanhoja koulukirjoja ja -vihkoja hävitykseen

Hamsteri-kulta: vanhojen koulukirjojen tieto on vanhentunutta.

Kysy vaikka kirjastonhoitajalta: tietokirjoista arvokasta on viimeisin tieto, ei ne sun äitis Laskuopit sun muut jostain 50-luvulta...

Oikeastiko aakkoset ovat muuttuneet vuoden 1969 jälkeen? Tai yhteenlaskusäännöt?

Kirjaimia nyt muutetaan yhtenään. Välillä on seiskassa viiva ja välillä ei. Tyyppikirjaimet muuttuvat selkeämpään suuntaan.

Matematiikan opetus uudistuu jatkuvasti. Ei nykyisille ekaluokkalaisille aloiteta joukko-oppia opettamalla.

Itse en hilloa tavaraa, joka on ollut jokaisen saatavilla. En edes siksi, että kukaan muu ei ehkä huomaisi kyseistä tavaraa säilöä tulevaisuuteen.

Meillä on aivan tarpeeksi muuta tavaraa, jonka kanssa painia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen tavarat on miehen ja jos mies maksaa 50% kotiin liittyvistä kuluista, on hänellä ihan samanlainen oikeus siellä omalla tavallaan elää kuin vaimollaankin.

Sopikaa miehen kanssa, että yhdessä valitsette pois heitettävän krääsän: sinä valitset mieheltä yhden tavaran, hän sinulta. Mies viskoo pois sinun puuterisi, sinä saat valita miehen vanhan kouluvihon.

Sopiminen varmaankin olisi hieno juttu, jos toinen olisi valmis heittämään jotain pois.

Sekä tuo vanha kouluvihko (jota ei enää käytetä, enintään tunnesyistä voidaan satunnaisesti selaa harvoin) on samanarvoinen kuin puuteri, (jota voidaan käyttää päivittäin) on harvinaisen huono esimerkki. Melkein samakuin toinen heittäisi rikkinäisen sähköautoradan pois, jolla viimeksi oli käytössä ehjänä ollessaan 30 vuotta sitten, niin toinen vaatii heittään pois rakkaan korun, jota käyttää päivittäin.

Sinäkö määrität tavaran merkityksen sillä painotuksella, miten tarpeellinen se on omistajalleen? Eli puuteri on tärkemäpi kuin vihko, koska vihkoa ei käytetä joka päivä?

Miehen tavaroilla on yhtä suuri arvo kuin naisen tavaroilla, joten on ihan reilua, että kumpikin päättää toisen poisheitettävät sen mukaan, mikä vaikuttaa siltä, että sitä ei tarvita.

No kerros kuinka tärkeä on vanha vihko omistajalleen, joka kaivautuu esiin kerran kymmenessä vuodessa esiin, plärätään läpi pikaisesti ja taas piilotetaan kaapin nurkkaan kolmen kymmenen kaltaisensa viereen, viemään hyllyn verran tilaa pienestä kodista? Vihko, jonka olemassa oloa ei edes kaipaa, ei edes muistaisi, jos siihen ei satunnaisesti törmäisi kun siivoaa kaappejaan, mouruttuaan sen kymmenen vuotta ensin, miten ei ole ikinä tilaa missään (ei tietenkään, kun hyllyt notkui vanhoja ala-asteenkirjojaan, vihkojaan, piirrustuksiaan, rikkinäisiä puhelimia, latureita ja ym tavaraa, mitä äitisä ei jaksa enää varastoida, muttei niille ole mitään käyttöä arjessa, ikinä).

No voi helevetti teidän kanssa. Niillä vihkoilla ja kirjoilla voi olla tunnearvoa. Ja se on ihan oikeutettu syy säilyttää ne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen tavarat on miehen ja jos mies maksaa 50% kotiin liittyvistä kuluista, on hänellä ihan samanlainen oikeus siellä omalla tavallaan elää kuin vaimollaankin.

Sopikaa miehen kanssa, että yhdessä valitsette pois heitettävän krääsän: sinä valitset mieheltä yhden tavaran, hän sinulta. Mies viskoo pois sinun puuterisi, sinä saat valita miehen vanhan kouluvihon.

Sopiminen varmaankin olisi hieno juttu, jos toinen olisi valmis heittämään jotain pois.

Sekä tuo vanha kouluvihko (jota ei enää käytetä, enintään tunnesyistä voidaan satunnaisesti selaa harvoin) on samanarvoinen kuin puuteri, (jota voidaan käyttää päivittäin) on harvinaisen huono esimerkki. Melkein samakuin toinen heittäisi rikkinäisen sähköautoradan pois, jolla viimeksi oli käytössä ehjänä ollessaan 30 vuotta sitten, niin toinen vaatii heittään pois rakkaan korun, jota käyttää päivittäin.

Sinäkö määrität tavaran merkityksen sillä painotuksella, miten tarpeellinen se on omistajalleen? Eli puuteri on tärkemäpi kuin vihko, koska vihkoa ei käytetä joka päivä?

Miehen tavaroilla on yhtä suuri arvo kuin naisen tavaroilla, joten on ihan reilua, että kumpikin päättää toisen poisheitettävät sen mukaan, mikä vaikuttaa siltä, että sitä ei tarvita.

Kerrohan, miten rikkinäinen mustekynä voi olla arvokas? Onko se yhtä arvokas kuin paita, joka on jatkuvasti käytössä? Vai yhtä arvokas kuin isovanhemmilta saatu kuusenkoriste, joka on ollut joka joulu joulukuusessa?

Jos toisella on huomattavan paljon enemmän tavaraa kuin toisella, niin pitäisikö sen tavaraa hamstraavan maksaa perheelle isompi asunto, koska hänen tavaransa tarvitsevat tilaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei missään nimessä vanhoja koulukirjoja ja -vihkoja hävitykseen

Hamsteri-kulta: vanhojen koulukirjojen tieto on vanhentunutta.

Kysy vaikka kirjastonhoitajalta: tietokirjoista arvokasta on viimeisin tieto, ei ne sun äitis Laskuopit sun muut jostain 50-luvulta...

Oikeastiko aakkoset ovat muuttuneet vuoden 1969 jälkeen? Tai yhteenlaskusäännöt?

Aloitetaan sillä, että nämä tulisi muistaa suurimmaksi osaksi omasta päästään ja vaikeampien yhtälöjen ratkaisumallit löydät nopeampaa netistä kuin kaivamalla sitä vihkopinoa mitä hamstraa.

Ja kyllä, aakkoset ovat hieman muuttuneet. Järjestys pysyy, mutta kirjaimet ovat hieman erilaisia mitä peruskoululaisille opetetaan nykyisin, kuin mitä vihkoon on laitettu. Ja nekin löytyy netistä, ajantasaisena tietonaan.

Joten lopeta tuo säälittävä provoaminen.

Tottahan se on ettei toinen voi sanoa omien tavaroidensa olevan arvokkaampia, yleensä vain nuo hamstereiden aarteet on 99,9% kansasta täyttä roskaa. Mitä jos teette ap niin, että kaikki perheenjäsenet saavat omille tavaroilleen saman verran säilytystilaa, siis tyyliin samanlaisen kaapin, johon pitää mahtua kaikki. Jos ei mahdu niin sitten pois. Enkä puhu nyt mistään autoista tai pianoista, mutta harvalla niitä muutenkaan montaa on. Itse en kyllä katselisi tuollaista vaan heittäisin vain kylmästi rikkinäiset tavarat pois jos niitä ei ole esim kuukauden sisällä korjattu.

Vierailija kirjoitti:

No voi helevetti teidän kanssa. Niillä vihkoilla ja kirjoilla voi olla tunnearvoa. Ja se on ihan oikeutettu syy säilyttää ne.

Jaa paskat. Tunnearvoa on asioilla, joiden poissaoloa kaipaisit muutaman päivän kuluessa. Esim kaulaketju, jonka mieheni antoi minulle ensimmäisenä joululahjana, sillä on tunnearvoa. Käytän sitä lähes päivittäin, vaikka onkin halpa kuin mikä. Samoin rannekellolla, jonka osti miehelleni kun olimme olleet yhdessä 5vuotta, on tunne arvoa miehelleni, hän käyttää sitä yhä muista kelloistaan huolimatta, vaikka toimiikin nykyään enään vain yleensä.

Vihko, joka mätänee komeron perällä pahvilaatikossa ja johon törmää vahingossa hyvin harvoin, sillä ei ole tunnearvoa, ei ainakaan käytännössä mitään. Lämpimiä tunteita voi nostaa, mutta tunne arvoa sillä ei kyllä ole kuin hiiren näkerän verran.

Sano hänelle että lapsilla on oikeus terveeseen kotiin. Jos hän ei luovu pelleilystä, te lähdette.

Ai tää on yleisempääkin. Miehen äiti on sellainen pikkutilpehööreilijä, jonka mielestä ihanimpia esineitä ovat ne, jotka ovat joko kristallia tai posliinia. Ja tekokukat. Yhteen kun muutettiin miehen kanssa, ihmettelin, kun kirjahyllyt täyttyivät kristallisista ja posliinisista pikkueläimistä. Ja tekokukista. Ihan oikeasti, mulla oli sellaisia, kun olin joku 8-vuotias! Mies(kään) ei edes pidä niistä, mutta "ne on pakko pitää esillä, koska ne on lahjoja äitiltä". Voi elämä. No, teimme kompromissin. Muutama harkittu esine on näkösällä, loput haudattu varaston pimeimpään, syrjäisimpään nurkkaan. Ärsyttää säästää moista roinaa, mutta minkäs teet. Ja ärsyttää ihan hirveästi nähdä noita muutamia tunnearvoltaan mittaamattomia romuja, mutta ei voi mitään. Onneksi äitinsä muutaman krääsän tuotuaan lahjaksi tajusi, että ne eivät meillä pääse esille.

Vinkkinä ihan jokaiselle: ÄLKÄÄ OSTAKO SISUSTUSTAVAROITA LAHJAKSI. Paitsi jos IHAN oikeasti VARMASTI tiedätte, että juuri tuo kyseinen esine on erittäin toivottu. Sama juttu korujen kanssa. Käyttötavara on fiksumpaa lahjaa.

Nämä vanhat koulukirjat.. Jos joku niiden kanssa haluaa lapsuuttaan muistella niin se on hänen asiansa, kunhan muutkin tavarat asuntoon mahtuvat, mutta mitä ihmettä varten muistelijan lasten pitää sietää näitä 'aarteita' huoneessaan. Anoppi raahasi meille miehen vanhat koulukirjat ja omansakin mitä löysi meidän lapsille. Mitä ihmettä ne lapset tekee näillä kirjoilla. Koulusta saa ne opukset, joita siellä käytetään. Vai pitääkö lapsen tehdä kahdet tai kolmet läksyt? Ensin omat ja sitten isänsä ja vielä anopinkin vanhat. Mies toimitti onneksi omansa roskiin. Jos ap:n mies tunkee rojunsa lapsille niin mitä jos lapset saisivat päättää mitä siellä huoneessa hillotaan (hyvä sana). Mitä lapsi ei tarvitse niin menee roskiin. Isä on ne hänelle /heille antanut eli he päättävät. Minä en ainakaan rupeaisi huoneessani säilömään isäni vanhoja rojuja. 

Säilö jonnekin missä tavaran olemassa olo unohtuu ja sitten heität salaa tavara kerrallaan pois. Niin teen lapsieni kanssa kun eivät jaksa muistaa kaikke omistamaansa roinaa. Ja kaikki jotka nillittävät ettei saa miehelle tehdä niin, sanon, eikö vaimo omista puoliksi kaikki mitä mies omistaa eli voi ainakin puolet heittää menemään.

Ihan samanlaista täälläkin. Mies on ihan hirveä hamsteri ja kerää sekä säästää ihan kaikkea mahdollista. Ennen se ei niin häirinnyt kun miehellä oli oma työhuone, joka täynnä rojua. Nyt kun lapsille piti saada omat huoneet, tuo kaikki roju on olohuoneessa. En edes kehtaa kutsua ketään meille kylään, en edes lasten kavereita. Kotiin tuleminen ahdistaa. Olen tästä puhunut miehelle ja suoraan sanonut että joko rojut tai minä. Ilmeisesti rojut voittavat. Tarkoitus on että ulkorakennukseen tehdään varastohuone näille tavaroille, mutta lapset taitavat muuttaa pois sitä ennen.

Ja kyllä, niin paljon kuin pystyn, heitä salaa pois. Esim. jos vatkain hajoaa, vien sen kierrätykseen ennen kuin mies huomaa, muuten se talletetaan kun siinä on vielä hyviä osia. Juuri heitin laatikollisen mehukattipurkkeja pois ym. Kaikkea kerätään varmuuden vuoksi ja koskaan ei mitään oikeasti tarvita.

Itse menen aina vain tarkemmaksi sen suhteen mitä säästän. Olin jonkinlainen hamsteri itsekin mutta nyt surutta kaikki rikkinäinen ja tarpeeton pois.

Vierailija kirjoitti:

Nämä vanhat koulukirjat.. Jos joku niiden kanssa haluaa lapsuuttaan muistella niin se on hänen asiansa, kunhan muutkin tavarat asuntoon mahtuvat, mutta mitä ihmettä varten muistelijan lasten pitää sietää näitä 'aarteita' huoneessaan. Anoppi raahasi meille miehen vanhat koulukirjat ja omansakin mitä löysi meidän lapsille. Mitä ihmettä ne lapset tekee näillä kirjoilla. Koulusta saa ne opukset, joita siellä käytetään. Vai pitääkö lapsen tehdä kahdet tai kolmet läksyt? Ensin omat ja sitten isänsä ja vielä anopinkin vanhat. Mies toimitti onneksi omansa roskiin. Jos ap:n mies tunkee rojunsa lapsille niin mitä jos lapset saisivat päättää mitä siellä huoneessa hillotaan (hyvä sana). Mitä lapsi ei tarvitse niin menee roskiin. Isä on ne hänelle /heille antanut eli he päättävät. Minä en ainakaan rupeaisi huoneessani säilömään isäni vanhoja rojuja. 

Laiskat ihmiset siirtävät omat roinansa ja ongelmansa muille. Vastuuta ei saisi siirtää.

Vierailija kirjoitti:

Ihan samanlaista täälläkin. Mies on ihan hirveä hamsteri ja kerää sekä säästää ihan kaikkea mahdollista. Ennen se ei niin häirinnyt kun miehellä oli oma työhuone, joka täynnä rojua. Nyt kun lapsille piti saada omat huoneet, tuo kaikki roju on olohuoneessa. En edes kehtaa kutsua ketään meille kylään, en edes lasten kavereita. Kotiin tuleminen ahdistaa. Olen tästä puhunut miehelle ja suoraan sanonut että joko rojut tai minä. Ilmeisesti rojut voittavat. Tarkoitus on että ulkorakennukseen tehdään varastohuone näille tavaroille, mutta lapset taitavat muuttaa pois sitä ennen.

Ja kyllä, niin paljon kuin pystyn, heitä salaa pois. Esim. jos vatkain hajoaa, vien sen kierrätykseen ennen kuin mies huomaa, muuten se talletetaan kun siinä on vielä hyviä osia. Juuri heitin laatikollisen mehukattipurkkeja pois ym. Kaikkea kerätään varmuuden vuoksi ja koskaan ei mitään oikeasti tarvita.

Itse menen aina vain tarkemmaksi sen suhteen mitä säästän. Olin jonkinlainen hamsteri itsekin mutta nyt surutta kaikki rikkinäinen ja tarpeeton pois.

Muista että muovit muovinkeräykseen

Onneksi en ole ainoa tämän ongelman kanssa painiva. Mun mies ei luopuisi mistään, esim lehtiä on varastoituna ties kuinka monta vuosikertaa. Ei hän niitä ikinä lue, mutta voihan se olla, että huhtikuun 2004 TM:aa tulee tarpeeseen joku kerta. Kaikki romu säilötään, varsinkin elektroniikkaromu on ihan korvaamattoman arvokasta. Kun kaiken voi "joku kerta" korjata. Mun ja lasten tavaroista luopuisi kyllä helposti. Anoppi haalii (halvalla) tavaraa, ja tuo niitä meille, oma tupa ääriään myöten täynnä. Näitä aarteita ei voi hävittää, kun hänen äitinsä hyvyyttään ostanut ne meille.

Nostanpa tätä, jos joku muukin tarttuisi aiheeseen.

Meille tuli miehen kanssa riitaa, kun halusin laittaa keräykseen hänen vanhoja t-paitojaan, joihin hän ei enää mahdu. Hän suuttui ihan kauheasti, että kuinka kehtaan kajota hänen vaatekaappiinsa. Sanoin, etten heitä mitään pois, mikä ei haise pölylle ja ole mytyssä kaapin perällä, ja että haluan, että hän löytää ne käyttöpaitansa helpommin. Ei käynyt. Oli pakko työntää kippanat t-paidat takaisin kaappiin, koska niitä on hankittu matkoilta/ festareilta yms. Ei löytynyt muita perusteita kuin tunnearvo. Omia vaatteitani sitten nakkelin keräyskassiin ja iloitsin, kun sain kaappiini lisää tilaa.

Mietin, että salaako mun pitää siivota nurkkia, kun en saisi koskea mihinkään, mikä on hänen. Asutaan omakotitalossa ja säilytystilaa on ihan hyvin, mutta en haluaisi kaappeja täyteen kaikenmaailman roinaa. Elektroniikka on toinen. Pitäisi säilytellä kaikenmaailman vanhoja latureita ja johtoja, vaikka tarvitaan vain johdot tietokoneeseen ja nykyisiin puhelimiin.

Salaa heittäminen on sikälikin vaikeaa, kun mies tekee usein etätöitä eli hän on käytännössä lähes aina kotona poislukien harrastukset ja kaupassa käynti. Sinä aikana en ehdi siivoamaan kaappeja.

Onko muilla samaa ongelmaa? En ole itsekään mikään konmarittaja, en vain halua hukkua vaatteisiin ja roinaan.

Vierailija kirjoitti:

Nostanpa tätä, jos joku muukin tarttuisi aiheeseen.

Meille tuli miehen kanssa riitaa, kun halusin laittaa keräykseen hänen vanhoja t-paitojaan, joihin hän ei enää mahdu. Hän suuttui ihan kauheasti, että kuinka kehtaan kajota hänen vaatekaappiinsa. Sanoin, etten heitä mitään pois, mikä ei haise pölylle ja ole mytyssä kaapin perällä, ja että haluan, että hän löytää ne käyttöpaitansa helpommin. Ei käynyt. Oli pakko työntää kippanat t-paidat takaisin kaappiin, koska niitä on hankittu matkoilta/ festareilta yms. Ei löytynyt muita perusteita kuin tunnearvo. Omia vaatteitani sitten nakkelin keräyskassiin ja iloitsin, kun sain kaappiini lisää tilaa.

Mietin, että salaako mun pitää siivota nurkkia, kun en saisi koskea mihinkään, mikä on hänen. Asutaan omakotitalossa ja säilytystilaa on ihan hyvin, mutta en haluaisi kaappeja täyteen kaikenmaailman roinaa. Elektroniikka on toinen. Pitäisi säilytellä kaikenmaailman vanhoja latureita ja johtoja, vaikka tarvitaan vain johdot tietokoneeseen ja nykyisiin puhelimiin.

Salaa heittäminen on sikälikin vaikeaa, kun mies tekee usein etätöitä eli hän on käytännössä lähes aina kotona poislukien harrastukset ja kaupassa käynti. Sinä aikana en ehdi siivoamaan kaappeja.

Onko muilla samaa ongelmaa? En ole itsekään mikään konmarittaja, en vain halua hukkua vaatteisiin ja roinaan.

Tiesitkö että heittämällä pois miehesi henkilökohtaisia tavaroita syyllistyt omaisuusrikokseen?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on. Minunkaan mieheni ei heitä, tai lahjoita mitään pois. Hänellä on oma huone, johon kaikki roina on kerätty. Aika-ajoin hän yrittää laajentaa varastoaan myös muihin huoneisiin. Hän saattaa näpertää rikkinäisen mainoskuulakärkikynän kanssa tuntikausia ja jos korjaaminen ei onnistu, kynä varastoidaan.

Salaa sitten toimitan näitä roinia joko suoraan roskiin, tai jos kierrätykseen kelpaavat, niin annan eteenpäin. 

Jos jään kiinni näistä puhdistuksistani, on helvetti irti.

Tiedäthän, että joka kerta viedessäsi puolison tavaroita luvatta roskiin, teet rikoksen.

Toivottavasti jonain päivänä havahdut siihen, miten kaikki vaatteesi on lahjoitettu pois ja mies toteaa tyytyväisenä, että luulitko, että en huomannut tekemisiäsi.

Meillä mies on maksanut kodista 50% ja maksaa kuluista 50%, joten puolet talosta on hänen määräysvallassaan. Siksi hän saa täyttää osan huoneista ihan millä haluaa eikä minulla ole mitään perusteita sitä estää. Vastaavasti mies ei sano sanaakaan, vaikka ostaisin maailman rumimman sohvan ja sijoittaisin sen työhuoneeseeni.

Toisen tavaroita ei viedä kierrätykseen tai roskiin ilman lupaa, sen nyt luulisi olevan itsestäänselvää. Tai jos noin tekee, niin hyväksyy sen, että puoliso tekee vastaavaa eli nappaa ulkoisen levyaseman ja tuhoaa sen ihan vain siksi, että huolimatta kaikista lapsuudenkuvistasi ja tärkeistä skannatuista papereista, joita se sisältää, niin minulla on oikeus tehdä näin.