Lapseton nainen kyselee äideiltä ja miksei myös isiltä

Minulla on seitsemän lasta ja kaikki saman miehen kanssa. En koe tarvetta selitellä asiaa. 

Olemme heidät itse  hoitanut ja kasvattanut. Nyt on jo neljä maksamassa veroja, joten maksavat kyllä takaisin sen, minkä ovat kuluttaneetkin.

Eiköhän yhteiskunnalle ole tärkeämpää, että lapsia syntyy, kuin se, että nostetaan lapsettomuus yleiseksi ihanteeksi.

Nyt meni kyllä ekalla kommentoijalla aiheen ohi. Minua kiinnostaa ihmisten motiivit lasten hankkimiselle. Ihminen pystyy säätelemään lisääntymistään, toisin kuin muut eläimet, joten miksi monet tekevät tietoisen päätöksen hankkia useampi lapsi. Eikö kukaan vanhempi ole oikeasti tällaisia mietiskellyt? Kunhan lisääntyvät?

Ap

Jokaisella ihmisellä on omat motiivinsa lasten hankintaan. Se vain on luonnollista toimintaa, eikä siihen vielä ainakaan Suomessa lupaa tarvitse hankkia. 

Joten aloittaja miettii vain niitä omia motiivejaan.

Lapsia on vain yksi. Muutaman vanhemman sukulaisen oli tätä todella vaikea ymmärtää, kiireisimmät kyselivät jo ennen kuin olimme päässeet synnäriltä, että millois teemme lapselle kaverin. Syymme oli ensisijaisesti taloudellinen, minulla pienipalkkainen työ ja mies jäi raskausaikana työttömäksi ja toistaiseksi on saanut vain pätkätöitä. Koska miehellä ei ollut töitä kun äitiyslomani loppui, minun oli vähän pakkorako mennä takaisin töihin.

Molemmat olemme nelilapsisisa perheistä ja miehelle tämä lapsiluku oli aluksi aika kova pala, hänellä on todella lämpimät välit kaikkiin sisaruksiinsa. Itselleni tämä on puhtaasti järkipäätös niin ei tarvitse miettiä miltä asia tuntuu, ei se miettimällä muutu miksikään.

Minulla on kaksi lasta, jokaiseen olettamukseen täytyy vastata ei. Ei ole kaveriksi ekalle (ikäeroa yli 5v), en tosiaan tykkää vauvoista, kotonakaan en viihdy ja puolison kanssa siksi jaetaankin hoitonakki puoliksi.

Me mietittiin pitkään halutaanko toinen vai onko hmyksi hyvä. Halusimme, koska kyllä minä olen sen verran utelias tietämään minkälainen toinen ihminen sieltä tulee, onko lapset tosi erilaisia ja minusta lasten kasvun ja kehityksen seuraaminen sekä lapsen kasvattaminen on palkitsevaa. Ei kupissa painoi uusi vauvavuosi imetyksineen, komplikaatiot raskaudessa/synnytyksessä ja tietenkin uusi mahdollisuus että kaikki meneekin päin peetä.

No nyt on kaksi ja minusta tämä on aivan ihanaa ja ihmeellistä. Enempää emme halua, tämä täytti uteliaisuuden ja halun kokea vanhemmuus uudelleen kaikkine hienoine hetkineen.

Ensimmäinen oli vaan itseltä sellanen fyysinen pakko, pakottava tarve jostain tosi syvältä, että vauva, lapsi meille. Toinen olikin sitten vahinko, kun ehkäisy petti. Rakkaita molemmat, mutta olisi yksikin riittänyt.

Aika usein, mutta ei aina, asia liittyy siihen että;

1. Mamma haluaa jatkaa kotoilua eikä palata työelämään

2. Mamma kokee itsensä tärkeäksi vauvan kautta. Niistä on ihanaa kun ihaillaan vauvaa ja mahaa ja kysellään kuulumisia.. Se tunne kun joku on täysin riippuvainen sinusta.

3. Mamma ja perhe haluaa talouteen enemmän lapsilisiä. Mahdollisesti muitakin tukia. Erityisesti jos lapsia on neljästä ylöspäin niin tällöin lapsilisä on jo merkittävä tulonlähde.

4. Mamma on jo niin tottunut tekemään imurointia ja pyykinpesua erityisesti, että hän ei tule toimeen ellei hän joka päivä käynnistä konetta, silloin elämä pyörii (mitä useammin hän nappia päivässä painaa sen reippaammaksi hän itsensä tuntee) ;)

Nämä olivat yleistyksiä joita ei voida olettaa kakkoslapsen kohdalla vielä.

Minulla ei ole lapsia, mutta tahtoisin kaksi. Olin itse ainoa lapsi ja äitini oli yh. Elämä oli todella tylsää ja yksinäistä. Oli minulla kavereita, mutta silti olin myös usein yksin. Kaipasin kotiin leikkikaveria ja ihmistä, jolle olisin voinut puhua ja jonka kanssa olisin voinut jakaa kokemuksiani ja elämääni. Siksi tahtoisin, että saisin itse pari lasta.

Miksi hankitte toisen tai sitäkin useamman lapsen? Halusitteko ekalle lapselle kaverin? Olimme suunnitelleet hankkivamme kaksi lasta. Meidän kohdallamme yksi on liian vähän, kun asumme vielä haja-asutusalueella.

Koitteko yhteiskunnan/sukulaisten tms puolelta velvoitetta hankkia useampi lapsi? Emme

Rakastatteko vauvoja erityisen paljon? Kyllä

Koetteko, että perheenne on jotenkin "valmiimpi" jos useampi lapsi? En.

Oletko oppinut lapsena jostain mallin, että lapsia tulee olla monta? En.

Halusiko puolisosi enemmän lapsia? Kyllä halusi enemmän kuin minä.

Halusitko jäädä kotiin töistä pidemmäksi aikaa? Kyllä, olen ollut kotona pitkään

 

Pääasiassa siksi, että minusta on ihanaa, kun itselläni on sisaruksia ja halusin antaa saman läheisen ihmissuhteen mahdollisuuden (eiväthän kaikki sisarukset ole läheisiä) omille lapsilleni. Siksi en halunnut, että esikoinen jäisi ainoaksi lapseksi. Mutta inhoan vauva-aikaa enkä ole erityisen jaksava äiti, siksi en hankkinut enempää kuin kaksi lasta.

Jos lastenhankinta perustuisi järkisyihin, ihminen olisi jo kuollut sukupuuttoon. Se vauvakuume kun iskee, niin ei paljon järki päätä pakota.

T. Kahden äiti

Toivottavasti ei iske enää

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaksi lasta, jokaiseen olettamukseen täytyy vastata ei. Ei ole kaveriksi ekalle (ikäeroa yli 5v), en tosiaan tykkää vauvoista, kotonakaan en viihdy ja puolison kanssa siksi jaetaankin hoitonakki puoliksi.

Me mietittiin pitkään halutaanko toinen vai onko hmyksi hyvä. Halusimme, koska kyllä minä olen sen verran utelias tietämään minkälainen toinen ihminen sieltä tulee, onko lapset tosi erilaisia ja minusta lasten kasvun ja kehityksen seuraaminen sekä lapsen kasvattaminen on palkitsevaa. Ei kupissa painoi uusi vauvavuosi imetyksineen, komplikaatiot raskaudessa/synnytyksessä ja tietenkin uusi mahdollisuus että kaikki meneekin päin peetä.

No nyt on kaksi ja minusta tämä on aivan ihanaa ja ihmeellistä. Enempää emme halua, tämä täytti uteliaisuuden ja halun kokea vanhemmuus uudelleen kaikkine hienoine hetkineen.

Kiitos vastauksesta. Luulen että itsellänikin on mielenkiinto nähdä miten erilaisia tai samanlaisia lapsia voin saada. Minullakin monta sisarusta, joten tuntuu myös että sisarus olisi ihana juttu. Tämä on noloa, mutta pelkään että se yksi ja ainoa lapsi olisi tosi erilainen mun kanssa ja hänestä tulisi"iskän lapsi" tai toisinpäin. Siksi 2 tuntuu sopivalta. Toivottavasti edes yksi saadaan! Elämä jatkuu myös ilman lapsia, mutta haluan kokea oman perheen onnen ja arjen.

Meillä on yksi lapsi ja vähän väliä mietin, että olisin tyytyväinen tähän tilanteeseen enkä "tarvitse" välttämättä toista lasta. Mutta silti olen varma että toinen tehdään jossain vaiheessa elämää. Ei kaveriksi ensimmäiselle (tietenkin se on plussaa mutta ikinä en niin ole ajatellut) vaan enemmänkin minulla on kauhea halu tietää millainen lapsi se toinen olisi ja haluaisin kokea tämän hurmoksen uudestaan. Nautin ihan suunnattomasti seurata lapseni kehitystä ja odotan innolla tulevaa, jopa teini-ikää.

Se että joskus saisi alkaa seurata uuden lapsen elämää on kutkuttavaa.

Lapseton mies vastaa: älyttömin perustelu lasten hankinnalle vielä naisen suusta kuultuna: etkö halua että joku pitää sinusta huolta kun olet iäkkäämpi?

Vierailija kirjoitti:

Lapseton mies vastaa: älyttömin perustelu lasten hankinnalle vielä naisen suusta kuultuna: etkö halua että joku pitää sinusta huolta kun olet iäkkäämpi?

Niin, se varmasti kuulostaa älyttömältä nuorempana, mutta vanhempana saattaa kuulostaa vähemmän älyttömältä. En mä tätä kyllä ajatellut itse, kun lapsentekoon ryhdyin, mutta omien vanhempien vanhettua on kyllä tullut mieleen. Ja myös äidin työn kautta, äiti on vanhainkodissa töissä, ja hän usein sanoo, että kyllä niillä asukkailla, joilla ei ole omaisia, on yleensä aika kurjaa se oleminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseton mies vastaa: älyttömin perustelu lasten hankinnalle vielä naisen suusta kuultuna: etkö halua että joku pitää sinusta huolta kun olet iäkkäämpi?

Niin, se varmasti kuulostaa älyttömältä nuorempana, mutta vanhempana saattaa kuulostaa vähemmän älyttömältä. En mä tätä kyllä ajatellut itse, kun lapsentekoon ryhdyin, mutta omien vanhempien vanhettua on kyllä tullut mieleen. Ja myös äidin työn kautta, äiti on vanhainkodissa töissä, ja hän usein sanoo, että kyllä niillä asukkailla, joilla ei ole omaisia, on yleensä aika kurjaa se oleminen.

Ollaan lähempänä neljääkymmentä molemmat. Olen itse nuorena saattohoitanut äitinä hautaan.

Hoitokodeissa on myös vanhuksia, joilla kyllä on lapsia/omaisia, mutta siellä ei silti vieraile kukaan.

Lapsena ajattelin että pitäis olla kolme lasta, en tiedä miksi, kai se oli jotenkin symmetrinen luku, kuten sekin että miehen kuuluu olla 10 vuotta vanhempi. Kotona meitä oli yheensä 4 (välillä 5) eli isäpuolella ja äidilläni oli molemmilla yksi lapsi ensimmäisestä avioliitosta ja saivat kolme yhteistä, aika isoilla ikäeroilla kaikki. Äitini on aina tykännyt erityisesti vauvoista, minä en niinkään, minä tykkään sen ikäisistä että niiden jutut on hauskoja, eikä tarvi pestä persettä tai vahtia jatkuvasti. Kävi sitten niin että mulle tuli kuin tulikin kolme lasta, vaikka 14 vuotta näytti että yhteen se jää. Mulle olisi se yksikin riittänyt kun se oli tyttö, sain toteuttaa kaikki prinsessahaaveeni, eli ostaa tytölle kaikkea mistä olisin itse lapsena tykännyt.

Kun olin 18v. sanoin etten koskaan hanki lapsia, pelotti synnytys niin paljon. Sitten 19v. tulikin vauvakuume, eli halusin ehdottomasti lapsen, vaikka miten pelotti, ja 20-vuotispäivänä minulla oli lapsi, enkä päivääkään ole katunut. Se vauvakuume ei ollut sitä että halusin vauvan, vaan se että halusin oman lapsen, jälkeläisen, sellaisen ihmisen joka on puoliksi minun geeneistä, jonka olen itse tehnyt, ja toki kuvittelin silloin nuorena ja tyhmänä että mies lopettaa alkoholin käytön kun lapsi tulee. Oikeasti kävi niin että lapsi pelasti minut masennukselta ja antoi voimia päästä eroon huonosta parisuhteesta, olin suorastaan läheisriippuvainen miehestä joka ei ollut minulle hyväksi. Lapsen takia piti aikuistua ja ryhdistäytyä.

Kävi sitten niinkin että aviomieheni on mua 10 vuotta vanhempi, tarkoitus oli että hänkin saisi biologisen lapen, minulla kun oli tytär jo kun tavattiin, mies sanoi että tulee vauva jos tulee, ei sen niin väliä, mutta minä tiesin että se olisi hänelle kova juttu kun saisi biologisen lapsen, ja 8 vuoden yrittämisen ja yhden keskenmenon jälkeen sitten tulikin kaksospojat. Ja oikeassa olin, he ovat miehelleni tärkeintä maailmassa, mies jopa hermoilee liikaakin, hän ei välitä mistään muusta.

Tottakai minullekin lapset on se elämän tarkoitus. Tytär on jo aikuinen ja asuu ulkomailla, ja odotan jo innolla että saisin lapsenlapsia lähivuosina. Suurin toiveeni on että minä ja mies elettäisiin niin kauan että nähtäisiin poikienkin perustavan perheen.

Koskaan en suosittele tekemään lapsia alle kolmen vuoden ikäerolla, se on kenelle tahansa yli-ihmistä heikommalle liian rankkaa, eli ei koskaan toista lasta kaveriksi esikoiselle, onhan se jo kauhea ajatus sille lapselle että minä olen olemassa vain leikkikaverina, se ensimmäinen lapsi on se oikeasti toivottu ja haluttu.

Työelämään kaksoset vaikuttivat sen verran että tuli muutaman vuoden katkos ennenkuin pääsin taas töihin, mutta oikeastaan se mahdollisti sen että olenkin nyt eri alalla kuin mihin opiskelin ennen poikia, nyt olen ehkä paremmin omalla allallani ja opiskelen työn ohessa siihen että saan paperit, ja sitten on kaikki ovet auki. Esikoinen syntyi pahimman laman aikoihin, eli töihin ei ollut mitään asiaa vuosiin joka tapauksessa, koulusta olin valmistunut suoraan kortistoon, ja siellä on tullut pitkiä pätkiä oltua. En kyllä lasta tekisi senkään takia että saa olla kotona, kyllä työttömänäkin saa olla kotona ihan rauhassa, harvaa kotoa töihin tullaan hakemaan.

Ei ole lapsia eikä enää tule iän puolesta.

Miksi näin?

1. Ei tällä naamataululla kummoisia saa aikaiseksi.

2. Talous. Palkka on mikä on.

3. Olen työn parissa lätrännyt erilaisten kemikaalien parissa, eikä ne tee hyvää perimälle. Riski piisamista on suuri.

M38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseton mies vastaa: älyttömin perustelu lasten hankinnalle vielä naisen suusta kuultuna: etkö halua että joku pitää sinusta huolta kun olet iäkkäämpi?

Niin, se varmasti kuulostaa älyttömältä nuorempana, mutta vanhempana saattaa kuulostaa vähemmän älyttömältä. En mä tätä kyllä ajatellut itse, kun lapsentekoon ryhdyin, mutta omien vanhempien vanhettua on kyllä tullut mieleen. Ja myös äidin työn kautta, äiti on vanhainkodissa töissä, ja hän usein sanoo, että kyllä niillä asukkailla, joilla ei ole omaisia, on yleensä aika kurjaa se oleminen.

Ollaan lähempänä neljääkymmentä molemmat. Olen itse nuorena saattohoitanut äitinä hautaan.

Hoitokodeissa on myös vanhuksia, joilla kyllä on lapsia/omaisia, mutta siellä ei silti vieraile kukaan.

On varmasti, mutta vähemmän. Kyselin joskus äidiltä, onko heillä ollut sellaisia asukkaita, joiden lapset eivät koskaan vieraile tai huolehdi mitenkään vanhuksen asioista, ja hän sanoi, ettei ole. Että kyllä vieraillaan, vaikka sitten harvoin. 

Lapsi tarvitsee sisaruksen,ettei siitä tule itsekäs.Toinen syy on ,että aina voi jtn ikävää tapahtua.Se olis ikävää huomata seniilinä,että ainut lapsi sairastui.itsellä 2 lasta