Miten suhtautua appivanhempiini, jotka mustamaalaavar ja haukkuvat minua?

Älä ole tekemisissä.

Miten se on mahdollista kun on lapsia? Lasten synttärit jne..

Suoraan sinulle? Vai onko joku kertonut sinulle asiasta?

Joku on kertonut asiasta. Esittävät mukavaa kohdatessa, selän takana puhuvat pahaa. Tekopyhiä siis.

nosto

Elä paremmin, ettei sinussa olisi haukkumisen aihetta.

Jätä omaan arvoonsa. Ole tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Tuollaisilla ihmisillä, joilla on tarve puhua toisista pahaa, on omien korvien välissä jotain pielessä.

Onko sinulla itselläsi miettimisen paikka, siis miksi he tekevät niin? Oletko itse aiheuttanut jotain? vai ihanko syyttä suotta sinua mustamaalaavat?

Vierailija kirjoitti:

Joku on kertonut asiasta. Esittävät mukavaa kohdatessa, selän takana puhuvat pahaa. Tekopyhiä siis.

Oletko varma ettei kertoja valehtele?

Oma anoppi haukkui minua toistakymmentä vuotta sitten. Menin hänelle suoraan puhumaan asiasta ja lopulta totesimme, että kyseessä oli ollut väärinkäsitys ja hän oli vilpittömästi luullut minun tehneen erään paskajutun. Juttu oli lähtenyt liikkeelle erään ulkopuolisen luuloista ja valheista.

Olemme olleet sen jälkeen hyvissä väleissä. Asiat yleensä selviävät reilusti nokakkain puhumalla.

Olipa ap:ssa vikaa tai ei, niin appivanhemmat tekevät virheen kun käyttäytyvät noin. Jos heitä joku asia niin pahasti sapettaa, heidän tulee ottaa asia puheeksi apn kanssa, eikä lapsellisesti puhua selän takana pahaa. Jo tuo seikka kertoo appivanhemmista aika paljon. Raskasta.

Miten saat tietoosi että haukkuvat sinua? Kuka kertoo sinulle näistä mustamaalaamisista? Voihan olla että tuo henkilö, jonka kautta nämä puheet tulee sinulle asti, värittää juttuja tai peräti keksii niitä. Oletko koskaan puhunut appivanhempiesi kanssa suoraan asioista, vaikeistakin. Joskus kyseessä voi olla jokin väärinkäsitys tms. Miten itse käyttäydyt heitä kohtaan?

Mustamaalaaminen tarkoittaa perättömien juorujen levittämistä. Mustamaalaaminen on aina väärin, koska se ei perustu totuuteen. 

Mulla ainoa tapa, miten tulen toimeen anoppini kanssa, on olla mahdollisimman vähän tekemisissä. Anoppi puhuu paskaa minusta selän takana, myös miehelleni. Mitään en osaa oikein. Olen joutunut rajaamaan kovalla kädellä tapaamisia anopin kanssa oman henkisen hyvinvoinnin takia. Yksikään rakkikoira ei hauku yhtä paljon kuin anoppi, juttua riittää myös päin naamaa. Nykyään nähdään lasten synttäreillä ja pikaisesti käydään heidän luonaan jouluna, mies käy viskaamassa kukkapuskan lasten kanssa äitienpäivänä.

Meillä ei ole kyse väärinkäsityksestä, vaan siitä, että anoppi on aika kovaa narsistinen. En ole ainoa, jolka on ongelmia hänen kanssaan. Mieskään ei vapaaehtoisesti vietä aikaa äitinsä kanssa.

Miten he kohtelevat lapsenlapsiaan jos niitä on? Ovatko kiinnostuneita? Vai oletko niitä, jotka kostavat lastenlasten kautta kun appivanhemmat ei ole itselle mieluisia tai heidän käytös ei ole toivottua?

Oon miettinyt samaa. Huoh. Etenkin anoppi on rasittava, jämähtänyt jonnekin 50-luvulle ja katsoo, että naisen tulisi tehdä kotona kaikki. On ollut mm. kauhuissaan siitä, että mies on joutunut siivoamaan, vaikka minä olen kotona lasten kanssa. Voivottelee jatkuvasti, että mitenköhän poikansa pärjää ja jaksaa. Meillä siis lauantaisin siivouspäivä, johon myös puolisoni osallistuu. Sit lasten suhteen tulee narinaa vaikka mistä. Kuulemma hössään ja leikin (!) lasten kanssa liikaa, enkä pysy aikuisena/vanhempana. Lapset kuulemma tottuvat liian hyvään jne. Että sellaista. Kasvotusten on aina mielin kielin, mutta aina vierailun jälkeen soittaa miehelleni paasauspuhelun ja ilm. luulee, etten kuule/tajua keskustelua. Sit pukee epäkohteliaisuuden ja arvostelun sellaiseen "mutta kun olen vaan huolissani teistä" - lässytykseen. ARRRRRRRRRRGGGGGGG! 

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla itselläsi miettimisen paikka, siis miksi he tekevät niin? Oletko itse aiheuttanut jotain? vai ihanko syyttä suotta sinua mustamaalaavat?

Onko sinulla niin huono itsetunto, että lähtökohtaisesti ajattelet vian olevan aina sinussa?

Vierailija kirjoitti:

Oon miettinyt samaa. Huoh. Etenkin anoppi on rasittava, jämähtänyt jonnekin 50-luvulle ja katsoo, että naisen tulisi tehdä kotona kaikki. On ollut mm. kauhuissaan siitä, että mies on joutunut siivoamaan, vaikka minä olen kotona lasten kanssa. Voivottelee jatkuvasti, että mitenköhän poikansa pärjää ja jaksaa. Meillä siis lauantaisin siivouspäivä, johon myös puolisoni osallistuu. Sit lasten suhteen tulee narinaa vaikka mistä. Kuulemma hössään ja leikin (!) lasten kanssa liikaa, enkä pysy aikuisena/vanhempana. Lapset kuulemma tottuvat liian hyvään jne. Että sellaista. Kasvotusten on aina mielin kielin, mutta aina vierailun jälkeen soittaa miehelleni paasauspuhelun ja ilm. luulee, etten kuule/tajua keskustelua. Sit pukee epäkohteliaisuuden ja arvostelun sellaiseen "mutta kun olen vaan huolissani teistä" - lässytykseen. ARRRRRRRRRRGGGGGGG! 

Meillä sama homma. Meidän esikoinen oli n. 1/2 vuotta, kun anoppi tuli käymään. Mä puuhailin jotain keittiössä, mies tuli kohta vauvan kanssa kylppäristä, oli ollut vaipanvaihdon aika. Anoppi melkein tiputti leuan lattiaan ja pitkään päivitteli ääneen, että miten "Pekka" osaa vaihtaa vaipan. Ja laiska miniä olen, kun mies "joutuu" imuroida tai ihan itse keittää kahvia. Joo, on mun mies vähän uusavuton, kun lapsuudenkodissa ei ole saanut tehdä "naisten hommia". Mun anoppi on kanssa "huolissaan" ja "yrittää auttaa". Sitten itketään kun mä oon ilkeä kun "apu" ei kelpaa. Apu= esim ilkkumista ja syyllistämistä kera tyhmäksi haukkumista, kun vauvan ensimmäinen kiinteä ruoka ei olekaan peruna. Kun ainahan suomalaiset jne