Lue keskustelun säännöt.
Bob Dylan on paska muusikko
13.10.2016 |
Jotain kolmen soinnun kitaranrämpyttelyä ja huuliharpun rääkkäystä suurin osa kappaleista. Lauluäänikin kehno. Ainoa jotenkin kuunneltava kappale on Tambourine Man. Miksi tuollaisia "muusikkoja" palkitaan ja arvostetaan?
Kommentit (48)
Luettelepa lonkilta (=googlettamatta) viisi jo aiemmin kyseisen palknnon saanutta, ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei se paska ole vaan aika hyvä. Ei kyllä mikään mestari, parempi kirjoittamaan. Piti itsekin itseään ensisijaisesti runoilijana. Esim. Tom Waits on selvästi parempi muusikko.
Aivan paska jos suoraan sanotaan! Kyllä jos fiksusta ja henkevästä sanailusta olisi kyse, olisi moni muu tullut ensin palkituksi. Taisi olla tosiaan pelkkä elämäntyö nobel. Mistäs lähtien niitä jaettu?
Kaikki on paskaa paitsi kusi. Ja joku viittii vielä suuttua näin kököstä provosta :D
Monet Dylanin laulut ovat ovat parempia covereina kuin Dylanin itsensä esittäminä esim. All Along The Watchtower/Jimi Hendrix, Mr Tambourine man/the Byrds, monien coveroimat Knocking on heaven door, Blowing in the wind, Forever young. Donovanista yritettiin väkisin vääntää Brittien Dylania, mutta lahjakkuus ei siihen riittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luettelepa lonkilta (=googlettamatta) viisi jo aiemmin kyseisen palknnon saanutta, ap!
Oli muuten ihan hyvä kysymys kenelle tahansa, joka ei kirjallisuutta isommin seuraa.
Itse keksin suoralta kädeltä:
Ernst Hemingway
Frans Emil Sillanpää
Knut Hamsun
William Golding
Harry Martinson
Imre Kertesz
Aleksander Solzenitsyn
Günter Grass.
Voi olla taiteellista, mutta minun korvaani kuulostaa pitkästyttävältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Donovanista yritettiin väkisin vääntää Brittien Dylania, mutta lahjakkuus ei siihen riittänyt.
Totta, toisaalta Donovanista tuli yksi psykedeelisen rockin uranuurtajista, kun Dylan taas jätti koko psykedelian väliin.
Vierailija kirjoitti:
Monet Dylanin laulut ovat ovat parempia covereina kuin Dylanin itsensä esittäminä esim. All Along The Watchtower/Jimi Hendrix, Mr Tambourine man/the Byrds, monien coveroimat Knocking on heaven door, Blowing in the wind, Forever young. Donovanista yritettiin väkisin vääntää Brittien Dylania, mutta lahjakkuus ei siihen riittänyt.
On Dylanin tuotannossa myös niin hyviä rock-rypistyksiä, ettei kukaan edes ole yrittänyt versioida. Vaikkapa Hurricane.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Dylan on runoilija
Dylan on taitelilija
Dylan on kirjailija
Dylan on myös laulaja
eppu normaali: bob dylan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luettelepa lonkilta (=googlettamatta) viisi jo aiemmin kyseisen palknnon saanutta, ap!
Oli muuten ihan hyvä kysymys kenelle tahansa, joka ei kirjallisuutta isommin seuraa.
Itse keksin suoralta kädeltä:
Ernst Hemingway
Frans Emil Sillanpää
Knut Hamsun
William Golding
Harry Martinson
Imre Kertesz
Aleksander Solzenitsyn
Günter Grass.
winston churchill
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinkuin Dylan eräässä haastelussa sanoi:
hyväksykää tai hyljätkää, samantekevää.
Joku kirjoitti tuossa, että muut tekisivät Dylanin biiseistä parempia versioita. Eri mieltä olen yleensä. Dylanilla on uskomattoman hieno tatsi teksteihinsä, vokalistin rytmiikka vaeltelee bändin soiton päällä hienolla svengillä. Jos nuo laulaisi joku Dylania tavanomaisempi laulaja, paljon jäisi puuttumaan.
Vaikka don't fall apart on me tonight:
Tääkin on hyvä, Dylan lavalla Claptonin kanssa, Don't think twice, It's All Right. Hyvin Dylan soittaa kitarasoolonkin.
Springsteenin kanssa All Along The Watchtower:
Se onkin niitä harvoja biisejä, joissa cover, Jimi Hendrixin versio, voittaa alkuperäisen.
Patti Smithin versiota Changing of the Guardsista pidän kyllä melkein yhtä hyvänä kuin alkuperäistä:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vieläkö joku muistaa sen pääkaupungissa vaikuttaneen ns. 'Eki-sedän' ? Siinä oli sitten vilpitön pop-maailman ja filmitaivaan tähtijulkkisten ihailija ja heidän nimmariensa keräilijä. Antoi aina Helsinki-viirin julkkikselle, joka sitten antoi hänelle nimikirjoituksensa.
Epäilemättä hieman säälittäväkin tavallaan,mutta kuitenkin ihan sillä tavalla myötätuntoa ja jopa liikutustakin herättävällä tavalla.
Bob Dylanin nimikirjoituksesta hän haaveili,mutta haaveeksi se jäi,sillä armon herra Dylan ( siis:taiteilijanimeltään se) kieltäytyi siitä peräti kaksi kertaa (toisen kerran H:gissä ja toisen Porin jatsareilla Kirjurinluodolla ja sanoi "kirjoittavansa nimmareita vain hänen nuorille ihailijoilleen".
Eki kertoi Hesarin haastattelussa olleensa valtavan pettynyt,ettei saanut sitä haaveilemaansa kaipaamaansa Dylanin nimmaria.
No ok. , toki hänellä oli oikeus kieltäytyä antamasta signeeraustaan faneille,mutta kyllä tuo minusta kertoo jo ihmisestä jotain, jos ei noin vilpittömälle pyytäjälle joka olisi tullut siitä iloisemmaksi kuin varmasti kukaan ,sentään vain muutamaa kynänjälkeään halua antaa.
Jutun luettuani se vaikutti minunkin mielipiteeseeni Bob Dylanista ja muutti sitä. Aikansa muoti-ilmiö,jota nuoriso kuunteli aikansa ja sillä siisti.
Minkähän kirjan hän nyt sitten on kirjoittanut?
Ei oikein jaksa kiinnostaa se ihmeellinen hämäysleikki ja 'arvoitukselliseksi filosofiksi' heittäytyminen faneille, jota mies piti yllä suurinpiirtein koko folk-uransa ajan.
Aika aikaa kutakin ja 'Good-bye'vaan minun puolestani koko tyypille. .
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö joku muistaa sen pääkaupungissa vaikuttaneen ns. 'Eki-sedän' ? Siinä oli sitten vilpitön pop-maailman ja filmitaivaan tähtijulkkisten ihailija ja heidän nimmariensa keräilijä. Antoi aina Helsinki-viirin julkkikselle, joka sitten antoi hänelle nimikirjoituksensa.
Epäilemättä hieman säälittäväkin tavallaan,mutta kuitenkin ihan sillä tavalla myötätuntoa ja jopa liikutustakin herättävällä tavalla.
Bob Dylanin nimikirjoituksesta hän haaveili,mutta haaveeksi se jäi,sillä armon herra Dylan ( siis:taiteilijanimeltään se) kieltäytyi siitä peräti kaksi kertaa (toisen kerran H:gissä ja toisen Porin jatsareilla Kirjurinluodolla ja sanoi "kirjoittavansa nimmareita vain hänen nuorille ihailijoilleen".
Eki kertoi Hesarin haastattelussa olleensa valtavan pettynyt,ettei saanut sitä haaveilemaansa kaipaamaansa Dylanin nimmaria.
No ok. , toki hänellä oli oikeus kieltäytyä antamasta signeeraustaan faneille,mutta kyllä tuo minusta kertoo jo ihmisestä jotain, jos ei noin vilpittömälle pyytäjälle joka olisi tullut siitä iloisemmaksi kuin varmasti kukaan ,sentään vain muutamaa kynänjälkeään halua antaa.
Jutun luettuani se vaikutti minunkin mielipiteeseeni Bob Dylanista ja muutti sitä. Aikansa muoti-ilmiö,jota nuoriso kuunteli aikansa ja sillä siisti.
Minkähän kirjan hän nyt sitten on kirjoittanut?
Ei oikein jaksa kiinnostaa se ihmeellinen hämäysleikki ja 'arvoitukselliseksi filosofiksi' heittäytyminen faneille, jota mies piti yllä suurinpiirtein koko folk-uransa ajan.
Aika aikaa kutakin ja 'Good-bye'vaan minun puolestani koko tyypille. .
Eli sen lisäksi, että ei osaa laulaa tai soittaa kunnolla, mies on myös käytännössä täysmulkku. Eipä yllättänyt. Kyllä kunnon muusikot aina arvostavat fanejaan, koska tietävät että ilman maksavia kuuntelijoita he eivät olisi siinä missä nyt ovat. Fanien ansiosta se Dylankin on päässyt pitkälle. Tyyppi osui oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja tuli kuuluisaksi, vaikka taitoa ei paljoa olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö joku muistaa sen pääkaupungissa vaikuttaneen ns. 'Eki-sedän' ? Siinä oli sitten vilpitön pop-maailman ja filmitaivaan tähtijulkkisten ihailija ja heidän nimmariensa keräilijä. Antoi aina Helsinki-viirin julkkikselle, joka sitten antoi hänelle nimikirjoituksensa.
Epäilemättä hieman säälittäväkin tavallaan,mutta kuitenkin ihan sillä tavalla myötätuntoa ja jopa liikutustakin herättävällä tavalla.
Bob Dylanin nimikirjoituksesta hän haaveili,mutta haaveeksi se jäi,sillä armon herra Dylan ( siis:taiteilijanimeltään se) kieltäytyi siitä peräti kaksi kertaa (toisen kerran H:gissä ja toisen Porin jatsareilla Kirjurinluodolla ja sanoi "kirjoittavansa nimmareita vain hänen nuorille ihailijoilleen".
Eki kertoi Hesarin haastattelussa olleensa valtavan pettynyt,ettei saanut sitä haaveilemaansa kaipaamaansa Dylanin nimmaria.
No ok. , toki hänellä oli oikeus kieltäytyä antamasta signeeraustaan faneille,mutta kyllä tuo minusta kertoo jo ihmisestä jotain, jos ei noin vilpittömälle pyytäjälle joka olisi tullut siitä iloisemmaksi kuin varmasti kukaan ,sentään vain muutamaa kynänjälkeään halua antaa.
Jutun luettuani se vaikutti minunkin mielipiteeseeni Bob Dylanista ja muutti sitä. Aikansa muoti-ilmiö,jota nuoriso kuunteli aikansa ja sillä siisti.
Minkähän kirjan hän nyt sitten on kirjoittanut?
Ei oikein jaksa kiinnostaa se ihmeellinen hämäysleikki ja 'arvoitukselliseksi filosofiksi' heittäytyminen faneille, jota mies piti yllä suurinpiirtein koko folk-uransa ajan.
Aika aikaa kutakin ja 'Good-bye'vaan minun puolestani koko tyypille. .
Eli sen lisäksi, että ei osaa laulaa tai soittaa kunnolla, mies on myös käytännössä täysmulkku. Eipä yllättänyt. Kyllä kunnon muusikot aina arvostavat fanejaan, koska tietävät että ilman maksavia kuuntelijoita he eivät olisi siinä missä nyt ovat. Fanien ansiosta se Dylankin on päässyt pitkälle. Tyyppi osui oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja tuli kuuluisaksi, vaikka taitoa ei paljoa olekaan.
Tuossako sitten vihdoin paljastettiin totuus av-palstalla: pelkästään tuurilla se Dylanikin on jo 60 vuotta onnistunut kusettamaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luettelepa lonkilta (=googlettamatta) viisi jo aiemmin kyseisen palknnon saanutta, ap!
Oli muuten ihan hyvä kysymys kenelle tahansa, joka ei kirjallisuutta isommin seuraa.
Itse keksin suoralta kädeltä:
Ernst Hemingway
Frans Emil Sillanpää
Knut Hamsun
William Golding
Harry Martinson
Imre Kertesz
Aleksander Solzenitsyn
Günter Grass.
winston churchill
turhaan alapeukutat, winston sai kirjallisuuden nobelin 1953
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö joku muistaa sen pääkaupungissa vaikuttaneen ns. 'Eki-sedän' ? Siinä oli sitten vilpitön pop-maailman ja filmitaivaan tähtijulkkisten ihailija ja heidän nimmariensa keräilijä. Antoi aina Helsinki-viirin julkkikselle, joka sitten antoi hänelle nimikirjoituksensa.
Epäilemättä hieman säälittäväkin tavallaan,mutta kuitenkin ihan sillä tavalla myötätuntoa ja jopa liikutustakin herättävällä tavalla.
Bob Dylanin nimikirjoituksesta hän haaveili,mutta haaveeksi se jäi,sillä armon herra Dylan ( siis:taiteilijanimeltään se) kieltäytyi siitä peräti kaksi kertaa (toisen kerran H:gissä ja toisen Porin jatsareilla Kirjurinluodolla ja sanoi "kirjoittavansa nimmareita vain hänen nuorille ihailijoilleen".
Eki kertoi Hesarin haastattelussa olleensa valtavan pettynyt,ettei saanut sitä haaveilemaansa kaipaamaansa Dylanin nimmaria.
No ok. , toki hänellä oli oikeus kieltäytyä antamasta signeeraustaan faneille,mutta kyllä tuo minusta kertoo jo ihmisestä jotain, jos ei noin vilpittömälle pyytäjälle joka olisi tullut siitä iloisemmaksi kuin varmasti kukaan ,sentään vain muutamaa kynänjälkeään halua antaa.
Jutun luettuani se vaikutti minunkin mielipiteeseeni Bob Dylanista ja muutti sitä. Aikansa muoti-ilmiö,jota nuoriso kuunteli aikansa ja sillä siisti.
Minkähän kirjan hän nyt sitten on kirjoittanut?
Ei oikein jaksa kiinnostaa se ihmeellinen hämäysleikki ja 'arvoitukselliseksi filosofiksi' heittäytyminen faneille, jota mies piti yllä suurinpiirtein koko folk-uransa ajan.
Aika aikaa kutakin ja 'Good-bye'vaan minun puolestani koko tyypille. .
Eli sen lisäksi, että ei osaa laulaa tai soittaa kunnolla, mies on myös käytännössä täysmulkku. Eipä yllättänyt. Kyllä kunnon muusikot aina arvostavat fanejaan, koska tietävät että ilman maksavia kuuntelijoita he eivät olisi siinä missä nyt ovat. Fanien ansiosta se Dylankin on päässyt pitkälle. Tyyppi osui oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja tuli kuuluisaksi, vaikka taitoa ei paljoa olekaan.
Tuossako sitten vihdoin paljastettiin totuus av-palstalla: pelkästään tuurilla se Dylanikin on jo 60 vuotta onnistunut kusettamaan...
Tarinahan kertoo vaan että Dylanista tuli ikoni jonka ei enää tarvitse säntäillä fanien perässä kun faneja riittää joka tapauksessa muutenkin. Olihan tämä nähtävissä jo ajat sitten että ihmiset eivät halua nähdä Dylania pelkän musiikin vuoksi vaan siksi että Bob Dylan.
Säkeistö eppu normaalin kappaleesta Bob Dylan:
Dylan on messias
Dylan on vapahtaja
Dylan meidät pelastaa
Nyt mennään Dylania kumartamaan
Tuon Eki-sedän muistan, hauska tyyppi, mtä nyt lehdistä luettua. ja oli joskus
myös joku radio ohjelma hänestä. Mutta näin kyllä Dylanin antavan nimikirjoituksiaan
96 porissa, ja joku pikkupoika sai nimmarin myös 87 helsinki keikalla., siitä
oli juttukian jossain lehdessä. Tuo itse äijä on rautaa, laulut aiheiltaan kiinnostavia,
ja sävelmät kiehtovia - vaikka onkin hieman lainaillut muilta, mutta eikö lähes
kaikki bandit, muusikot muka tee niin?
Kukaan ei laula Dylania kuin Dylan, ja lukekaa Lyrics kirjaa niin
oivallatte mihin tuo Nobel palkinto perustuu.