Ajatuksia koulumaailmasta

Voisikohan tästä tehdä ketjun, jossa oikeasti voitaisiin asiallisesti miettiä omia kokemuksia ja nykyisiä näkemyksiä koulumaailmasta ja opettajien auktoriteetista?

Itsestä tuntuu, että usein opettajat joutuvat työssään toimimaan roskaämpäreinä teini-iän moninaisille haasteille, samalla kun kamppailevat sen kanssa, että itse opetettavan aineen asiat menisivät oppilaiden päihin edes tyydyttävästi. He joutuvat keksimään koko ajan uusia tapoja pitää yllä mielenkiintoa, haastaa ja innostaa, mutta olla samalla myös auktoriteetti - ei kaveri. Opettaja ei ole vanhempi. Ja näiden raja on näköjään hirveän häilyvä - kenen vastuulla on mikäkin.

Oman kokemukseni mukaan on kai aika normaalia ja ajatonta, että teini-iässä ja koulumaailmassa nyt vaan on niin ulos- kuin sisäänpäin ongelmaisesti käyttäytyviä nuoria ja varmaankin tulee aina olemaan. Onhan siinä nyt pirusti hommaa kun koittaa löytää omaa paikkaansa ja arvoaan maailmassa, monien eri tahojen paineiden ja toiveiden ristitulessa.

Useista "teinihäiriköistä" omassa lähipiirissäni on kuitenkin iän myötä tulleet ihan normaaleja, hyvin käyttäytyviä aikuisia. Kerroin toisen ketjun vastauksissa omista kokemuksistani opettajista. Olen vasta 26-vuotias, mutten silti ihan perillä nykymetodeista ja -valtuuksista, joita opettajilla on. "Minun nuoruudessani" opettajat saivat kuitenkin vielä tehdä (ainakin omissa kouluissani) aika vapaasti uusia järjestelyjä opetukseen ja auktoriteettipallo oli kaikesta kapinaa huolimatta silti heillä. Saivat keksiä vaikka päästään sanktioita sen mukaan, minkä uskoivat tepsivän keneenkin oppilaaseen. Olimme yksilöitä ja sen mukaisesti kohdeltiin.

Nyt kun olen saanut käsityksen, ettei opettajilla ole valtuuksia mihinkään niin voisiko joku kertoa tämän taustaa? Miksi pitää vielä lisää vaikeuttaa muutenkin hankalassa elämänvaiheessa olevan nuoren elämää sillä, ettei VOIDA laittaa rajoja, joita nuoret suorastaan huutavat käytöksellään? En minä ainakaan pilalle mennyt siitä kun ojennettiin kunnolla kun siihen oli aihetta. Olen tosi iloinen, että satuin syntymään aikana, jolloin aikuisia ja opettajia vielä kunnioitettiin. Testattiin rajoja, mutta ne rajat kuitenkin olivat ja pysyivät. Ei tallottu niiden yli ja oltu sen takia niin piirun turvattomia. Koska ei uskallettu. Koska terve auktoriteettikunnioitus. Ja ylipäätään ihmisten kunnioitus.

Olisiko tästä ajatuksia?