Lue keskustelun säännöt.
Rakkaudeton liitto
15.10.2016 |
Kuihdun rakkaudettomassa liitossa, josta ei ole järkevää lähteä vielä lasten ja arjessa selviytymisen takia. Miten te vastaavassa tilanteessa olette selvinneet henkisesti? Selviytymiskeinoja siis kehiin, vielä pakko kestää ilman rakkautta, välittämistä, läheisyyttä, seksiä ja ystävyyttä ainakin pari vuotta.
Tilanne ei ole uusi, vaan vuosia edennyt tähän. Ja seksiä ja rakkautta janoan.
Lapset pieniä, työpäivät pitkiä ja rankkoja. Yksin arki ei sujuisi. Mutta se kotiin tulo. Mies jatkuvasti vihainen, mikään ei kelpaa ja hän on ärtynyt meille kaikille. Olen alkanut viihtyä töissä klo 19-20 asti päivittäin kun kotona niin kamalaa. Viikonloput vielä kamalampia. Ei varsinaista väkivaltaa (fyysistä tai psyykkistä), mutta kun aina ärtynyt. Osittain malli hänen lapsuudenkodistaan. Ruuhkavuodet varmaan häntäkin rassaavat, ja olemme iäkkäämpiä vanhempia. Silti ei elämää voi jatkuvissa huonoissa fiiliksissä viettää. Terapiaa kokeiltiin vuosia sitten, ei apua.
Havahduin juuri, että ei näin pidä elää. Uusi työpaikka, jossa ihmiset jotenkin todella kohteliaita toisilleen. Miehet herrasmiehiä. Ja kun kotiin tulee, on meininki aivan toinen.
Kommentit (39)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla melkein samanlainen tilanne... paitsi, että mä en rakasta enää miestäni ja haluaisin erota. En kaipaa mitään kotileikkejä tai uutta puolisoa, mutta olisihan se kiva jos löytäisi jonkun jonka kanssa olisi ihanaa viettää aikaa, olisi sitä fyysistä jännitettäkin... Mitä en nykyisestä suhteestani löydä vaikka kuinka kaivaisin. Ja syy on kyllä minussa., En vain syty miehestäni enää.
Toisaalta löytääkö tällainen yli nelikymppinen nainen ja äiti enää uutta kumppania, jonka kanssa jakaa asioita?
Ero taas on raskas prosessi kun toinen osapuoli sitä niin vastustaa ja syynä just lapset. Ja lasten hyvinvointi.
En tiedä mtä tehdä.. Ehkä se päätös suuntaan tai toiseen syntyy ajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Työtilanteeni on sellainen, että lyhyempää päivää en voi tehdä. Kuuluu työn luonteeseen, ja olen vielä koeajallakin. Ja alani töitä on todella vähän, kaikissa vaaditaan pitkää päivää.
Jotenkin tuntuu, että asenne on se, että nainen ei saisi toimia näin. Sen sijaan on ihan normitilanne, jos mies joutuu tekemään 1-2 tuntia ylitöitä joka päivä.Ja tätä uutta tilannetta on kestänyt vasta pari kuukautta. Sitä ennen mies sai 1,5 v ajan olla vapaa lasten viennistä ja hauista. Kotona odotti ruoka. Yöt hän sai nukkua, minä valvoin vauvan kanssa. Mutta ei se tuuli silloinkaan parempi ollut.
Voi olla, että työpaikan miehet ovat kotona ihan toisenlaisia. Muutaman olen nähnyt vaimonsa kanssa, ja kohteliaita ovat olleet tulloinkin. Mun mies saattaa soittaa huutaen kesken työpäivän. Ja kyllä kaveriporukan miehetkin kohtelevat naisiaan hyvin. Mun mies on seurassa välinpitämätön. Oltiin juuri juhlissa, jossa mies hengasi miespuolisten kavereiden kanssa syrjemmällä ja minä olin yksin. Paitsi en ollut, sillä useampi mies piti mulle seuraa. Mies vain jälkikäteen totesi välinpitämättömänä että noi miehet pitivät mua viehättävänä ja teki itsestään pellejä kun pörräsivät typerinä ympärillä. Eli tavallaan oli jopa ylpeä, että hänen naisensa herätti kiinnostusta. Ei vaan sitten itse ole kiinnostunut.
Kertomasi perusteella olet jo päättänyt erota ja tavoitella yksin omaa onneasi. Tähän viittaa se ettet pysty näkemään mitään hyvää miehessäsi ja arvostat työt perheesi edelle. Kysymys kuuluu kenen hyväksyntää sinä omalle päätöksellesi haet? Ei täällä kukaan tule päästämään sinua tuskastasi perheen rikkomisen osalta. Se onko ero välttämätöntä kaikkien elämänlaadun ja terveyden takaamiseksi onkin sitten eri juttu.
Onko miehen käytös muuttunut lapsiperhearjen myötä vai miksi olet mennyt naimisiin tuollaisen miehen kanssa?
t. 7
Vierailija kirjoitti:
Työtilanteeni on sellainen, että lyhyempää päivää en voi tehdä. Kuuluu työn luonteeseen, ja olen vielä koeajallakin. Ja alani töitä on todella vähän, kaikissa vaaditaan pitkää päivää.
Jotenkin tuntuu, että asenne on se, että nainen ei saisi toimia näin. Sen sijaan on ihan normitilanne, jos mies joutuu tekemään 1-2 tuntia ylitöitä joka päivä.Ja tätä uutta tilannetta on kestänyt vasta pari kuukautta. Sitä ennen mies sai 1,5 v ajan olla vapaa lasten viennistä ja hauista. Kotona odotti ruoka. Yöt hän sai nukkua, minä valvoin vauvan kanssa. Mutta ei se tuuli silloinkaan parempi ollut.
Voi olla, että työpaikan miehet ovat kotona ihan toisenlaisia. Muutaman olen nähnyt vaimonsa kanssa, ja kohteliaita ovat olleet tulloinkin. Mun mies saattaa soittaa huutaen kesken työpäivän. Ja kyllä kaveriporukan miehetkin kohtelevat naisiaan hyvin. Mun mies on seurassa välinpitämätön. Oltiin juuri juhlissa, jossa mies hengasi miespuolisten kavereiden kanssa syrjemmällä ja minä olin yksin. Paitsi en ollut, sillä useampi mies piti mulle seuraa. Mies vain jälkikäteen totesi välinpitämättömänä että noi miehet pitivät mua viehättävänä ja teki itsestään pellejä kun pörräsivät typerinä ympärillä. Eli tavallaan oli jopa ylpeä, että hänen naisensa herätti kiinnostusta. Ei vaan sitten itse ole kiinnostunut.
Jos ero ei ole vaihtoehto sun pitää jotain kuitenkin tehdä. Sun pitää todella jämäkästi sanoa miehellä että huutopuhelut loppuu nyt. Jos ei voi kommunikoida normaalilla tavalla, on soittamatta kokonaan. Asian voi myös laittaa viestillä. Ja käytännössä kieltäydyt keskustelemasta miehen kanssa kokonaan jos huutaa - laitat luurin kiinni kesken puhelun. Myös lapsille (turha) huuto loppuu. Sanot, että kun tulet kotiin, hän voi lähteä ulos tai siirtyä toiseen huoneeseen, jos ei kestä omaa perhettään. Ja sanot kaiken hyvin jämäköstim vaikka ääntäsi korottaen. Kun kerran olet kertonut, jätä huomioimatta miehen aina kun aloittaa, osoitat että poistuu. En siedä itse luurin kiinni lyömistä, mutta tietyissä tapauksissa se on ainut vaihtoehto., että toinen rajuaa.
Koeajan jälkeen teet vähemmän ylitöitä. Sovit vaikka miehesi kanssa jo nyt, että kun koeaika loppuu, tiettyinä päivinä tulet ajoissa kotiin, haet lapset ja mues voi olla missä lystää, kunhan ei tule kotiin huutamaan. Ne sovitut päivät, jotka hän hakee lapset, hän nielee kiukkunsa lasten edessä. Teet asiat kerralla selväksi ja toimit niiden mukaan. Kyllä se mieskin siitä herää todellisuuteen ja jos ei herää, jossain vaiheessa on pakko erota.
Älä anna miehen huutaa ja terrorisoida perhettään sillä.
Mulla ei riitä mitään sympatiaa näillä huonossa parisuhteessa kitujille. Ei sitten mitään. Jos on niin tyhmä, että haluaa käyttää elämänsä ihmisen kanssa jota ei rakasta/joka ei ole oikea, niin ei kannata valittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei riitä mitään sympatiaa näillä huonossa parisuhteessa kitujille. Ei sitten mitään. Jos on niin tyhmä, että haluaa käyttää elämänsä ihmisen kanssa jota ei rakasta/joka ei ole oikea, niin ei kannata valittaa.
Juurikin näin! En ymmärrä yhtään. Ja kyllä, olen itse eronnut huutavasta miehestä. Oli pakko. Nyt olemme molemmat paljon onnellisempia ja lapset voivat hyvin. Ai niin, mutta kun teille se raha... Jouduin muuttamaan paljon pienempään asuntoon, mutta kun se raha ja tavara ei ihan oikeasti onnea tuo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sä oot töissä klo 19-20 asti, niin mies ilmeisesti sit lasten kanssa pitkälti illat? Onko sekään reilua? Lähinnä lapsia ajatellen, jos mies ärjyy ja karjuu niillekin alvariinsa? Onko lapsilla sun mielestä tosiaan parempi olla näin kuin esim. viikko-viikko -systeemillä, jolloin toinen vanhempi pystyy aina lepäämään viikon töiden jälkeen ja ehkä jaksaa sit paremmin sen viikon lasten kanssa?
No mies on lasten kanssa 17-19 yleensä, eli ei kai 2 h päivässä voi nyt niin liikaa olla. Miehellä myös iisimpi työ. Mulla uusi työ, joka on nopeatempoista, vastuullista ja stressaavaa asiantuntijatyötä. Ja olinhan lasten kanssa 1,5 v kotona aivan juuri. Ei mies ollut silloinkaan paremmalla päällä vaikka minä hoidin yöherätykset yksin.
Kumpikaan ei pystyisi hoitamaan yksin vuoroviikoin vaikka lapsille se voisi olla parempi. Tosin 1,5 vuotiaasta en haluaisi olla erossa noin pitkää aikaa. Ja sitten talous. Tienaan yli keskipalkan, mutta mun palkalla en yksin pystyisi kustantamaan asuntoa Helsingissä kolmelle.
Ja anteeksi, mutta miten niin et pysty.
Itse lähdin tollasesta paskasuhteesta. Mun bruttotulot on 4000 luokkaan ja lapsilisät ja elatusmaksut tekee 1000 euroa. Maksan asumisesta 1500 kuussa ja asutaan lainarahoitteisessa viidessä huoneessa Helsingissä. Ja lapsia 3. Ja kuule hyvää elämää eletään. Autonkin ostin ja matkustellaan.
Mieti vähän mikä on oikeesti arvokasta. Meillä menee paremmin, kun mies on sen joka toinen viikonloppu, jolloin saa omaa aikaa ja kaikki ovat tyytyväisiä. Ja haastava asiantuntijatyö mullakin. Kokoa itsesi nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sun työ todella sellaista, ettet voisi tehdä esim. 80-prosenttista työviikkoa, kun lapset on pieniä? Voisitko ottaa asian esiin koeajan jälkeen? Entä voisitko työskennellä osan ajasta etänä? Sekin voisi jo helpottaa, kun ei kulu aikaa työmatkoihin.
Miehen kanssa pitää myös sopia jotkut pelisäännöt, ja huutamisen on loputtava. Nyt kannattaa työntää romanttiset odotukset parisuhteesta vähäksi aikaa taka-alalle ja keskittyä ihan vain siihen, miten teillä kaikilla olisi siedettävämpää siellä kotona. Kaupasta voi tilata ostokset kotiin, siivous- ja lastenhoitoapua voi ostaa jne. Miehelle joku vapaailta viikossa, jolloin se voisi mennä jonnekin muualle harrastamaan jotain eikä olisi siellä kotona raivoamassa. Mutta ihan ekana: kysy mieheltäsi, miten voisitte helpottaa arkeanne. Ongelma on yhteinen.
Vierailija kirjoitti:
Mulla melkein samanlainen tilanne... paitsi, että mä en rakasta enää miestäni ja haluaisin erota. En kaipaa mitään kotileikkejä tai uutta puolisoa, mutta olisihan se kiva jos löytäisi jonkun jonka kanssa olisi ihanaa viettää aikaa, olisi sitä fyysistä jännitettäkin... Mitä en nykyisestä suhteestani löydä vaikka kuinka kaivaisin. Ja syy on kyllä minussa., En vain syty miehestäni enää.
Toisaalta löytääkö tällainen yli nelikymppinen nainen ja äiti enää uutta kumppania, jonka kanssa jakaa asioita?
Ero taas on raskas prosessi kun toinen osapuoli sitä niin vastustaa ja syynä just lapset. Ja lasten hyvinvointi.
En tiedä mtä tehdä.. Ehkä se päätös suuntaan tai toiseen syntyy ajan kanssa.
Ja luulet että miehesi on onnellinen? Ja mitä luulet löydätkö 50 uuden ja paremman? Jos nyt vain eroaisit ja antaisit miehellesi mahdollisuuden löytää oikean rakkauden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten tällaisen suhteen jälkeen nainen löytää kiltin ja hyväkäytöksisen miehen. Vähän aikaa menee hyvin kunnes mies alkaa vaikuttaa naisen mielestä tylsältä ja nössöltä. Sitten erotaan taas ja nainen löytää väkivaltaisen jännämiehen. Nyt on kaikki hyvin viimein.
Vierailija kirjoitti:
Sitten tällaisen suhteen jälkeen nainen löytää kiltin ja hyväkäytöksisen miehen. Vähän aikaa menee hyvin kunnes mies alkaa vaikuttaa naisen mielestä tylsältä ja nössöltä. Sitten erotaan taas ja nainen löytää väkivaltaisen jännämiehen. Nyt on kaikki hyvin viimein.
Kuulehan, nuori mies, se, että mies on löytöhetkellä kiltti, hyväkäytöksinen ja nössön oloinen, ei kerro jatkosta oikeastaan mitään. Kaikki miehet, joita olen tapaillut, ovat olleet kiltinoloisia nörttimiehiä, mukaanlukien nykyinen, josta kirjotin. Herkkä mies, jolla on epämiehekkäät harrastukset, voi ottaa kohtaamastaan pilkasta ja ulkopuolisuuden tunteesta itseensä niin kovasti, että kehittää kovan kuoren ja alkaa kohdella muita piittaamattomasti. Nuori ohjelmoijantaimi, joka ei ole koskaan seurustellut, saattaa innostua ensimmäisestä onnistuneesta suhteestaan niin, että alkaa tavoittelemaan useita tyttöjä kerralla ja valehtelee kaikille. Joku taas ei puhu totta oikein mistään ja vain tekeytyy kiltiksi. Kun tarpeeksi antaa liekaa ja antaa toisen ihmisen itse hakea sopivina pitämänsä järkevät rajat omalle käytökselleen, ei tunnu tylsää miestä löytyvän edes kiviä kääntelemällä.
Ihmettelen tässä, että millä oikeutuksella tulet viisastelemaan tällaiseen ketjuun, jossa on oikeita ihmisiä ja oikeita ongelmia? Voitko todella väittää tuntevasi itsesi, jos sinua ei ole koeteltu oikeassa suhteessa ja oikeissa tilanteissa? Kirjoitat täällä aggressiivisesti ja roiskit yhden rivin totuuksiasi, mutta mielestäsi muuttuisit ihanaksi ihmiseksi, jos vain saisit elää suhteessa jonkun naisen kanssa?
-8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minä en ole enää "nuori mies" enkä nro 31, mutta kyllä hänen kirjoituksessaan on totuuden siemen. En ymmärrä miten naiset jaksavat valehdella itselleen kerta toisensa jälkeen. Jokainen nainen ottaisi sen komean jännämiehen jos saisi valita (ja jos sen kanssa voisi elää parisuhteessa), mutta moni joutuu kuitenkin tyytymään sellaiseen mieheen minkä saa. Sitten kun ollaan saatu lapset pullautettua ulos aletaan kipuilla tylsää elämää ja rakkaudetonta liittoa. Ei ihme että tämä yhteiskunta voi niin huonosti.
Minäkin hölmönä miehenä rakastin vaimoani ja lapsiani, yritin pitää talouden ja elämän hallinnassa, mutta vaimo kaipasi vaan jännitystä ja seikkailua elämäänsä. No etsiköön sitä nyt jonkun tossukan kanssa uusperheellisenä. Ilmeisesti jännämiehistä oli tilapäisesti pulaa markkinoilla.
Samaa virhettä en enää tee. Käy sääliksi niitä naisia joita tulen tulevaisuudessa tapailemaan. Ehkä joku heistäkin tulee tänne itkemään kun tavalliset miehetkin on niin paskoja.
Vierailija kirjoitti:
No minä en ole enää "nuori mies" enkä nro 31, mutta kyllä hänen kirjoituksessaan on totuuden siemen. En ymmärrä miten naiset jaksavat valehdella itselleen kerta toisensa jälkeen. Jokainen nainen ottaisi sen komean jännämiehen jos saisi valita (ja jos sen kanssa voisi elää parisuhteessa), mutta moni joutuu kuitenkin tyytymään sellaiseen mieheen minkä saa. Sitten kun ollaan saatu lapset pullautettua ulos aletaan kipuilla tylsää elämää ja rakkaudetonta liittoa. Ei ihme että tämä yhteiskunta voi niin huonosti.
Minäkin hölmönä miehenä rakastin vaimoani ja lapsiani, yritin pitää talouden ja elämän hallinnassa, mutta vaimo kaipasi vaan jännitystä ja seikkailua elämäänsä. No etsiköön sitä nyt jonkun tossukan kanssa uusperheellisenä. Ilmeisesti jännämiehistä oli tilapäisesti pulaa markkinoilla.
Samaa virhettä en enää tee. Käy sääliksi niitä naisia joita tulen tulevaisuudessa tapailemaan. Ehkä joku heistäkin tulee tänne itkemään kun tavalliset miehetkin on niin paskoja.
Nämä tyytymisjutut ovat jotain miesjuttuja, en ole oikein selvillä, miksi ne ovat teikäläisille niin tärkeitä, enkä edes viitsi ajatella asiaa pidemmälle. Ei vain ole minun juttuni. Sinä projisoit. Sinä yleistät. Se on aika tavallista. Lisääkin oikomista olisi,mvaan ei ehdi, palsta menee sulki. -8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minä en ole enää "nuori mies" enkä nro 31, mutta kyllä hänen kirjoituksessaan on totuuden siemen. En ymmärrä miten naiset jaksavat valehdella itselleen kerta toisensa jälkeen. Jokainen nainen ottaisi sen komean jännämiehen jos saisi valita (ja jos sen kanssa voisi elää parisuhteessa), mutta moni joutuu kuitenkin tyytymään sellaiseen mieheen minkä saa. Sitten kun ollaan saatu lapset pullautettua ulos aletaan kipuilla tylsää elämää ja rakkaudetonta liittoa. Ei ihme että tämä yhteiskunta voi niin huonosti.
Minäkin hölmönä miehenä rakastin vaimoani ja lapsiani, yritin pitää talouden ja elämän hallinnassa, mutta vaimo kaipasi vaan jännitystä ja seikkailua elämäänsä. No etsiköön sitä nyt jonkun tossukan kanssa uusperheellisenä. Ilmeisesti jännämiehistä oli tilapäisesti pulaa markkinoilla.
Samaa virhettä en enää tee. Käy sääliksi niitä naisia joita tulen tulevaisuudessa tapailemaan. Ehkä joku heistäkin tulee tänne itkemään kun tavalliset miehetkin on niin paskoja.
Jos nainen rakastuu jännämieheen niin minkäs teet? Et kai sinäkään osaa säädellä minkälaiseen akkaan rakastut? Sellaiset naiset jotka on renttuun joskus nuorena ja tyhmänä rakastuneet, osaavat kyllä arvostaa tylsää normaalia elämää normaalin miehen kanssa. En ymmärrä jankutusta jännistä ja kilteistä, jotenkin nämä jankkaajat on saaneet kiltistäkin negatiivisen asian.
Vierailija kirjoitti:
Ja nytkin kuulen kun mies ärjyy 5-vuotiaalle vesirokkopotilaalle siitä, että tämä "tahallaan" oksensi lattialle. Heti sitten huusi minulle, kun en saanut yksivuotiasta pidettyä keittiöstä pois häiritsemästä hänen ruoanlaittoaan. Osansa saavat myös muut. Ärtyy naapureiden toiminnasta, jopa lukiessaan lehdestä jotain hänen mielestään järjetöntä. Hän ei koe, että olisi aina vihainen, päin vastoin on sitä mieltä, että minä olen.
Olen kateellinen muille pariskunnille, jotka ovat oikeassa suhteessa. Saavat seksiä, ovat kumppaneita ja voivat purkaa huoliaan toisilleen.
Olisi ihana lähteä jonkun kanssa kahden romanttiselle viikonlopulle. Mutta siitä ei tulisi mieheni kanssa mitään.
Olen totaalisen masentunut elämään näin. Lasken vain aikaa siihen, että voi. Lähteä. Ja mikä vapaudessa odottaa? Yksinäisyys. Olen kuitenkin jo yli 40. Työssä tapaan jatkuvasti ihania miehiä, mutta varattujahan he kaikki ovat. Ja mitä tekee 45-vuotias hyvä mies jos toiselle kierrokselle joutuu? Ottaa itseään 10-15 vuotta nuoremman. Eli yksin jäänen.
Olen ihan ok-näköinen, mutten enää mikään kaunotar kuten joskus nuorena, ja kyllähän se ikäkin jo naamasta näkyy. Ja nämä kahden lapsen runtelemat isot riippurinnat tuskin ketään enää tässä elämässä tulevat kiihottamaan.
Kun tilanne on ollut tuo jo pitkään,niin miksi se yksivuotiaskin on tullut vielä pykättyä...?
Jos olette koittaneet terapiaa jo, niin eihän tuossa kamalasti vaihtoehtoja ole. Minusta tuntuu, että miehesi on masentunut ja stressaantunut.
Rehellisesti, haluatko jatkaa niin, että mies huutaa 5-vuotiaalle lapselle? Koetko, että liittosi antaa kellekään perheessäsi mitään muuta kuin hiukan enemmän taloudellista turvaa? Elämää on muuallakin kuin Helsingissä, esim. Vantaalta saa halvemmalla asuntoja.
Ongelmaksi katsoisin sukupuoltasi enemmän sen, että toinen teistä on masentunut tms. ja ei jaksa lasten kanssa ja toinen teistä tekee pitkää päivää. Ette kykene jatkamaan noin, ja eron tullen, miten lasten huoltajuus/asuminen jaetaan? Luotatko siihen, että mies on huutamatta ja jaksaa sen oman viikkonsa?
Lisäksi lapset ovat vielä niin pieniä, että vuoroviikkosysteemit eivät ole suositeltavia. Varsinkin vuodenikäinen on vielä aivan liian pieni. Mahdollisesti imetettävä.
Jos minä olisin sinä, minä laittaisin lapset etusijalle, ottaisin töistä vanhempainvapaata/mahdolliset loparit ja muuttaisin lasten kanssa yksikseni asumaan. Isä saisi tavata lapsia viikonloppuisin tms. sopimuksen mukaan. Viisivuotiasta jo hyvinkin 2pv ajan, mutta 1-vuotiasta en vielä 2päiväksi pääasiallisesta kodistaan veisi.
Kyllä, se on epäreilua että toinen joutuu uhraamaan uransa, ymmärrän sen. Mutta lapsista olette kumpikin vastuussa ja jos toinen ei kykene (vrt. joku muu sairaus, kuolema) niin toisen on kyettävä.
HEL-NYC kirjoitti:
Jos olette koittaneet terapiaa jo, niin eihän tuossa kamalasti vaihtoehtoja ole. Minusta tuntuu, että miehesi on masentunut ja stressaantunut.
Rehellisesti, haluatko jatkaa niin, että mies huutaa 5-vuotiaalle lapselle? Koetko, että liittosi antaa kellekään perheessäsi mitään muuta kuin hiukan enemmän taloudellista turvaa? Elämää on muuallakin kuin Helsingissä, esim. Vantaalta saa halvemmalla asuntoja.
Ongelmaksi katsoisin sukupuoltasi enemmän sen, että toinen teistä on masentunut tms. ja ei jaksa lasten kanssa ja toinen teistä tekee pitkää päivää. Ette kykene jatkamaan noin, ja eron tullen, miten lasten huoltajuus/asuminen jaetaan? Luotatko siihen, että mies on huutamatta ja jaksaa sen oman viikkonsa?
Lisäksi lapset ovat vielä niin pieniä, että vuoroviikkosysteemit eivät ole suositeltavia. Varsinkin vuodenikäinen on vielä aivan liian pieni. Mahdollisesti imetettävä.
Jos minä olisin sinä, minä laittaisin lapset etusijalle, ottaisin töistä vanhempainvapaata/mahdolliset loparit ja muuttaisin lasten kanssa yksikseni asumaan. Isä saisi tavata lapsia viikonloppuisin tms. sopimuksen mukaan. Viisivuotiasta jo hyvinkin 2pv ajan, mutta 1-vuotiasta en vielä 2päiväksi pääasiallisesta kodistaan veisi.
Kyllä, se on epäreilua että toinen joutuu uhraamaan uransa, ymmärrän sen. Mutta lapsista olette kumpikin vastuussa ja jos toinen ei kykene (vrt. joku muu sairaus, kuolema) niin toisen on kyettävä.
Muistetaan kuitenkin elämän realiteetit. Vanhempainvapaata et saa jos työsuhde kestänyt kuukauden. Ja milläs rahalla meinaat hommaavan asunnon ja hoitavan lasten elämyksen jos tuloja ei ole? Kyse ei ole nyt mistään uranrakentamisesta vaan halusta pitää työpaikka. En ole sossun tuilla tai vanhempien rahoilla elävää tyyppiä. Ja irtisanoutuminen voi alallani johtaa pitkäaikaistyöttömyyteen. Ja isompi poika täysin isän poika. Hänen elämänsä hajoaisi, jos joutuisi ikävöimään suurimman osan ajasta isää. Eli kyllä tämäkin tilanne lapsille parempi
Ei pidä paikkaansa että +40 riippurintainen ei voisi löytää uutta suhdetta. Tietenkin voi.
Minä ratkaisin vastaavan tilanteen väärällä tavalla. Lakkasin rakastamasta miestäni johon en koskaan ollut seksin suhteen tarpeeksi tyytyväinen ja ruuhkavuodet vei mehut molemmista muutenkin. Annoin itselleni puutteessa luvan pettää ja rakastuimme nopeasti tämän miehen kanssa jonka kanssa petin. Seksi oli mieletöntä ja tunteet tuli heti peliin mukaan.
Niin sitten jätin mieheni joka minua yhä olisi rakastanut ja joka oli siihen tylsään ja huonoon seksiin kovin tyytyväinen. Rikoin perheemme.
Meillä ei ollut erityisen riitaisaa tai kauheaa. Silti koin pitkien pohdintojen jälkeen että perheen rikkominen on enemmän oikein kuin kulississa eläminen. Lasten satuttamisen oli kauheinta mitä olin joutunut tekemään mutta tiedän että jos olisin jatkanut siinä kuviossa, heillä olisi onneton äiti. En usko sen olevan pidemmän päälle lapsille hyväksi myöskään.
Olen todella onnellinen tänä päivänä. Hyvä parisuhde on elämän paras suola heti lasten jälkeen. Toivottavasti osaan pitää tästä suhteesta huolta.