Voiko kissa mennä yksin baariin?
Onko kenenkään kissa lähtenyt yksin? Oliko sillä tylsää vai tuliko mukava reissu?
Kommentit (29)
Tie on viaton, jos sulla kivi kengässä on.
Meidän mirri lähtee vain yksin viihteelle. Viimeksi kun joku kolli yritti pokailla tuli ripulipaskat ovimatolle.
Jos mirri on märkä, niin kyllähän se hyvää tekee toisinaan.
Olemme felinistejä. Kissa saa tehdä mitä itse parhaaksi näkee.
Voihan viiksi. Sinne se rokotuskortti siis hävisi vuosia sitten. Katin perhana pihisti sen päästäkseen baariin. Vai liekö käyntikorttina jaellu kopioita kollipojille?
Meidän kissa on käynyt mun kanssa muutamassa lähikahvilassa ja baarissa. Lenkillä ollessa haluaa katsella kaikki paikat mihin ovi on auki. Ei oikein tunnu viihtyvän siellä kuitenkaan, nuuskii vähän nurkkia ja tahtoo pois, joten ei sitä voi baariin mukaan ottaa. Taitaa olla liikaa koirien hajua kapakoissa, tai sitten se ei pidä sellaisesta huomiosta, mitä vierailta ihmisiltä noissa paikoissa saa. Ihmiset eivät yleensä tajua että kissalta on jo melkoinen luottamuksenosoitus, jos se edes nuuskaisee vieraan ihmisen kättä. Silittää ei vieraan varmasti anna.
Minulla kyllä flaksi kävisi aina kissan kanssa kaupungilla liikkuessa, mutta kun sille ei nyt ole tarvetta...
Kyllähän monet mirrit notkuu viikonloput baareissa, joten ihan hyvin voi mennä😊
Lapsuudessa koulumatkan varrella oli baari, läheisen talon kissa oli sielä vakioasiakas, makoili patterin päällä olevalla tasolla, eikä ollut moksiskaan humalaisista, tykkäsi tunnelmasta ja saimme käydä silittämässä sitä, siihen aikaan baarin ovet olivat aina auki, ihmiset tulivat ja menivät, ja niin näköjään kissatkin.
Voi luoja.... Voiko kissanne hypätä alas parvekkeelta ja kuolla?
Kysykää sitä kissalta kun seuraavan kerran lässytätte.