Todella kova pistävä kipu rinnan alla kyljessä?
Viiltävän pistävä kipu alkoi sängyssä maatessa, asentoa vaihtaessa. Syvään ei voinut hengittää lainkaan, sillä kipu niin äärimmäinen. Lopulta parin tunnin kipuilun jälkeen, uskaltauduin takaisin makaamaan (istualteen kyyryssä kipu pienempi) ja kipu yltyi taas. Hengitin ns. väkisin ja kyljestä kuului rutiseva ääni. Kipu alkoi hellittää. Nyt seuraavana päivänä edelleen pientä pistoksen tunnetta kyljessä.
Mikähän mahtaisi olla? En ole reväyttänyt mitään tms. En ole ennen niin kovaa kipua kyljessä/keuhkossa tuntenut. Pelkään, että tulee uudestaan..
Kommentit (8)
Olisi kannattanut varmaan kertoa, kummalla puolella. Ja tarkoittaako rinnan alla rinnan kohdalla sisempänä vai pystysuunnassa alempana. Ja tarkoittaako rinta tissiä vai laajempaa aluetta.
Vasemalla puollella, tissin alla, noin kämmenen kokoinen alue. Kipu tuntui syvällä kylkiluiden alla. Syvään hengittäessä tuntui viiltävän kovaa kipua ja muljuamista, mielikuvassa että keuhkossa solmu tms.
Ap
Itselläni oli vähän aikaa sitten kylki kipeänä pitkään kun oli ilmeisesti hermo ärtynyt eli jokin hiersi hermoa välillä eikä siihen auttanut lepo eikä venyttelykään... mutta kylkilihastreeni auttoi, kaveri antoi vinkin että lihakset kuntoon niin pysyy ranka oikeassa asennossa ja kas kummaa, viikon treenin jälkeen kun hermo rauhoittui ei ole toiste enää kipuillutkaan.
Siinä yksinkertainen treeni jolla pahimmillaan lähes liikuntakyvyttömäksi tehnyt kipu hävisi kokonaan; myös muut selkävaivat katosivat melkein kokonaan. Kylkilihaksissa on sen verran kuitenkin voimaa että painot pitänee jonkinlaiset olla tehokasta treeniä varten.
Mulla oli joitakin vuosia sitten vastaavanlainen tilanne, kova kipu kyljessä ja just tota muljahtelua. Pakko oli mennä lääkäriin, ottivat röntgenkuvan. Mulla oli ollut tosi kova flunssa ja yskin yökaudet, kylkiluu oli murtunut siitä yskimisestä. Tosiaan, näinkin voi käydä, uskomayonta kyllä.
Sappikohtaus voi myös tuntua tuolta... olitko hetki sitten syönyt tuhdin aterian?
🇺🇦🇮🇱
Sappikohtaus tuskin oli, piti eilen paastota aamun verikokeita varten ja olin syönyt sinä päivänä vain tuhdin lounaan.
Uudehkossa työssäni joudun istumaan paljon ja selkä/niska/hartiat on kyllä aika-ajoin melko kipeät & jumissa. Jospa se sitten vain oli jokin todella kivulias kramppi. En mielellään kokisi uudelleen..
Ap
Upp