Enpäs tiedä mitä tehdä enää. Vihastuttaa ja haluaisin tappaa tunteeni lopullisesti

Kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa tänne, mutta palstaa olen lueskellut jo jonkin aikaa. Siksi toivoisinkin asiallisia kommentteja, mutta ainahan sitä saa toivoa...

Niin eli seurustelin miehen kanssa, alku oli ihana ja kaikki toimi. Jossain vaiheessa hermostuin miehen tapaan toimia ja asennoitua eri asioissa. Tulihan sieltä sitä miehille niin surullisen tavallista "salaatti on pupujen ruokaa" yms. mikä on mielestäni aivan älyttömän juntti ja nolo asenne. Seuraavaksi alkoi huonojen tapojen säälittävä selittely... Milloin mikäkin ihmiselle haitallinen asia oli hänelle niin tärkeää ja teki hyvää, vaikka yleisessä tiedossa on kaikki haitat, joista normaalisti ihmiset piittaavat edes vähän. Seksuaalinen kiinnostukseni alkoi hiipumaan, koska mies oli tietyissä asioissa aivan ällistyttävän tyhmä, sanalla sanoen TYHMÄ. Hänen juttunsa saivat minut toisinaan sanattomaksi, ja toivoin niiden olevan vain huonoa vitsailua.

Mies osaa myöskin kääntää asiat minun viakseni, mutta olen tehnyt monesti selväksi, etten sellaista hyväksy. Monesti hän loukkasi ja / tai suututti minut, jonka jälkeen yritti kerätä sympatiapisteitä jollain kauniilla eleellä. Minun oli pakko alkaa torjumaan nämä eleet, koska opin pikku hiljaa homman nimen: minua yritettiin niin sanotusti (!) lahjoa olemaan hiljaa asiasta ja tyytymään kohteluuni. Mies yritti siis luistaa virheensä myöntämisestä.

Nytkin mies jaksaa syytellä minua kamalista sanoistani, "unohtaen" omansa. Tai kyllä hän myöntää sanoneensa jotain, mutta ei hän niin paljon kuin minä. Ei hän niin pahasti kuin minä. Ei voi vertailla. Minä olen ollut aivan selkeästi pahempi. Niin pitkään ja niin monta kertaa. Minä.

En siis tiedä, onko suhde jatkumassa vai ei. Toisaalta tiedän, ettei vaihtamalla parane, enkä nauti ajatuksesta sinkkuna elelystä. Enkä tietenkään tiedä miehen ajatuksia, paitsi sen, kuinka hävyttömästi minä aina loukkaan uudestaan ja uudestaan, ja kuinka paha olen. Rakastan marttyyreita... Huoh. Vai miten se kirjoitetaankaan..

Kannattaisiko minun pyytää anteeksi silläkin uhalla, että mies on siihen tyytyväinen eikä edelleenkään näe omia vikojaan? Vai annanko olla ja elän omaa elämääni, olematta enää missään tekemisissä tuollaisen kanssa?